Välidieetti viikko 7: Nälkäkö?

Mä oon lupaillut esitellä teille mun uuden ystävän, nälän, jo useampi viikko sitten. Olin ihan varma et se tulee tekemään parempaa tuttavuutta viimeistään silloin kun mun välipalalta otettiin hiilarinlähteet pois. Tai kun lisäiltiin aerobisia treeniohjelmaan.

Mutta mun täytyy kuitenkin tuottaa teille pettymys! Se nälkä jota oon (pelonsekaisin tuntein) odottanut, on tehnyt mulle oharit! Tottakai pientä mahan kurnimista on esiintynyt, ja ruoka-ajoista on aika paljon helpompi pitää nykyään kiinni, mutta aivan vakavasta maarun huutamisesta ei ole vielä ollut merkkejäkään! 

Mites tää nyt tälleen menee? Eikö dieetillä pitäis olla nälkä, kurjaa, hirveetä ikenien imemistä, kynsien syömistä, hermoilua ja äksyilyä? Mielitekoja juu, paljonkin jos kaikkia ajatellaan yhtäaikaa. Mutta ei tää oo ollenkaan kamalaa vielä! Kai mä sit olin valmistautunut jotenkin sellaiseen hirveään kärsimykseen, ettei tää nyt sitten tunnukaan miltään kamalalta kun tässä tehdään tuloksia joka päivä ja fiilis pysyy korkealla. 

Ja sitten on tietysti herkkupäivät, jotka auttaa jaksamaan. Seiskaviikon "palkinto" oli karkkipäivä, jonka saan jos treenit on kovia ja homma menee taas eteenpäin. No sittenpä puntarissa lyötiin paino sinne 51:n kilon puolelle ja karkkipäivä oli plakkarissa ansaittuna palkintona. :) Ja kyllähän ne maistui hyvälle kerrassaan, ansaitut karkit, joita sainkin lopulta syötyä päivässä semmoiset 500g! Kuvatodisteita ei tästä tapahtumasta saatu, keskityin todellakin vain niiden syömiseen - en kuvaamiseen! :D

Viikonloppuisin saan periaatteessa yhden vapaavalintaisen aterian, jonka avulla pää jaksaa, kroppakin ehkä vähän ilahtuu ja homma menee hyvässä hengessä eteenpäin. Nää on niitä juttuja jotka ei kaada dieettiä koska kyse ei ole kisadieetistä, vaan saattaa jopa auttaa sitä. Kortisoli- eli stressihormonit pysyy matalalla, mieli hyvänä ja kun iltaisin menee unille hymy huulilla, vois väittää että levon määrä ja laatukin on ihan kunnossa, joka kuitenkin on yksi tärkeimmistä asioista tässä hommassa. Se yksi ateria ei tee mitään yksistään, mutta mä väitän että se auttaa hirmuisesti jaksamisessa niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Nää edistysjutut on aina semmoisia henkimaailman juttuja, ettei aina se kuinka kurinalaisesti ja puhtaasti sä syöt määrittele sitä kuinka hyvin sä onnistut. Jos "täydellistä", askeettista elämää elävä fitnessmuikkeli stressaa ja murehtii jokaisesta asiasta mitä se tekee, ei se välttämättä onnistukaan sen paremmin kuin se joka vetää välissä laskelmoituja "ohareita" ja pysyy rentona ja hyväntuulisena. No molemmat onnistuu (tai epäonnistuu) yhtä varmasti - molemmat tavat toimii. Mutta mietippä ite, kummalla tavalla sä tekisit mieluummin?

Berberi esiin! (Kondisfiilistelyä)

Sain J:tä heti viime postauksen jälkeen tiukkaa palautetta, ettei julkaisemani kuvat tehneet oikeutta sille, mikä livenä katsoen se kunto on. No nyt fiilistelin peilin ääressä ihan niinkö kunnon fitnessbabetsut tekkee, ja YLLÄRII!!!  Ihan ilman housuja! Tai no sellaiset kiltin tytön pöksyt nyt oli ihan häveliäisyyssyistä, mutta katsotaanpa mitä erilainen valaistus ja pienet asentomuutokset saa aikaan! (Onhan tämä jo ihan yleisesti tiedossa oleva fakta - kehonrakennus on illuusiolaji. ;) )

Kuvia on retusoitu pelkästään sen verran, että vastavalon aiheuttama pimeys kuvissa on valotettu että niistä näkee edes jotain! :D Muuta ei ole kuville tehty, enkä olis tehny vaikka ossaisinki. ;) Tässä se nyt on koko komeudessaan, meikäläisen berberi!

 

Siinäpä sitä sitten tälle kertaa ihan riittävästi. Joko mää nyt oon oikee fitnessbabetsu, ko on berberit sun muutki jo julkisessa esittelyssä? :P

Ylihuomenna postailen pikapostausta ja paljastan, mikä on se Suuri Salaisuus mitä oon hehkuttanut nyt enemmän tai vähemmän aiemmin. Pysykää kanavalla siis! 

Nyt niitä tuloksia - mitä saatiin aikaan, vai saatiinko mitään?

Hui! Nyt se on koittanut, se hetki kun on aika paljastaa dieetin lopputulos! Mä en tiedä mitä mä sanoisin, te kaikki varmasti viimeistään viime blogautuksesta hiffasitte et on joo ollu vähän hankala dieetti. No tavoitteet onneksi oli viimeiset pari viikkoa aika selkeänä mielessä - ne realistiset tavoitteet myös - ja hommaa painettiin eteenpäin apinan raivolla. Aerobiset 20min joka treenin jälkeen kun kroppa tuntuu ottavan sitä yllättävän hyvin vastaan, kaloreita ei silti pudotettu mitenkään älyttömän alas sillä muistin, ettei tässä nyt kisoihin olla tiristämässä mitään eikä siinä nyt sitten mitään järkeä olis ollu tässä vaiheessa.. Tekis silti mieli selitellä näitä kuvia kauheesti, et ku turvottaa ja nestettä on ja ja ja.... ku just heräsin ku nuo kuvat otettiin. Ni. Nii ja enkä vieläkään osaa niitä oikeita poseja! :D Niinkerta.

Okei. Mennään näillä. Tämän hetkinen kunto verrattuna kahden kuukauden takaiseen, jolloin dieetti aloitettiin. Alkukondis esitettiin ensimmäisen kerran täällä, kun tää projekti potkaistiin alkuun. Nyt se on täällä, uuden, vähän jopa muuttuneen kunnon rinnalla. Hui. Nyt mennään!

No okei, oon kyllä molemmissa ihan sikaräjähtäneen näköinen, mut siinäpä ne nyt on. :D Katsokaa kondista, elekää nassua! Kiitos. :)

Eli ennen......


                                               ......... ja jälkeen.

Jaaaaa ennen......



                                           .......... ja nytten.







Jaaaaaaaaaaaaaa......




                                        ........ kyllä te tajusitte. :)

Siinäpä sitä olis, kroppaa taas raadollisesti näytillä koko kansan eessä. Jos tahdotte tiirata tarkemmin noita kuvia, niin klikkailkaa niitä, niin ne tulee kaikki nätisti järjestyksessä omana isompana ruutunaan näkyviin. :) 

Painohan ei ole oikeastaan muuttunut sitten sen alun jälkeen mihinkään, kondis sitä vastoin on kiristynyt kyllä silti vähän. On se jännä, tää mun "slogani" piti loppuun asti: "Ei se paino vaan se tunne" joka nousi vielä kyllä arvoon arvaamattomaan noiden mun kriisien  aikana, kun aina muisti siitä hyvästä olosta kun kroppa toimi ja aineenvaihdunta rullasi eteenpäin, kone oli käynnissä ja treenit sujui ja tuntui hyvältä - kaikki tuntui hyvältä - että ei se paino tai sen dieetin edistyminen ole niin suuri juttu sen rinnalla, että saa aikaan itselleen sen hyvän olon ja kevyemmän elämän! :) Näköjään se pätee myös tuon peilikuvan kanssa, voi olla että puntariin ei aina ole luottaminen. Tää oli eka kerta kun tajusin/uskalsin ottaa ennen ja jälkeen- kuvat (ja julkaista ne ennen- kuvatkin) joten siinäpä niitä teidän retosteltavaksi. ;)

Nyt olo on hyvä, suunnitelmat tulevaisuutta varten aika hyvin jo hahmoteltu.... mutta ensin mennään ensi viikon alkuun ihan hillitön loppukiri niin pitkälle ja niin paljon kun ehditään ennen H-hetkeä, kun se massiivisen mahtava, huikean hieno, mielettömän jännittävä ja viis miljoonaa muuta adjektiivia sisältävä THE JUTTU koittaa! Ai mikäkö? 

 En kerro vielä!!! 

Buahhahhahhahhahhahhahhahahahahaaaaaaa!!!!!! 

 Salaisuuksien verho saa vielä pysyä kiinni, koska pitäähän mulla vähän ommaa kivvaaki olla. Vielä vähän aikaa. ;) Noista tulevaisuuden suunnitelmista kerron sitten kun niiden aika tulee, sitä ennen on vielä yksi tai kaksikin juttua varmasti matkan varrella. 

Pysykäähän kuulolla, pian koetan ennättää postailla haastepostauksen, jonka sain tuossa eräältä toiselta bloggarilta. Hih, jännää! :D

Dieettikuulumisia II: Mietintämyssy päähän, osa 1/3

 Moikka taas täältä diettaamisen eturintamasta, tavallisen elämän keskeltä!

Kun ollaan dieetillä ilman kisatavoitetta ja siis ihan muuten vaan kiristellään, on välillä ihan hyvä pysähtyä miettimäänkin, mitä on tekemässä. Tuossa pohdittuani pitkään tuli asiaa lopulta niin paljon, että jouduin jakamaan sen kolmeen osaan: Miksi? Mitä? Miten?

Yritän vastata, tai ainakin pohtia tässä tekstissä näitä kysymyksiä:

Miksi dieetti, tai miksi fitness ylipäätään? Onko se luopumista, vaatiiko se itsekuria, onko se turhamaisuutta vai onko sille jotain muuta syytä?

Vähän niinkuin tämä, tylsää dieettisapuskaa?

Niin. Yleinen mielikuvahan dieetistä on negatiivinen. Ollaan syömättä, syödään tosi tylsiä ruokia, on nälkä, mitään ei saa ja kaikki kiva kielletään.  Miksi sellaiseen kukaan huvikseen haluaa lähteä, jos se vaaka ei osoita yli satasta ja vaatekootkin on suhteellisen pieniä? Kieltämättä, jos asiaa ajattelee noin, niin kuulostaahan se aika typerältä! :) Mutta jos asiaa ei ajattelisikaan noin mustavalkoisesti, niin voi huomata, että on olemassa kultainen keskitie. Se tie, jossa mitään ei vedetäkään aivan äärimmilleen.

Aamupalaprosessi

Toisin kuin monet true fitnesspuput, jotka elää ja hengittää fitness-laiffii ja tutkii, rakentaa ja kokeilee erilaisia ruokavalioita, superfoodeja, jauheita, pillereitä, dieettaa ihan koko ajan ja rajoittaa kaikkea ihan vaan sen takia et niin kuuluu tehdä, mä yritän pitää rutiineista ja fitneksestä kiinni jotta se voi tukea mun normaalia, muuta elämää. :) Toivottavasti mä en nyt onnistu loukkaamaan ketään tuolla vähän kärjistetyllä kuvauksella, en tosiaan tarkoita että sekään olisi väärin tai jotenkin huono valinta. Mulla ei vaan aika ja mielenkiinto riitä ihan niin pitkälle, että hifistelisin koko ajan jotain mahtavia ja siistejä jauheita jotka maistuu ihan kamalalle. Mut mä en sitten tiedä, olenko mä lainkaan mikään true fitnesspupu. ;) Mä koen, että elämä tapahtuu sen fitneksen lisäksi kaikessa muussakin, mitä mä teen. Oon vähän vanhanaikainen, ja tykkään semmoisesta plain simple- tyyppisistä ratkaisuista. Mä en harrasta polvitukia, painonnostovöitä, salihanskoja, maca-jauheita tai muita hässäköitä. En voi käsittää, miten joku jaksaa tehdä joka aamu jonkun aamiaissmoothien viidestä eri superfood-jauheesta ja banaanista. Mulle on hyvä saavutus jos mä jaksan väsätä sen puuron, muistan lisätä sinne sen öljyn ja vielä huomaan laittaa oikean määrän protskujauhetta siihen. Kahvinkeittokin on jo tarpeeksi vaativa projekti aamuisin... en tosiaan siis oo mikään aamu-ihminen! :D 

Nam!

Mulle tulee kuitenkin tästä elämäntavasta hyvä olo, se tasapainottaa niin henkistä kuin fyysistäkin oloa. Se ei ole stressin aihe, kun en suostu siitä stressiä ottamaan! Miksi pitäisi? Miksi elämäntavasta ylipäätään pitäisi stressata? Kyseessähän on aivan oma valinta, miten on halunnut elämäänsä viettää. Joka päivä, joka hetki, on vastassa uusi valinta. Se, minkä valinnan mä milloinkin teen, määrittelee sen olenko tyytyväinen elämääni vai en. Mä haluan elää sellaista elämää, jossa pystyn seisomaan kaikkien valintojeni takana. Esimerkiksi: Mä oon dieetillä, mutta söin eilen puolikkaan Tuplan. Se ei kaada maailmaa, ja pystyin ilomielin antamaan itselleni luvan poiketa vähän dieetistä - enkä edes nähnyt asiasta painajaisia yöllä! :D

Niin. Miksi sitten dieettaan? No, miksi en? Tietysti on kiva katsoa itseään peilistä, ja tutkiskella mitä muutoksia tämän prosessin aikana kehoon tulee. On kiva kaivaa kaapista bikinit kesää varten esiin ja kokeilla niitä päälle huomaten, että hyvältä näyttää! Olin niin turvoksissa kiertueen jälkeen, että olo oli ikävä ja turpea. Ei ollut kiva olla! Housuja ja paitoja piti asetella päälle, ettei turvotus rönsyilisi housurajan päälle. Ei se ole kivaa! Tiesin, että pienellä kiristelyllä saan turvotuksen laskemaan, ja kiva olisi kurkata sen kaiken löysän alle, ja katsoa mitä parin vuoden treenaamisella on saatu aikaan. Ajatus siitä, että se on mahdollista, että minä pystyn siihen, ja että se ei ole ihan mahdottoman suuren työn takana, tuntui mukavalta! Joten, miksi ei? Joku saattaisi varmaankin sanoa, että sehän on narsismia, että tykkää ihailla itseään, mutta kukapa ei oman työnsä tuloksia haluaisi ihailla? Toisilla se on itsetehty kakku, tai itse veistetty vene, minulle se on projekti kroppa! :) 

Tadaa, kaksi viikkoa dieettiä ja hyvin näyttäis potkivan! :)

Ai mitenkö se projekti kroppa oikein sitten edistyy? No, täältä pesee! 

Treenit on sujuneet aina vain paremmin ja paremmin! Nautin taas siitä tunteesta, että saan antaa kaikkeni, ja annankin! Mulle jo vähän taas naurettiin yhdellä salireissulla, kun tulin taas hirveän keskittyneenä ja melkein raivolla tekemään jalkatreeniä! :D No hyvähän se on ettei sitä oteta pahalla, kaippa nuo tutummat salityypit alkaa jo tottumaan siihen, että joskus ei vaan lähe ilman pikku kurttua otsassa - sillä jalkatreenillä saatiinkin aikaiseksi taas oma painoennätys prässissä, vaikka ei ollut ihan niin tarkoitus alkaa riehumaan. :P Mutta jos kroppa sanoo "yea" ja pää sanoo "hell yea" niin silloin on parempi antaa mennä vaan! 

Pepputreeniä uudella laitteella!

Tästä tulee vähän perverssi olo, mutta kyllähän toimii ja hyvin! Aaah! :P

Namnam, kyllä pehvaa hellitään - salille oli tullut toinenkin pehvankasvatuslaite!

Harjoittelussa vielä sen oikean tuntuman saaminen, mutta ihan mahtislaite silti! <3

Ruokailut sujuu tosi kivasti! Tämän viikon alussa tehtiin eka pudotus kaloreihin, ja fiilis on ollut tosi hyvä. Ruokkis piti kyllä sitten laskea uusiksi, kun oli pakko ottaa välipalalta mun rakastamat leivät pois kun ne tuntui turvottavan vähän liiankin kanssa. Ei sovi entiselle leipärohmulle leivät enää, ei! Oh well, no can do! Laitoin testiin sitten Mannisen Protein Puddingin josta tein protskupannareita, ja ai kiesus ko oli hyvvää! :) Tässäpä vähän kuvia mun dieettiruuista, oon niistä aktiivisesti räpsinyt kuvia niinkö kunnon fitnesspupun kuuluukin, mutta pitäähän ne tännekkin laittaa! :D En jaksa liikoja stressailla noista ruuista, pääasia et määrät on oikein ja oikeat ruuat tulee syötyä oikeisiin aikoihin, maku on jostain syystä ollut nyt kyllä yllättävän jees silti! Johtuu varmaan siitä, että puhdas ruoka tuntuu ja maistuu taas pitkästä aikaa niiiiin hyvälle! :)

Kiireisen fitnesspupun pikaruokaa: Valmiiksi paistettuja kananpaloja pakkasesta lautaselle, lisää riisi ja kasvikset ja mikroon! Valmista HETI.

 

Kas näin!

Ja näin!

Etuja (vai haittoja??) valmentajan asumisessa saman katon alla? :P J otti asiakseen varmistaa, että tulosta tulee! :D Ihana <3

Ihania protskupannareita välipalaksi, nam! Ei tää dieetti nyt aivan kurjaa ole!

Hei, niin ja kun oon avautunut mun pöksyongelmista täällä (Esimerkiksi täällä), niin laitetaanpa päivitystä silläkin saralla kehiin! :) Mä hankin nimittäin ensimmäiset pitkästä aikaa sopivat, kivat, joustavat, mukavat ja aika vähän pehvan kohdalta alaspäin valuvat housut: Drome Zipper Pantsit! Jes! Taas ollaan ihmisten lailla normaaleissa housuissa, eikä tarvi miettiä mistä löytäis tarpeeksi pitkiä paitoja legginssien kanssa pidettäviksi ettei kukaan luule et pehva paljaana kuljen kalsareissa pitkin kyliä! :D Parasta!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin päätän tämän katsauksen, palaan asiaan kunhan osa 2/3 valmistuu. Sitä odotellessa muista tsekkailla Instasta kuulumisia kuvien muodossa. :)

Dieettikuulumisia: Ei se paino vaan se tunne

Morjensta taas kaverit! Nyt sitten teidän kaikkien kauheasti odottamia dieettikuulumisia, osa I:

Dieettiä on nyt kulunut 1.5 vkoa. Mitä tässä ajassa on tapahtunut? No eipä paljoa, mutta silti vaikka mitä! Ai mitä niin?

Aloitetaan treeneistä:

Viime viikolla treenit sujui tahkeasti, tauon jälkeen voimatasot ja tuntuma oli huonontunut ja siksi treeni oli vähän tuskaista. Viime viikon selkätreeni oli vähällä saada turhautumisen kyyneleet silmiin jo salilla, kun taljassa nousi paaljon ohuemmin levypainopakkaa kuin ennen kiertuetta. Selkätreeni on ollut mulle aina aika raivokas treeni, tykkään treenata sitä lujaa ja vimmalla, kun se menee muuten niin helposti siihen hifistelyyn ja tuntuman hakemiseen. Juu, sekin on tärkeää, mutta kun on kovan treenin aika ja tekniikka periaatteessa kunnossa, niin silloin ois parempi vaan painaa menemään lujaa. Ylätalja on ollut aina mun lemppariliike, siinä oon aina saanut tosi hyvän tuntuman jo lämmpärisarjoissa. No ne työsarjat on ennen taukoa menneet sitten sen kymmenen-kakskyt kiloa suuremmilla painoilla ja ai että mulla harmitti nyt, kun hampaat irvessä vedän pienenpientä pakkaa! 

Jalkatreenit meni samaten varovasti, vimmalla taistelin pääni sisällä että jaksanko, kun pää sanoi etten jaksa ja kroppa tuumasi että sattuu, ja keskenhän ne sarjat taisi jäädä. Harmitti. Minä ja treenin aikainen kipu ei olla enää kavereita. Ennen sain ne kiksit siitä, nautin, suorastaan hymyilin kun sattui ja poltti lihasta. Sehän tarkoitti sitä, että perille meni ja tekniikka toimi kun kerran tuntuu justiinsa siellä missä piti. Mahtavaa. No, eipä ollut enää. Nyyh! 

Junnu yritti lohduttaa mua muistuttamalla: "Ei se paino, vaan se tunne". Niin, en ole painonnostaja, tää ei oo voimalaji, ja hermotus tulee takaisin sinne lihakseen pikkuhiljaa. Mulla on mahdollisuus ottaa nyt kaikki hyöty tästä ja jaada jaada. (mullekaikkitännehetinyt-minä ei nyt ihan purematta niellyt tätä, vaikka tottahan se lienee... :D )

Viime viikon torstaina kävin sitten vieraissa! ;) Kaverini "Hyppyripylly" Operaatio Hyppyripylly- blogista haastoi minut mukaan tempaukseen, jossa käytiin kiinteytystunnilla, siis ohjatulla jumppapumppa- tunnilla ihmettelemässä ja heilumassa.

Se oli ihan hauska välihyppy rennompaan liikkumiseen, missä ei hinkattu tekniikoita tai stressattu muusta kuin siitä, meneekö jalat solmuun hyppiessä. Liikunnan iloa - eli juuri sitä mitä kaipasinkin tähän väliin! Vielä käytiin tutustumassa samassa paikassa sijaitsevaan viihde/urheilu/liikuntakeskukseen SuperParkkiin (lapsille ja ehkä vähän aikuisillekkin sopiva rellestyspaikka) missä oli jos jonkinnäköistä hilavitkutinta ja aktiviteettia. :D 

Tän viikon maanantaina vedin johtopäätöksen, että pikkuhiljaa hyvä tulee - hyväksyin sen, että minä ja treenin aikainen kipu ei vaan olla kavereita vielä. Päätin lämmitellä sitä tarmolla ja vikitellä sen takaisin kaveriksi. Arvioitu kaverustumisaika saattais olla jossain tuolla ensi viikolla. No, kuinka ollakkaan. Mulla oli selkätreeni eilen, ja TADAA!!! Rakkaus lajiin, lihaksen poltteen ja kipeyden, kramppien ja kouristusten (tä, no en tiiä onko sellaisia mut rimmasi hyvin tässä) tunne sai aikaan mielettömän euforian ja nautinnon tunteen! JES!!! Hirveällä vimmalla marssin kansantalouden tentin ja laskentatoimen perusteiden jälkeen salille, iskin luurit korville ja annoin palaa! Ja miten mahtava fiilis oli vielä tänä aamunakin, kun selkä oli niin juntturassa, etten meinannut sängystä päästä ylös! :) (Kohta tulee varmaan joku valkotakkinen tyyppi hakemaan mut hoitoon...?) 

No sitte päästään ruokailuihin:

Alkukankeuksien jälkeen kroppa on alkanut toimia, ja vaikka kalorit ei vielä ole ollut kauhean matalalla, niin koska aineenvaihdunta on lähtenyt käyntiin niin nälkäkin on tullut tasaisin väliajoin muistuttelemaan ruoka-ajasta. Mahtavaa! Pikkuhiljaa kroppa alkaa palautua ja toimia niinkuin pitääkin, ja toimii kuin junan vessa. Ainoastaan kouluillat on hankalia, kun ruoka-aika olis keskellä tunteja ja tunnilla on nolo mussuttaa mitään. Odotan siis kotiin asti, ja jos treenit odottaa koulun jälkeen, niin pikana kotona ruuat nassuun ja maha täynnä sit vyöryn salille. Mutta mikäs siinä, nää on varmaan sit niitä pieniä henk. koht. valintojen hetkiä.... ;) Harjoitteluahan tämä on, että saadaan elämä sujumaan "optimaalisesti". Jos se koskaan on mahdollista! :D 

Painon eteneminen:

No tässäkin päästään sitten siihen otsikossakin olevaan aiheeseen! Taas:

Ei se paino vaan se tunne.

Paino putosi reippaasti aikataulun mukaan sellaiset 400g. Sitten se nousi 200g. Argh!! :D Tavoitteena olisi siis tiputella kahdeksan viikon aikana puolisen kiloa viikossa, ei mielellään enempää, sillä lihaksia (niitä työllä ja tuskalla rakennettuja, vielä lähes olemattomia) ei hirveästi tekisi mieli menettää. ;) 

Painon nihkeästä putoamisesta huolimatta peilikuva alkaa jo näyttää hivenen rohkaisevammalta. Jee! Puntari nurkkaan ja kuvia räpsimään! Ja peilin eteen ihmettelemään. The truth is out there, ja totta siellä kai jotain tapahtuu kun fiilinki on kuitenkin aika jees. Ja se fiilis kai se tärkein kuitenkin on, oli sitten dieetillä tai ei. ;) 

Hei ja seuratkaapa mun Instagram-tiliä, sieltä löytyy ajankohtaisempaa kuvamatskua pitkin viikkoja jos postaukset tänne venähtää. Saa niistä kuvista tykkäilläkkin, siis ihan rohkeasti vaan (kun ette tänne kummiskaan uskalla kommentoida vaikka niinkin saa tehdä) kun siitä saan tärkeää informaatiota siitä mistä te diggailette ja mistä ette niinkään - niin saadaan tännekkin sellaista sisältöä mikä teitä kiinnostaa ja/tai miellyttää teidän silmää. Tai sitten ei..! :P Joka tapauksessa, sivun ylälaidasta löytyy nykyään täppi josta löytää suoraan sinne mun instaan, ei muuta ko sinne vaan! :)

Nyt mä kotiuduin koulusta, nyt siis ruuat nassuun ja salille, mars! Kuvia ei tähän postaukseen näköjään juuri tullut, mutta lisäillään niitä vaikka huomenna... :)

Epävarmuus - Olenko itse itseni pahin vihollinen?

No nyt on tulossa sitä vähän syvällisempää läppää, vihdoin! Tää on ollut mulla asialistalla jo melkoisen pitkään, mutta tuo muu elämä on nyt vähän onnistunut häiritsemään ajatustyötä. Mutta kokeillaas nyt josko päästäis tänään puusta pitkään. 

Meillä on kaikilla joku kohta itsessämme, joihin ei itse ole tyytyväinen. Mullakin on: Vaikka kuinka treenaisin, laihtuisin, kroppa muuttuisi jne, niin jostain syystä mun jenkkikset on ja pysyy tiukasti siellä missä ne on. Ne pienenee, juu, mutta joka kerta kun laitan IHAN MITKÄ TAHANSA pöksyt jalkaan, niin sieltä ne tulee: KYLKIMAKKARAT!! No niin, voihan olla ettei muut niitä edes huomaa, ja voi olla ettei itsekään sitä aina muista edes katsoa, tsekata tai kiinnittää huomiota siihen, ja aina välillä unohtaa niiden olemassaolon aivan kokonaan. Mutta koska mun tapauksessa kyse on täydellisyyden tavoittelemisesta kaikissa osa-alueissa, perfektionismi ottaa vallan aina kun ähellän housuja jalkaan. No mitä sitten, kylkimakkarat on aika monella, eikä se mitään haittaa. Muutenhan mä oon ihan hyvässä tikissä. Eikö niin? Muffinssivyötärö oli ennen, siis vain vuosi sittenkin paaaaaljon isompi kuin nyt, joten edistystä on tapahtunut! Eikö niin? 

No ei. Tai no joo, mutta ei. Täällä tehdään hei paljon, paljon töitä että sais sen kropan sellaiseksi kuin haluaa. Miksei se sitten voi totella raakaa voimaa ja kovaa työtä mikä sen eteen tehdään, ja LUOPUA niistä kirpuleen makkaroista??!! :D No niin. Siinä se nyt tuli, kaikkien nähtäväksi se turhautuminen mikä joskus tulee mieleen. En oo täydellinen, enkä jaksa aina suhtautua asioihin ihan kauhean täydellisesti. Mutta on se varmaan tuttua muillekkin? :) Sitten muistaa aina sen, mitä kaikkea on saanut oikeasti aikaan, miten suuri muutos nyt on jo tullut ja tajuaa, että tässä elämäntavassa on kyse kärsivällisyydestä, pitkäjänteisyydestä ja hyvästä olosta. No, mulla on yksi kolmesta, joten oikealla tiellä ollaan! Jes! :D 

Mutta ei siinä vielä kaikki! Epävarmuus iskee vanhasta tottumuksesta, kun tajuaa ettei mahdu enää parhaisiin farkkuihin. Niistä tavoitehousuista oli jossain aiemmassa postauksessa puhettakin, mutta nyt on käynyt niin, että ne tavoitehousut ei enää mahdu päälle. Yhdet toiset farkut repesi jo. Siis REPESI!! Mun revityt rokkifarkut, jotka repsotti ja lötkötti löysänä päällä vielä kesällä, on nyt niin tiukat, että reisissä olevat reiät pingottaa ja yksi repeytyi jo lisääkin kun testasin niitä eilen jalkaan! Mun suurin ongelma on se, mitkä farkut voin laittaa kouluun ettei ne repeydy kesken illan! :( Kokeilin mä vähän aikaa sitten kaupassakin erilaisia farkkuja. Niiden ongelma oli se, ettei koko kaupasta löytynyt sellaisia housuja, jotka olis ollu sopivat sekä peban ja reisien että vyötärön JA pituuden kohdalla. Argh! Epävarmuus ja ahdistus kohoaa vanhasta tottumuksesta jostain tuolta syvältä sisimmästä: "Mä en enää mahdu mun housuihin, kaikki on pieniä, se tarkoittaa siis sitä, että..... MÄ OON LIHONNUT??" No joo. Hymyilyttää vähän kun kirjoitan tätä, mutta kaikki tietää tän tunteen, ja vaikka kaikki tietäisikin mistä se johtuu, niin ohikiitävän hetken verran sen ajatuksen uskoo. Ihan vaan vanhasta tottumuksesta. 

Joten lisätään pökköä pesään! Kävin tänään puntarilla. Oon lihonnut n. 4kg. Tai siis, paino on noussut 4kg viime kesästä. IIK!!!!!!!!! :O Tai sitten ei! ;) Nyt pitää laittaa tänne ennen ja myöhemmin kuvat, jotta niin minä, kuin te lukijatkin näette mitä tarkoitan sillä, että muutokset joista puhun, ei välttämättä ole maailmanloppuja, vaikka ne siltä kuulostaisikin - vanhan tottumuksen vuoksi. ;)

Nää kuvat on otettu lähes samassa paikassa, sama paita päällä ja samassa asennossa. Huomaatteko eron? Mä huomaan! :) Kuvien välillä on (ääh, en muista tarkkaan vaikka kuinka yritän) arviolta puolisen vuotta. Työ tuottaa tulosta, vaikkei sitä aina tajuakkaan. Siksi kuvat ja sen semmoiset on paaaaljon parempi tapa seurata tilannetta kuin se oma arvio peilikuvasta, puntarin arvio painosta tai vaatteiden mahtuminen päälle. Ne on niitä keinoja kun koittaa laihtua isosta pieneksi, mutta kun koettaa laihtua JA kasvaa, niin keinot on vähän erit! :D Pitäis yrittää myös itse muistaa tuo useammin. 

Itse on kai itsensä suurin arvostelija. Niin minäkin. Junnu postasi youtubeen tosi hyvän ja toimivan treeniliike-videon joka löytyy täältä! Siinä mä (siis tä, mitä MÄ teen treenivideossa?!) teen kyykkyä taljassa, ja se on kyllä tosi toimiva pakaraliike. Mutta ainoa, mitä mä näen tuota videota katsoessa on ne pirkuleen kylkimakkarat!! :D Huomaako joku ne niin, että kiinnittää videota katsoessa vain siihen makkaraan nyt huomiotaan sen sijaan, että tsekkaisi tuon liikkeen? No en tiedä. Uskoisin, ja haluankin uskoa että kukaan muu ei sitä niin edes ajattele, onko mulla kauheat makkarat siinä housujen vyötärön yläpuolella. Paitsi minä! :D Mutta siellä se video on, ihmisten nähtävillä, ja se on ookoo. Mä saan arvostella itseäni, muut saa arvostella mua ja se on ihan okei. Sille kylkimakkaralle tehdään se mitä voidaan, tehdään töitä ja nähdään vaivaa, mutta vaikka se siellä on, ei se pilaa mun jokaista päivää. Ei elämä ja ilo ja mikälie saa olla kylkimakkaroista tai niiden olemassaolosta kiinni! Joskus ne harmittaa enemmän, mutta sekin on ihan ookoo! Eikö? :) Sitten sen voi käyttää motivaattorina seuraavassa treenissä, tai seuraavan kerran kun ei huvita syödä reippaasti sitä kolmatta ruoka-annosta. Aina joskus on ihan näppärää muistaa, miksi tätä tekee - sen hyvinvoinnin lisäksi! ;)