Epävarmuus - Olenko itse itseni pahin vihollinen?

No nyt on tulossa sitä vähän syvällisempää läppää, vihdoin! Tää on ollut mulla asialistalla jo melkoisen pitkään, mutta tuo muu elämä on nyt vähän onnistunut häiritsemään ajatustyötä. Mutta kokeillaas nyt josko päästäis tänään puusta pitkään. 

Meillä on kaikilla joku kohta itsessämme, joihin ei itse ole tyytyväinen. Mullakin on: Vaikka kuinka treenaisin, laihtuisin, kroppa muuttuisi jne, niin jostain syystä mun jenkkikset on ja pysyy tiukasti siellä missä ne on. Ne pienenee, juu, mutta joka kerta kun laitan IHAN MITKÄ TAHANSA pöksyt jalkaan, niin sieltä ne tulee: KYLKIMAKKARAT!! No niin, voihan olla ettei muut niitä edes huomaa, ja voi olla ettei itsekään sitä aina muista edes katsoa, tsekata tai kiinnittää huomiota siihen, ja aina välillä unohtaa niiden olemassaolon aivan kokonaan. Mutta koska mun tapauksessa kyse on täydellisyyden tavoittelemisesta kaikissa osa-alueissa, perfektionismi ottaa vallan aina kun ähellän housuja jalkaan. No mitä sitten, kylkimakkarat on aika monella, eikä se mitään haittaa. Muutenhan mä oon ihan hyvässä tikissä. Eikö niin? Muffinssivyötärö oli ennen, siis vain vuosi sittenkin paaaaaljon isompi kuin nyt, joten edistystä on tapahtunut! Eikö niin? 

No ei. Tai no joo, mutta ei. Täällä tehdään hei paljon, paljon töitä että sais sen kropan sellaiseksi kuin haluaa. Miksei se sitten voi totella raakaa voimaa ja kovaa työtä mikä sen eteen tehdään, ja LUOPUA niistä kirpuleen makkaroista??!! :D No niin. Siinä se nyt tuli, kaikkien nähtäväksi se turhautuminen mikä joskus tulee mieleen. En oo täydellinen, enkä jaksa aina suhtautua asioihin ihan kauhean täydellisesti. Mutta on se varmaan tuttua muillekkin? :) Sitten muistaa aina sen, mitä kaikkea on saanut oikeasti aikaan, miten suuri muutos nyt on jo tullut ja tajuaa, että tässä elämäntavassa on kyse kärsivällisyydestä, pitkäjänteisyydestä ja hyvästä olosta. No, mulla on yksi kolmesta, joten oikealla tiellä ollaan! Jes! :D 

Mutta ei siinä vielä kaikki! Epävarmuus iskee vanhasta tottumuksesta, kun tajuaa ettei mahdu enää parhaisiin farkkuihin. Niistä tavoitehousuista oli jossain aiemmassa postauksessa puhettakin, mutta nyt on käynyt niin, että ne tavoitehousut ei enää mahdu päälle. Yhdet toiset farkut repesi jo. Siis REPESI!! Mun revityt rokkifarkut, jotka repsotti ja lötkötti löysänä päällä vielä kesällä, on nyt niin tiukat, että reisissä olevat reiät pingottaa ja yksi repeytyi jo lisääkin kun testasin niitä eilen jalkaan! Mun suurin ongelma on se, mitkä farkut voin laittaa kouluun ettei ne repeydy kesken illan! :( Kokeilin mä vähän aikaa sitten kaupassakin erilaisia farkkuja. Niiden ongelma oli se, ettei koko kaupasta löytynyt sellaisia housuja, jotka olis ollu sopivat sekä peban ja reisien että vyötärön JA pituuden kohdalla. Argh! Epävarmuus ja ahdistus kohoaa vanhasta tottumuksesta jostain tuolta syvältä sisimmästä: "Mä en enää mahdu mun housuihin, kaikki on pieniä, se tarkoittaa siis sitä, että..... MÄ OON LIHONNUT??" No joo. Hymyilyttää vähän kun kirjoitan tätä, mutta kaikki tietää tän tunteen, ja vaikka kaikki tietäisikin mistä se johtuu, niin ohikiitävän hetken verran sen ajatuksen uskoo. Ihan vaan vanhasta tottumuksesta. 

Joten lisätään pökköä pesään! Kävin tänään puntarilla. Oon lihonnut n. 4kg. Tai siis, paino on noussut 4kg viime kesästä. IIK!!!!!!!!! :O Tai sitten ei! ;) Nyt pitää laittaa tänne ennen ja myöhemmin kuvat, jotta niin minä, kuin te lukijatkin näette mitä tarkoitan sillä, että muutokset joista puhun, ei välttämättä ole maailmanloppuja, vaikka ne siltä kuulostaisikin - vanhan tottumuksen vuoksi. ;)

Nää kuvat on otettu lähes samassa paikassa, sama paita päällä ja samassa asennossa. Huomaatteko eron? Mä huomaan! :) Kuvien välillä on (ääh, en muista tarkkaan vaikka kuinka yritän) arviolta puolisen vuotta. Työ tuottaa tulosta, vaikkei sitä aina tajuakkaan. Siksi kuvat ja sen semmoiset on paaaaljon parempi tapa seurata tilannetta kuin se oma arvio peilikuvasta, puntarin arvio painosta tai vaatteiden mahtuminen päälle. Ne on niitä keinoja kun koittaa laihtua isosta pieneksi, mutta kun koettaa laihtua JA kasvaa, niin keinot on vähän erit! :D Pitäis yrittää myös itse muistaa tuo useammin. 

Itse on kai itsensä suurin arvostelija. Niin minäkin. Junnu postasi youtubeen tosi hyvän ja toimivan treeniliike-videon joka löytyy täältä! Siinä mä (siis tä, mitä MÄ teen treenivideossa?!) teen kyykkyä taljassa, ja se on kyllä tosi toimiva pakaraliike. Mutta ainoa, mitä mä näen tuota videota katsoessa on ne pirkuleen kylkimakkarat!! :D Huomaako joku ne niin, että kiinnittää videota katsoessa vain siihen makkaraan nyt huomiotaan sen sijaan, että tsekkaisi tuon liikkeen? No en tiedä. Uskoisin, ja haluankin uskoa että kukaan muu ei sitä niin edes ajattele, onko mulla kauheat makkarat siinä housujen vyötärön yläpuolella. Paitsi minä! :D Mutta siellä se video on, ihmisten nähtävillä, ja se on ookoo. Mä saan arvostella itseäni, muut saa arvostella mua ja se on ihan okei. Sille kylkimakkaralle tehdään se mitä voidaan, tehdään töitä ja nähdään vaivaa, mutta vaikka se siellä on, ei se pilaa mun jokaista päivää. Ei elämä ja ilo ja mikälie saa olla kylkimakkaroista tai niiden olemassaolosta kiinni! Joskus ne harmittaa enemmän, mutta sekin on ihan ookoo! Eikö? :) Sitten sen voi käyttää motivaattorina seuraavassa treenissä, tai seuraavan kerran kun ei huvita syödä reippaasti sitä kolmatta ruoka-annosta. Aina joskus on ihan näppärää muistaa, miksi tätä tekee - sen hyvinvoinnin lisäksi! ;)