Keikkaelämää

Ihan ensimmäisenä toivotan kaikille oikein ihanaa vuotta 2015!

Mun vuosi vaihtuikin keikalla, kun ohjelmatoimistoni tuottaja sai suostuteltua tekemään uuden vuoden aattona keikan eräässä laskettelukeskuksessa sijaitsevassa ravintolassa. (Jätettäköön yksityiskohdat väliin tällä kertaa, vaikka keikka meni hyvin ja siellä kivaa olikin.) Olin alunperin päättänyt, että kaiken haipakan jälkeen olin ansainnut kunnon loman, rentoutumisen ja kotiutumisen uuteen kotiin jouluhässäköiden jälkeen. Tai niin mä ainakin luulin. Kaikki (teko?)syyt joihin tuottajalle vetosin siitä, miksi en voisi keikkaa tehdä, kumottiin tehokkaasti, ja mulle luvattiin kuut ja tähdet taivaalta että lähtisin keikalle. Niinpä saatiin aikaiseksi diili että otin mukaan hellun ja koirat, pakkasin koko köörin tuottajalta saamaani pikkubussiin ja suunnistimme keikkapaikalleni.

Normaalisti keikkailen yksin, jos teen esimerkiksi bilekaraokekeikan. Junnu ei ole nähnyt yhtä pienempää keikkaa lukuunottamatta koskaan mua keikalla, joten nuo uuden vuoden bileet oli aika jännä veto sinänsä. Lisäksi keikkapaikka oli minulle aivan uusi, enkä koskaan ollut aiemmin siellä käynyt. Uutta oli myös musiikkiskene, jonka tiimoilta tein myös vähän uusia aluevaltauksia samana iltana, joten pitkästä aikaa keikalle meno jännitti! :)

Hyvät bileet silti, jännityksestä huolimatta!

Meidän oli tarkoitus jäädä sinne yöksi, mutta majoituksessa olikin tullut joku hässäkkä, eikä meille ollut koirien kanssa omaa huonetta niinkuin oli sovittu, vaan meidän olisi pitänyt nukkua henksun omassa majoituksessa koirien kanssa. No voin kertoa, että kun henkilökunta tulee keskellä yötä (aamua) mökkiin ja meillä on kaksi superseurallista koiraa mukana jotka innolla tutkii kaikki tulijat (sen jälkeen kun ne on ilmoitettu niin että naapuritkin herää) niin siellä ei kyllä tarvi edes haaveilla kenenkään nukkuvansa hetkeen. Lähdettiin siis ajelemaan yöllä keikan jälkeen kotiin, niinkuin usein teen muutenkin, tosin lähinnä vain kiireestä päästä takaisin kotiin. :) Onneksi matka ei ollut niin pitkä kuin monesti on, ja matkaseura oli maailman parasta, joten kotimatka ei ollut paha rasti tällä kertaa.

Oli oikeastaan aika hauskaa, että sain Junnun mukaan, kun on kuitenkin vähän vaikea kertoa jollekin muulle, mitä se keikkailu on jos ei sitä kokeile itse. Nyt uskoisin että Junnukin ymmärtää miksi rytmit menee tuommoisten reissujen jälkeen sekaisin hetkeksi. Yritänpä selittää sen nyt tässä mahdollisimman yksinkertaisesti, niin tekin voitte kuvitella millaista se keikkaelämä sitten on. :)

Kun reissuun lähtee yksin ja ottaa vaikka kaluston mukaan, on matkassa monta mutkaa ennen kuin pääsee takaisin kotiin:

- Lähtö joskus aamupäivällä
- Pakkaa kalusto autoon (tässä menee ehkä n. 1h)
- Aja useampi tunti keikkapaikalle (yleensä n. 1/2-5h)
- Kasaa kalusto ja varmista että se toimii (n. 1h jos kaikki toimii niin kuin pitääkin)
(- Syö, jos ehdit)
- Laittaudu keikalle (1-2h)
- Vedä keikka täysillä (yleensä n. 4-8h)
- Pura kalusto ja roudaa se autoon
- joko a) aja kotiin tai b) nuku yö hotellissa ja aja päivällä kotiin
- Vie kalusto varastolle takaisin.

Tuolla jossain välissä olis hauska jos ehtisi syödäkin jotain, kun se syöminen olis tärkeää joka päivä, varsinkin jollekkin sellaiselle wannabe-fitness-böönalle niinkö minä. Kyllähän siellä aina on tiskijukalle ruokailu ja majoitus varattu ja tarjottu, mutta aikatauluista riippuu aika paljon se, ehtiikö mitään sitten oikeasti syömään. (Mä en pysty ennen keikkaa syömään, välissä pitää olla aina useampi tunti ennen keikkaa että uskallan syödä. Keikalla hyppiessä tulee helposti väsy ja huono olo jos on juuri syönyt.) Nukkuminenkin olis ihan siistiä välillä, mutta noilla reissuilla ei välttämättä pääse nukkumaan ihan heti. Keikan jälkeen energiat pöhisee aika pitkään vielä, eikä kofeiinin yliannostus keikalla tosiaankaan auta nukahtamaan keikan jälkeen. Joskus ennättää hotelliaamiaisellekin ennen kuin unimatti tulee kylään. Sellaisina öina kyllä mieluusti mahdollisuuksien mukaan ajelee suoriltaan kotiinkin, ja nukkuu sitten aamupäivällä kotona.  Tietysti sitten on sellaisia keikkareissuja, jolloin mestoilla saattaa vetää samalla reissulla pari-kolmekin keikkaa, joten sitten on vain kehitettävä jonkinlaisia aktiviteetteja, rytmejä tai rutiineja (kokeilin mennä ilmankin, menin sekaisin kuin seinäkello) joiden avulla ei päivät pyörähdä ihan miten sattuu päälaelleen.

Keikkaelämä on kivaa, ja raskasta, ihanaa ja kamalaa. Yksinäistä välillä, vaikka saan joka keikalla paljon uusia kavereita - sen yhden illan ajaksi. Sitten kaikki me lähdetään kotiin, eikä samanlaista iltaa, samaa porukkaa ja samaa fiilistä tule koskaan enää takaisin. Keikkailussa on, niiden rankkuudesta huolimatta kuitenkin myös paljon hyvää, siksi kai sitä jaksaakin tehdä.

Tämän vuoden puolella on tulossa vähän isompia juttuja, joiden takia pääsen taas uusiin seikkailuihin, joista voin kertoa ehkä vähän tarinoita sitten kun sinne asti pääsen... Maltan tuskin odottaa! ;) Tulossa on aika tiukkaa tykitystä, rankkoja reissuja pari kuukautta putkeen ja jänniä reissuja ympäri Suomen! Rankkaa? Kyllä. Siistiä? No ihan varmasti! Mä rakastan uusia haasteita, ja tadaa, sitä saa mitä tilaa! :)