Dieettikuulumisia: Ei se paino vaan se tunne

Morjensta taas kaverit! Nyt sitten teidän kaikkien kauheasti odottamia dieettikuulumisia, osa I:

Dieettiä on nyt kulunut 1.5 vkoa. Mitä tässä ajassa on tapahtunut? No eipä paljoa, mutta silti vaikka mitä! Ai mitä niin?

Aloitetaan treeneistä:

Viime viikolla treenit sujui tahkeasti, tauon jälkeen voimatasot ja tuntuma oli huonontunut ja siksi treeni oli vähän tuskaista. Viime viikon selkätreeni oli vähällä saada turhautumisen kyyneleet silmiin jo salilla, kun taljassa nousi paaljon ohuemmin levypainopakkaa kuin ennen kiertuetta. Selkätreeni on ollut mulle aina aika raivokas treeni, tykkään treenata sitä lujaa ja vimmalla, kun se menee muuten niin helposti siihen hifistelyyn ja tuntuman hakemiseen. Juu, sekin on tärkeää, mutta kun on kovan treenin aika ja tekniikka periaatteessa kunnossa, niin silloin ois parempi vaan painaa menemään lujaa. Ylätalja on ollut aina mun lemppariliike, siinä oon aina saanut tosi hyvän tuntuman jo lämmpärisarjoissa. No ne työsarjat on ennen taukoa menneet sitten sen kymmenen-kakskyt kiloa suuremmilla painoilla ja ai että mulla harmitti nyt, kun hampaat irvessä vedän pienenpientä pakkaa! 

Jalkatreenit meni samaten varovasti, vimmalla taistelin pääni sisällä että jaksanko, kun pää sanoi etten jaksa ja kroppa tuumasi että sattuu, ja keskenhän ne sarjat taisi jäädä. Harmitti. Minä ja treenin aikainen kipu ei olla enää kavereita. Ennen sain ne kiksit siitä, nautin, suorastaan hymyilin kun sattui ja poltti lihasta. Sehän tarkoitti sitä, että perille meni ja tekniikka toimi kun kerran tuntuu justiinsa siellä missä piti. Mahtavaa. No, eipä ollut enää. Nyyh! 

Junnu yritti lohduttaa mua muistuttamalla: "Ei se paino, vaan se tunne". Niin, en ole painonnostaja, tää ei oo voimalaji, ja hermotus tulee takaisin sinne lihakseen pikkuhiljaa. Mulla on mahdollisuus ottaa nyt kaikki hyöty tästä ja jaada jaada. (mullekaikkitännehetinyt-minä ei nyt ihan purematta niellyt tätä, vaikka tottahan se lienee... :D )

Viime viikon torstaina kävin sitten vieraissa! ;) Kaverini "Hyppyripylly" Operaatio Hyppyripylly- blogista haastoi minut mukaan tempaukseen, jossa käytiin kiinteytystunnilla, siis ohjatulla jumppapumppa- tunnilla ihmettelemässä ja heilumassa.

Se oli ihan hauska välihyppy rennompaan liikkumiseen, missä ei hinkattu tekniikoita tai stressattu muusta kuin siitä, meneekö jalat solmuun hyppiessä. Liikunnan iloa - eli juuri sitä mitä kaipasinkin tähän väliin! Vielä käytiin tutustumassa samassa paikassa sijaitsevaan viihde/urheilu/liikuntakeskukseen SuperParkkiin (lapsille ja ehkä vähän aikuisillekkin sopiva rellestyspaikka) missä oli jos jonkinnäköistä hilavitkutinta ja aktiviteettia. :D 

Tän viikon maanantaina vedin johtopäätöksen, että pikkuhiljaa hyvä tulee - hyväksyin sen, että minä ja treenin aikainen kipu ei vaan olla kavereita vielä. Päätin lämmitellä sitä tarmolla ja vikitellä sen takaisin kaveriksi. Arvioitu kaverustumisaika saattais olla jossain tuolla ensi viikolla. No, kuinka ollakkaan. Mulla oli selkätreeni eilen, ja TADAA!!! Rakkaus lajiin, lihaksen poltteen ja kipeyden, kramppien ja kouristusten (tä, no en tiiä onko sellaisia mut rimmasi hyvin tässä) tunne sai aikaan mielettömän euforian ja nautinnon tunteen! JES!!! Hirveällä vimmalla marssin kansantalouden tentin ja laskentatoimen perusteiden jälkeen salille, iskin luurit korville ja annoin palaa! Ja miten mahtava fiilis oli vielä tänä aamunakin, kun selkä oli niin juntturassa, etten meinannut sängystä päästä ylös! :) (Kohta tulee varmaan joku valkotakkinen tyyppi hakemaan mut hoitoon...?) 

No sitte päästään ruokailuihin:

Alkukankeuksien jälkeen kroppa on alkanut toimia, ja vaikka kalorit ei vielä ole ollut kauhean matalalla, niin koska aineenvaihdunta on lähtenyt käyntiin niin nälkäkin on tullut tasaisin väliajoin muistuttelemaan ruoka-ajasta. Mahtavaa! Pikkuhiljaa kroppa alkaa palautua ja toimia niinkuin pitääkin, ja toimii kuin junan vessa. Ainoastaan kouluillat on hankalia, kun ruoka-aika olis keskellä tunteja ja tunnilla on nolo mussuttaa mitään. Odotan siis kotiin asti, ja jos treenit odottaa koulun jälkeen, niin pikana kotona ruuat nassuun ja maha täynnä sit vyöryn salille. Mutta mikäs siinä, nää on varmaan sit niitä pieniä henk. koht. valintojen hetkiä.... ;) Harjoitteluahan tämä on, että saadaan elämä sujumaan "optimaalisesti". Jos se koskaan on mahdollista! :D 

Painon eteneminen:

No tässäkin päästään sitten siihen otsikossakin olevaan aiheeseen! Taas:

Ei se paino vaan se tunne.

Paino putosi reippaasti aikataulun mukaan sellaiset 400g. Sitten se nousi 200g. Argh!! :D Tavoitteena olisi siis tiputella kahdeksan viikon aikana puolisen kiloa viikossa, ei mielellään enempää, sillä lihaksia (niitä työllä ja tuskalla rakennettuja, vielä lähes olemattomia) ei hirveästi tekisi mieli menettää. ;) 

Painon nihkeästä putoamisesta huolimatta peilikuva alkaa jo näyttää hivenen rohkaisevammalta. Jee! Puntari nurkkaan ja kuvia räpsimään! Ja peilin eteen ihmettelemään. The truth is out there, ja totta siellä kai jotain tapahtuu kun fiilinki on kuitenkin aika jees. Ja se fiilis kai se tärkein kuitenkin on, oli sitten dieetillä tai ei. ;) 

Hei ja seuratkaapa mun Instagram-tiliä, sieltä löytyy ajankohtaisempaa kuvamatskua pitkin viikkoja jos postaukset tänne venähtää. Saa niistä kuvista tykkäilläkkin, siis ihan rohkeasti vaan (kun ette tänne kummiskaan uskalla kommentoida vaikka niinkin saa tehdä) kun siitä saan tärkeää informaatiota siitä mistä te diggailette ja mistä ette niinkään - niin saadaan tännekkin sellaista sisältöä mikä teitä kiinnostaa ja/tai miellyttää teidän silmää. Tai sitten ei..! :P Joka tapauksessa, sivun ylälaidasta löytyy nykyään täppi josta löytää suoraan sinne mun instaan, ei muuta ko sinne vaan! :)

Nyt mä kotiuduin koulusta, nyt siis ruuat nassuun ja salille, mars! Kuvia ei tähän postaukseen näköjään juuri tullut, mutta lisäillään niitä vaikka huomenna... :)

Fitnesspupun Tunnustuksia: "Paljastan (melkein) kaiken!!"

On aika tunnustaa kaikki. Aloittaa puhtaalta pöydältä. Ripittäytyä fitness-tuolissa. Se on tehtävä tänään, jotta huomenna voin aloittaa alusta hyvällä omallatunnolla.

Olen elänyt epäfitness-elämää, kaksi kuukautta elämästäni olen eksynyt fitneksen tieltä, ja rikkonut kaikkia terveellisen elämän säännöstöjä vastaan. Nyt tunnustan teille kaiken - kerron syyt ja seuraukset ja esitän katuvaa, niinkö kiltit fitness-tytöt tekkee. 

Takana on siis kaksi kuukautta Amarillo-kiertuetta, ja siis siksi kaksi kuukautta Amarillon herkkuruokia, epäsäännöllisiä ruoka-aikoja, epäoptimaalisia matkaeväitä, pitkiä ja kiireisiä työpäiviä joista koostuu kolmessa päivässä keskimäärin 35h töitä, tuhansia kilometrejä ja viikoilla koulua, kotia, parisuhdetta, koiria..... Mutta ei salia. 

Siis PALJON tätä:

 Ja TOSI vähän tätä:

 Mihin tämä kaikki on siis johtanut? Mitä se kaikki merkitsee? Mitä kahden kuukauden mättämisellä, epäfitnessmäisellä elämällä ja sillä kuuluisalla repsahduksella saa aikaan? No tässä on lopputulos: 

Vielä viikko kiertueesta, ja jäljellä on massiiviset silmäpussit. Itseasiassa, kahdet per silmä. Mun ennätys! ;)

"Ai tälleenkö se sivupose menee, ääk, apua mä en osaa!!"

Äässi on kasvanut, mutta vähän väärällä tavalla. Vanhat kunnon jenkkikset on palanneet!

Siinä se on, koko komeus esiteltynä teille. No pain, no gain, ja silleen, joten: josko sitten tästä eroon?

 Homman nimi on siis seuraava: Lopputuloksesta tuleekin lähtöpiste. Ai mitä se tarkoittaa? No tätä!

Salaisuuksia suunnittelemassa tuo rakas valkkuni. Ja mitäs sieltä sitten ois luvassa?

No tätä! Tadaa! Kiristelydieetti julistetaan täten alkavaksi heti maanantaista lähtien!! 

Siinä se tuli, nyt se on julkista! Dieetti on nyt virallisesti julkistettu, ja kahden kuukauden syöpöttely otetaan takaisin korkojen kera! No ei vaan, tää ei ole mikään kisadieetti, eikä siis haeta mitään muuta kuin pientä kiristelyä että saatais taas vähän meininkiä tähän hommaan. 

Joskus elämä menee fitneksen edelle, ja tänä keväänä elämä meni todellakin fitneksen edelle. Mahdollisuuksia, tai edes henkilökohtaisia resursseja ei treenaamiseen ja ruokavalion täydelliseen ylläpitämiseen ei todellakaan ollut. Oli valittava, stressaanko kaksi kuukautta jokaisesta valinnastani, keskitynkö vähäisenä vapaa-aikanani treenaamaan verenmaku suussa kaikkia niitä herkkuja pois elimistöstäni, vai keskitynkö tärkeämpiin asioihin. Tottakai elämäntapana fitness on tärkeä ja lähellä sydäntäni, mutta vaikka kyse on omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta, niin yhtä lailla kyse on siitä, miltä peilikuva näyttää. Se peilikuva ei (uskokaa tai älkää) olekaan yhtäkkiä ihan niin tärkeä kun tajuaa, että yhteiset tunnit rakkaiden kanssa on laskettavissa viime viikolta yhden käden sormilla. Kiertueen aikaisesta elämästä tuli selviytymistaistelua jotta selviää sen loppuun saakka. 

Ja vihdoin, tässä ollaan! Vapaana kuin taivaan lintu! Joten projekti keho on jälleen käynnissä! :) Ja se juttu, mitä kutsutaan elämäksi!! Joo, se on melkoisen siisti juttu, se! Mä aloitin sen jo eilen viettämällä vapaata lauantaita Junnun kanssa. Tänne meidän kulmille avattiin Fitnesstukun liike, jossa käytiin ihmettelemässä ja kuolaamassa kaikkia kivoja juttuja mitä sieltä löytyi. Ja löytyihän sieltä! Motivaatio uuteen alkuun! ;)

Better Bodiesin takki niskaan ja yritän edes näyttää taas vähän sporttiselta! :D

Ihana kevätsää, ja meikkis on ihan intopiukeena. :D

Ja mitä, miksi sitä motivaatiota tarvitaan? Miksi kiristellään ihan ookoo peruspirkon kroppaa, kun ei oo kerta kisoja tai kisadieettiä? No, miksi ei! ;) Ei aina tarvitse vetää verenmaku suussa, olla tähtäämässä kisalavoille voidakseen tehdä jotain mistä nauttii. Innostun ajatuksesta, että voin haastaa itseni ja katsoa mihin saakka rahkeet riittää - en tarvitse muita sanomaan kelpaanko, enkä mielestäni ole siitä riippuvainen, että olenko tarpeeksi laiha/lihaksikas/sporttinen/oikeanlainen kelvatakseni itselleni. Kyse ei ole siitä, kelpaanko itselleni tai muille. Kyse on siitä, että voin saavuttaa asioita omilla ansioillani ja se on mielestäni kiinnostavaa ja jännittävää. 

Tiedän, että monien mielestä dieetti, se kiristelykin, kuulostaa pahalta, pelottavalta, turhalta ja niin edelleen. Tiedän sen, sillä saan melkein työkseni puolustella tätä lähipiirilleni. Ei se mitään, minäpä kerron! En tee tätä terveyteni uhalla, enkä riskeeratakseni terveyteni tai hyvinvointini. En ole bikini fitness- typy menossa kisoihin, eikä näinollen dieettinikään ole sitä. Ei ole tekorusketusta, ei luurankomaista olemusta, ei näännyttämistä tai itsensä kiduttamista. On vain ruokavalion rajoittamista, liikunnan lisäämistä ja omien rajojen ja oman kropan testaamista. 

Ei. Tästä ei taatusti tule helppoa - aivan satavarmasti tulee vaikeita päiviä, jolloin tekisi mieli jotain hyvää, jotain muutakin kuin riisiä parsaa ja kanaa. Tai sitten ei vaan kiinnostaisi lähteä salille. Tekisi mieli suklaata. No ihan mitä vaan! Mutta tästä se alkaa, ja katsotaan mihin päästään toukokuun loppuun menessä! 

Tästä alkaa siis matkani kohti näkyviä vatsalihaksia, kireää bebaa, kireitä hermoja (??) ja unelmakroppaa (for now)! Tarvitsen varmasti tukea ja kannustusta, kun kirjoitan matkastani täällä - luotan siis sinuun, lukijani! Hyppää mukaan seikkailuuni jossa nautin elämästä ja tutkimusmatkasta oman kroppani muutoksiin! :)

Onnen hetkiä ja hyviä juttuja

VAROITUS! TÄSSÄ POSTAUKSESSA TULEE OLEMAAN YLTIÖPOSITIIVISUUTTA JA ÄLLÖTTÄVÄN ONNELLISIA AJATUKSIA! Postaus sisältää myös PALJON kuvamateriaalia!

Hei sinä rohkea joka et vähästä säikähdä ja uskallat jatkaa lukemista varoituksista huolimatta! Aloitan hyvän mielen postaukseni kuvakollaasilla, jota kutsun nimellä: "101 tapaa nukkua keikka-autossamme". - Enkä edes liioittele paljoa! ;)

Hienoa reissaamisessa on se, miten paljon aikaa siihen menee. Siinä ajassa ehtii tylsistyä moneen kertaan, ja kun katselee yleensä ottaen samoja naamoja viikonlopusta toiseen, niin jossain vaiheessa ne jutut lähtee ihan mukavasti käsistä. Myös mielikuvitus alkaa lentää, joten esimerkiksi luovuus nukkumapaikkojen etsimisessä alkaa kukoistaa. Myös juttujen taso huononee radikaalisti tämän prosessin yhteydessä. Tämä saattaa vaikuttaa aika kamalalta, mutta on itseasiassa aika hauskaa. :)

Tulkaa leikkimään meidän kanssa! Niin, siis omalla vastuulla. ;) "Lapset viettävät leikkihetkensä vanhempien vastuulla!"

Oman elämänsä supersankari!

Selfiet on kovassa huudossa

Selfie, taas! :)

Hauskuus lienee katsojan silmässä, enkä ole aivan varma onko kukaan enää kuukauden reissaamisen jälkeen aivan kauhean hauska. Ajattelen kuitenkin asiaa seuraavasti: Meillä on aina aika hauskaa tuolla reissun päällä, johtuipa se sitten siitä, että ollaan kaikki vähän hölmöjä, vähän väsyneitä tai sitten vaan kellään ei oikeasti ole enää mitään järkevää sanottavaa! :D Tietysti puheenaiheetkin alkaa käymään vähiin, vaikka samoista aiheista ollaankin onnistuttu puhumaan (useinmiten vieläpä samoilla argumenteilla) varmaan sen 8 kertaa parhaimmillaan. Joskus joku keksii hyvän vitsin, yleensä kuitenkin aika huonon. Pilaillaan toistemme kustannuksella minkä ehditään, sekä haaveillaan ja suunnitellaan tulevaa. Sitten kun päästään perille, niin pyyhälletään pää viidentenä jalkana kun aletaan käymään tuumasta toimeen. Mutta kaippa sitä sanotaankin, että rankat työt vaatii rankat huvit! :D Just viime viikonloppuna oltiin Helsingissä isolla kirkolla, jossa aiheutettiin hivenen hämmennystä ja ehkä vähän paheksuntaakin siinä roudaamisen ja valmistautumisen lomassa. Mutta meillä oli kyllä hauskaa, ja nauraen jaksaa paljon paremmin tehdä töitä kuin suunnattoman ärsytyksen vallassa! Meillä on onneksi ihan mielettömän ihana tiimi, ja siksi silloinkin kun väsyttää tai ärsyttää, on kuitenkin osaava tiimi taustalla joka paikkaa sen verran että pystyy pikkuisen hengähtämään välissä että jaksaa taas painaa. <3 

Kukkuu!

 Mutta jotta ei aina puhuttais vaan kiertueesta, niin puhutaan vähän keikkailuista! :P Niin, kävin siis kesken kiertueen Seinäjoella Karmassa kolmen keikan verran vetämässä vähän karaokea. Mieleen päälimmäisenä jäi outo tilanne, kun karaoken puolelle käveli tutun näköisiä herroja. Yleensä mä olen tottunut näkemään ne festareiden tai keikkapaikkojen lavalla rokkikukkoilemassa, mutta nyt mä olinkin siellä "lavalla" ja pojat parkkeerasi itsensä istumaan sinne "yleisön" sekaan sitten kun olivat tilanneet pari biisiä laulettavaksi. Kysehän oli tietysti Stam1nan jätkistä, kas näin: 

Ja meillä kaikilla oli nii-iin muu-kaa-vaa...

Toiset näyttää yöllä neljän aikaan hyvältä, toiset ei-niin-hyvältä. :D Ei se mitään, oon niin tohkeissani tästä kuvasta, että laitan sen myös teidän nähtäväksi! Nyt sitten mahdolliset Stam1nan fanit jotka lukee tätä blogia, on varmaan tooosi kateellisia! (hehe, varmaan!) 

 Mut hei, onhan mulla elämää keikkailun ulkopuolellakin! On, ihan oikeesti! Vannon! Tai ainakin yrittää olla... Mä laitan taas kasan kuvia tänne, toivottavasti ei haittaa! :D On jotenkin niin paljon helpompi kertoa juttuja kun on havainnollistamisvälineitä käytössä. (Hui, kuulostan aivan ope-opiskelijalta... sehän mä muutaman vuoden ehdin ollakin, ja TUO on se, mitä mulle siitä koulusta jäi käteen??!! Mä en oo ihan varma, pitäiskö mun itkeä vaiko nauraa! :D ) Mutta mitä mun elämään kuuluu muuta? Tän blogin nimi on kuitenkin "Tavallista (fitness) elämää?", siis ei "Keikkailu (eikä mitään muuta) elämää". 

No parisuhdehan kuuluu tavalliseen elämään sellaisella, joka asuu kihlattunsa kanssa yhdessä, eikö niin? Hyvä. Siitä mulla on kivoja juttuja kerrottavana! Meillä ei ole kauheasti (sattuneesta syystä) ollut aikaa toisillemme, ei oo niitä sunnuntai-aamuja jolloin voi nukkua pitkään ja nauttia aamiaisista sängyssä, eikä ole iltoja sohvan nurkassa leffan äärellä, jos ei sitä tunteroista lasketa kymmenen aikaan illalla kun molemmat on kotiutuneet viikolla koulusta ja töistä... Yhteistä vapaa-aikaa on siis TOSI vähän. No me ollaan oltu näppärinä, ja ollaan järjestetty sitä laatuaikaa sitten treffihetkien muodossa. Sitä varten tarvitaan 3-5h kalenterista vapaaksi, toimintasuunnitelma (katsotaanko leffaa vai käydäänkö vaikka syömässä tai etsimässä tiskikonetta mikä pitäisi hankkia), hyvä meininki ja molemmat osapuolet mielellään mukaan. 

 Viime viikolla saatiin pitkästä aikaa järjestettyä yhteistä aikaa, ja me keksittiin lähteä katsomaan lähelle vastikään rakennettua kauppakeskusta. (Lopuksi käytiin vielä vilkaisemassa sitä tiskikonetta) ja saatiinpa herkutellakin vielä, kun kauppakeskuksesta löytyi sushi-ravintola JA vierestä Arnold's! Sushista otin kuvatodisteitakin, Arnoldsin donitseista en enää kehdannut todistusaineistoa kerätä! :D

Sitten ollaankin vietetty koissujen kanssa vähän laatuaikaa. Kuvatodisteita ei tämän enempää löydy, sillä täällä meidän leveyksillä on ollut aika liukasta... kuten varmasti kuvasta huomaa! Kaksi vilkasta koiraa kun juoksee (liukastelee) eri suuntiin, ja itse keskittyy siihen, että pysyisi edes pystyssä, lopputuloksena on hyvällä mäihällä pari suttuista kuvaa jostain selittämättömästä möykystä maassa ja kipeä takamus. Kas näin! :D

Sitten saliaiheisiin! Siellähän ei siis todellakaan, siis tou-del-la-kaan olla oltu liikaa. Siis ei TODELLAKAAN. No siitä saatoin avautua jo aikaisemminkin, joten se siitä. Positiivista tämän postauksen hengen mukaisesti on se, että olen silti päässyt käymään siellä edes vähän. Junnun kanssa oltiin viime viikolla treenillä yhtä aikaa, ja saatiin sparrattua tosiamme ihan mielettömän hyvin! (Vaikka mä turhaudunki tosi paljon siitä, etten voi noudattaa nyt treeniohjelmaani vaan joudun heittämään pumppitreenejä koko kropalle jotta saisin aineenvaihduntaa edes vähän liikkeelle, oli tää pumppitreeni jopa ihan kiva.) No, hauskaa viime viikon treenissä oli myös se, et yksi salikaveri kävi hoksauttamassa mulle, et näytetään Junnun kanssa ihan samalta kun tuusattiin eri puolilla salia - tekstiilikaksosten fitness-versiot a'la Suvi & Junnu: Lippikset ja Porta Prot päähän ja fitnesspupu-poset kehiin ja peilin kautta selfie, TADAA! :D 

Team Porta Pro tässä terve!! :D

Ja lopuksi koulu-uutisiin. Olen ollut myös koulussa. Vaikka oon suurimman osan ajasta nyt pihalla kuin lumiukko, kun oon ollut sen verran pois, tai kooma-tilaa lähestyvänä "paikalla muttei läsnä"- tyyliin, niin oon silti edelleen nauttinut jokaisesta päivästä siellä, ja jokainen asia minkä opin tuolta alalta, vie mua lähemmäksi mun unelmia. On mahtavuutta kokea se määrätietoisuuden tunne, kun on aivan varma siitä, että se polku jota on kulkemassa, on juuri se oikea tie! :)

Onnen hetkiä arjessa.

 

No ihan selvää pässinlihaahan tää on! Eikö?

Näin ollaan käyty läpi kaikki mistä mä oon onnellinen tänään, tässä ja nyt, väsyneenä tai levänneenä. Mä toivotan myös kaikille lukijoille ihanaa päivää, viikkoa ja vaikka mitä! Muistakaa, että kaikkien pilvien reunasta löytyy yleensä myös se hopeareunus. Sen mä koitan aina sieltä etsiä, jotta jaksan paremmin. :)

Fitness elämä hukassa! KRIISI!?

Hei taas! Mistähän mä aloittaisin. En ole kirjoittanut pitkään aikaan, sillä ei ole ollut ihan kauheasti kirjoitettavaa. Tai mulle äiti on opettanut että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ei kannata sanoa mitään. :P No oikeastihan tilanne ei ole ollenkaan niin vakava, paljon hyviä asioita mahtuu mukaan mun elämään tässä kaiken keskelläkin. Mutta onhan se niin, että hyvin suuri osa mun elämästä on kiertue-elämää, keikkareissulle valmistautumista, siellä olemista, sieltä tulemista tai siitä toipumista. Välissä pitäis käydä koulussakin, ja tajuta ja sisäistää ne asiat mitä siellä kerrotaan. Täällä blogissakin oon jo kertonutkin teille, mistä on kyse. ;) (Siis täällä ja täälläkin)

Olin kyllä valmistautunut siihen, että tästä keväästä tulee rankka, mutta en todellakaan osannut odottaa mitään tällaista! Keskimäärin keikkaviikonloppuna matkoineen ja valmisteluineen työtä ollaan tehty n.35h, keikan osuus tuosta ajasta on 8h. Unta tulee ehkä 4h per yö, 5 jos hyvin käy. Kilometrejä tulee pelkästään tänä viikonloppuna yhden illan keikan takia n.1500. Joten joo, väsyttää. 

Väsyneenä on harvemmin hirveän iloinen, varsinkin jos koti-ikävä vaivaa ja pieni huono omatunto kalvaa mielessä että oon niin paljon poissa kotoa. Varmaan siksikin mua harmittaa tosi, tosi paljon se, että mun on ollut pakko himmata treenien kanssa ja jättää aikaa parisuhteelle, kodille, koirille ja palautumiselle. Niin, ja koululle. Argh. Peilikuva tuntuu paisuvan ja tehty työ tuntuu valuvan hukkaan. Lihaksissa hermotus paranee ja pienikin pumppitreeni tuntuu tosi hurjalta! Mä tiedän, että oon tehnyt oikean ratkaisun jatkaa tän viimeisen kuukauden nyt ilman treenistressiä kropalle, aikataululle ja mielelle, mutta... Mä kaipaan mun omaa elämää, rutiineja, ruokavaliota, normaalia aineenvaihduntaa, treenihimoa ja -hurmosta, aikaa ja energiaa keskittyä niihin tärkeisiin asioihin elämässä. Jotenkin, vaikka tää rundi on ollu tosi kiva, niin taustalla, pinnan alla piilevistä jutuista johtuen, se ei tunnu enää niin kovin tärkeältä. 

Mut hei, vaikka mä oon väsynyt, niin pääsääntöisesti oon oikeesti aika onnellinen. Kerron niistä onnen jutuista sitten seuraavassa postauksessa, sillä mun mielestä näin synkkää avautumis-tekstiä ei saa sekoittaa niihin onnellisiin juttuihin. :) Lupaan postata myös aikamoisen mielenkiintoista kuvamatskua mun menneistä seikkailuista! ;) 

Sitä odotellessa terkutellaan vaikka tällä teaserilla - pistin parastani eilen! ;D