Tavallisen (fitness) elämän hautajaiset

Olette varmasti huomanneet että tämä blogi on kevään ja kesän mittaan hiljentynyt. Välidieetti oli ja meni ja sen tulos oli todella hyvä ja lupaava. Se lisäsi itseluottamusta ja antoi aihetta alkaa suunnittelemaan seuraavaa askelta. Se herätti ajatuksia minusta urheilijana, tulevaisuudestani ja siitä, mihin suuntaan tästä pitäisi lähteä. 

Mutta mihin suuntaan lopulta päätin lähteä? Missä on se minun tieni, jota haluan kulkea? Ajatus pyöri päässäni pitkään, ennen kuin se kirkastui varmaksi ja kestäväksi. Tähän ei voi lähteä kevein perustein eikä takki auki. Mutta tein sen lopulta, yhtäkkiä eräänä elokuisena päivänä tiesin mitä minun pitää tehdä. 

On aika haudata Tavallinen (fitness) elämä. On aika ottaa seuraava askel ja jättää vanha taakse. Olen kirjoittanut tätä blogia nyt 2,5 vuotta enemmän tai vähemmän innolla ja pieteetillä, kirjoittanut tänne mietteitäni ja ajatuksiani, kertonut onnistumisistani, haaveistani, epäonnistumisista ja kaikista niistä ajatuksista joita on tullut vastaani matkallani tähän pisteeseen. Yli 12000 lukukertaa on todella paljon tämmöiselle blogille, jossa ei oikeastaan ole ollut punaista lankaa, vain mietteitä tästä elämästä ja kertomuksia siitä elämästä johon olen opetellut ja jota olen elänyt. Kiitos jokaisesta lukukerrasta. Kiitos, että joku siellä on jaksanut lukea jonkun täällä olevan elämästä. 

Mutta nyt en enää mieti. Oppiminen ei lopu koskaan, mutta haluan oppia teidän kanssanne, ja teille. Haluan, että kaikki se mitä minä olen oppinut, helpottaisi jonkun sellaisen elämää joka vasta aloittaa. Haluan rohkaista sitä jota pelottaa ja jännittää kaikki uusi ja ihmeellinen. Haluan kertoa miten ei kannata tehdä, jotta joku siellä välttäisi ne sudenkuopat joihin itse astun. 

Nyt on aika jättää se tavallinen (fitness) elämä taakse, ja ottaa seuraava askel kohti... niin. Kohti kisalavoja. Tule mukaan seuraamaan matkaani bikini fitness- lavalle uuteen blogiini. Sieltä saat myös minun vinkkejäni siitä miten aloittaa, miten jatkaa ja miten edetä ehkä itsekin sinne kisalavalle. Tai sitten vain parantaa omia elämäntapoja terveellisemmiksi, tai vain helpommiksi. 

Uuteen blogiini pääset TÄÄLTÄ, ja löydät sen nimellä I Did It.

Kiitos vielä kaikille lukijoille, ja toivon että löydätte uudesta blogistani vielä jotain joka antaa teille mielenkiintoisia lukuhetkiä myös jatkossa!

<3 : Suvi

Kuinka onnistut? Dieetin 6 sääntöä

Niin. Miten se dieetti onnistuu? Onko sen onnistuminen vaikeaa, kovan työn takana, tahtojen taistelua, kärsimystä ja tuskaa vaativa prosessi? Tätähän mä olen täällä miettinyt ennenkin, mutta nyt mä keräsin tähän omat mietteet siitä, miten dieetti onnistuu niin hyvin kuin sen voi saada onnistumaan. Tässä siis konkreettinen pohja (Hox. Minun mielestä!!) onnistuneeseen dieettiin:

1. Hanki hyvä ja luotettava valmentaja. Luotettava alleviivattuna, koska seuraavaa kohtaa et voi toteuttaa ilman täyttä luottoa valmentajaasi.

2. Luota valmentajaasi. Tämä on välttämätöntä, enkä voi tätä tarpeeksi korostaa, koska:

3. Tee juuri niinkuin valmentaja sanoo. Noudata ruokavaliota ja treeniohjelmaa juuri niinkuin valmentaja sanoo. Tässä kohtaa luottamus on tärkeä, jotta oikeasti annat valmentajan sanella sinulle kuinka dieettisi on tarkoitus toteuttaa.

Sokea ja tyhmä ei tarvitse silti olla. Kuuntele kroppaasi äläkä ohita sen varoitusmerkkejä jos homma meinaakin mennä metsään. Aina valmentajakaan ei tiedä, miten sinun kroppasi reagoi, eikä sinun kroppasi ole kone. Asiat voi mennä pieleen, ja tässä tapauksessa kun kyse on terveydestä, täytyy olla tarkkana ettei asiat mene kovin pahasti pieleen ennen kuin korjausliikkeitä tehdään. Terveys täytyy pitää etusijalla, laihdutus ja kiristelyt eivät saa mennä terveyden edelle KOSKAAN. Hyvä valmentaja kertoo ja selittää sinulle jokaisen muutoksen ja ohjeen, miksi tehdään ja mitä tehdään, ja mitä sillä yritetään saavuttaa. Silloin sinäkin tiedät, mitä kropallesi pitäisi tapahtua, ja mitä sille ei pitäisi tapahtua - et siis ole tekemässä mitään sokkona.

4. Lopeta ajatteleminen. Kun sinulla on hyvä valmentaja, hän hoitaa ajattelun sinun puolestasi. Sinun ei siis tarvitse alkaa kikkailemaan ruokavalion kanssa, eikä tehdä omia päätöksiä sen suhteen. Lataat vain lautaselle juuri sen verran ruoka-aineita kuin listassa lukee, etkä ala säveltämään yhtään mitään itse. Treenillä teet juuri sen mitä treeniohjelmassa lukee, etkä lähde oikomaan aerobisissa "kun tänään on tullut muutenkin aerobista jo..." - eikä niitä tarvitse omatoimisesti sinne ohjelmaan lisätäkään, enemmän kun ei aina ole paremmin. Kun ohjelmasta pidetään kiinni, on valmentajalla koko ajan käsitys siitä mitä on jo tehty, ja mitä voidaan vielä tehdä. Työkaluja pitää dieetillä vähän säästellä ja ammuksia säännöstellä, ettei heti alkutaipaleella olla käytetty kaikkia ja jäljellä ei ole enää mitään mitä käyttää loppurutistuksessa.

5. Älä stressaa. Okei, olet dieetillä. Pysähtyykö maailma sinun dieettisi ajaksi? Ei. Jatkuuko muu elämä dieettisi ajan, tuleeko kiireitä ja työtehtäviä, koulussa tenttijaksoja, jatkuuko kotijoukkojen elämä ja kotityöt? Kyllä. Entä sitten? No sitä sitten, että dieettaaminen voi olla koko elämä, ja upottaa sinut kuvittelemaan, että mitä enemmän sitä mietit ja siihen käytät aikaa, energiaa ja ajatustyötä, sen parempaa tulosta teet. Mutta kun se ei pidä paikkaansa. Syöthän sinä muutenkin joka päivä, ja oletettavasti, jos olet fitness-ihminen (tai jotain sinnepäin) niin syötpä sinä normaalistikin viisi kertaa päivässä. Käyt myös treenillä treeniohjelman mukaan. Mikä dieetillä sitten muuttuu? Ei mikään - paitsi jos annat oman asenteesi muuttua, ja silloin dieetistä tulee THE DIEETTI. Mitä se auttaa? Ei yhtään mitään. 

Tietysti dieetti on enemmän mielessä kuin normaali arkirutiini. Olisin tekopyhä, jos sanoisin ettei esimerkiksi omat mieliteot olisi vahvistuneet sen myötä kun kieltää itseltään kaikki herkut. Tottakai mulla tekee ihan hirveästi mieli herkkuja välillä. Mutta se on normaalia! Sekin on normaalia, ettei jokaiselle mieliteolle anna periksi, vaikkei millään dieetillä olisikaan. Mutta dieetin ei tarvitse muuttaa koko elämää vain sen takia, että syön tarkemmin kuin ennen. Tästä päästäänkin sujuvasti kohtaan 6.

6. Ota dieetti osaksi normaalia arkirutiiniasi. Toki seuraat kondiksen kehittymistä tarkemmin kuin offilla ja joudut suunnittelemaan ruokailusi tarkemmin kuin normaalina arkena. Mutta kyllä mulla ainakin on eväät kulkeneet mukana jo ennen dieettiäkin, ja silloinkin niitä on suurin piirtein mittailtu (tai ainakin arvioitu) kotosalla oikean kokoisiksi annoksiksi. Mikään ei sinänsä muutu, treenilläkin käydään ihan normaalisti. Aerobiset sujahtaa osaksi arkirutiinia, jos niistä ei tee liian isoa numeroa itselleen (tai muille) ja syömiset menee jo vanhasta tottumuksesta, määräthän niissä muuttuu. Kuulostaa helpolta, vai mitä? Niin se onkin. Se on kiinni vain sinusta itsestäsi, kuinka helppoa teet siitä itsellesi. 

Itsellä on takana pari kevyempää dieettiä, joista toinen on epäonnistunut niin surkeasti, että voisi kuvitella että kyseessä olisi ollut isompikin dieetti. Siinä ongelmana oli juuri nuo kohdat jotka ylempänä luettelin - tein itse silloin ne kaikki juuri päinvastoin!

Tämän kevään dieetti on sujunut... Niin, enhän mä olekaan pitkään aikaan tilannetta tänne päivittanyt! Te ette tiedäkään yhtään miten mulla tän dieetin kanssa tänä vuonna sujuu, kun ollaan menossa jo viikolla 12, ja viimeksi kerroin teille kuulumiset viisi (!!!) viikkoa sitten. Mitä viidessä viikossa on ehtinyt tapahtua?

No lähdetään nyt siitä, että tuon ylläolevan listan kirjoitan täysin omakohtaisten kokemusten perusteella. Ne on ne kohdat, joista olen itse yrittänyt pitää kiinni koko tämän dieetin ajan ja jotka on pitänyt mut kasassa koko tän ajan. Vois kuitenkin sanoa, että mulla on tullut viimeisen viiden viikon ajan haastetta haasteen perään:

• keikkaviikko Seinäjoella
• 2 vkoa treenitaukoa flunssan ja räkätaudin takia
• vappu!!
• tenttiviikot
• irtokeikkoja,  esim. viikonlopun mittaiset messukeikat  jne.
• ja 5 miljoonaa muuta juoksevaa asiaa mitä on saanut olla setvimässä tietysti tämän kaiken muun lisäksi, niinkuin jokaisella meistä on. (Siksi blogautuksetkin on jääneet, mulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa istua alas naputtamaan kuulumisia teille! Harkitsin videopostausta, mutta siihenkään ei ollut aikaa. Hui, kuulostaa pahalta! :D )

Haasteista huolimatta mun on pakko sanoa, että hyvin menee. Homma menee edelleen eteenpäin, kondis on kireämpi (ja parempi) kuin oon edes uskaltanut dieetin alussa haaveillakaan ja kaikki on sujunut hyvin. Nälkä on, muttei sellainen kuin olin pelännyt. En oo kiukkuinen, en oo väsynyt, jaksan treenata ja kroppa toimii niinkuin pitääkin. 

Suurimmaksi haasteeksi onkin noussut nyt oma pää. Taas. (Aina palataan tähän. Päästä se alkaa, päähän se loppuu. Näköjään.) Oon saavuttanut jo enemmän kuin toivoin ja mihin tähtäsin. Mahdollisesta kisapainosta en oo enää kaukana, ja oon näyttänyt itselleni että treenillä on tehty tuloksia ja dieetti toimii ja kulkee. Fiilis on vähän liiankin tyytyväinen, että motivaatio riittäisi viimeiseen pinnistykseen. Alan stressaamaan, ja tulosta ei tule enää samaan tahtiin. Joka stressaa lisää. Mä voisin itseasiassa kertoa näistä toisella kertaa enemmän, nyt pitää lähteä lämmittämään evästä, kun ruoka-aika koitti taas! 

Välidieetti viikko 7: Nälkäkö?

Mä oon lupaillut esitellä teille mun uuden ystävän, nälän, jo useampi viikko sitten. Olin ihan varma et se tulee tekemään parempaa tuttavuutta viimeistään silloin kun mun välipalalta otettiin hiilarinlähteet pois. Tai kun lisäiltiin aerobisia treeniohjelmaan.

Mutta mun täytyy kuitenkin tuottaa teille pettymys! Se nälkä jota oon (pelonsekaisin tuntein) odottanut, on tehnyt mulle oharit! Tottakai pientä mahan kurnimista on esiintynyt, ja ruoka-ajoista on aika paljon helpompi pitää nykyään kiinni, mutta aivan vakavasta maarun huutamisesta ei ole vielä ollut merkkejäkään! 

Mites tää nyt tälleen menee? Eikö dieetillä pitäis olla nälkä, kurjaa, hirveetä ikenien imemistä, kynsien syömistä, hermoilua ja äksyilyä? Mielitekoja juu, paljonkin jos kaikkia ajatellaan yhtäaikaa. Mutta ei tää oo ollenkaan kamalaa vielä! Kai mä sit olin valmistautunut jotenkin sellaiseen hirveään kärsimykseen, ettei tää nyt sitten tunnukaan miltään kamalalta kun tässä tehdään tuloksia joka päivä ja fiilis pysyy korkealla. 

Ja sitten on tietysti herkkupäivät, jotka auttaa jaksamaan. Seiskaviikon "palkinto" oli karkkipäivä, jonka saan jos treenit on kovia ja homma menee taas eteenpäin. No sittenpä puntarissa lyötiin paino sinne 51:n kilon puolelle ja karkkipäivä oli plakkarissa ansaittuna palkintona. :) Ja kyllähän ne maistui hyvälle kerrassaan, ansaitut karkit, joita sainkin lopulta syötyä päivässä semmoiset 500g! Kuvatodisteita ei tästä tapahtumasta saatu, keskityin todellakin vain niiden syömiseen - en kuvaamiseen! :D

Viikonloppuisin saan periaatteessa yhden vapaavalintaisen aterian, jonka avulla pää jaksaa, kroppakin ehkä vähän ilahtuu ja homma menee hyvässä hengessä eteenpäin. Nää on niitä juttuja jotka ei kaada dieettiä koska kyse ei ole kisadieetistä, vaan saattaa jopa auttaa sitä. Kortisoli- eli stressihormonit pysyy matalalla, mieli hyvänä ja kun iltaisin menee unille hymy huulilla, vois väittää että levon määrä ja laatukin on ihan kunnossa, joka kuitenkin on yksi tärkeimmistä asioista tässä hommassa. Se yksi ateria ei tee mitään yksistään, mutta mä väitän että se auttaa hirmuisesti jaksamisessa niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Nää edistysjutut on aina semmoisia henkimaailman juttuja, ettei aina se kuinka kurinalaisesti ja puhtaasti sä syöt määrittele sitä kuinka hyvin sä onnistut. Jos "täydellistä", askeettista elämää elävä fitnessmuikkeli stressaa ja murehtii jokaisesta asiasta mitä se tekee, ei se välttämättä onnistukaan sen paremmin kuin se joka vetää välissä laskelmoituja "ohareita" ja pysyy rentona ja hyväntuulisena. No molemmat onnistuu (tai epäonnistuu) yhtä varmasti - molemmat tavat toimii. Mutta mietippä ite, kummalla tavalla sä tekisit mieluummin?

Suvin keittiössä: Dieettiruokaa osa I

Tervehdys Suvin dieettikeittiöstä ja tervetuloa vaan kaikille kotikokeille jotka pohtivat miten siitä terveellisestä ruuasta sais sitten oikeasti edes syötävää.

Multakin on monet kysyneet että eikö se dieettiruoka ole tosi mautonta, tylsää ja ikävää ruokaa. No helpostihan se voi sitä olla - mutta Suvin keittiössä valmistuukin herkullista ja maistuvaa ruokaa myös dieetillä! Ai miten se on mahdollista? No katsotaanpa tarkemmin mitä siellä keittiössä oikein sitten lopulta kokkaillaan. ;)

Ensin tarvitaan tietysti kanaa.

Riisit pitää tietysti laittaa valmistuimaan ajoissa; meillä ne kiehuu kätevästi riisinkeittimessä.

Sitten käydään kanan kimppuun - aseina on paistinpannu ja kuuma hella. Mitäpä muuta sitten tarvitaan? No tässäpä tulee se Suuri Salaisuus: Vaikka paistamiseen ei käytetä edes öljyä, eikä niitä kanoja varsinkaan uiteta missään kermakastikkeissa, niin on olemassa Pelastus! Se on, Tadaa!! MAUSTEET! 

Heitetään siis ihan simppelisti vaan kanat pannulle paistumaan ja siihen sitten mausteet päälle. Niitä mausteita saa sitten ihan oikeasti laittaa aika rohkeasti kunnon kerros siihen kanan päälle, että se maistuu kanssa jollekin. Tää on ehkä se tärkein asia muistettavaksi; mausteiden kanssa ei kannata ujostella! 

No sitte lähdetään kokkailemaan. Jaan nuo kanat muutamaan eri satsiin niin mahtuvat hyvin paistumaan siihen pannulle. 

Ensimmäinen kanasatsi saa päälleen mun uusinta lempparimausteseosta Lime Pepperiä. 

Seuraava satsi maustetaan grillimausteseoksella. 

Vaihtelu virkistää, tacomauste pääsee viimeisen satsin päälle. Tässä siis tää mun tehokolmikko jolla kanasta kuin kanasta saa maistuvat tipuset lautaselle.

Sekaan sitten sopiva annos riisiä ja kasviksia pakkasesta tai pompsi keväisiä ja tuoreita kasviksia päälle niin alkaa olemaan jo aika mukavat oltavat taas! Meillä myös tehdään aina kaikkea ruokaa mahdollisimman paljon kerralla, ettei keittiössä tarvitse tuntitolkulla päivittäin viettää aikaa. ;) 

Bon apetit! :) 

Tässä kun inspiroidun niin kirjoittelen uusia reseptejä teidän iloksi taas. Niitä kun tulee tässä kehitettyä erityisellä pieteetillä jostain kumman syystä... :D 

Seuraavassa postaukessa kerron kuitenkin vinkkiä siihen, mitä tehdä kun laiskuus iskee tai aikataulut kompastuu omaan nokkeluuteensa ja salitreeniin ei ole mahdollisuutta. :) Siihen asti, mukavia kokkaushetkiä! 

Dieettikuulumisia: viikot 5 ja 6

Heippa hei ja huhhei miten tää aika taas kuluukaan vauhdilla!

Pahoittelen radiohiljaisuutta, tässä on ollut ihan älytön hässäkkä meneillään sekä elämässä, että pään sisällä.

No jokaisella naisella on tiettyyn aikaan kuukaudesta turvotusta, ja niin hyvin kun mun dieetti onkin mennyt ilman ylimääräisiä stressejä ja paineen ottamista, mun kunnianhimo ja perfektionismi alkoi nostaa päätään kun se paino jähikin yhtäkkiä samassa kohdassa eikä enää laskenutkaan tasaista tahtia. No, tämähän oli tietysti odotettavissa jossain vaiheessa ja keskityinkin pitämään päätä kylmänä tän hormoniturvotuksen ajan, ja tein vain määrätietoista työtä päivä kerrallaan. Tämähän nyt tähän kirjoitettuna kuulostaa tietysti tosi yksinkertaiselta ja helpolta, mutta voin ihan rehellisesti kertoa että siihen sai jonkin verran panostaa että onnistuin.

Stressiä lisäsi 6. viikolla ollut keikkarykäisy, jota jännitin ja stressasin tosissani jo viikko-kaksi etukäteen! :D Harvoin enää tulee noin jännitettyä mitään keikkoja, mutta tässä oli kyseessä Stockmannin Hullut Päivät ja niiden juontaminen! Mulle siis itselle juontajana aika iso keikka, joka kylläkin meni sitten oikein hyvin. :) Tästä jännityksestä ku selvisin, niin sittenpä alkoi paino mennä taas oikeaan suuntaan ja peilikuva hoikistumaan kun kroppa pudotteli ylimääräiset nesteet pois.

Nyt fiilikset on hyvät, ja teinpä sitten ihan vertailukuvankin tämän dieetin vaikutuksista tuohon keskivartalon alueelle. Tässä kuvassa on kolme kuvaa, ja kunkin kvan välillä on ollut n. 10 päivää, vasemmalla uusin kuva toissapäivältä, ja oikealla oleva kuva on n. 20 päivää vanha.

Näilläpä jatketaan viikkoa nro 7, laittelen kylläkin pian taas vähän postauksia tulemaan mun dieettiarjesta; tulossa ainakin postausta mun dieettiruokien kokkailuista,  ja kotitreenistä tuolta toissaviikolta. :)

Neljäs dieettiviikko: Houkutuksia ja tuloksia

Nyt on pääsiäisestä täälläkin selvitty kunnialla, joten on viikottaisen raporttini aika. :) 

Houkutuksia:

Neljäs dieettiviikko huristeli ohitse yhtä kivuttomasti kuin edellisetkin. Mielitekoja ei juuri ole ollut, paitsi sellaisia perinteisiä "leffaa katsoessa olis ihan kiva syödä vähän vaikka popparia tai jotain hyvää" kun pitkä viikonloppu meni aika rennosti leffoja katsellen, kirjaa lukien ja muuten vaan lomaillessa ja lööbaillessa.

Pari houkutusta matkan varrella tietysti tuli; kun pääsiäisestä on kyse niin totta kai silloin syödään herkkuja. Yhtenä päivänä koulukaveri antoi pääsiäismunat meidän opiskeluporukalle kun oltiin saatu tehtyä yksi ryhmätehtävä valmiiksi. Mitä tällaisessa tilanteessa tehdään, kun tietää että toinen on hyvää hyvyyttään ollut tosi kiva ja haluaa antaa sullekin jonkun hyvän mutta "kielletyn" asian?? No mä hymyilin, kiitin ja laitoin pääsiäismunan laukkuun ja sanoin et säästän sen. En halua loukata enkä olla kiittämätön, sillä ajatus oli tosi kiva. No tästä selvittiin onneksi kunnialla, kun ei sen kummemmin tehnyt mieli makeaa just silloin, eli selvisin siis aika hyvin tästä! Näähän on siis aivan omia valintoja, ja tällä kertaa halusin onnistua dieetissä enemmän kuin syödä suklaata. Jee. Hyvä minä! :D

Perjantaina olikin seuraavan houkutuksen hetki, kun lähdettiin mun vanhemmille kahville. Äitee oli laittanut pöydän koreaksi, tottakai, ja oltiin sovittu et mä syön sen mitä syön mutta en tarkoita loukata jos tarjottavat jää J:n ja vanhempieni syötäväksi. Käytin heistä nimitystä "sijaissyöjät", ja muut söi sitten "mun puolesta" niitä ihania herkkuja. Tämäkään tilanne ei lopulta niin kamalasti tehnyt tiukkaa kuin voisi kuvitella, mikä ihmetytti mun lisäksi itseasiassa varmaan kaikkia muitakin. Jännä, en oo koskaan ajatellut että mulla olis niin paljon itsekuria että tuommoiset menis aivan kivuttomasti mun kohdalla. :D Eniten ehkä murehdin tässäkin sitä, etten halunnut loukata äitiä joka oli laittanut pöydän koreaksi ja nähnyt kovasti vaivaa tarjoiltavien kanssa. Kuitenkin kaikkein mukavinta oli se yhdessäolo ja mukava, rento yhteisen ajan viettäminen. Luulen (toivon!), ettei sitä mun syömättömyyttä lopulta edes kukaan niin muistanutkaan.

Sunnuntaina oli ansaittu vapaasyönnin päivä. Tankkaus. (Vikkelimmät ovat varmaan jo huomanneet mun Instagramissa hehkutusta tästä. ;) ) Olin saanut valita mihin ravintolaan mennään brunssille, ja me oltiin varattu pöytä eräästä Oululaisesta ravintolasta, missä oli todella runsas, ruokaisa ja "mahdollisimman ei-tervehenkinen" brunssimenu (siis makkaraa, leivitettyä kananfilettä, vuohenjuustoa, brie-juustoa ja kroissantteja sekä uunijäätelöä ja suklaa- ja toffeekastiketta jne jne...) ja oltiin varattu aikaa syömiselle semmoiset kolme tuntia. No me jaksettiin syödä kaikkiaan kaksi tuntia, ja mä sain syötyä lopulta kauhallisen vuohenjuustomunakasta, pari chorizo-pekoni-makkaraa, lohiperunasalaattia, cesar-salaattia, uuniperunalohkoa, kananfilettä, kastiketta sekä 6 kappaletta kroissantteja, todella paksusti jokaiseen brie-juustoa ja viikunahilloa ja lopuksi lautasellisen uunijäätelöä. :D Olin aika ylpeä saavutuksestani, ja lopuksi vielä illalla haettiin hesestä ateriaa ekstraranskiksilla. Nam! No ei oikeastaan, mulla tuli huono olo jo siitä ruuan määrästä, ja kaikki tietää ettei pikaruoka ole kyllä laadultaankaan semmoista että siitä varsinaisesti mitenkään hyvä olo tulis. Sinnillä ja periaatteesta söin kuitenkin kaikki, kun kerta sai. :D

Tuloksia:

Sitten niihin mun viime kerralla lupailemiin puntarin lukemiin. Ensimmäinen kuukausi on takana, eikä nälkää tai mielitekoja oikeastaan ole vielä ollut juuri mainittavasti, ei siis normaalia enempää. Miten mulla sitten on mennyt, ainakin puntarin mukaan?

Hyvä tahti pudottaa painoa on periaatteessa se 0,5kg / viikko, siis 1kg / 2 viikkoa --> kuukaudessa painon pitäisi olla tippunut yhteensä 2kg jotta oltaisiin tasaisessa, hyvässä painonpudotustahdissa. No tietenkin kroppa elää vähän omaa elämäänsä, on turvotuksia ja nesteen kerääntymistä, on hyviä ja huonoja päiviä ja sitten on tankkauspäivät, jotka saattaa nostaa painoa hetkeksi korkeammalle. Haasteena on pitää pää kylmänä eikä alkaa stressaamaan siitä miten yhtenä päivänä paino pompsahtaakin korkeammalle, vaan katsoa tiukasti eteenpäin ja jatkaa työtä hyvällä mielellä eteenpäin.

Dieetin alussa painoa oli 54,8kg. Viime viikon puolessa välissä puntari näytti kuin näyttikin lukemaa 52,8kg. Lyhyellä matikalla laskettuna olin siis neljännen viikon puolessa välissä jo pudottanut 2kg! Homma etenee siis hyvin, vaikka sitten loppuviikon kroppa keräsi nestettä ja turvotteli sen verran että painon edistys tyssäsikin sitten toviksi, kunnes tänään oltiin taas hypätty pikkuisen pienempiin lukemiin. Niin se vaan menee eteenpäin näköjään ilman sen kummempaa stressaamistakin, joten jatketaan samaan tahtiin. Maanantaina tuli taas pudotus kaloreihin ja kohta saanen tutustua ihan uuteen tyyppiin vähän paremmin: Sen nimi on kuulemma Nälkä. Odotan sen tapaamista mielenkiinnolla, ja ensi kerralla saan varmasti jo vähän kertoa siitä teillekkin.

Sitä odotellessa tehdään tuloksia päivä kerrallaan, hyvällä pöhinällä ja hyvillä mielin. 

"Kun sen on itse valinnut, ei voi valittaa."

Kolmas välidieettiviikko: Reissaamisen haasteita

Moi!

On taas aika kirjoitella kuulumisia siitä, miten mun dieetti on sujunut. No tän vois kertoa aika lyhyesti ja ytimekkäästi niille, jotka tietää kuinka hauskaa on reissata työn takia, viettää hotellissa viikko ja tehdä töitä samalla kun yrittää pitää kiinni treeni- ja ruokarytmistä. Ne jotka ei tiedä, voivat varmaan aika hyvin kuvitella! Mutta koska tää on blogi, niin tarkoitus on nyt kertoa miten oon saanut tän reissaamisen yhdistettyä mun dieettiin...

Lisätään kuitenkin tämän reissaamisen ja dieetin haasteisiin vielä yötyö, joka tarkoittaa siis yksinkertaisesti rytmin täydellistä pyörähtämistä ympäri ja kropan turpoamista, jumittumista ja kuivumista. Esimerkiksi. (Aaargh!)

Sitten voisin huomauttaa, että hotellissa on yleensä aika rajalliset ruuan säilytysmahdollisuudet, joten tarvitaan vähän luovuutta aterioiden koostamisessa. Sen päälle voidaan alkaa miettimään millaista dieettiruokaa Amarillosta saa (kun se yksi ateria tulee päivässä aina sieltä).

Tällaisia näistä mun tilauksista sitten lopulta kehkeytyi:

Kaikki tämä huomioon ottaen on sanottava, että mulla on mennyt tää viikko ihan kivasti! (Uskokaa tai älkää!)

Mulla on teille kaksi sanaa : ProMeal ja couscous (vai kuskus, miten se kirjoitetaan?!). Niin, ja vedenkeitin!

Mä siis oon elänyt hotelliaamiaisen ja protskusheikki-iltapalan lisäksi Supermassin ProMealilla sekä Amarillosta haetulla salaatilla, protskun lähteellä ja couscousilla jonka sit mittasin ja valmistin huoneessa. Helppoa kuin heinän teko! Ja nou stress! ;) Lauantaina palkinnoksi sain sitten yhden herkkuruoan, joka kieltämättä oli ihan tervetullut:

Lisäksi sain reenikaverin mukaan ja pääsin aika hyvin nyt reenille! Vapaapäivän aktiviteetiksi tuli koipitreeni äijäsalilla, joka tuntui kyllä vielä aika mukavasti kaksi päivää treenistä kun mukana oli todellinen orjapiiskuri kaverina (lue: en kävellyt kunnolla kahteen päivään). Toinen treeni tehtiin käsille ja olkapäille tyhjällä salilla viiden maissa aamulla töiden jälkeen, kun rytmit oli jo ihan sekaisin muutenkin. Sen jälkeen hotelliaamiaisen kautta nukkumaan. Ei paras mahdollinen skenaario, mutta tulipahan tehtyä.

Tilanne peilikuvan kanssa on kuitenkin yllättänyt, kun kaikesta huolimatta (ja luultavasti kiltisti ohjeiden noudattamisesta johtuen, oletan) se tuntuu menevän koko ajan eteenpäin - oikeaan suuntaan vieläpä. Ensi viikon jälkeen katsastetaan sitten vähän niitä puntarinkin lukemia, ovatko ne samaa mieltä kuin peilikuva. :)

Välidieettikuulumisia: 2 ensimmäistä viikkoa

Täälläpä taas, kuten näkyy niin ajattelin kirjoitella vähän useammin tästä eteenpän - onhan mulla nyt taas paljon kerrottavaa!

Tänään  olisi ajatuksena kertoa teille mun dieettikuulumisia välidieetiltä, joka on siis ensimmäinen "kunnon" dieetti mikä mulla on, ellei niitä aikaisempia pikkuisia kiristelydieettejä lasketa. Niissä kyse oli lähinnä vain turhamaisuudesta ja siitä, että kesäkuntoon on ihan kiva saada kroppaa näkyviin kun kerran siellä salillakin ramppaa niin tiuhaan. Nyt kuitenkin kun viime syksynä korotettiin panoksia ja vaihdettiin vähän totisempaa vaihdetta silmään niin on aika tsekkailla vähän millainen se kunto sitten todellisuudessa onkaan jotta tarvittavia muutoksia pystytään tekemään ilman, että niitä tarvisi tehdä sokkona. Lisäksi tässä saadaan arvokasta tietoa siitä, miten mun kroppa toimii (ja miten se ei toimi) ja miten tällaiset kiristelyt, aineenvaihdunnat ja rasvavarastot käyttäytyy ja toimii niin että hommaa voidaan tehdä hyvinvointia silmälläpitäen turvallisesti ja järkevästi.

Ensimmäiset kaksi viikkoa on takana. Miten mennee niinkö omasta mielestä? 

No ihan alkuun on pakko sanoa, että mulla on ollut ihan jäätävä sokerinhimo. Oon riippunut sokerikoukussa aivan huomaamattani siitä huolimatta, että tykkään ajatella syöväni mukavan puhtaasti ympäri vuoden. "Mukavan" tarkoittaa kuitenkin sitä, etten ole ollut liian ankara itselleni syömisteni kanssa. Pipo ei siis ole kiristänyt liiemmin päätä sen suhteen, ja kun takana on pitkä sairastelujakso, ja ja ja jaada-jaada-jaada. Kyllä te tiiätte nää loputtomat tekosyyt. Tätä sokerin himoitsemista ja riippuvuudesta irrottautumista on kestänyt oikeastaan melkein koko kaksi viikkoa, eikä sitä todellakaan helpota se, että ajattelee ETTEI JOTAIN MISSÄÄN TAPAUKSESSA SAA syödä. Se ajatus käytännössä lisää sitä mielitekoa 150% - ihan vain tiedoksi sellaisille, jotka ei ole henkilökohtaisesti kokeillut, tai jos jollain on tosi paljon parempi itsehillintä kuin mulla.

Ensimmäinen viikko pähkinänkuoressa

Korkeat kalorit, paljon ruokaa ja kaikki oli jeejee. Paitsi se, etten saanut sokeria. Sain olla todella tarkkana sen kanssa, sillä tapa oli pinttynyt eikä todellakaan edes tullut ajatelleeksikaan missä kaikessa on sokeria. Stoalaisuus kunniaan siis, ja peruspöperöä kiltisti nassuun. Suurin haaste oli vetää iltaprotsku drinksuna (tai ylipäätään mitenkään) kun en ollut "muistanut" niitä iltapaloja pitkään aikaan syödä. Hups. No nyt oon ollut kiltisti ja hörpin senkin joka ilta, ilman poikkeuksia. No pain, no gain, joten prikulleen ohjeen mukaan jokainen päivä. Ni! No mun kropalla oli kuitenkin vähän vaikeuksia päästä käyntiin, joten tehtiin ensimmäinen pudotus kaloreihin ekan viikon lopulla. Fine. Ei paha. Eihän??? 

Toinen viikko pähkinänkuoressa

Vähän vähemmän korkeat kalorit, vähän vähemmän ruokaa ja homma menee aika smoothisti. Pahin sokerikoukku alkaa päästää otteestaan joten tää on jo ihan kivaa. On helpompi vastustaa kiusauksia (ekalla viikolla en uskaltautunut kauppaankaan yksin) kun pää ajattelee jo selkeämmin eikä oo niissä sokerihöyryissä haaveilemassa "edes steviakarkeista". :D Treenit kulkee, mutta kroppa tykkää jumittaa taas tuttuun tapaan nesteisenä ja itsepäisenä. No okei, hormonitoimintakin pitää tässä vaiheessa tiukasti puoliaan ja varastoi nestettä iloisesti erityisesti kasvoihin ja mahaan. Rohkaisevaa! Tää on kuitenkin vasta toinen viikko, ja oon nyt saanut homman ytimestä kiinni - kiitos viime kevään fiaskodieetin! (Jotain hyvää siitäkin siis.) Niin se ydin? 

Mä teen niinkuin mulle sanotaan, ja jätän ajattelun ja stressaamisen muille. Mä seuraan tilannetta, ja raportoin siitä eteenpäin. Jos aihetta huoleen (tässä tapauksessa edistyksen suhteen) on, saan "ylhäältä" sitten ohjeet miten toimin, jos jotain tarvitsee tehdä. Jos ei, niin jatkan samaan malliin. 

Tässä ois mun avaimet onneen, mutta äärimmäisen ansioituneena stressaajana ja miettijänä pidän teidät varmasti ajan tasalla miten tässä onnistun! ;) 

Kuten jokainen dieettaava bloggaaja, minäkin otin lähtökuvia alkutilanteesta! Tässä tapauksessa ystäväni Tuuli Nikki Tuuli Nikki Photographystä on näiden kondiskuvien takana, kun käytiin kokeilemassa miten studiohommat onnistuu uudella studiolla. Tuuli on oululainen valokuvaaja, jonka kanssa ollaan viime syksystä asti räpsitty yhden jos toisenkinlaista kuvaa ja kokeiltu kaikkea uutta ja jännittävää omaksi ja muiden iloksi. Laittakaahan korvan taakse tää mimmi; silmää ja pilkettäkin sieltä silmäkulmasta löytyy! :) Tässä kuitenkin pari makustelukuvaa alkupisteestä, olkaa hyvä!

Valoa tunnelin päässä!

Hei sun heiluvilles! Täällä sitä ollaan taas, entistä ehompana kirjoittelemassa piiiiiiiitkän tauon jälkeen uusista tuulista ja vähän vanhoistakin.

No valehtelin ehkä pikkuisen. En oikeasti oo entistä ehompi, vaan oon vasta toipumassa talven 4kk kestäneestä flunssakierteestä joka alkaa nyt vasta oikeastaan helpottaa sen verran että uskallan avata sanaisen arkkuni Internetin eetterissä kaikelle kansalle uudestaan.

Tää talvi on ollut tosi rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sellaiselle, joka on oppinut käymään salilla 4-5 kertaa viikossa, treenaamaan lujaa, nauttii siitä ja tuntee jonkin sortin euforiaa siitä että saa lihakset kipeäksi, on tosi kova pala kun kroppa ei kestä ajatustakaan treenistä, vaan pakottaa istahtamaan takaisin sohvalle. Mä oon joskus tykännyt tosi paljon istua sohvalla. Syödä herkkuja. "Nauttia olostani ja elämästä". Siis siinä sohvalla. Sittemmin oon tajunnut, etten mä siinä sohvalla oikeastaan elä, vaan katselen vaan elämän lipumista ohi samalla kun istuskelen jalat sohvalle nostettuna. Nyt oon itkua niellen ja jalkaa maahan polkien (juu, siis ihan oikeasti!) istunut takaisin sohvalle juomaan finrexiniä.

Turhautumista lisäsi se, etten tiennyt miksi olin niin kipeä ja voimaton. Mieli painui matalaksi, taistelutahto ei tuntunut vievän asiaa muuta kuin turhautumisen partaalle. Lääkärissä kävin viimein nyt kevään puolella, eikä sieltäkään löytynyt ratkaisua. "Pikkuflunssaa toisensa jälkeen, kun sitä on ollut liikkeellä." Verikokeilla testattiin taudit reumasta kilpirauhasarvoihin, eikä mitään missään. Tulehdusarvotkin oli normaalit. Tunsin olevani luulotautinen. Vähintäänkin hullu. Lääkärin luvalla rohkaistuin kuitenkin treenaamaan edelleen, niinkuin olin siihen asti varovasti ja sinnikkäästi kaikesta huolimatta yrittänyt tehdä muutenkin - huonolla menestyksellä. Tein kevyitä pumppitreenejä, "hyvän mielen treenejä", niinkuin niitä kutsuin. Mielenterveyden ylläpitämiseksi, ja voinnin mukaan vähän lihasmassankin ylläpitämiseksi. Epätoivoinen pelastusyritys niille lihaksille, joita vielä oli vähän jäljellä.

Pikkuhiljaa kuitenkin olo on parantunut, voimatasot parantuneet niin, että kävelykään ei ole vaan hidasta lyllerrystä ja ryhti on taas suoristunut. Leuka on noussut rinnasta. Jalat on menettäneet puolet koostaan, muhkea (ylpeyden aiheeni) peppuni pienentynyt puoleen ja (tää on ainoa plussapuoli) keskivartalo kaventunut. Laihduin, surkastuin, ja mieli oli matalana. Jenkkikset ja satulalaukut (naiset, te tiiätte ne kyllä, ne tulee siihen reisien ulkosyrjälle lantion alapuolelle!) tekivät paluun ja muoto muuttui niin, että ne M- kokoiset housut jotka olin joutunut ostamaan kasvaneille jaloilleni jäi taas liian isoiksi. Työnsarkaa siis on taas ihan riittävästi!

Jotta elämää ei tehtäisi liian helpoksi, niin tässä toipumisen edistyessä ja treenien taas pikkuhiljaa alkaessa kulkemaan, aloitettiin sitten jokakeväiseksi muodostunut dieetti. Tällä kertaa otetaan pikkuisen ärtsympi versio, kun homman nimi on Välidieetti. Se siis tarkoittaa sitä, että katsotaan minkä verran lihaa sinne luiden päälle on saatu tehtyä tässä 2,5 vuodessa. No paljonhan tässä sairastelukierteen aikana on kadonnutkin (ainoa asia mikä mulla huolestuttaa, että petynköhän mä kauheasti siihen miltä siellä peilissä lopulta näyttää) mutta treenit on alkaneet kulkea taas ja peilikuva muuttuu yllättävän nopeasti takaisin siihen ihan lupaavaan muotoon missä se oli vielä marraskuussa. Toivoa siis vielä on.

Kaikki tämä kuitenkin tehdään oloa kuulostellen ja kroppaa kuunnellen, sillä jos jotain tänä talvena oon tästä sairastelukierteestä oppinut, tulee tässä:

• Kuuntele kroppaa. Se mitä se sanoo, ei ole vitsi.
• Kroppa on ainoa työkalusi tässä lajissa. Jos se on epäkunnossa, et saa mitään aikaan vaikka kuinka hakkaisit. 
• Stressaaminen ei auta mitään. Se vain pahentaa asiaa, ja vetää mielen matalaksi. 
• Vaikka fitness olisi elämäntapa, tai tosi tärkeä osa elämääsi, se ei ole ainoa asia elämässäsi. Muista, että on olemassa muutakin mistä voit nauttia sillä aikaa, kun kehosi palautuu.