Välidieetti viikko 7: Nälkäkö?

Mä oon lupaillut esitellä teille mun uuden ystävän, nälän, jo useampi viikko sitten. Olin ihan varma et se tulee tekemään parempaa tuttavuutta viimeistään silloin kun mun välipalalta otettiin hiilarinlähteet pois. Tai kun lisäiltiin aerobisia treeniohjelmaan.

Mutta mun täytyy kuitenkin tuottaa teille pettymys! Se nälkä jota oon (pelonsekaisin tuntein) odottanut, on tehnyt mulle oharit! Tottakai pientä mahan kurnimista on esiintynyt, ja ruoka-ajoista on aika paljon helpompi pitää nykyään kiinni, mutta aivan vakavasta maarun huutamisesta ei ole vielä ollut merkkejäkään! 

Mites tää nyt tälleen menee? Eikö dieetillä pitäis olla nälkä, kurjaa, hirveetä ikenien imemistä, kynsien syömistä, hermoilua ja äksyilyä? Mielitekoja juu, paljonkin jos kaikkia ajatellaan yhtäaikaa. Mutta ei tää oo ollenkaan kamalaa vielä! Kai mä sit olin valmistautunut jotenkin sellaiseen hirveään kärsimykseen, ettei tää nyt sitten tunnukaan miltään kamalalta kun tässä tehdään tuloksia joka päivä ja fiilis pysyy korkealla. 

Ja sitten on tietysti herkkupäivät, jotka auttaa jaksamaan. Seiskaviikon "palkinto" oli karkkipäivä, jonka saan jos treenit on kovia ja homma menee taas eteenpäin. No sittenpä puntarissa lyötiin paino sinne 51:n kilon puolelle ja karkkipäivä oli plakkarissa ansaittuna palkintona. :) Ja kyllähän ne maistui hyvälle kerrassaan, ansaitut karkit, joita sainkin lopulta syötyä päivässä semmoiset 500g! Kuvatodisteita ei tästä tapahtumasta saatu, keskityin todellakin vain niiden syömiseen - en kuvaamiseen! :D

Viikonloppuisin saan periaatteessa yhden vapaavalintaisen aterian, jonka avulla pää jaksaa, kroppakin ehkä vähän ilahtuu ja homma menee hyvässä hengessä eteenpäin. Nää on niitä juttuja jotka ei kaada dieettiä koska kyse ei ole kisadieetistä, vaan saattaa jopa auttaa sitä. Kortisoli- eli stressihormonit pysyy matalalla, mieli hyvänä ja kun iltaisin menee unille hymy huulilla, vois väittää että levon määrä ja laatukin on ihan kunnossa, joka kuitenkin on yksi tärkeimmistä asioista tässä hommassa. Se yksi ateria ei tee mitään yksistään, mutta mä väitän että se auttaa hirmuisesti jaksamisessa niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Nää edistysjutut on aina semmoisia henkimaailman juttuja, ettei aina se kuinka kurinalaisesti ja puhtaasti sä syöt määrittele sitä kuinka hyvin sä onnistut. Jos "täydellistä", askeettista elämää elävä fitnessmuikkeli stressaa ja murehtii jokaisesta asiasta mitä se tekee, ei se välttämättä onnistukaan sen paremmin kuin se joka vetää välissä laskelmoituja "ohareita" ja pysyy rentona ja hyväntuulisena. No molemmat onnistuu (tai epäonnistuu) yhtä varmasti - molemmat tavat toimii. Mutta mietippä ite, kummalla tavalla sä tekisit mieluummin?

Neljäs dieettiviikko: Houkutuksia ja tuloksia

Nyt on pääsiäisestä täälläkin selvitty kunnialla, joten on viikottaisen raporttini aika. :) 

Houkutuksia:

Neljäs dieettiviikko huristeli ohitse yhtä kivuttomasti kuin edellisetkin. Mielitekoja ei juuri ole ollut, paitsi sellaisia perinteisiä "leffaa katsoessa olis ihan kiva syödä vähän vaikka popparia tai jotain hyvää" kun pitkä viikonloppu meni aika rennosti leffoja katsellen, kirjaa lukien ja muuten vaan lomaillessa ja lööbaillessa.

Pari houkutusta matkan varrella tietysti tuli; kun pääsiäisestä on kyse niin totta kai silloin syödään herkkuja. Yhtenä päivänä koulukaveri antoi pääsiäismunat meidän opiskeluporukalle kun oltiin saatu tehtyä yksi ryhmätehtävä valmiiksi. Mitä tällaisessa tilanteessa tehdään, kun tietää että toinen on hyvää hyvyyttään ollut tosi kiva ja haluaa antaa sullekin jonkun hyvän mutta "kielletyn" asian?? No mä hymyilin, kiitin ja laitoin pääsiäismunan laukkuun ja sanoin et säästän sen. En halua loukata enkä olla kiittämätön, sillä ajatus oli tosi kiva. No tästä selvittiin onneksi kunnialla, kun ei sen kummemmin tehnyt mieli makeaa just silloin, eli selvisin siis aika hyvin tästä! Näähän on siis aivan omia valintoja, ja tällä kertaa halusin onnistua dieetissä enemmän kuin syödä suklaata. Jee. Hyvä minä! :D

Perjantaina olikin seuraavan houkutuksen hetki, kun lähdettiin mun vanhemmille kahville. Äitee oli laittanut pöydän koreaksi, tottakai, ja oltiin sovittu et mä syön sen mitä syön mutta en tarkoita loukata jos tarjottavat jää J:n ja vanhempieni syötäväksi. Käytin heistä nimitystä "sijaissyöjät", ja muut söi sitten "mun puolesta" niitä ihania herkkuja. Tämäkään tilanne ei lopulta niin kamalasti tehnyt tiukkaa kuin voisi kuvitella, mikä ihmetytti mun lisäksi itseasiassa varmaan kaikkia muitakin. Jännä, en oo koskaan ajatellut että mulla olis niin paljon itsekuria että tuommoiset menis aivan kivuttomasti mun kohdalla. :D Eniten ehkä murehdin tässäkin sitä, etten halunnut loukata äitiä joka oli laittanut pöydän koreaksi ja nähnyt kovasti vaivaa tarjoiltavien kanssa. Kuitenkin kaikkein mukavinta oli se yhdessäolo ja mukava, rento yhteisen ajan viettäminen. Luulen (toivon!), ettei sitä mun syömättömyyttä lopulta edes kukaan niin muistanutkaan.

Sunnuntaina oli ansaittu vapaasyönnin päivä. Tankkaus. (Vikkelimmät ovat varmaan jo huomanneet mun Instagramissa hehkutusta tästä. ;) ) Olin saanut valita mihin ravintolaan mennään brunssille, ja me oltiin varattu pöytä eräästä Oululaisesta ravintolasta, missä oli todella runsas, ruokaisa ja "mahdollisimman ei-tervehenkinen" brunssimenu (siis makkaraa, leivitettyä kananfilettä, vuohenjuustoa, brie-juustoa ja kroissantteja sekä uunijäätelöä ja suklaa- ja toffeekastiketta jne jne...) ja oltiin varattu aikaa syömiselle semmoiset kolme tuntia. No me jaksettiin syödä kaikkiaan kaksi tuntia, ja mä sain syötyä lopulta kauhallisen vuohenjuustomunakasta, pari chorizo-pekoni-makkaraa, lohiperunasalaattia, cesar-salaattia, uuniperunalohkoa, kananfilettä, kastiketta sekä 6 kappaletta kroissantteja, todella paksusti jokaiseen brie-juustoa ja viikunahilloa ja lopuksi lautasellisen uunijäätelöä. :D Olin aika ylpeä saavutuksestani, ja lopuksi vielä illalla haettiin hesestä ateriaa ekstraranskiksilla. Nam! No ei oikeastaan, mulla tuli huono olo jo siitä ruuan määrästä, ja kaikki tietää ettei pikaruoka ole kyllä laadultaankaan semmoista että siitä varsinaisesti mitenkään hyvä olo tulis. Sinnillä ja periaatteesta söin kuitenkin kaikki, kun kerta sai. :D

Tuloksia:

Sitten niihin mun viime kerralla lupailemiin puntarin lukemiin. Ensimmäinen kuukausi on takana, eikä nälkää tai mielitekoja oikeastaan ole vielä ollut juuri mainittavasti, ei siis normaalia enempää. Miten mulla sitten on mennyt, ainakin puntarin mukaan?

Hyvä tahti pudottaa painoa on periaatteessa se 0,5kg / viikko, siis 1kg / 2 viikkoa --> kuukaudessa painon pitäisi olla tippunut yhteensä 2kg jotta oltaisiin tasaisessa, hyvässä painonpudotustahdissa. No tietenkin kroppa elää vähän omaa elämäänsä, on turvotuksia ja nesteen kerääntymistä, on hyviä ja huonoja päiviä ja sitten on tankkauspäivät, jotka saattaa nostaa painoa hetkeksi korkeammalle. Haasteena on pitää pää kylmänä eikä alkaa stressaamaan siitä miten yhtenä päivänä paino pompsahtaakin korkeammalle, vaan katsoa tiukasti eteenpäin ja jatkaa työtä hyvällä mielellä eteenpäin.

Dieetin alussa painoa oli 54,8kg. Viime viikon puolessa välissä puntari näytti kuin näyttikin lukemaa 52,8kg. Lyhyellä matikalla laskettuna olin siis neljännen viikon puolessa välissä jo pudottanut 2kg! Homma etenee siis hyvin, vaikka sitten loppuviikon kroppa keräsi nestettä ja turvotteli sen verran että painon edistys tyssäsikin sitten toviksi, kunnes tänään oltiin taas hypätty pikkuisen pienempiin lukemiin. Niin se vaan menee eteenpäin näköjään ilman sen kummempaa stressaamistakin, joten jatketaan samaan tahtiin. Maanantaina tuli taas pudotus kaloreihin ja kohta saanen tutustua ihan uuteen tyyppiin vähän paremmin: Sen nimi on kuulemma Nälkä. Odotan sen tapaamista mielenkiinnolla, ja ensi kerralla saan varmasti jo vähän kertoa siitä teillekkin.

Sitä odotellessa tehdään tuloksia päivä kerrallaan, hyvällä pöhinällä ja hyvillä mielin. 

"Kun sen on itse valinnut, ei voi valittaa."

Välidieettikuulumisia: 2 ensimmäistä viikkoa

Täälläpä taas, kuten näkyy niin ajattelin kirjoitella vähän useammin tästä eteenpän - onhan mulla nyt taas paljon kerrottavaa!

Tänään  olisi ajatuksena kertoa teille mun dieettikuulumisia välidieetiltä, joka on siis ensimmäinen "kunnon" dieetti mikä mulla on, ellei niitä aikaisempia pikkuisia kiristelydieettejä lasketa. Niissä kyse oli lähinnä vain turhamaisuudesta ja siitä, että kesäkuntoon on ihan kiva saada kroppaa näkyviin kun kerran siellä salillakin ramppaa niin tiuhaan. Nyt kuitenkin kun viime syksynä korotettiin panoksia ja vaihdettiin vähän totisempaa vaihdetta silmään niin on aika tsekkailla vähän millainen se kunto sitten todellisuudessa onkaan jotta tarvittavia muutoksia pystytään tekemään ilman, että niitä tarvisi tehdä sokkona. Lisäksi tässä saadaan arvokasta tietoa siitä, miten mun kroppa toimii (ja miten se ei toimi) ja miten tällaiset kiristelyt, aineenvaihdunnat ja rasvavarastot käyttäytyy ja toimii niin että hommaa voidaan tehdä hyvinvointia silmälläpitäen turvallisesti ja järkevästi.

Ensimmäiset kaksi viikkoa on takana. Miten mennee niinkö omasta mielestä? 

No ihan alkuun on pakko sanoa, että mulla on ollut ihan jäätävä sokerinhimo. Oon riippunut sokerikoukussa aivan huomaamattani siitä huolimatta, että tykkään ajatella syöväni mukavan puhtaasti ympäri vuoden. "Mukavan" tarkoittaa kuitenkin sitä, etten ole ollut liian ankara itselleni syömisteni kanssa. Pipo ei siis ole kiristänyt liiemmin päätä sen suhteen, ja kun takana on pitkä sairastelujakso, ja ja ja jaada-jaada-jaada. Kyllä te tiiätte nää loputtomat tekosyyt. Tätä sokerin himoitsemista ja riippuvuudesta irrottautumista on kestänyt oikeastaan melkein koko kaksi viikkoa, eikä sitä todellakaan helpota se, että ajattelee ETTEI JOTAIN MISSÄÄN TAPAUKSESSA SAA syödä. Se ajatus käytännössä lisää sitä mielitekoa 150% - ihan vain tiedoksi sellaisille, jotka ei ole henkilökohtaisesti kokeillut, tai jos jollain on tosi paljon parempi itsehillintä kuin mulla.

Ensimmäinen viikko pähkinänkuoressa

Korkeat kalorit, paljon ruokaa ja kaikki oli jeejee. Paitsi se, etten saanut sokeria. Sain olla todella tarkkana sen kanssa, sillä tapa oli pinttynyt eikä todellakaan edes tullut ajatelleeksikaan missä kaikessa on sokeria. Stoalaisuus kunniaan siis, ja peruspöperöä kiltisti nassuun. Suurin haaste oli vetää iltaprotsku drinksuna (tai ylipäätään mitenkään) kun en ollut "muistanut" niitä iltapaloja pitkään aikaan syödä. Hups. No nyt oon ollut kiltisti ja hörpin senkin joka ilta, ilman poikkeuksia. No pain, no gain, joten prikulleen ohjeen mukaan jokainen päivä. Ni! No mun kropalla oli kuitenkin vähän vaikeuksia päästä käyntiin, joten tehtiin ensimmäinen pudotus kaloreihin ekan viikon lopulla. Fine. Ei paha. Eihän??? 

Toinen viikko pähkinänkuoressa

Vähän vähemmän korkeat kalorit, vähän vähemmän ruokaa ja homma menee aika smoothisti. Pahin sokerikoukku alkaa päästää otteestaan joten tää on jo ihan kivaa. On helpompi vastustaa kiusauksia (ekalla viikolla en uskaltautunut kauppaankaan yksin) kun pää ajattelee jo selkeämmin eikä oo niissä sokerihöyryissä haaveilemassa "edes steviakarkeista". :D Treenit kulkee, mutta kroppa tykkää jumittaa taas tuttuun tapaan nesteisenä ja itsepäisenä. No okei, hormonitoimintakin pitää tässä vaiheessa tiukasti puoliaan ja varastoi nestettä iloisesti erityisesti kasvoihin ja mahaan. Rohkaisevaa! Tää on kuitenkin vasta toinen viikko, ja oon nyt saanut homman ytimestä kiinni - kiitos viime kevään fiaskodieetin! (Jotain hyvää siitäkin siis.) Niin se ydin? 

Mä teen niinkuin mulle sanotaan, ja jätän ajattelun ja stressaamisen muille. Mä seuraan tilannetta, ja raportoin siitä eteenpäin. Jos aihetta huoleen (tässä tapauksessa edistyksen suhteen) on, saan "ylhäältä" sitten ohjeet miten toimin, jos jotain tarvitsee tehdä. Jos ei, niin jatkan samaan malliin. 

Tässä ois mun avaimet onneen, mutta äärimmäisen ansioituneena stressaajana ja miettijänä pidän teidät varmasti ajan tasalla miten tässä onnistun! ;) 

Kuten jokainen dieettaava bloggaaja, minäkin otin lähtökuvia alkutilanteesta! Tässä tapauksessa ystäväni Tuuli Nikki Tuuli Nikki Photographystä on näiden kondiskuvien takana, kun käytiin kokeilemassa miten studiohommat onnistuu uudella studiolla. Tuuli on oululainen valokuvaaja, jonka kanssa ollaan viime syksystä asti räpsitty yhden jos toisenkinlaista kuvaa ja kokeiltu kaikkea uutta ja jännittävää omaksi ja muiden iloksi. Laittakaahan korvan taakse tää mimmi; silmää ja pilkettäkin sieltä silmäkulmasta löytyy! :) Tässä kuitenkin pari makustelukuvaa alkupisteestä, olkaa hyvä!

Tulevaisuuden tavoitteet: Kisoihin sittenkin?

Hei taas!

Rohkaistuin viimein kirjoittamaan teille tämän postauksen, jota oon jemmannut pöytälaatikossa niin pitkään kuin kehtasin. Mä oon jännittänyt tämän päätöksen julkistamista, vaikka oonkin päättänyt sen jo tuossa jonkin aikaa sitten. 

Lisääkö se paineita? Lisääkö se mun tekemiseen jotain? Lisääkö se mun blogiin jotain?

Muuttaako se jotain?

Voi olla, että tästä eteenpäin oon enemmän fokusoitunut siihen mitä teen. Ei enää päämäärätöntä harhailua, eikä niin paljon fiilistelyä salilla. Totta kai sitäkin, jos siltä tuntuu. Muttei enää ihan niin heppoisin perustein. 

No mikä nyt oli oikeastaan se homman nimi? Periaatteessahan tää on aivan selvää pässinlihaa; niinkuin otsikkoonkin jo kirjoitin niin meitsi lähtee kohti kisalavoja! 

No ei ihan. 

Tää on nyt se osuus, mikä saattaa olla vähän hämmentävää. Mä nostan tavoitteet korkeammalle, kyllä. Mä treenaan tavoitteellisemmin kuin aikaisemmin, kyllä.

Mä treenaan kisakuntoa varten - mutten kisoihin. 

Niin että mitä ihmettä? No antakaapas nyt kun mä selvennän! Mä en halua että mun tekemisestä, mun rakkaasta elämäntavasta tulis sellainen stressin lähde, ettei se olis enää kivaa. Mä oon semmoinen stressi-erkki että mun pitää ihan tosissani miettiä, miten mä haluan tehdä ettei homma mene höpöksi ja ihan överiksi. Mä en aio alkaa sekoilemaan mitään ihme hifistelyjuttuja ja alkaa ryppyotsaisena tekemään asiaa jota rakastan. Mä yksinkertaisesti vain laitan uuden vaihteen silmään ja alan tekemään kovempaa tulosta. Tietoisesti. 

Mun suunnaksi ja päämääräksi tulee ensisijaisesti kehitys. Alkuun mun tavoite on saavuttaa sellainen kondis ensi syksyyn, että siitä vois periaatteessa lähteä kisadieetille vaikka sitten sinne kevään kisoihin. Ne kisat siis ei ole mulle se juttu, vieläkään. Niille jotka kauhistui mun kääntäneen takkini kokonaan, niille terkkuja; ei hätää. Kisakuntoon voi pyrkiä ja sitä voi tavoitella siitä huolimatta, ettei ole asettamassa sitä kisaa itseistarkoitukseksi... vai miten se nyt sanotaankaan. Mutta pointti on, että vuodessa kondista niin hyvin eteenpäin, että JOS haluaisin, voisin sillä kondiksella lähteä jo kisaamaan vaikka bikini fitneksessä näin ensi alkuun. :) 

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei koskaan ole ajatus kisalavoista houkutellut. Oon kilpailuhenkinen, oon entinen kilpatanssija ja tottunut lavasäihkeeseen ja strasseihin, esiintymiseen ja tekorusketukseen. Se on kaikki tuttua, ja tanssimaailmaa oon joskus kaivannutkin. Miksi sitten kisalavat on niin nou-nou että yhä edelleen kieltäydyn ottamasta niitä tiukaksi ykköstavoitteksi?

Mun on kasvettava siihen rauhassa, omaan tahtiini. Ei pakottamalla, eikä päättämällä että "nyt mä teen sen". Mä haluan kasvaa siihen luonnollisesti, niin että kun lähden kisaamaan, se tuntuu luonnolliselta ja hyvältä; ei pahalta, luopumiselta, pakolta, tai oikeastaan miltään negatiiviselta mitä nyt tunnen sitä prosessia kohtaan.

Mä oon elänyt fitnesstä vasta kaksi vuotta, ja koko sen ajan mä olen vasta opetellut, harjoitellut ja hakenut mulle sopivaa tapaa elää sitä. Mä en oo missään vaiheessa halunnut tehdä mitään vain siksi, että niin kuuluu tehdä kun eletään fitnesstä. Mä oon tehnyt asioita itseni takia, sen takia että mä voisin hyvin ja oppisin elämään tätä elämää niin, että se olis kestävää ja kauaskantoista. Minusta itsestäni lähtevää. Niin, ettei mun useimpina päivinä tarvis edes miettiä miten mä syön, monestiko ja mitä, vaan se tulee tottumuksesta ja luonnollisesti hyvinä valintoina. Kahden vuoden jälkeen oon päässyt jo alkuun, mutta vieläkään tuo tavoite ei ole täyttynyt. :D Sitä odotellessa, on aika nostaa rimaa ylemmäs. Juuri sopivan korkealle, että se tuntuu vielä hyvältä, ja saavutettavissa olevalta. Niin etten mä ala itse epäilemään itseäni ja sabotoimaan itse itseäni. 

-Etten mä tekisi itselleni enää näin:

No koska homma muuttuu fitneksen osalta jonkin verran, niin myös blogi muuttuu vähän. 

Mä rohkenen. En enää ihmettele ja kokeile varovasti kepillä jäätä. 

Mä lähden mukaan ALL IN. 

Tervetuloa fitness- blogiini,

jossa tehdään nyt

tulosta ilman hössötystä.

-Suvi

2 vuoden muutokseni kuvina

Kuten aiemmin olin lupaillut, tässä postauksessa vihdoin katsotaan taaksepäin, siihen aikaan kun kaikki tämä mitä tänään on, oli vain haave. Se salainen mielikuva, miltä haluaisin näyttää joskus, jos vain...

Raadollinen alkukuva. Vuosi oli 2010, syksy. Vaihto-oppilasjakso Jenkeissä ja mä näytin tältä. Tähän kuvaan mä havahduin, ja tajusin että aina liikunnallinen, jäntevä ja hoikka olemus mikä mulla oli lapsesta asti ollut, oli muisto vain. 

En mä ollut edes tajunnut, että mä olin yhtäkkiä kasvanut leveyssuunnassa pituussuunnan sijaan. Kuvaa katsoessa näkökenttä sumeni, ahdisti. Miten tässä näin oli käynyt? 

Mitä sille vois tehdä? Mitä mä voisin muuttaa, kun en oikeasti halunnut luopua mistään? En mä osannut mitään terveysruokareseptejä, enkä tehdä muuta kuin perussalaattia, herkut maistui liian hyviltä ja elämä oli tosi mukavaa. Mitä sieltä kaupasta olis muuta ostanut kuin niitä juttuja mitä huoleton parikymppinen sieltä ostaa, viikonlopuksi juustoja ja punaviiniä ja kaveriksi sipsipussi ja karkkia. Lempiruokaa oli kaikki rasvainen ja epäterveellinen. Elämä oli makiaa ja heleppoa, en mä halunnut luopua siitä kaikesta! Kuva sujautettiin piiloon pöytälaatikkoon ja unohdettiin sinne, ja elämä jatkui samanlaisena. 

Mielessä se kuva rantapallosta kuitenkin jatkoi kummitteluaan, ja olotila oli koko ajan turvonnut ja huono. Ei jaksanut mitään, ja mielessä kummitteli kysymykset terveellisemmästä elämästä; miten sinne pääsisi, mistä mä saisin neuvoja? Mä söin vain makaroonia voilla ja leipää, en vahingossakaan marjoja tai kasviksia, paitsi aina silloin kun päätin yrittää opetella parempia elämäntapoja. Parissa päivässä kuitenkin meni aina sormi suuhun ja pussillinen makaroonia pelkiltään siinä samalla. Ups. Pyysin jopa kaveria kauppaan näyttämään kaveriksi, mitä sieltä kannattaisi ostaa! Mutta eipä silläkään pitkälle päässyt, kun se oma ajatus oli hukassa ja epäusko valtasi mielen: "Ei tästä tuu mitään!" 

No mä laihduin kuitenkin jonkin verran kun sinkkuilin jonkun vuoden. Mulla oli niin hyvä buugi et unohdin vain syödä ja ne enimmät herkut jäi yksinollessa syömättä. Koiran tultua taloon pitkät lenkitkin oli arkipäivää, joten liikuntaa tuli huomaamatta. Kroppa näyttikin siinä vaiheessa jo vähän siedettävämmältä, vaikka löysää olikin. Se ei kuitenkaan vastannut mun kauneuskäsitystä, joka on enemmän ollut semmoinen timmi ja passelin lihaksikas. Aina.

Kesä 2012

Sitten tapasin Junnun, ja varovasti Junnun avulla harjoittelin syömään oikein. Seuraavat kuvat on otettu sen jälkeen, kun kesän ajan olin jo ehtinyt harjoitella sitä terveellisempää elämäntapaa, ennen kuin uskaltauduin salille ensimmäistä kertaa Junnun mukaan. 

Joten, syyskuu 2013

No ei paha. Lähtötilanne oli onneksi ollut suhteellisen ookoo, mutta homma oli vasta alussa. Ensimmäistä kertaa mä olin toiveikas sen suhteen, että vielä joskus voisin näyttää juuri siltä kuin salaisimmissa haaveissani halusin! Nyt mä olin saanut työkalut sitä varten, ja mielessä kyti ajatus: "Nyt tai ei koskaan!"

Hommasin vaatteet salia varten, ja mua pelotti ja jännitti ihan älyttömästi! Mä olin menossa yhdelle sellaiselle salille, joka oli tunnettu siitä, että siellä olis vaan niitä jääkaappi-pakastimia treenaamassa. HUI! Ei ollu betterii, mutta niillä pääsi kynnyksen yli räpistelemättä. 

Sinä päivänä kun hommasin salikortin, olin illalla keikalla jossain teematamineissa ja katsoin ennen keikkaa itseäni peilistä. 

EI PALJOA NAURATTANUT.

Lähes tarkalleen vuosi sen jälkeen kuin salilla käymisen aloitin, näytti peilissä tältä:

Syyskuu 2014

Olin löytänyt kauankaipaamani OLKAPÄÄN! Jihuu! 

1 vuosi ja 6kk ensimmäisestä salikäynnistä peilikuva alkoi näyttää jo tältä:

Maaliskuu 2015

Ja tämän kesän ja alkusyksyn kuvasaldo tulee tässä. Olen saavuttanut salaisen haavetavoitteeni (ensimmäisen osan) ja vielä vähän enemmänkin. Nyt kun syyskuun alussa tuli kaksi vuotta täyteen fitnestä, terveellisempää elämää ja hyvää oloa, uuden oppimista ja treeniä, elämäntapaa ja eväsrasioita sekä ennakkoluuloja vastaan taistelua, on saavutettu työn tulos vihdoin tässä.

Heinäkuu - syyskuu 2015

Entä sitten? Mitä sitten kun tämä kaikki on saavutettu? 

Se kauan lupailtu ja odotettu postaus tulevista haasteista, haaveista ja tavoitteista on vihdoin tulossa maanantaina! 

Se ansaitsee oman postauksensa, sillä kaikessa yksinkertaisuudessaankin se vaatinee ehkä pienen avaavan selityksen. 

Sitä odotellessa, ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua murut! <3

"May the force be with you?"

ÄRGH!! Turhautumisia ja intohimoja.

Mä oon tässä vähän miettinyt mille alkaisin. Asiaa ei oo teillekään ollut liiemmin, eikä oikeastaan tästä fitness-jutusta ole nyt jaksanut höyrytä tai miettiä oikein mitenkään päin. Oon miettinyt mistä se johtuu, sillä treenaaminen ei ole jäänyt, ruokailutkin menee suurinpiirtein sinnepäin niinkö pittää ja rutiinilla mennään päivästä toiseen. No tietysti päivissä ei ole liikaa ollut muuta sisältöä, kun lomailen vielä tän kuun loppupuolelle asti.

Ei sillä, että treenaaminen olis jotenki maistunut puulta, tai että se ei maistuis ollenkaan. Kyllä se maistuu. Mutta se intohimo on puuttunut. Ai miksi? No mä lähdin sitä vähän miettimään tänään:

Mulla on aina ollut vähän semmoinen tapa, että kiritän itseäni "vertailemalla" itseäni muihin. Tai no tuo nyt on vähän hassusti sanottu, sillä saatan katsoa joitain tosi hyväkuntoisia mimmejä ja miettiä, että tuohon mä tähtään, ja mä pystyn siihen! Otan monesti esimerkikseni jonkun sellaisen, joka on "vähän mua edellä" kondiksessa, siis ei niitä huippuja sieltä biksufitneksen kärkinimistä. Vaan tavan salimimmejä, joilla on just sellaiset kivat pyöreät olkapäät kuin minkä eteen mä teen koko ajan töitä. Tai jolla on vielä pyöreämpi peppu kuin mulla. Ja mä mietin, et "jos tuo pystyy siihen...". Kuulostaa varmaan vähän hassulta? Sitähän se onkin. Sitä sanotaan joka paikassa, ettei sais vertailla ikinä. Mulle se on toiminut tosi hyvin, mutta ehkä se onkin siinä, ettei aseta itselleen ihan epärealistisia mielikuvia, vaan keskittyy johonkin yksityiskohtaan ja kiinnittää siihen vähän enemmän huomiota.

Mä oon taas kehityksen suvantovaiheessa, jossa kehitystä ei niin erota, ainakaan itse. Fiilikset laskee aina kun peilistä katsoo taas vähän turvonnut nassu aamusella. Älkää ymmärtäkö nyt väärin, mulla on kyllä omasta mielestäni ihan hyvä kondis turvotuksestakin huolimatta, ja se kondis menee kyllä koko ajan eteenpäin. Se on paljon parempi kuin vaikka viime talvena, vaikka tänä kesänä oon syöny vähän väliä pikkuisen ohi ja juhlinut illanvietoissakin enemmän kuin viime- ja toissavuonna yhteensä. Silti mä olen vähän turhankin kriittinen itselleni, ja turhaudun helposti siihen, etten saa omasta mielestä aikaan tarpeeksi kehitystä.

Sitten päästäänkin siihen, että mikä se on se "tarpeeksi kehitystä"? No se ongelma tuleekin juuri siinä. Kun mä en tiedä. Mun pitäis tehdä ehkä jotain tavoitteita itselle, niin että tässä pysyis joku järki tässä hommassa. Treenijutut meni kivasti eteenpäin ja tuntui tosi hyviltä ilman tavoitteitakin aika pitkään, mutta nyt on tullut fiilis, että joku tavoite, kannuste, kirittävä ajatus ois nyt se jota tarvitaan saamaan aikaan se draivi ja suunta siihen, miksi tätä tekee. Mä olen saavuttanut jo paljon niitä mun tavoitteita ja ajatuksia siitä, mihin suuntaan mä haluan mun kropan muotoa viedä. Mä oon tosi iloinen siitä, että niinkin paljon on jo nyt saavutettu. Mutta kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen, eikä tää vielä riitä! Tää on vasta alkua, joten nyt täytyy miettiä uusia tavoitteita! :)

Pakko kyllä tähän väliin fiilistellä kun saavutin tänä kesänä yhden suurimmista tavoitteista! Mun salainen haave on ollut se, että mun tekemä työ ja sen aikaansaama kehitys näkyis myös ihan normikamppeissa muille ihmisille niin, että joku mainitsee siitä mulle. Ai vitsi miten typerältä se kuulostaa kun sen kirjoittaa tähän!! :D Mutta rehellisyyden nimissä, onhan se mukava kuulla jos kova työ huomataan.... Eikö? No tänä kesänä tää tavoite on saavutettu, joten.... YAY!!! Muutosta ja tulosta on siis tullu niin, että muutkin on sen huomannu!

Mutta mitäs sitten? Mille sitten aletaan? Koko ajan painetaan eteenpäin, mutta mistä se intohimo nyt sitten seuraavaksi tempaistaan? Syksyn tullen alkaa taas uusi vuosi mun projektissa, jota on tänä syksynä kestänyt täysipainoisesti 2 vuotta. Ois hauska katsella taaksepäin ja ihmetellä, mitä on kahdessa vuodessa saatu aikaiseksi, mutta vielä mä en uskalla sitä tehdä - liika tyytyväisyys ois kyllä nyt ihan vihoviimeinen lisä tähän fiilikseen, jäis se päivän treeni sitten helposti väliin. Joten otetaan se "mitä tapahtui kahdessa vuodessa"- postaus vähän myöhemmin! ;)

Nyt mä vedän fiiliksen mukaan näitä mun treenejä, tunnustelen, fiilistelen ja kokeilen uusia juttuja. En ota niin vakavasti koko hommaa. Niin kauan kuin se tuntuu hyvältä, niin kauan se on hyvä. Nyt tää lähestymistapa tuntuu ihan hyvältä, joten mennään sillä.

Mä fiilistelen nyt elämää ja kesää, katsotaan mihin mä lopulta päädyn noiden tavoitteiden suhteen. Pidän teidät ajan tasalla murut, älkää luovuttako mun suhteen! ^_^

Berberi esiin! (Kondisfiilistelyä)

Sain J:tä heti viime postauksen jälkeen tiukkaa palautetta, ettei julkaisemani kuvat tehneet oikeutta sille, mikä livenä katsoen se kunto on. No nyt fiilistelin peilin ääressä ihan niinkö kunnon fitnessbabetsut tekkee, ja YLLÄRII!!!  Ihan ilman housuja! Tai no sellaiset kiltin tytön pöksyt nyt oli ihan häveliäisyyssyistä, mutta katsotaanpa mitä erilainen valaistus ja pienet asentomuutokset saa aikaan! (Onhan tämä jo ihan yleisesti tiedossa oleva fakta - kehonrakennus on illuusiolaji. ;) )

Kuvia on retusoitu pelkästään sen verran, että vastavalon aiheuttama pimeys kuvissa on valotettu että niistä näkee edes jotain! :D Muuta ei ole kuville tehty, enkä olis tehny vaikka ossaisinki. ;) Tässä se nyt on koko komeudessaan, meikäläisen berberi!

 

Siinäpä sitä sitten tälle kertaa ihan riittävästi. Joko mää nyt oon oikee fitnessbabetsu, ko on berberit sun muutki jo julkisessa esittelyssä? :P

Ylihuomenna postailen pikapostausta ja paljastan, mikä on se Suuri Salaisuus mitä oon hehkuttanut nyt enemmän tai vähemmän aiemmin. Pysykää kanavalla siis! 

Nyt niitä tuloksia - mitä saatiin aikaan, vai saatiinko mitään?

Hui! Nyt se on koittanut, se hetki kun on aika paljastaa dieetin lopputulos! Mä en tiedä mitä mä sanoisin, te kaikki varmasti viimeistään viime blogautuksesta hiffasitte et on joo ollu vähän hankala dieetti. No tavoitteet onneksi oli viimeiset pari viikkoa aika selkeänä mielessä - ne realistiset tavoitteet myös - ja hommaa painettiin eteenpäin apinan raivolla. Aerobiset 20min joka treenin jälkeen kun kroppa tuntuu ottavan sitä yllättävän hyvin vastaan, kaloreita ei silti pudotettu mitenkään älyttömän alas sillä muistin, ettei tässä nyt kisoihin olla tiristämässä mitään eikä siinä nyt sitten mitään järkeä olis ollu tässä vaiheessa.. Tekis silti mieli selitellä näitä kuvia kauheesti, et ku turvottaa ja nestettä on ja ja ja.... ku just heräsin ku nuo kuvat otettiin. Ni. Nii ja enkä vieläkään osaa niitä oikeita poseja! :D Niinkerta.

Okei. Mennään näillä. Tämän hetkinen kunto verrattuna kahden kuukauden takaiseen, jolloin dieetti aloitettiin. Alkukondis esitettiin ensimmäisen kerran täällä, kun tää projekti potkaistiin alkuun. Nyt se on täällä, uuden, vähän jopa muuttuneen kunnon rinnalla. Hui. Nyt mennään!

No okei, oon kyllä molemmissa ihan sikaräjähtäneen näköinen, mut siinäpä ne nyt on. :D Katsokaa kondista, elekää nassua! Kiitos. :)

Eli ennen......


                                               ......... ja jälkeen.

Jaaaaa ennen......



                                           .......... ja nytten.







Jaaaaaaaaaaaaaa......




                                        ........ kyllä te tajusitte. :)

Siinäpä sitä olis, kroppaa taas raadollisesti näytillä koko kansan eessä. Jos tahdotte tiirata tarkemmin noita kuvia, niin klikkailkaa niitä, niin ne tulee kaikki nätisti järjestyksessä omana isompana ruutunaan näkyviin. :) 

Painohan ei ole oikeastaan muuttunut sitten sen alun jälkeen mihinkään, kondis sitä vastoin on kiristynyt kyllä silti vähän. On se jännä, tää mun "slogani" piti loppuun asti: "Ei se paino vaan se tunne" joka nousi vielä kyllä arvoon arvaamattomaan noiden mun kriisien  aikana, kun aina muisti siitä hyvästä olosta kun kroppa toimi ja aineenvaihdunta rullasi eteenpäin, kone oli käynnissä ja treenit sujui ja tuntui hyvältä - kaikki tuntui hyvältä - että ei se paino tai sen dieetin edistyminen ole niin suuri juttu sen rinnalla, että saa aikaan itselleen sen hyvän olon ja kevyemmän elämän! :) Näköjään se pätee myös tuon peilikuvan kanssa, voi olla että puntariin ei aina ole luottaminen. Tää oli eka kerta kun tajusin/uskalsin ottaa ennen ja jälkeen- kuvat (ja julkaista ne ennen- kuvatkin) joten siinäpä niitä teidän retosteltavaksi. ;)

Nyt olo on hyvä, suunnitelmat tulevaisuutta varten aika hyvin jo hahmoteltu.... mutta ensin mennään ensi viikon alkuun ihan hillitön loppukiri niin pitkälle ja niin paljon kun ehditään ennen H-hetkeä, kun se massiivisen mahtava, huikean hieno, mielettömän jännittävä ja viis miljoonaa muuta adjektiivia sisältävä THE JUTTU koittaa! Ai mikäkö? 

 En kerro vielä!!! 

Buahhahhahhahhahhahhahhahahahahaaaaaaa!!!!!! 

 Salaisuuksien verho saa vielä pysyä kiinni, koska pitäähän mulla vähän ommaa kivvaaki olla. Vielä vähän aikaa. ;) Noista tulevaisuuden suunnitelmista kerron sitten kun niiden aika tulee, sitä ennen on vielä yksi tai kaksikin juttua varmasti matkan varrella. 

Pysykäähän kuulolla, pian koetan ennättää postailla haastepostauksen, jonka sain tuossa eräältä toiselta bloggarilta. Hih, jännää! :D

Dieettikuulumisia III: Mietintämyssy päähän, osa 2/3

Hei taas! Dieettikuulumisia tuleekin nyt vähän viiveellä taas. Syynä siihen on monta juttua, yhtenä niistä vastoinkäymiset jotka on saaneet vähän mieltä maahan tän dieetin kanssa, mutta myös jatkuva ajatusprosessi seuraavan mietintämyssy- osion kanssa. Ne ei ole helppoja juttuja prosessoida itsensä kanssa, saati sitten niistä kertominen muille järkevästi ja ymmärrettävästi. Nyt kuitenkin rohkaistun yrittämään, hip hei!

Aloitetaan vastoinkäymisistä: 

Tämä osio sisältää vähän henkilökohtaisempaa tyttöjen juttuja- osiota, joten jos nää jutut ei kiinnosta, siirry seuraavaan osioon! :) Jätettyäni viime syksynä hormonaalisen ehkäisyn pois, kroppani ja kuukautiskiertoni on esittänyt mielenkiintoisia palautumisprosesseja tässä viimeisen puolen vuoden aikana. Nyt PMS- oireeni olivat sinänsä mielenkiintoiset, sillä jäätävän turvotuksen lisäksi alaselkäni oli todella jumissa pari viikkoa. Ensin mainittu oli omiaan laskemaan motivaatiota ja mielialaa dieetin suhteen, kun päivä päivältä peilikuva alkoi muistuttaa michelin-ukkoa sen sijaan että dieetin normaalimpia tuloksia oli lainkaan nähtävissä! Lisäksi selkäkipu jumitti treenin lähes kokonaan viikoksi, sillä kaikki paitsi käsitreeni oli nou-nou. Aavistelin kyllä, että olo helpottaisi kunhan menkat alkaa, mutta silti mieliala pääsi laskemaan melkoisen alas ennen kuin päästiin taas jatkamaan täyttä höyryä eteenpäin.

Se turvotus, se ihana turvotus! Käsivarsi 2x isompana kuin koskaan! ÄÄH!

Hätähousulle kun nuo vastoinkäymiset tuntuu olevan vähän raskaanpuoleisia, kun ne tahtoo aina hidastaa matkantekoa väliaikaisesti. Paino kuitenkin sanalla väliaikaisesti, joten kun projektina on kroppa, on matka pidempi kuin viikko tai kaksi, ei se viikko tai kaksi loppujen lopuksi ole muuta kuin hidaste minkä kroppa joskus tarvitsee hengähtääkseen. Mietinkin pitkään, haluanko ja voinko jakaa tällaisia henkilökohtaisempia juttuja teidän kanssa, mutta tulin siihen tulokseen, että koska projektinani on kroppa ja sen hyvinvointi, niin tällaiset jutut kuuluu aika olennaisesti siihen. On kuunneltava kroppaa ja elettävä sen ehdoilla. Musta ei ole mitään mieltä kurittaa omaa kroppaansa ja tavoitella tuloksia oman hyvinvointinsa kustannuksella. Siitä päästäänkin sitten seuraavaan osioon:

Mitä fitness on? Mitä se minulle merkitsee?

Fitness. Oonko mä tarpeeksi fitness? Mitä se oikein tarkoittaa?

Maanantaina alkoi se kaikkien wannabe-fitnesstyttöjen suosikkiohjelma, Fitnesspäiväkirjat. Sen neljä tähtöstä esittelee omaa fitness-elämäänsä sellaisena kuin tv-yhtiö on sen halunnut esittää. Se on tietysti saanut viihdearvoa lisääviä elementtejä, jotta katsoja jaksaa sitä viikosta toiseen katsoa. Muutenhan se olisi aika tylsää - samoja ruokia; kanaa ja riisiä ja mitäkaikkea päivästä toiseen, samoja puntteja samoilla saleilla päivästä toiseen, ähkimistä, hikeä ja aterioiden vetämistä nassuun joskus hassuissakin paikoissa. Tuttua huttua, eikö? Ja se oheistoiminta, kuka mitäkin niiden aterioiden ja salitreenien välissä tekeekin, no sekin on sitten sitä elämää fitneksen ohessa, eikö niin?

Luin tässä yhtenä päivänä erään liikunta-alan ammattilaisen ja fitness-eläjän päivityksen fabosta, joka saikin aikaan vilkasta keskustelua Fitnesspäiväkirjojen tiimoilta. Siinä aika moni oli sitä mieltä, että Fitnesspäiväkirjat ei edusta oikeaa fitness-elämäntapaa. Jäin miettimään tuota, että miksi ei. Miksi niin moni sanoo, ettei tuossa ohjelmassa olijat edusta sitä todellista fitness-elämä vaan aiheuttavat myötähäpeän tunteita ja herättävät arvostelua.

Fitness-selfiet ainaki kuuluu fitnekseen? Dieettimasua ihmettelemässä.

Mikä oikeastaan sitten on oikeaa fitness-elämää? Kuka on oikeasti fitness? Onko olemassa joku yksi oikea tapa elää jolloin voidaan sanoa, että elää fitness-elämää? Kuka sen määrittää, ja olenko minä esimerkiksi tarpeeksi fitness voidakseni blogata fitneksestä? Nyt ollaan syvissä vesissä, mutta koittakaa kestää. Mietitäänpä:

• En ole suunnitellut nousevani bikini fitness- kisalavoille. Kukahan sen blogissaan vastikään sanoikaan, olen se sellainen niinsanottu "hiljainen arjen sankari", joka jää aina sinne taustalle puurtamaan kaikessa hiljaisuudessaan kun muut treenaavat tavoitteellisesti kisalavoja varten. Treenaan minäkin tavoitteellisesti, mutta omaksi ilokseni. Olenko siis tarpeeksi fitness?

• Syön ruokavalion mukaan, ja punnitsen ruokani. Ainakin dieetillä. Niin, ja olen tosiaan joskus dieetillä. Olenko siis fitness?

• Kannan eväitä mukanani. Siinä vaiheessa alkaa jo hävettää, kun kiireisempänä päivänä kouluun lähtiessä mukana on kolme ateriaa laukussa. Usein laukussa on kolmekin sheikkeriä kouluun lähtiessä. Olenko siis fitness?

• Peilikuva on viikko viikolta lihaksikkaampi, ainakin minun mielestäni. Olen hoikka, ainakin silloin kun ei ole turvotusta, ja tässä kun ylimääräisiä löysiä vähennellään, nähdään millaisia lihaksia se vuoden työ on tuonut mukanaan. En kuitenkaan ole näännyttämässä itseäni, enkä kiduttamassa itseäni terveyteni uhalla vain sen takia, että haluan olla laiha. Kaikki kunnia niille, jotka siihen pystyvät ja haluavat palavasti päästä sinne bikini fitness- kisalavoille ja onnistuvat tavoitteessaan. Minusta ei ole ainakaan vielä siihen, sillä nautin olostani näinkin, ja olen tyytyväinen omaan arviooni kropastani ja peilikuvastani, enkä ainakaan vielä tarvitse muita sitä tekemään puolestani. Olenko nyt siis ollenkaan fitness?

Tämän aamun kondista.

Aion esittää tässä nyt väitteen, joka saattaa olla jonkun mielestä aika hurja:

Fitness on juuri sitä miksi minä itse sen itselleni teen. Kukaan ei voi, eikä saa tulla sanomaan, ettei tuo riitä, eikä tuo ole oikeasti jotain. Elän itselleni, ja elän niin että se riittää minulle. Minä kutsun elämääni fitness- elämäksi, sillä fitness vapaasti suomennettuna tarkoittaa kuitenkin hyvää oloa ja terveyttä. Siihen minä pyrin, vaikka joskus harhaudunkin pois fitneksen hurmiosta ja nautin ihan oikean, kunnollisen pirtelön syntymäpäivän tai vaikka lomapäivän kunniaksi. Ei se tee minusta vähemmän fitnestä. En tuomitse muita, ja toivon ettei muut tuomitse minua. Jokainen meistä on oikeutettu elämään juuri sellaista elämää kuin haluaa, ja tekemään valintojaan sen mukaan. Täydellinen kieltäytyminen ja kieltäminen ei ole tervettä, ehdottomuus on mielen sulkemista mahdollisuuksilta. Sitä minä yritän välttää. 

Mitä te lukijat olette mieltä asiasta? Kantaa saa ottaa kommentteihin, sähköpostilla suvi.isohanni@gmail.com tai vaikka fabossa jos siltä tuntuu! Saa olla eri mieltä, kunhan keskustelua käydään asiallisessa hengessä - kun kyseessä ei kuitenkaan ole se maailman vakavin asia. ;)

Mutta hei, loppukevennys!

Jotta ei nyt menisi aivan kauheaksi paatokseksi niin laitetaan vähän kuvasettejä taas tästä mun fitness-elämästä. :)

Taikapurnukoita. LOL :D Kaikki keinot kehiin jottei ne työllä ja tuskalla ähelletyt lihakset katoais tässä dieetin ohessa. Mutta eipä tuudittauduta illuusioon, nämä ei tee työtä puolestasi vaikka kuinka niin haluaisit! Ni.

Tavallista (fitness) elämää koulussa.

Iltapallaa. Treenin jälkeen saa pari hiilaripommia kylykeen. Namnam! :)

Luja puristus loppuun asti!

Tästä mä nautin, tää on mun elämää!

Jottei aivan menis liian vakavaksi.... ;) Ensi kertaan, tyypit! <3