Tavallista (fitness) elämää?

Tavallista (fitness) elämää?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bikinifitness. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bikinifitness. Näytä kaikki tekstit

5.8.2016

Tavallisen (fitness) elämän hautajaiset

Olette varmasti huomanneet että tämä blogi on kevään ja kesän mittaan hiljentynyt. Välidieetti oli ja meni ja sen tulos oli todella hyvä ja lupaava. Se lisäsi itseluottamusta ja antoi aihetta alkaa suunnittelemaan seuraavaa askelta. Se herätti ajatuksia minusta urheilijana, tulevaisuudestani ja siitä, mihin suuntaan tästä pitäisi lähteä. 

Mutta mihin suuntaan lopulta päätin lähteä? Missä on se minun tieni, jota haluan kulkea? Ajatus pyöri päässäni pitkään, ennen kuin se kirkastui varmaksi ja kestäväksi. Tähän ei voi lähteä kevein perustein eikä takki auki. Mutta tein sen lopulta, yhtäkkiä eräänä elokuisena päivänä tiesin mitä minun pitää tehdä. 

On aika haudata Tavallinen (fitness) elämä. On aika ottaa seuraava askel ja jättää vanha taakse. Olen kirjoittanut tätä blogia nyt 2,5 vuotta enemmän tai vähemmän innolla ja pieteetillä, kirjoittanut tänne mietteitäni ja ajatuksiani, kertonut onnistumisistani, haaveistani, epäonnistumisista ja kaikista niistä ajatuksista joita on tullut vastaani matkallani tähän pisteeseen. Yli 12000 lukukertaa on todella paljon tämmöiselle blogille, jossa ei oikeastaan ole ollut punaista lankaa, vain mietteitä tästä elämästä ja kertomuksia siitä elämästä johon olen opetellut ja jota olen elänyt. Kiitos jokaisesta lukukerrasta. Kiitos, että joku siellä on jaksanut lukea jonkun täällä olevan elämästä. 

Mutta nyt en enää mieti. Oppiminen ei lopu koskaan, mutta haluan oppia teidän kanssanne, ja teille. Haluan, että kaikki se mitä minä olen oppinut, helpottaisi jonkun sellaisen elämää joka vasta aloittaa. Haluan rohkaista sitä jota pelottaa ja jännittää kaikki uusi ja ihmeellinen. Haluan kertoa miten ei kannata tehdä, jotta joku siellä välttäisi ne sudenkuopat joihin itse astun. 

Nyt on aika jättää se tavallinen (fitness) elämä taakse, ja ottaa seuraava askel kohti... niin. Kohti kisalavoja. Tule mukaan seuraamaan matkaani bikini fitness- lavalle uuteen blogiini. Sieltä saat myös minun vinkkejäni siitä miten aloittaa, miten jatkaa ja miten edetä ehkä itsekin sinne kisalavalle. Tai sitten vain parantaa omia elämäntapoja terveellisemmiksi, tai vain helpommiksi. 

Uuteen blogiini pääset TÄÄLTÄ, ja löydät sen nimellä I Did It.


Kiitos vielä kaikille lukijoille, ja toivon että löydätte uudesta blogistani vielä jotain joka antaa teille mielenkiintoisia lukuhetkiä myös jatkossa!


<3 : Suvi



18.5.2016

Kuinka onnistut? Dieetin 6 sääntöä

Niin. Miten se dieetti onnistuu? Onko sen onnistuminen vaikeaa, kovan työn takana, tahtojen taistelua, kärsimystä ja tuskaa vaativa prosessi? Tätähän mä olen täällä miettinyt ennenkin, mutta nyt mä keräsin tähän omat mietteet siitä, miten dieetti onnistuu niin hyvin kuin sen voi saada onnistumaan. Tässä siis konkreettinen pohja (Hox. Minun mielestä!!) onnistuneeseen dieettiin:

1. Hanki hyvä ja luotettava valmentaja. Luotettava alleviivattuna, koska seuraavaa kohtaa et voi toteuttaa ilman täyttä luottoa valmentajaasi.

2. Luota valmentajaasi. Tämä on välttämätöntä, enkä voi tätä tarpeeksi korostaa, koska:

3. Tee juuri niinkuin valmentaja sanoo. Noudata ruokavaliota ja treeniohjelmaa juuri niinkuin valmentaja sanoo. Tässä kohtaa luottamus on tärkeä, jotta oikeasti annat valmentajan sanella sinulle kuinka dieettisi on tarkoitus toteuttaa.

Sokea ja tyhmä ei tarvitse silti olla. Kuuntele kroppaasi äläkä ohita sen varoitusmerkkejä jos homma meinaakin mennä metsään. Aina valmentajakaan ei tiedä, miten sinun kroppasi reagoi, eikä sinun kroppasi ole kone. Asiat voi mennä pieleen, ja tässä tapauksessa kun kyse on terveydestä, täytyy olla tarkkana ettei asiat mene kovin pahasti pieleen ennen kuin korjausliikkeitä tehdään. Terveys täytyy pitää etusijalla, laihdutus ja kiristelyt eivät saa mennä terveyden edelle KOSKAAN. Hyvä valmentaja kertoo ja selittää sinulle jokaisen muutoksen ja ohjeen, miksi tehdään ja mitä tehdään, ja mitä sillä yritetään saavuttaa. Silloin sinäkin tiedät, mitä kropallesi pitäisi tapahtua, ja mitä sille ei pitäisi tapahtua - et siis ole tekemässä mitään sokkona.

4. Lopeta ajatteleminen. Kun sinulla on hyvä valmentaja, hän hoitaa ajattelun sinun puolestasi. Sinun ei siis tarvitse alkaa kikkailemaan ruokavalion kanssa, eikä tehdä omia päätöksiä sen suhteen. Lataat vain lautaselle juuri sen verran ruoka-aineita kuin listassa lukee, etkä ala säveltämään yhtään mitään itse. Treenillä teet juuri sen mitä treeniohjelmassa lukee, etkä lähde oikomaan aerobisissa "kun tänään on tullut muutenkin aerobista jo..." - eikä niitä tarvitse omatoimisesti sinne ohjelmaan lisätäkään, enemmän kun ei aina ole paremmin. Kun ohjelmasta pidetään kiinni, on valmentajalla koko ajan käsitys siitä mitä on jo tehty, ja mitä voidaan vielä tehdä. Työkaluja pitää dieetillä vähän säästellä ja ammuksia säännöstellä, ettei heti alkutaipaleella olla käytetty kaikkia ja jäljellä ei ole enää mitään mitä käyttää loppurutistuksessa.


5. Älä stressaa. Okei, olet dieetillä. Pysähtyykö maailma sinun dieettisi ajaksi? Ei. Jatkuuko muu elämä dieettisi ajan, tuleeko kiireitä ja työtehtäviä, koulussa tenttijaksoja, jatkuuko kotijoukkojen elämä ja kotityöt? Kyllä. Entä sitten? No sitä sitten, että dieettaaminen voi olla koko elämä, ja upottaa sinut kuvittelemaan, että mitä enemmän sitä mietit ja siihen käytät aikaa, energiaa ja ajatustyötä, sen parempaa tulosta teet. Mutta kun se ei pidä paikkaansa. Syöthän sinä muutenkin joka päivä, ja oletettavasti, jos olet fitness-ihminen (tai jotain sinnepäin) niin syötpä sinä normaalistikin viisi kertaa päivässä. Käyt myös treenillä treeniohjelman mukaan. Mikä dieetillä sitten muuttuu? Ei mikään - paitsi jos annat oman asenteesi muuttua, ja silloin dieetistä tulee THE DIEETTI. Mitä se auttaa? Ei yhtään mitään. 

Tietysti dieetti on enemmän mielessä kuin normaali arkirutiini. Olisin tekopyhä, jos sanoisin ettei esimerkiksi omat mieliteot olisi vahvistuneet sen myötä kun kieltää itseltään kaikki herkut. Tottakai mulla tekee ihan hirveästi mieli herkkuja välillä. Mutta se on normaalia! Sekin on normaalia, ettei jokaiselle mieliteolle anna periksi, vaikkei millään dieetillä olisikaan. Mutta dieetin ei tarvitse muuttaa koko elämää vain sen takia, että syön tarkemmin kuin ennen. Tästä päästäänkin sujuvasti kohtaan 6.


6. Ota dieetti osaksi normaalia arkirutiiniasi. Toki seuraat kondiksen kehittymistä tarkemmin kuin offilla ja joudut suunnittelemaan ruokailusi tarkemmin kuin normaalina arkena. Mutta kyllä mulla ainakin on eväät kulkeneet mukana jo ennen dieettiäkin, ja silloinkin niitä on suurin piirtein mittailtu (tai ainakin arvioitu) kotosalla oikean kokoisiksi annoksiksi. Mikään ei sinänsä muutu, treenilläkin käydään ihan normaalisti. Aerobiset sujahtaa osaksi arkirutiinia, jos niistä ei tee liian isoa numeroa itselleen (tai muille) ja syömiset menee jo vanhasta tottumuksesta, määräthän niissä muuttuu. Kuulostaa helpolta, vai mitä? Niin se onkin. Se on kiinni vain sinusta itsestäsi, kuinka helppoa teet siitä itsellesi. 


Itsellä on takana pari kevyempää dieettiä, joista toinen on epäonnistunut niin surkeasti, että voisi kuvitella että kyseessä olisi ollut isompikin dieetti. Siinä ongelmana oli juuri nuo kohdat jotka ylempänä luettelin - tein itse silloin ne kaikki juuri päinvastoin!





Tämän kevään dieetti on sujunut... Niin, enhän mä olekaan pitkään aikaan tilannetta tänne päivittanyt! Te ette tiedäkään yhtään miten mulla tän dieetin kanssa tänä vuonna sujuu, kun ollaan menossa jo viikolla 12, ja viimeksi kerroin teille kuulumiset viisi (!!!) viikkoa sitten. Mitä viidessä viikossa on ehtinyt tapahtua?

No lähdetään nyt siitä, että tuon ylläolevan listan kirjoitan täysin omakohtaisten kokemusten perusteella. Ne on ne kohdat, joista olen itse yrittänyt pitää kiinni koko tämän dieetin ajan ja jotka on pitänyt mut kasassa koko tän ajan. Vois kuitenkin sanoa, että mulla on tullut viimeisen viiden viikon ajan haastetta haasteen perään:

  • keikkaviikko Seinäjoella
  • 2 vkoa treenitaukoa flunssan ja räkätaudin takia
  • vappu!!
  • tenttiviikot
  • irtokeikkoja,  esim. viikonlopun mittaiset messukeikat  jne.
  • ja 5 miljoonaa muuta juoksevaa asiaa mitä on saanut olla setvimässä tietysti tämän kaiken muun lisäksi, niinkuin jokaisella meistä on. (Siksi blogautuksetkin on jääneet, mulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa istua alas naputtamaan kuulumisia teille! Harkitsin videopostausta, mutta siihenkään ei ollut aikaa. Hui, kuulostaa pahalta! :D )



Haasteista huolimatta mun on pakko sanoa, että hyvin menee. Homma menee edelleen eteenpäin, kondis on kireämpi (ja parempi) kuin oon edes uskaltanut dieetin alussa haaveillakaan ja kaikki on sujunut hyvin. Nälkä on, muttei sellainen kuin olin pelännyt. En oo kiukkuinen, en oo väsynyt, jaksan treenata ja kroppa toimii niinkuin pitääkin. 

Suurimmaksi haasteeksi onkin noussut nyt oma pää. Taas. (Aina palataan tähän. Päästä se alkaa, päähän se loppuu. Näköjään.) Oon saavuttanut jo enemmän kuin toivoin ja mihin tähtäsin. Mahdollisesta kisapainosta en oo enää kaukana, ja oon näyttänyt itselleni että treenillä on tehty tuloksia ja dieetti toimii ja kulkee. Fiilis on vähän liiankin tyytyväinen, että motivaatio riittäisi viimeiseen pinnistykseen. Alan stressaamaan, ja tulosta ei tule enää samaan tahtiin. Joka stressaa lisää. Mä voisin itseasiassa kertoa näistä toisella kertaa enemmän, nyt pitää lähteä lämmittämään evästä, kun ruoka-aika koitti taas! 




19.4.2016

Välidieetti viikko 7: Nälkäkö?


Mä oon lupaillut esitellä teille mun uuden ystävän, nälän, jo useampi viikko sitten. Olin ihan varma et se tulee tekemään parempaa tuttavuutta viimeistään silloin kun mun välipalalta otettiin hiilarinlähteet pois. Tai kun lisäiltiin aerobisia treeniohjelmaan.

Mutta mun täytyy kuitenkin tuottaa teille pettymys! Se nälkä jota oon (pelonsekaisin tuntein) odottanut, on tehnyt mulle oharit! Tottakai pientä mahan kurnimista on esiintynyt, ja ruoka-ajoista on aika paljon helpompi pitää nykyään kiinni, mutta aivan vakavasta maarun huutamisesta ei ole vielä ollut merkkejäkään! 

Mites tää nyt tälleen menee? Eikö dieetillä pitäis olla nälkä, kurjaa, hirveetä ikenien imemistä, kynsien syömistä, hermoilua ja äksyilyä? Mielitekoja juu, paljonkin jos kaikkia ajatellaan yhtäaikaa. Mutta ei tää oo ollenkaan kamalaa vielä! Kai mä sit olin valmistautunut jotenkin sellaiseen hirveään kärsimykseen, ettei tää nyt sitten tunnukaan miltään kamalalta kun tässä tehdään tuloksia joka päivä ja fiilis pysyy korkealla. 

Ja sitten on tietysti herkkupäivät, jotka auttaa jaksamaan. Seiskaviikon "palkinto" oli karkkipäivä, jonka saan jos treenit on kovia ja homma menee taas eteenpäin. No sittenpä puntarissa lyötiin paino sinne 51:n kilon puolelle ja karkkipäivä oli plakkarissa ansaittuna palkintona. :) Ja kyllähän ne maistui hyvälle kerrassaan, ansaitut karkit, joita sainkin lopulta syötyä päivässä semmoiset 500g! Kuvatodisteita ei tästä tapahtumasta saatu, keskityin todellakin vain niiden syömiseen - en kuvaamiseen! :D

Viikonloppuisin saan periaatteessa yhden vapaavalintaisen aterian, jonka avulla pää jaksaa, kroppakin ehkä vähän ilahtuu ja homma menee hyvässä hengessä eteenpäin. Nää on niitä juttuja jotka ei kaada dieettiä koska kyse ei ole kisadieetistä, vaan saattaa jopa auttaa sitä. Kortisoli- eli stressihormonit pysyy matalalla, mieli hyvänä ja kun iltaisin menee unille hymy huulilla, vois väittää että levon määrä ja laatukin on ihan kunnossa, joka kuitenkin on yksi tärkeimmistä asioista tässä hommassa. Se yksi ateria ei tee mitään yksistään, mutta mä väitän että se auttaa hirmuisesti jaksamisessa niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Nää edistysjutut on aina semmoisia henkimaailman juttuja, ettei aina se kuinka kurinalaisesti ja puhtaasti sä syöt määrittele sitä kuinka hyvin sä onnistut. Jos "täydellistä", askeettista elämää elävä fitnessmuikkeli stressaa ja murehtii jokaisesta asiasta mitä se tekee, ei se välttämättä onnistukaan sen paremmin kuin se joka vetää välissä laskelmoituja "ohareita" ja pysyy rentona ja hyväntuulisena. No molemmat onnistuu (tai epäonnistuu) yhtä varmasti - molemmat tavat toimii. Mutta mietippä ite, kummalla tavalla sä tekisit mieluummin?


21.3.2016

Kolmas välidieettiviikko: Reissaamisen haasteita

Moi!

On taas aika kirjoitella kuulumisia siitä, miten mun dieetti on sujunut. No tän vois kertoa aika lyhyesti ja ytimekkäästi niille, jotka tietää kuinka hauskaa on reissata työn takia, viettää hotellissa viikko ja tehdä töitä samalla kun yrittää pitää kiinni treeni- ja ruokarytmistä. Ne jotka ei tiedä, voivat varmaan aika hyvin kuvitella! Mutta koska tää on blogi, niin tarkoitus on nyt kertoa miten oon saanut tän reissaamisen yhdistettyä mun dieettiin...


Lisätään kuitenkin tämän reissaamisen ja dieetin haasteisiin vielä yötyö, joka tarkoittaa siis yksinkertaisesti rytmin täydellistä pyörähtämistä ympäri ja kropan turpoamista, jumittumista ja kuivumista. Esimerkiksi. (Aaargh!)

Sitten voisin huomauttaa, että hotellissa on yleensä aika rajalliset ruuan säilytysmahdollisuudet, joten tarvitaan vähän luovuutta aterioiden koostamisessa. Sen päälle voidaan alkaa miettimään millaista dieettiruokaa Amarillosta saa (kun se yksi ateria tulee päivässä aina sieltä).

Tällaisia näistä mun tilauksista sitten lopulta kehkeytyi:


Kaikki tämä huomioon ottaen on sanottava, että mulla on mennyt tää viikko ihan kivasti! (Uskokaa tai älkää!)

Mulla on teille kaksi sanaa : ProMeal ja couscous (vai kuskus, miten se kirjoitetaan?!). Niin, ja vedenkeitin!




Mä siis oon elänyt hotelliaamiaisen ja protskusheikki-iltapalan lisäksi Supermassin ProMealilla sekä Amarillosta haetulla salaatilla, protskun lähteellä ja couscousilla jonka sit mittasin ja valmistin huoneessa. Helppoa kuin heinän teko! Ja nou stress! ;) Lauantaina palkinnoksi sain sitten yhden herkkuruoan, joka kieltämättä oli ihan tervetullut:


Lisäksi sain reenikaverin mukaan ja pääsin aika hyvin nyt reenille! Vapaapäivän aktiviteetiksi tuli koipitreeni äijäsalilla, joka tuntui kyllä vielä aika mukavasti kaksi päivää treenistä kun mukana oli todellinen orjapiiskuri kaverina (lue: en kävellyt kunnolla kahteen päivään). Toinen treeni tehtiin käsille ja olkapäille tyhjällä salilla viiden maissa aamulla töiden jälkeen, kun rytmit oli jo ihan sekaisin muutenkin. Sen jälkeen hotelliaamiaisen kautta nukkumaan. Ei paras mahdollinen skenaario, mutta tulipahan tehtyä.





Tilanne peilikuvan kanssa on kuitenkin yllättänyt, kun kaikesta huolimatta (ja luultavasti kiltisti ohjeiden noudattamisesta johtuen, oletan) se tuntuu menevän koko ajan eteenpäin - oikeaan suuntaan vieläpä. Ensi viikon jälkeen katsastetaan sitten vähän niitä puntarinkin lukemia, ovatko ne samaa mieltä kuin peilikuva. :)

13.3.2016

Välidieettikuulumisia: 2 ensimmäistä viikkoa

Täälläpä taas, kuten näkyy niin ajattelin kirjoitella vähän useammin tästä eteenpän - onhan mulla nyt taas paljon kerrottavaa!

Tänään  olisi ajatuksena kertoa teille mun dieettikuulumisia välidieetiltä, joka on siis ensimmäinen "kunnon" dieetti mikä mulla on, ellei niitä aikaisempia pikkuisia kiristelydieettejä lasketa. Niissä kyse oli lähinnä vain turhamaisuudesta ja siitä, että kesäkuntoon on ihan kiva saada kroppaa näkyviin kun kerran siellä salillakin ramppaa niin tiuhaan. Nyt kuitenkin kun viime syksynä korotettiin panoksia ja vaihdettiin vähän totisempaa vaihdetta silmään niin on aika tsekkailla vähän millainen se kunto sitten todellisuudessa onkaan jotta tarvittavia muutoksia pystytään tekemään ilman, että niitä tarvisi tehdä sokkona. Lisäksi tässä saadaan arvokasta tietoa siitä, miten mun kroppa toimii (ja miten se ei toimi) ja miten tällaiset kiristelyt, aineenvaihdunnat ja rasvavarastot käyttäytyy ja toimii niin että hommaa voidaan tehdä hyvinvointia silmälläpitäen turvallisesti ja järkevästi.


Ensimmäiset kaksi viikkoa on takana. Miten mennee niinkö omasta mielestä? 

No ihan alkuun on pakko sanoa, että mulla on ollut ihan jäätävä sokerinhimo. Oon riippunut sokerikoukussa aivan huomaamattani siitä huolimatta, että tykkään ajatella syöväni mukavan puhtaasti ympäri vuoden. "Mukavan" tarkoittaa kuitenkin sitä, etten ole ollut liian ankara itselleni syömisteni kanssa. Pipo ei siis ole kiristänyt liiemmin päätä sen suhteen, ja kun takana on pitkä sairastelujakso, ja ja ja jaada-jaada-jaada. Kyllä te tiiätte nää loputtomat tekosyyt. Tätä sokerin himoitsemista ja riippuvuudesta irrottautumista on kestänyt oikeastaan melkein koko kaksi viikkoa, eikä sitä todellakaan helpota se, että ajattelee ETTEI JOTAIN MISSÄÄN TAPAUKSESSA SAA syödä. Se ajatus käytännössä lisää sitä mielitekoa 150% - ihan vain tiedoksi sellaisille, jotka ei ole henkilökohtaisesti kokeillut, tai jos jollain on tosi paljon parempi itsehillintä kuin mulla.

Ensimmäinen viikko pähkinänkuoressa

Korkeat kalorit, paljon ruokaa ja kaikki oli jeejee. Paitsi se, etten saanut sokeria. Sain olla todella tarkkana sen kanssa, sillä tapa oli pinttynyt eikä todellakaan edes tullut ajatelleeksikaan missä kaikessa on sokeria. Stoalaisuus kunniaan siis, ja peruspöperöä kiltisti nassuun. Suurin haaste oli vetää iltaprotsku drinksuna (tai ylipäätään mitenkään) kun en ollut "muistanut" niitä iltapaloja pitkään aikaan syödä. Hups. No nyt oon ollut kiltisti ja hörpin senkin joka ilta, ilman poikkeuksia. No pain, no gain, joten prikulleen ohjeen mukaan jokainen päivä. Ni! No mun kropalla oli kuitenkin vähän vaikeuksia päästä käyntiin, joten tehtiin ensimmäinen pudotus kaloreihin ekan viikon lopulla. Fine. Ei paha. Eihän??? 

Toinen viikko pähkinänkuoressa

Vähän vähemmän korkeat kalorit, vähän vähemmän ruokaa ja homma menee aika smoothisti. Pahin sokerikoukku alkaa päästää otteestaan joten tää on jo ihan kivaa. On helpompi vastustaa kiusauksia (ekalla viikolla en uskaltautunut kauppaankaan yksin) kun pää ajattelee jo selkeämmin eikä oo niissä sokerihöyryissä haaveilemassa "edes steviakarkeista". :D Treenit kulkee, mutta kroppa tykkää jumittaa taas tuttuun tapaan nesteisenä ja itsepäisenä. No okei, hormonitoimintakin pitää tässä vaiheessa tiukasti puoliaan ja varastoi nestettä iloisesti erityisesti kasvoihin ja mahaan. Rohkaisevaa! Tää on kuitenkin vasta toinen viikko, ja oon nyt saanut homman ytimestä kiinni - kiitos viime kevään fiaskodieetin! (Jotain hyvää siitäkin siis.) Niin se ydin? 

Mä teen niinkuin mulle sanotaan, ja jätän ajattelun ja stressaamisen muille. Mä seuraan tilannetta, ja raportoin siitä eteenpäin. Jos aihetta huoleen (tässä tapauksessa edistyksen suhteen) on, saan "ylhäältä" sitten ohjeet miten toimin, jos jotain tarvitsee tehdä. Jos ei, niin jatkan samaan malliin. 

Tässä ois mun avaimet onneen, mutta äärimmäisen ansioituneena stressaajana ja miettijänä pidän teidät varmasti ajan tasalla miten tässä onnistun! ;) 

Kuten jokainen dieettaava bloggaaja, minäkin otin lähtökuvia alkutilanteesta! Tässä tapauksessa ystäväni Tuuli Nikki Tuuli Nikki Photographystä on näiden kondiskuvien takana, kun käytiin kokeilemassa miten studiohommat onnistuu uudella studiolla. Tuuli on oululainen valokuvaaja, jonka kanssa ollaan viime syksystä asti räpsitty yhden jos toisenkinlaista kuvaa ja kokeiltu kaikkea uutta ja jännittävää omaksi ja muiden iloksi. Laittakaahan korvan taakse tää mimmi; silmää ja pilkettäkin sieltä silmäkulmasta löytyy! :) Tässä kuitenkin pari makustelukuvaa alkupisteestä, olkaa hyvä!






10.3.2016

Valoa tunnelin päässä!



Hei sun heiluvilles! Täällä sitä ollaan taas, entistä ehompana kirjoittelemassa piiiiiiiitkän tauon jälkeen uusista tuulista ja vähän vanhoistakin.

No valehtelin ehkä pikkuisen. En oikeasti oo entistä ehompi, vaan oon vasta toipumassa talven 4kk kestäneestä flunssakierteestä joka alkaa nyt vasta oikeastaan helpottaa sen verran että uskallan avata sanaisen arkkuni Internetin eetterissä kaikelle kansalle uudestaan.

Tää talvi on ollut tosi rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sellaiselle, joka on oppinut käymään salilla 4-5 kertaa viikossa, treenaamaan lujaa, nauttii siitä ja tuntee jonkin sortin euforiaa siitä että saa lihakset kipeäksi, on tosi kova pala kun kroppa ei kestä ajatustakaan treenistä, vaan pakottaa istahtamaan takaisin sohvalle. Mä oon joskus tykännyt tosi paljon istua sohvalla. Syödä herkkuja. "Nauttia olostani ja elämästä". Siis siinä sohvalla. Sittemmin oon tajunnut, etten mä siinä sohvalla oikeastaan elä, vaan katselen vaan elämän lipumista ohi samalla kun istuskelen jalat sohvalle nostettuna. Nyt oon itkua niellen ja jalkaa maahan polkien (juu, siis ihan oikeasti!) istunut takaisin sohvalle juomaan finrexiniä.

Turhautumista lisäsi se, etten tiennyt miksi olin niin kipeä ja voimaton. Mieli painui matalaksi, taistelutahto ei tuntunut vievän asiaa muuta kuin turhautumisen partaalle. Lääkärissä kävin viimein nyt kevään puolella, eikä sieltäkään löytynyt ratkaisua. "Pikkuflunssaa toisensa jälkeen, kun sitä on ollut liikkeellä." Verikokeilla testattiin taudit reumasta kilpirauhasarvoihin, eikä mitään missään. Tulehdusarvotkin oli normaalit. Tunsin olevani luulotautinen. Vähintäänkin hullu. Lääkärin luvalla rohkaistuin kuitenkin treenaamaan edelleen, niinkuin olin siihen asti varovasti ja sinnikkäästi kaikesta huolimatta yrittänyt tehdä muutenkin - huonolla menestyksellä. Tein kevyitä pumppitreenejä, "hyvän mielen treenejä", niinkuin niitä kutsuin. Mielenterveyden ylläpitämiseksi, ja voinnin mukaan vähän lihasmassankin ylläpitämiseksi. Epätoivoinen pelastusyritys niille lihaksille, joita vielä oli vähän jäljellä.

Pikkuhiljaa kuitenkin olo on parantunut, voimatasot parantuneet niin, että kävelykään ei ole vaan hidasta lyllerrystä ja ryhti on taas suoristunut. Leuka on noussut rinnasta. Jalat on menettäneet puolet koostaan, muhkea (ylpeyden aiheeni) peppuni pienentynyt puoleen ja (tää on ainoa plussapuoli) keskivartalo kaventunut. Laihduin, surkastuin, ja mieli oli matalana. Jenkkikset ja satulalaukut (naiset, te tiiätte ne kyllä, ne tulee siihen reisien ulkosyrjälle lantion alapuolelle!) tekivät paluun ja muoto muuttui niin, että ne M- kokoiset housut jotka olin joutunut ostamaan kasvaneille jaloilleni jäi taas liian isoiksi. Työnsarkaa siis on taas ihan riittävästi!

Jotta elämää ei tehtäisi liian helpoksi, niin tässä toipumisen edistyessä ja treenien taas pikkuhiljaa alkaessa kulkemaan, aloitettiin sitten jokakeväiseksi muodostunut dieetti. Tällä kertaa otetaan pikkuisen ärtsympi versio, kun homman nimi on Välidieetti. Se siis tarkoittaa sitä, että katsotaan minkä verran lihaa sinne luiden päälle on saatu tehtyä tässä 2,5 vuodessa. No paljonhan tässä sairastelukierteen aikana on kadonnutkin (ainoa asia mikä mulla huolestuttaa, että petynköhän mä kauheasti siihen miltä siellä peilissä lopulta näyttää) mutta treenit on alkaneet kulkea taas ja peilikuva muuttuu yllättävän nopeasti takaisin siihen ihan lupaavaan muotoon missä se oli vielä marraskuussa. Toivoa siis vielä on.

Kaikki tämä kuitenkin tehdään oloa kuulostellen ja kroppaa kuunnellen, sillä jos jotain tänä talvena oon tästä sairastelukierteestä oppinut, tulee tässä:

  • Kuuntele kroppaa. Se mitä se sanoo, ei ole vitsi.
  • Kroppa on ainoa työkalusi tässä lajissa. Jos se on epäkunnossa, et saa mitään aikaan vaikka kuinka hakkaisit. 
  • Stressaaminen ei auta mitään. Se vain pahentaa asiaa, ja vetää mielen matalaksi. 
  • Vaikka fitness olisi elämäntapa, tai tosi tärkeä osa elämääsi, se ei ole ainoa asia elämässäsi. Muista, että on olemassa muutakin mistä voit nauttia sillä aikaa, kun kehosi palautuu. 




12.10.2015

Vihdoinkin treenille!!!

Tänään on se päivä jota oon oottanu kuin kuuta nousevaa! Tänään pääsee vihdoin treenille, kahden viikon sairastelun, niistämisen ja yskimisen jälkeen!


Odottavan aika on ollut pitkä, ja viikonlopun kisakuvat facebookissa on ollut paitsi motivoivia ja hienoja, myös masentavia. Itse en ole tän sairastelun aikana paljoa peiliin viitsinyt edes katsella, tiukat paidat on jääneet kaappiin ja kaikki löysät kaavut on kaivettu esiin. Pienissä hormonihöyryissä kun turvottaa vielä lisää tän flunssapöhön lisäksi, ei peilikuva arvatenkaan ole ihan kovinkaan fitness. Tulostavoite kun on itsellä nostettu korkealle ja kun meikäläinen on melkoinen hätähousu, niin edellämainittujen yhdistelmä on omiaan saamaan epätoivon ja turhautumisen kyyneleet nousemaan silmiin. Juu hassua, outoa ja hömöä ja varmaan joitakin muitakin sanoja vois käyttää kuvaamaan tätä mun epätoivoa siitä, etten ikinä koskaan varmastikaan yllä, pääse, tai kykene samaan.

Siis ihan oikeasti.

Mikä siihen fiilikseen auttaa? No ensin otetaan itseä niskasta kiinni. Sitten ryhdistäydytään. Sitten tehdään suunnitelma - sama kuin aikaisemminkin:

Joka päivä, joka ikinen päivä tehdään töitä, tehdään se työ mikä täytyy tehdä jotta jonain päivänä se maalilinja häämöttää. Askel kerrallaan, askel askeleelta. Hätähousut hiiteen ja kärsivällisyys kehiin. Järki päähän ja lapselliset "mää tahon heti kaikki mulle nyt!" -jutut unholaan. Tää ei oo hätähousujen laji.

Mutta tän kaiken vimman voi käyttää myös hyödyksi! Sillä voi kammeta itsensä salille silloinkin kun ei huvita. Sen voi ottaa henkiseksi voimanlähteeksi, ja skipata treenilaturin. ;) Sen voi kääntää uskoksi siihen, että "vielä minä täältä tulen." Sen voi muuntaa itselleen ohjenuoraksi, muistutukseksi, miksi tätä tekee. Miksi tätä haluaa tehdä. Jotta joku päivä voi sanoa: "Minä tein sen." Vaikken koskaan nousisi kisalavoille, mä haluan saavuttaa sen tavoitteen jonka olen itselleni asettanut. Saada sen kropan joka on mun unelmakroppa.


Koska se on mahdollista. Koska minä pystyn siihen. 

9.10.2015

Ei tänäänkään kunnossa...

Hei taas! 


Fitness elämää

Täällä alkaa vähän jo hajottaa tää flunssailu. Oon kuukauden verran väistellyt pahimmat flunssailut, ja ottanut kiltisti iisimmin ja napsinut vitamiineja kun olot on olleet sellaiset, että kohta ollaan sängynpohjalla. Oman kropan kuunteleminen on kannattanut tiettyyn pisteeseen asti, mutta flunssaa ei näköjään voi väistellä loputtomasti, se tulee jos se on tullakseen - se ei paljoa kysele sitten kun se saa yliotteen.

Täällä ollaan aivasteltu ja niistelty, vedin nenäsuihkettakin vahingossa aivan överisti kun olikin vähän tujumpaa kamaa tällä kertaa apteekin pussissa. Hups. (Lukekaa ne käyttöohjeet, rakkaat, ENNEN kuin käytätte mitään, edes sitä nenäsuihketta!) Tässä on kyllä puolustettava vähän, kun oon joskus käyttänyt semmoista suihketta jota laitetaan (mun mielestä, pitäisköhän tarkistaa tääkin) kolme suihkausta, kun taas tässä uudessa oli et maksimissaan kolme suihkausta PÄIVÄSSÄ ja suihkausten välillä pitäis pitää sellainen 6h vähintään väliä! Oho... No eipä tarvinut eilen pahemmin illalla enää niistellä... :D


Pikkuhiljaa alkaa pää hajoamaan tähän makoiluun, ja oonkin tänään jo suunnitellut treenihommia sitten kun vihdoin ja viimein pääsen takaisin salille. Mitään suuria en uskalla lähteä revittelemään heti vaikka mieli tekisikin, sillä kehon pitää saada palautua mun mielestä pikku hiljaa tästä räävittömästä räkätaudista. Voimatasothan tässä laskee maatessa ja kärsiessä, joten oon suunnitellut pientä pumppailua ensi viikolle. Joka lihasryhmä pumpataan täyteen verta hyvällä tuntumalla ja passelin pienellä mutta suht tehokkaalla painolla. Se vaatii nyt vähän keskittymistä ja sen oikean fiiliksen hakemista, kun varsinkin jalat on suuri houkutus vetää isolla voluumilla lujaa, kovaa, kovempaa, isommin, paremmin..... noniin. Tiiättehän te.

Mulla on taas reissua ensi viikolle luvassa, ja oon reissussa melkein koko viikon. Sinne kun pääsee, niin saapa nähdä mille salille sitä sit eksyy testailemaan omia voimia ja salin tarjontaa. Ainahan se on jännää kokeilla uusia saleja, se on niinkuin vieraisiin lähtis kun poistuu sieltä oman tutun ja turvallisen kotisalin hellästä huomasta. Otan mä ehkä mukaan kuminauhankin, jos alkuviikosta ei vielä uskalla sen isommin riekkua. Hotellihuonejumpat on ihan mielenkiintoisia haasteita nekin, vaikka kyllä nekin saa ihan hyvin toimimaan jos vaan käyttää vähän mielikuvitusta... ;) Voisinpa joskus koittaa tehdäkin teille jonkun "matkalaisen hotellihuonetreeni"- osion Suvin niksinurkkaan joskus. :D Oisko hyvä?



Terkut nenäliinojen keskeltä, pysykäähän terveinä! 
-Suvi

PS. Hirmusti tsemppiä Lahteen tämän viikonlopun kisailijoille! Oon hengessä mukana - etänä tänä vuonna tosin. 

2.10.2015

Flunssan väistelyä - miten meni niinkö omasta mielestä?

Joo niin sitä voimaa ja energiaa ja mitä kaikkea kun toivottelin kaikille tähän viikkoon viime sunnuntain postauksessa... No olis varmaan pitänyt jättää sitä vähän myös meille itelle tänne! :D


Jokasyksyinen flunssa-aalto aaltoilee täälläpäin täydellä voimalla, ja justiinsa kun mä olin kuvitellut että olin selvinnyt vain pienellä damagella tästä aallosta, J otti flunssaviruksesta kopin ja alkoi niiskuttaa tällä viikolla. Mä olen tehnyt kaikkeni väistelläkseni tuota flunssaa, syönyt vitamiineja ja pitänyt itseni lämpimänä, ottanut treenit kevyemmin ja ja ja... mikään ei auttanut!! :(


Täällä nyt sitten köhitään ja niiskutetaan ja vedetään findreksiiniä vaimitäsenyton, mutta mä en vielä ole luovuttanut! Taisteluita on hävitty, treenejä on pitänyt perua mutta viikonlopun jutuista ei ole vielä luovuttu! Sota flunssaa vastaan on edelleen käynnissä, ja vaikka oman kunnon mukaan mennäänkin, niin piiruakaan en anna periksi enempää kuin on pakko!



Tää lähtee nyt pakkaamaan kamoja, nimittäin ihan loistoseikkailu odottaa mua taas tänä viikonloppuna! Otan teidät mukaan myöhemmin, mutta nyt....





Soronoo! ;) 
<3: Suvi


23.9.2015

Entä jos sittenkin niitä rutiineja? Päiväohjelma kuntoon!



Eilen mä rikoin rutiineja kun mun protskupuuro maistui ihan eriltä ku ennen, tänään taas mä iloitsen mun tämän syksyn rutiineista jotka rakentuu pikkuhiljaa aika toimivaksi kokonaisuudeksi. Kauaa tää mun hurjaksi heittäytyminen ei siis kestänyt, kun jo vuorokausi rutiinien rikkomisen hurmokseen heittäytymisestä mä palailen jo takaisin tuttuun ja turvalliseen häntä koipien välissä!

Mä en voi sanoin kuvailla miten suurta tyydytystä mä saan siitä, kun saan mun kalenterin näyttämään tältä:


Kun päivärytmit saa sopiviksi ja sulaviksi ilman yli- tai alilyöntejä, överiä vapaa-aikaa tai liikaa illalle painottuvaa treenaamista tai muuta sellaista höpönlöpöä, niin se tunne kun saa kaikessa rauhassa vaan tehdä ja suorittaa ja toimia ilman et joutuu miettimään et milles nyt alkais, se on aika helpottava! :D No nyt kaikki tietysti pitää mua ihan hulluna, ja ehkä mä vähän tietyllä tavalla oonkin. Mut oon niin helposti sellainen taivaanrannan maalari, etten oikein osaa alkaa millekkään jos on hulluna tekemistä enkä osaa päättää mistä aloittaisin! Sitten vaan istun ja pähkäilen ja ihmettelen kuinka se aika taas meneekään nopsaa, enkä saa mitään aikaiseksi siinä ihmetellessä. Siksi mulle aikataulut, niiden luominen ja jopa kiire sopii ihan älyttömän hyvin! :D Mä oon parhaimmillani paineen alla, ja suoritan asiat niin paljon paremmin kun on pieni tuli pershiin alla. 

Nyt kun mun aikatauluhahmotelmat alkaa olemaan aika hyvällä mallilla, oon saanu ihan eri tavalla juttuja tehtyä ja jopa aamu(päivä)salin sain tehtyä tänään! Pikkuhiljaa se sieltä muodostuu, mä saan itseni ruotuun ja homma pelittää!



Hyvä olo, hyvä mieli, hyvä treeni ja hyvä päivä!  
-Suvi

22.9.2015

Rikotaan rutiineja! (Puhutaan lisäravinteista)

Mä tykkään rutiineista, varsinkin aamurutiineista. Kaikki varmasti tietää sen fiiliksen kun aamulla herää, ei silloin tee mieli alkaa säätämään mitään erikoisuuksia, vaan yrittää vaan selvitä aamusta kunnialla hyväksi havaittujen rutiinien avulla. 


Pari aamua sitten (onneksi oli viikonloppu) meidän protskut loppu. Siis ihan kokonaan! Ei muruakaan jäljellä! Puuroon piti laittaa (tai no oikeastaan sai, koska se on aika hyvää) raejuustoa protskun paikalle, ja sit piti miettiä sekoitetaanko se sinne sekaan, jätetäänkö päälle vai mitenkä se mun puuromössö nyt oikeastaan syödään! (Sitäpaitsi, niin hyvää kuin raejuusto onkin, siitä tulee semmoinen ikävä möykky mahanpohjalle, kun ei ole enää tottunut sellaista herkkua syömään)


Meillä ollaan aina syöty Scitec Nutrition- prodea, ja musta onkin tullut sen takia aika nirso... Scitecin protskut kun on ihan mahottoman hyvälaatusia, puhumattakaan (who am I kidding) siitä mausta!! Se on kermaista, täyteläistä ja makeaa muttei liian, ja eri makuja sillä on vaikka kuinka: caramel vanillaa, rasberry creamiä, strawberry white chocolate with strawberry pieces protein delightilla (NAM!) ja vaikka mitä muita. (Lissää löytyy täältä!) 

Nyt sitten Sciteciä ei ollut saatavilla tähän hätään, joten kotiin tuli monen ehkä vähän paremmin tuntema kaveri: Mannisen protsku tuli nimittäin testiin! Täytyy sanoa, mun aamupalapuuro maistuu erilaiselta tänä aamuna! Siinä on semmoinen mansikkainen maku, muttei kyllä ihan niin kermainen kuin Scitecissä. Ihan hyvvää tää on, mutta ihan niin paljon en lämmennyt et unohtaisin mun rakkaan rasberry creamin ostoslistalta... no tässä on aikaa vielä lämmetä tälle, periaatteessa aivan hyvälle protskulle. :) 


Mitäs muuta mun aamupalaan kuuluu? Syönkö mä muita lisäravinteita? No tälläkin alalla rikotaan nyt rutiineja ja aloitetaan taistelu syksyä vastaan (niin kiva kuin se osaa ollakin, niin onhan se nyt oikeasti aika masentava!) sillä mä oon aloittanu taas syömään vitamiinilisiä! Ne on sen verran jykevää kamaa, että luulis että alkaa tyttö pysymään hereillä eikä olis puolta päivää kuin nukkuneen rukous. 


Muuten mä en hirveästi usko lisäravinteisiin, tai siihen että niitä kannattais ihan hirveästi alkaa syömään. Mä pyrin pitämään mun ruokavalion niin monipuolisena ja hyvänä, että sieltä tulee kaikki ravinteet mitä mun kroppa tarvitsee. Joskus mä otan BCAA:ta tai EAA:ta treenin lomassa tai päivän aikana, mutta ihan hirveitä mä en niitäkään osaa oikein käyttää. Nyt varmaan vois vähän harkita, kun lähdetään nostamaan taas panoksia sinne treeniinkin. Ilmankin kyllä pärjää oikein hyvin, joten katsotaan. 



Voimaa teidänkin tiistaihin, tehdään tänäänkin taas 
tulosta ilman hössötystä! :) 
-Suvi

14.9.2015

Tulevaisuuden tavoitteet: Kisoihin sittenkin?

Hei taas!

Rohkaistuin viimein kirjoittamaan teille tämän postauksen, jota oon jemmannut pöytälaatikossa niin pitkään kuin kehtasin. Mä oon jännittänyt tämän päätöksen julkistamista, vaikka oonkin päättänyt sen jo tuossa jonkin aikaa sitten. 


Lisääkö se paineita? Lisääkö se mun tekemiseen jotain? Lisääkö se mun blogiin jotain?
Muuttaako se jotain?

Voi olla, että tästä eteenpäin oon enemmän fokusoitunut siihen mitä teen. Ei enää päämäärätöntä harhailua, eikä niin paljon fiilistelyä salilla. Totta kai sitäkin, jos siltä tuntuu. Muttei enää ihan niin heppoisin perustein. 

No mikä nyt oli oikeastaan se homman nimi? Periaatteessahan tää on aivan selvää pässinlihaa; niinkuin otsikkoonkin jo kirjoitin niin meitsi lähtee kohti kisalavoja! 


No ei ihan. 

Tää on nyt se osuus, mikä saattaa olla vähän hämmentävää. Mä nostan tavoitteet korkeammalle, kyllä. Mä treenaan tavoitteellisemmin kuin aikaisemmin, kyllä.

Mä treenaan kisakuntoa varten - mutten kisoihin. 


Niin että mitä ihmettä? No antakaapas nyt kun mä selvennän! Mä en halua että mun tekemisestä, mun rakkaasta elämäntavasta tulis sellainen stressin lähde, ettei se olis enää kivaa. Mä oon semmoinen stressi-erkki että mun pitää ihan tosissani miettiä, miten mä haluan tehdä ettei homma mene höpöksi ja ihan överiksi. Mä en aio alkaa sekoilemaan mitään ihme hifistelyjuttuja ja alkaa ryppyotsaisena tekemään asiaa jota rakastan. Mä yksinkertaisesti vain laitan uuden vaihteen silmään ja alan tekemään kovempaa tulosta. Tietoisesti. 


Mun suunnaksi ja päämääräksi tulee ensisijaisesti kehitys. Alkuun mun tavoite on saavuttaa sellainen kondis ensi syksyyn, että siitä vois periaatteessa lähteä kisadieetille vaikka sitten sinne kevään kisoihin. Ne kisat siis ei ole mulle se juttu, vieläkään. Niille jotka kauhistui mun kääntäneen takkini kokonaan, niille terkkuja; ei hätää. Kisakuntoon voi pyrkiä ja sitä voi tavoitella siitä huolimatta, ettei ole asettamassa sitä kisaa itseistarkoitukseksi... vai miten se nyt sanotaankaan. Mutta pointti on, että vuodessa kondista niin hyvin eteenpäin, että JOS haluaisin, voisin sillä kondiksella lähteä jo kisaamaan vaikka bikini fitneksessä näin ensi alkuun. :) 

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei koskaan ole ajatus kisalavoista houkutellut. Oon kilpailuhenkinen, oon entinen kilpatanssija ja tottunut lavasäihkeeseen ja strasseihin, esiintymiseen ja tekorusketukseen. Se on kaikki tuttua, ja tanssimaailmaa oon joskus kaivannutkin. Miksi sitten kisalavat on niin nou-nou että yhä edelleen kieltäydyn ottamasta niitä tiukaksi ykköstavoitteksi?


Mun on kasvettava siihen rauhassa, omaan tahtiini. Ei pakottamalla, eikä päättämällä että "nyt mä teen sen". Mä haluan kasvaa siihen luonnollisesti, niin että kun lähden kisaamaan, se tuntuu luonnolliselta ja hyvältä; ei pahalta, luopumiselta, pakolta, tai oikeastaan miltään negatiiviselta mitä nyt tunnen sitä prosessia kohtaan.

Mä oon elänyt fitnesstä vasta kaksi vuotta, ja koko sen ajan mä olen vasta opetellut, harjoitellut ja hakenut mulle sopivaa tapaa elää sitä. Mä en oo missään vaiheessa halunnut tehdä mitään vain siksi, että niin kuuluu tehdä kun eletään fitnesstä. Mä oon tehnyt asioita itseni takia, sen takia että mä voisin hyvin ja oppisin elämään tätä elämää niin, että se olis kestävää ja kauaskantoista. Minusta itsestäni lähtevää. Niin, ettei mun useimpina päivinä tarvis edes miettiä miten mä syön, monestiko ja mitä, vaan se tulee tottumuksesta ja luonnollisesti hyvinä valintoina. Kahden vuoden jälkeen oon päässyt jo alkuun, mutta vieläkään tuo tavoite ei ole täyttynyt. :D Sitä odotellessa, on aika nostaa rimaa ylemmäs. Juuri sopivan korkealle, että se tuntuu vielä hyvältä, ja saavutettavissa olevalta. Niin etten mä ala itse epäilemään itseäni ja sabotoimaan itse itseäni. 

-Etten mä tekisi itselleni enää näin:

No koska homma muuttuu fitneksen osalta jonkin verran, niin myös blogi muuttuu vähän. 
Mä rohkenen. En enää ihmettele ja kokeile varovasti kepillä jäätä. 
Mä lähden mukaan ALL IN. 

Tervetuloa fitness- blogiini,
jossa tehdään nyt
tulosta ilman hössötystä.

-Suvi