 |
Mulla on ollu jotenki aivan mahtava meininki tuolla treenatessa, hukassa ollut keskittymiskyky on löytynyt, voimatasot palautuneet ja parantuneet (en edelleenkään oo voimannostaja mutta siis ei keskitytä siihen nyt) ja treeni on kulkenut mahottoman hyvin!
Onko teille tuttu sellainen euforiafiilis treenatessa, että vaikka polte lihaksessa on ihan älytön ja lähes sietämätön, niin sitä vaan painaa silmät kiinni, tunnustelee poltetta ja huulille nousee sellainen pieni hymynkare kun tajuaa että se liike mitä tekee menee just sinne minne pitääkin, ja kunnolla kanssa?! Mulla oli eilen sellainen, ja voi jee miten kivaa oli treenata kun sai sen lihaksen pumpattua niin että lopuksi sitä ei voinut enää edes jännittää kun se oli niin sippi!
Yritin kummiskin, ainoa mikä jännittyi enää oli poskilihakset kun hymyilytti vielä treenin päälle. :D
Aloitin ihan käheellä jalkatreenillä, prässissä vahingossa taas henk.koht. painoennätys ja ihan käsittämätön keskittyminen siihen omaan tekemiseen alusta saakka! Tajusin jossain vaiheessa, että edes tuttuja en ollut tajunnut moikkailla niinkuin normaalisti oon pyrkinyt tekemään, vaan huulet tiukkana viivana, katse jossain kaukaisuudessa kuuntelin musiikkia korvalapuista volat kaakossa ja fiilistelin, puhaltelin ja valmistauduin seuraavaan sarjaan. Mieli aivan tyhjänä, ajatukset treenistä ja treenin ulkopuolelta kaikki pois puhallettuna ja sitten vaan menoksi. Tän takia mä rakastan treenaamista, kun koko muu maailma katoaa ja jäljelle jää vain se lihas, se liike, keho ja sen tuntuma. Lihas viedään äärirajoille, liike tehdään loppuun saakka ja lopetetaan vasta sitten kun yhtään toistoa ei enää jaksa.
 |
| Se oli vissiin se asenne...? :D |
En oo mikään Cheek-fani varsinaisesti, mutta tää biisi tuntuis kertovan aika pitkälti sen mitä tarkoitan. :) Joten annan nyt musiikin kertoa puolestani sen mihin mun sanat ei riitä. :)
Viimeaikoina on ollut vähän ilmoilla sellaista epäröintiä, itsensä epäilyä ja ehkä jopa suoranaista dissaamistakin. On ollut sellainen fiilis, että tuleeko tästä mitään, ja miksi mä edes yritän kun ei tää kummiskaan varmaan onnista. No nyt en vielä voi kertoa sen enempää, mikä on se juttu jota oon epäröinyt, mutta TOIVOTTAVASTI saan kertoa jossain vaiheessa. :) Joka tapauksessa se hyvä juttu, mikä tässä on ollut, onkin just tuossa epäilyssä - nimittäin silti jossain tuolla takaraivossa huutelee niillä epäilyksenkin hetkillä pieni ääni: "Ihan varmasti pystyt! Ihan varmasti voit! Ihan varmasti onnistuu!" Ja se usko itseen ja omaan tekemiseen kantaa pitkälle, auttaa pitämään pään pystyssä ja selän suorana niinä vaikeinakin hetkinä.
Joo, joskus ympäristön paineet ja asenteet ja negatiivisuus sekä se, ettei niin moni ymmärrä mitä mä teen, joskus se harmittaa. Mutta miksi mä antaisin sen pysäyttää, tai edes hidastaa mun matkaa? Tietysti on harmillista se, miten negatiivisesti niin moni suhtautuu johonkin joka ei tunnu heistä itsestään omalta, ja tuovat hyvin herkästi sitä negatiivisuutta myös esille. Kyllä mä voin ihan rehellisesti sanoa, että joskus on tullut tosi paha mieli siitä miten ihmiset joskus ovat omaa mielipidettään tuoneet esille. Eikä siinä mitään, jokainen saa olla sitä mieltä mitä haluaa, mutta joskus mietin onko tää sellainen aihe missä on ok unohtaa tahdikkuus ja muiden tunteiden ja mielipiteiden, saati elämäntapojen kunnioittaminen tyystin. Tää on kuitenkin jotain mistä mä nautin ja saan iloa, oon onnellinen treenatessani ja Junnun kanssa treenitekniikoita ja uusia liikkeitä äheltäessni. Olkoon muut mitä mieltä sitten haluaa. ;) Sieltä jostain se kuitenkin se usko omaan tekemiseen, itseensä ja omiin valintoihin kumpuaa aina vaan, ja oon tosi onnellinen että oon löytänyt jotain sellaista mun elämään joka tekee mut onnelliseksi. Se on se hyvä olo, itsensä voittaminen ja kehittyminen joka treenillä, uusien asioiden oivaltaminen ja tekniikan oppiminen, ne on niitä asioita joista nautin.Vaikka edellisessä postauksessa pohdinkin vähän kieli poskessa sitä, oonko mä tarpeeksi fitness, niin eihän se ole se itseisarvo siihen miksi mä tätä teen. Ei se ole mikään status-juttu, tai se että pitää olla olevinaan jotakin. Se ei ole se juttu, vaan se, että elää juuri sellaista elämää mistä itse nauttii. :)
Mutta hei, se aurinko! Oon niin kesäihminen kuin olla ja voi, herään henkiin keväällä, aivan kuin auringon säteet sais puhallettua mut taas täyteen elämää. Nyt kun ollaan saatu esimakua jo siitä lämmöstä ja kesän tuulista, oon aivan tohkeissani enkä malttais millään odottaa enää kesää! :) Kesän kynnyksellä odotettavissa on jotain aivan mielettömän siistiä, johon on enää matkaa aivan naurettavan vähän. Valmisteluja ja suunnitteluja ollaan tehty jo kuukausikaupalla, ja voisin aivan loputtomiin vaan haaveilla tulevasta! Onneksi jäljellä on enää vain reilu kuukausi, ja huuuuurja seikkailu odottaa! :) (Hahhaa, enpä kerro mikä! :P Mutta vain reilu kuukausi enää ja tekin saatte tietää lisää.)
Maailmassa on koko ajan tosi paljon negatiivisuutta. On asioita jotka on tosi huonosti niin omassa kuin ympäröivässäkin maailmassa ja todellisuudessa päivän voi pilata niin itseltä kuin toisiltakin tosi helposti jos haluaa. Mä tiedän mistä puhun, oon ollu ennen varmaan maailman negatiivisin tyyppi! Yhtenä päivänä mä tajusin, että aina kun avasin suuni, sieltä tuli pelkästään negatiivista, aina piti valittaa jostain, piti tulukuttaa jostakin ja aina joku oli huonosti. Aloin ajattelemaan, että vois kai tämä elämä vähän mukavampaakin olla. Olin tosi huonoa seuraa jopa itselleni, saati sitten muille!
Mitä menetän ystävällisellä sanalla jonka sanon jollekkin? Mitä maksaa hymy ja ystävällinen tervehdys jollekin, vaikka tuntemattomalle? On asioita joita en ymmärrä. Okei. Mun ei tarvi noin vaan ymmärtääkään kaikkea, mutta voin yrittää. Voin ottaa omalla toiminnallani muita huomioon, olla ystävällinen ja saada jollekin hyvän mielen ihan pienellä vaivalla. Siksi yritän ajatella positiivisesti, löytää hyviä juttuja ympäristöstäni ja ympäröivistä ihmisistä. Me tuomitaan toisiamme tosi helposti, ja mäkin olen törmännyt siihen ilmiöön tosi monta kertaa, kun joku näkee tosi paljon vaivaa tuodakseen jotain negatiivista asiaa esille. Vastapainoksi mä yritän nähdä vaivaa tuodakseni jotain hyvää asiaa esille ihan vaan siksi, kun mä voin. Koska mikään ei estä mua tekemästä niin. Se ei maksa mitään, ja on ihan yhtä vaivalloista kuin sen negatiivisenkin tuominen esiin! :)
Kokeileppa sinäkin, mieti viikon ajan aina iltaisin AINAKIN kolme hyvää asiaa päivästäsi! Kommenttiosioon saa taas ottaa kantaa, ja olis kiva kuulla kokeileeko joku tätä haastetta ja miten se sujuu. Yksinpuhelu on kivaa, mutta vielä kivempaa on kuulla muittenki juttuja ku omia! :) Joten tässä on siis virallinen haaste juuri Sinulle! Mikä tekee sinut onnelliseksi, mistä sinä nautit, mitä positiivista keksit ympäriltäsi ja elämästäsi? Siitä ei edes tarvitse raportoida kenellekkään, riittää jos kokeilet sitä itseksesi. :)
Ja hei, tsemppiä teille kaikille jotka luette tämän. Tsemppiä positiivisuushaasteeseen niille, jotka siihen tarttuvat, ja tsempit myös ihan kaikille sen oman tien kulkemiseen. Se on joskus pelottavaa, haastavaa ja vaikeaakin, mut painetaan eteenpäin, suomalaisella sisulla, tai sitten ihan vaan itsepäisyyttämme. :P
