Kuinka onnistut? Dieetin 6 sääntöä

Niin. Miten se dieetti onnistuu? Onko sen onnistuminen vaikeaa, kovan työn takana, tahtojen taistelua, kärsimystä ja tuskaa vaativa prosessi? Tätähän mä olen täällä miettinyt ennenkin, mutta nyt mä keräsin tähän omat mietteet siitä, miten dieetti onnistuu niin hyvin kuin sen voi saada onnistumaan. Tässä siis konkreettinen pohja (Hox. Minun mielestä!!) onnistuneeseen dieettiin:

1. Hanki hyvä ja luotettava valmentaja. Luotettava alleviivattuna, koska seuraavaa kohtaa et voi toteuttaa ilman täyttä luottoa valmentajaasi.

2. Luota valmentajaasi. Tämä on välttämätöntä, enkä voi tätä tarpeeksi korostaa, koska:

3. Tee juuri niinkuin valmentaja sanoo. Noudata ruokavaliota ja treeniohjelmaa juuri niinkuin valmentaja sanoo. Tässä kohtaa luottamus on tärkeä, jotta oikeasti annat valmentajan sanella sinulle kuinka dieettisi on tarkoitus toteuttaa.

Sokea ja tyhmä ei tarvitse silti olla. Kuuntele kroppaasi äläkä ohita sen varoitusmerkkejä jos homma meinaakin mennä metsään. Aina valmentajakaan ei tiedä, miten sinun kroppasi reagoi, eikä sinun kroppasi ole kone. Asiat voi mennä pieleen, ja tässä tapauksessa kun kyse on terveydestä, täytyy olla tarkkana ettei asiat mene kovin pahasti pieleen ennen kuin korjausliikkeitä tehdään. Terveys täytyy pitää etusijalla, laihdutus ja kiristelyt eivät saa mennä terveyden edelle KOSKAAN. Hyvä valmentaja kertoo ja selittää sinulle jokaisen muutoksen ja ohjeen, miksi tehdään ja mitä tehdään, ja mitä sillä yritetään saavuttaa. Silloin sinäkin tiedät, mitä kropallesi pitäisi tapahtua, ja mitä sille ei pitäisi tapahtua - et siis ole tekemässä mitään sokkona.

4. Lopeta ajatteleminen. Kun sinulla on hyvä valmentaja, hän hoitaa ajattelun sinun puolestasi. Sinun ei siis tarvitse alkaa kikkailemaan ruokavalion kanssa, eikä tehdä omia päätöksiä sen suhteen. Lataat vain lautaselle juuri sen verran ruoka-aineita kuin listassa lukee, etkä ala säveltämään yhtään mitään itse. Treenillä teet juuri sen mitä treeniohjelmassa lukee, etkä lähde oikomaan aerobisissa "kun tänään on tullut muutenkin aerobista jo..." - eikä niitä tarvitse omatoimisesti sinne ohjelmaan lisätäkään, enemmän kun ei aina ole paremmin. Kun ohjelmasta pidetään kiinni, on valmentajalla koko ajan käsitys siitä mitä on jo tehty, ja mitä voidaan vielä tehdä. Työkaluja pitää dieetillä vähän säästellä ja ammuksia säännöstellä, ettei heti alkutaipaleella olla käytetty kaikkia ja jäljellä ei ole enää mitään mitä käyttää loppurutistuksessa.

5. Älä stressaa. Okei, olet dieetillä. Pysähtyykö maailma sinun dieettisi ajaksi? Ei. Jatkuuko muu elämä dieettisi ajan, tuleeko kiireitä ja työtehtäviä, koulussa tenttijaksoja, jatkuuko kotijoukkojen elämä ja kotityöt? Kyllä. Entä sitten? No sitä sitten, että dieettaaminen voi olla koko elämä, ja upottaa sinut kuvittelemaan, että mitä enemmän sitä mietit ja siihen käytät aikaa, energiaa ja ajatustyötä, sen parempaa tulosta teet. Mutta kun se ei pidä paikkaansa. Syöthän sinä muutenkin joka päivä, ja oletettavasti, jos olet fitness-ihminen (tai jotain sinnepäin) niin syötpä sinä normaalistikin viisi kertaa päivässä. Käyt myös treenillä treeniohjelman mukaan. Mikä dieetillä sitten muuttuu? Ei mikään - paitsi jos annat oman asenteesi muuttua, ja silloin dieetistä tulee THE DIEETTI. Mitä se auttaa? Ei yhtään mitään. 

Tietysti dieetti on enemmän mielessä kuin normaali arkirutiini. Olisin tekopyhä, jos sanoisin ettei esimerkiksi omat mieliteot olisi vahvistuneet sen myötä kun kieltää itseltään kaikki herkut. Tottakai mulla tekee ihan hirveästi mieli herkkuja välillä. Mutta se on normaalia! Sekin on normaalia, ettei jokaiselle mieliteolle anna periksi, vaikkei millään dieetillä olisikaan. Mutta dieetin ei tarvitse muuttaa koko elämää vain sen takia, että syön tarkemmin kuin ennen. Tästä päästäänkin sujuvasti kohtaan 6.

6. Ota dieetti osaksi normaalia arkirutiiniasi. Toki seuraat kondiksen kehittymistä tarkemmin kuin offilla ja joudut suunnittelemaan ruokailusi tarkemmin kuin normaalina arkena. Mutta kyllä mulla ainakin on eväät kulkeneet mukana jo ennen dieettiäkin, ja silloinkin niitä on suurin piirtein mittailtu (tai ainakin arvioitu) kotosalla oikean kokoisiksi annoksiksi. Mikään ei sinänsä muutu, treenilläkin käydään ihan normaalisti. Aerobiset sujahtaa osaksi arkirutiinia, jos niistä ei tee liian isoa numeroa itselleen (tai muille) ja syömiset menee jo vanhasta tottumuksesta, määräthän niissä muuttuu. Kuulostaa helpolta, vai mitä? Niin se onkin. Se on kiinni vain sinusta itsestäsi, kuinka helppoa teet siitä itsellesi. 

Itsellä on takana pari kevyempää dieettiä, joista toinen on epäonnistunut niin surkeasti, että voisi kuvitella että kyseessä olisi ollut isompikin dieetti. Siinä ongelmana oli juuri nuo kohdat jotka ylempänä luettelin - tein itse silloin ne kaikki juuri päinvastoin!

Tämän kevään dieetti on sujunut... Niin, enhän mä olekaan pitkään aikaan tilannetta tänne päivittanyt! Te ette tiedäkään yhtään miten mulla tän dieetin kanssa tänä vuonna sujuu, kun ollaan menossa jo viikolla 12, ja viimeksi kerroin teille kuulumiset viisi (!!!) viikkoa sitten. Mitä viidessä viikossa on ehtinyt tapahtua?

No lähdetään nyt siitä, että tuon ylläolevan listan kirjoitan täysin omakohtaisten kokemusten perusteella. Ne on ne kohdat, joista olen itse yrittänyt pitää kiinni koko tämän dieetin ajan ja jotka on pitänyt mut kasassa koko tän ajan. Vois kuitenkin sanoa, että mulla on tullut viimeisen viiden viikon ajan haastetta haasteen perään:

• keikkaviikko Seinäjoella
• 2 vkoa treenitaukoa flunssan ja räkätaudin takia
• vappu!!
• tenttiviikot
• irtokeikkoja,  esim. viikonlopun mittaiset messukeikat  jne.
• ja 5 miljoonaa muuta juoksevaa asiaa mitä on saanut olla setvimässä tietysti tämän kaiken muun lisäksi, niinkuin jokaisella meistä on. (Siksi blogautuksetkin on jääneet, mulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa istua alas naputtamaan kuulumisia teille! Harkitsin videopostausta, mutta siihenkään ei ollut aikaa. Hui, kuulostaa pahalta! :D )

Haasteista huolimatta mun on pakko sanoa, että hyvin menee. Homma menee edelleen eteenpäin, kondis on kireämpi (ja parempi) kuin oon edes uskaltanut dieetin alussa haaveillakaan ja kaikki on sujunut hyvin. Nälkä on, muttei sellainen kuin olin pelännyt. En oo kiukkuinen, en oo väsynyt, jaksan treenata ja kroppa toimii niinkuin pitääkin. 

Suurimmaksi haasteeksi onkin noussut nyt oma pää. Taas. (Aina palataan tähän. Päästä se alkaa, päähän se loppuu. Näköjään.) Oon saavuttanut jo enemmän kuin toivoin ja mihin tähtäsin. Mahdollisesta kisapainosta en oo enää kaukana, ja oon näyttänyt itselleni että treenillä on tehty tuloksia ja dieetti toimii ja kulkee. Fiilis on vähän liiankin tyytyväinen, että motivaatio riittäisi viimeiseen pinnistykseen. Alan stressaamaan, ja tulosta ei tule enää samaan tahtiin. Joka stressaa lisää. Mä voisin itseasiassa kertoa näistä toisella kertaa enemmän, nyt pitää lähteä lämmittämään evästä, kun ruoka-aika koitti taas! 

Blogihaaste: 11 kysymystä

Sain blogihaasteen ystävältäni Maijalta ihan loistavasta blogista Viranomaisen valvoma (suosittelen lukemaan!!), jossa vastataan 11 kysymykseen ja esitetään 11 kysymystä seuraaville 11 bloggaajalle. 

Ensin Maijan kysymyksiin vastaukset:

1. Missä asiassa olet viimeksi onnistunut hyvin?
No heti ensimmäinen kysymys olikin vaikea! Oon tosi ankara itselleni, ja vaadin itseltäni tosi paljon vähän kaikessa. Toisaalta onnittelen itseäni kernaasti kaikista pienistä onnistumisista,  positiivinen palaute itselle on tärkeää muistaa antaa jos on vähän perfektionistin vikaa. No ehkä mä sitten viimeksi oon onnistunut palauttamaan treenivarmuuden takaisin, sillä pitkän aikaa musta tuntui niin pahalta mennä treenille kun olin varma et mun kaikki tekniikat oli ihan pershiistä. J onnistui onneksi puhumaan mulle järkeä takaisin päähän kun sille tuota itkin kerran keskellä yötä, ja sen jälkeen treeni on taas alkanut rullaamaan oikein mukavasti kun en stressaa ja murehdi turhia enää vaan voin keskittyä olennaiseen! Tähän kirjoitettuna tää kuulostaa ihan naurettavalta ja ehkä vähän säälittävältäkin, mut mulle siitä stressistä pääseminen ja siinä onnistuminen on tosi iso asia.

2. Jos sulla ois blogin kirjoittamiseen rajattomasti aikaa ja rahaa, niin mitä kehittäisit?
Tuota... no kun tätä hyvin pitkälle itselleen kirjoittaa, niin en mä tiedä mitä tälle nyt sitten tekis enemmän. Mä tykkään tosi paljon kuvista ja (jos nyt joku ei ole vielä huomannut) tykkään kuvittaa mun blogia kivoilla aiheeseen mahdollisesti (muttei välttämättä) sopivilla kuvilla. Ehkä ottaisin aikaa ja palkkaisin isolla rahalla jonkun superkuvaajan ottamaan hienoja kuvia blogia varten.

3. Mikä on parasta mitä oot voittanut arpajaisista?
En ikinä voita mitään arvonnoista. Ois kyllä hauska voittaa joskus edes jotain, ihan vaan vaihtelun vuoksi varmaan, jos ei muuten.

4. Mikä eläin ei ikinä muuta sun kans samaan talouteen? (vannomatta paras..)
No tuota. Kissaa meille ei välttämättä oikein voi ottaa, sillä mä en oikein luota kissoihin. Mä oon myös jonkin verran allerginen niille, joten vaikka luottamuspulasta selvittäisiinkin, niin saattaa olla ettei kissaa meille silti otettais. Toinen on käärme- ja hämähäkki-tyyppiset ratkaisut,  jotka valitettavasti on J:n sydäntä lähellä....

5. Mitä leivot mieluiten?
Mä en leivo. Oikeastaan ikinä. En oikein oo sellainen pullantuoksuinen kotiäiti-tyyppi, enkä muutenkaan mikään kodinhengetär... valitettavasti. Kesällä tein Britakakun, joka ihmeen kaupalla olikin ihan syötävää. Sen hintana oli kuitenkin keittiö, joka oli kuorrutettu kaikilla raaka-aineilla verhoja myöten.

6. Mikä bloggaamisessa ärsyttää eniten?
No mikäpä siinä ärsyttäis... ei mikään? Ehkä mun lukijakunta on vielä niin pientä, ettei ilkeitä kommentteja tai muuta ikävää puolta ole tullut vastaan. Tosin kesällä oli pieni paine siitä, etten ollut postannut ehkä tarpeeksi usein kuulumisia. 

7. Kerroppa sun salainen grilliherkkubravuuri?
Hehheh, eipä ole herkkuja, bravuureita eikä varsinkaan salaisuuksia!  :) Jos jollain on, niin annappa kuulua!

8. Mikä on rakkain sinusta otettu valokuva?
Tää on paha. Laitan tähän yhden mistä tykkään, mutten osaa sanoa että tää varmasti ois se rakkain. Kuitenkin tää on musta aika artsy-fartsy ja onnistunut kuva, joka on Junnun ottama viime vuoden Nordic Fitness Expon kisareissulla kun me kisojen jälkeen lomailtiin Helsingissä kerrassaan upeassa GLO- hotellissa. 

9. Suosikkimarjasi?
Mansikka!! Tietysti. :) Uutena pensasmustikka, sillä tavallista mustikkaa ei mahani oikein kestä. Mulla on vähän semmonen ongelmavatsa ollut tositositosi kauan, josta oon hyvinkin pitkälle päässyt tän elämäntavan myötä eroon. Nuo mustikat on kuitenkin vielä jäänne siitä ajasta.

10. Jos saisit  käytettäväksi koneisiin ja laitteisiin 10 000 euroa, mitä ostaisit?

Laittaisin varmaan oman äänentoistojärjestelmän, niin ei tarvitsisi enää ihmetellä niiden kanssa, vaan voisi vapaammin tehdä keikkaa ja heittää musiikit soimaan kun sellainen hetki sattuu kohdalle. :D En tiedä olisiko se järkevin tai tarpeellisin rahan sijoituskohde, sillä kunnon matka-autokin olisi keikkareissuille tooooosi kiva! (Sain viikonloppuna ajaa Mercedes Bentzin katumaasturia, joka oli 5x kalliimpi kuin tuo rahasumma mikä tässä skenaariossa olisi käytettävissä, mutta aijai, kyllä semmoisella autolla ajelisi läpi tuulen ja tuiskun heleposti!!)

11. Mikä on vuoden paras päivä?

Tääki on aika paha! Mä oon niin kesäihmisiä, ettei ole tosikaan. Mä herään eloon kesäisin, ja talvella musta on jäljellä vain varjo. Kuitenkin ensimmäisenä mun mieleen tulee vastaukseksi "joulu". Joten mennään sillä! Kaikki se valo pimeyden keskellä, hiljaisuus ja rauha, kynttilät ja ruoka. Kaikille on silloin yhtäkkiä niin tärkeää että kaikilla on hyvä olla. Tässä itsekeskeisessä maailmassa, jossa ihmiset on kiireisiä ja välinpitämättömiä, on yksi päivä jolloin rauhoitutaan ja edes yritetään viettää mukavaa yhdessäolon aikaa. Yrityskin lasketaan, vaikka siinä ei onnistuisikaan. ;) 

Sitten uusiin kysymyksiin:

1. Mikä on salainen paheesi?

2. Paras tapa viettää lauantai-iltaa?

3. Miksi aloitit bloggaamaan?

4. Bloggaamisen hyvät ja huonot puolet?

5. Lempikasviksesi?

6. Mikä on suosikkivuodenaikasi?

7. Aamurutiinisi lyhyesti? 

8. Milloin olit viimeksi "viihteellä"?

9. Paras lapsuusmuistosi?

10. Jos saisit olla joku Disney-hahmo (esimerkiksi niistä lapsuusajan iki-ihanista piirretyistä elokuvista), niin mikä olisit?

11. Kuvat ovat ihania muistoja. Mikä on sinun suosikkikuvasi elämästäsi tai sinusta itsestäsi? Mikä muisto siitä tulee mieleen?

Ja koska seuraan niin naurettavan vähän blogeja (joista yksi lopetti vastikään, toiselta sain tämän haasteen) jäljelle jää vain harvalukuinen lista joka on aika lyhyt; siihen kuuluu vain yksi blogi.

PUOLIVOLTTI

saa nyt vuorostaan haasteen, oleppa hyvä! :) 

Hyvän mielen postaus - tästä mä nautin!

Hei, aurinko paistaa ja kevät tullee! Jopa tänne pohjoiseen näyttäis auringon säteet yltävän lämmöllään! Siispä on hyvä hetki postailla superällölässyihanaaihqudaa-postausta! Aion hehkuttaa nyt ihan naurettavan paljon kaikkea mistä mulla on tänään hyvä fiilis, joten pessimistit, teitä on varoitettu! :P

Mulla on ollu jotenki aivan mahtava meininki tuolla treenatessa, hukassa ollut keskittymiskyky on löytynyt, voimatasot palautuneet ja parantuneet (en edelleenkään oo voimannostaja mutta siis ei keskitytä siihen nyt) ja treeni on kulkenut mahottoman hyvin!

Onko teille tuttu sellainen euforiafiilis treenatessa, että vaikka polte lihaksessa on ihan älytön ja lähes sietämätön, niin sitä vaan painaa silmät kiinni, tunnustelee poltetta ja huulille nousee sellainen pieni hymynkare kun tajuaa että se liike mitä tekee menee just sinne minne pitääkin, ja kunnolla kanssa?! Mulla oli eilen sellainen, ja voi jee miten kivaa oli treenata kun sai sen lihaksen pumpattua niin että lopuksi sitä ei voinut enää edes jännittää kun se oli niin sippi!

Yritin kummiskin, ainoa mikä jännittyi enää oli poskilihakset kun hymyilytti vielä treenin päälle. :D

Aloitin ihan käheellä jalkatreenillä, prässissä vahingossa taas henk.koht. painoennätys ja ihan käsittämätön keskittyminen siihen omaan tekemiseen alusta saakka! Tajusin jossain vaiheessa, että edes tuttuja en ollut tajunnut moikkailla niinkuin normaalisti oon pyrkinyt tekemään, vaan huulet tiukkana viivana, katse jossain kaukaisuudessa kuuntelin musiikkia korvalapuista volat kaakossa ja fiilistelin, puhaltelin ja valmistauduin seuraavaan sarjaan. Mieli aivan tyhjänä, ajatukset treenistä ja treenin ulkopuolelta kaikki pois puhallettuna ja sitten vaan menoksi. Tän takia mä rakastan treenaamista, kun koko muu maailma katoaa ja jäljelle jää vain se lihas, se liike, keho ja sen tuntuma. Lihas viedään äärirajoille, liike tehdään loppuun saakka ja lopetetaan vasta sitten kun yhtään toistoa ei enää jaksa.

Se oli vissiin se asenne...? :D

En oo mikään Cheek-fani varsinaisesti, mutta tää biisi tuntuis kertovan aika pitkälti sen mitä tarkoitan. :) Joten annan nyt musiikin kertoa puolestani sen mihin mun sanat ei riitä. :)

Viimeaikoina on ollut vähän ilmoilla sellaista epäröintiä, itsensä epäilyä ja ehkä jopa suoranaista dissaamistakin. On ollut sellainen fiilis, että tuleeko tästä mitään, ja miksi mä edes yritän kun ei tää kummiskaan varmaan onnista. No nyt en vielä voi kertoa sen enempää, mikä on se juttu jota oon epäröinyt, mutta TOIVOTTAVASTI saan kertoa jossain vaiheessa. :) Joka tapauksessa se hyvä juttu, mikä tässä on ollut, onkin just tuossa epäilyssä - nimittäin silti jossain tuolla takaraivossa huutelee niillä epäilyksenkin hetkillä pieni ääni: "Ihan varmasti pystyt! Ihan varmasti voit! Ihan varmasti onnistuu!" Ja se usko itseen ja omaan tekemiseen kantaa pitkälle, auttaa pitämään pään pystyssä ja selän suorana niinä vaikeinakin hetkinä.

Joo, joskus ympäristön paineet ja asenteet ja negatiivisuus sekä se, ettei niin moni ymmärrä mitä mä teen, joskus se harmittaa. Mutta miksi mä antaisin sen pysäyttää, tai edes hidastaa mun matkaa? Tietysti on harmillista se, miten negatiivisesti niin moni suhtautuu johonkin joka ei tunnu heistä itsestään omalta, ja tuovat hyvin herkästi sitä negatiivisuutta myös esille. Kyllä mä voin ihan rehellisesti sanoa, että joskus on tullut tosi paha mieli siitä miten ihmiset joskus ovat omaa mielipidettään tuoneet esille. Eikä siinä mitään, jokainen saa olla sitä mieltä mitä haluaa, mutta joskus mietin onko tää sellainen aihe missä on ok unohtaa tahdikkuus ja muiden tunteiden ja mielipiteiden, saati elämäntapojen kunnioittaminen tyystin. Tää on kuitenkin jotain mistä mä nautin ja saan iloa, oon onnellinen treenatessani ja Junnun kanssa treenitekniikoita ja uusia liikkeitä äheltäessni. Olkoon muut mitä mieltä sitten haluaa. ;) Sieltä jostain se kuitenkin se usko omaan tekemiseen, itseensä ja omiin valintoihin kumpuaa aina vaan, ja oon tosi onnellinen että oon löytänyt jotain sellaista mun elämään joka tekee mut onnelliseksi. Se on se hyvä olo, itsensä voittaminen ja kehittyminen joka treenillä, uusien asioiden oivaltaminen ja tekniikan oppiminen, ne on niitä asioita joista nautin.Vaikka edellisessä postauksessa pohdinkin vähän kieli poskessa sitä, oonko mä tarpeeksi fitness, niin eihän se ole se itseisarvo siihen miksi mä tätä teen. Ei se ole mikään status-juttu, tai se että pitää olla olevinaan jotakin. Se ei ole se juttu, vaan se, että elää juuri sellaista elämää mistä itse nauttii. :)

Mutta hei, se aurinko! Oon niin kesäihminen kuin olla ja voi, herään henkiin keväällä, aivan kuin auringon säteet sais puhallettua mut taas täyteen elämää. Nyt kun ollaan saatu esimakua jo siitä lämmöstä ja kesän tuulista, oon aivan tohkeissani enkä malttais millään odottaa enää kesää! :) Kesän kynnyksellä odotettavissa on jotain aivan mielettömän siistiä, johon on enää matkaa aivan naurettavan vähän. Valmisteluja ja suunnitteluja ollaan tehty jo kuukausikaupalla, ja voisin aivan loputtomiin vaan haaveilla tulevasta! Onneksi jäljellä on enää vain reilu kuukausi, ja huuuuurja seikkailu odottaa! :) (Hahhaa, enpä kerro mikä! :P Mutta vain reilu kuukausi enää ja tekin saatte tietää lisää.)

Maailmassa on koko ajan tosi paljon negatiivisuutta. On asioita jotka on tosi huonosti niin omassa kuin ympäröivässäkin maailmassa ja todellisuudessa päivän voi pilata niin itseltä kuin toisiltakin tosi helposti jos haluaa. Mä tiedän mistä puhun, oon ollu ennen varmaan maailman negatiivisin tyyppi! Yhtenä päivänä mä tajusin, että aina kun avasin suuni, sieltä tuli pelkästään negatiivista, aina piti valittaa jostain, piti tulukuttaa jostakin ja aina joku oli huonosti. Aloin ajattelemaan, että vois kai tämä elämä vähän mukavampaakin olla. Olin tosi huonoa seuraa jopa itselleni, saati sitten muille!

Mitä menetän ystävällisellä sanalla jonka sanon jollekkin? Mitä maksaa hymy ja ystävällinen tervehdys jollekin, vaikka tuntemattomalle? On asioita joita en ymmärrä. Okei. Mun ei tarvi noin vaan ymmärtääkään kaikkea, mutta voin yrittää. Voin ottaa omalla toiminnallani muita huomioon, olla ystävällinen ja saada jollekin hyvän mielen ihan pienellä vaivalla. Siksi yritän ajatella positiivisesti, löytää hyviä juttuja ympäristöstäni ja ympäröivistä ihmisistä. Me tuomitaan toisiamme tosi helposti, ja mäkin olen törmännyt siihen ilmiöön tosi monta kertaa, kun joku näkee tosi paljon vaivaa tuodakseen jotain negatiivista asiaa esille. Vastapainoksi mä yritän nähdä vaivaa tuodakseni jotain hyvää asiaa esille ihan vaan siksi, kun mä voin. Koska mikään ei estä mua tekemästä niin. Se ei maksa mitään, ja on ihan yhtä vaivalloista kuin sen negatiivisenkin tuominen esiin! :)

Kokeileppa sinäkin, mieti viikon ajan aina iltaisin AINAKIN kolme hyvää asiaa päivästäsi! Kommenttiosioon saa taas ottaa kantaa, ja olis kiva kuulla kokeileeko joku tätä haastetta ja miten se sujuu. Yksinpuhelu on kivaa, mutta vielä kivempaa on kuulla muittenki juttuja ku omia! :) Joten tässä on siis virallinen haaste juuri Sinulle! Mikä tekee sinut onnelliseksi, mistä sinä nautit, mitä positiivista keksit ympäriltäsi ja elämästäsi? Siitä ei edes tarvitse raportoida kenellekkään, riittää jos kokeilet sitä itseksesi. :)

Ja hei, tsemppiä teille kaikille jotka luette tämän. Tsemppiä positiivisuushaasteeseen niille, jotka siihen tarttuvat, ja tsempit myös ihan kaikille sen oman tien kulkemiseen. Se on joskus pelottavaa, haastavaa ja vaikeaakin, mut painetaan eteenpäin, suomalaisella sisulla, tai sitten ihan vaan itsepäisyyttämme. :P