Kuinka onnistut? Dieetin 6 sääntöä

Niin. Miten se dieetti onnistuu? Onko sen onnistuminen vaikeaa, kovan työn takana, tahtojen taistelua, kärsimystä ja tuskaa vaativa prosessi? Tätähän mä olen täällä miettinyt ennenkin, mutta nyt mä keräsin tähän omat mietteet siitä, miten dieetti onnistuu niin hyvin kuin sen voi saada onnistumaan. Tässä siis konkreettinen pohja (Hox. Minun mielestä!!) onnistuneeseen dieettiin:

1. Hanki hyvä ja luotettava valmentaja. Luotettava alleviivattuna, koska seuraavaa kohtaa et voi toteuttaa ilman täyttä luottoa valmentajaasi.

2. Luota valmentajaasi. Tämä on välttämätöntä, enkä voi tätä tarpeeksi korostaa, koska:

3. Tee juuri niinkuin valmentaja sanoo. Noudata ruokavaliota ja treeniohjelmaa juuri niinkuin valmentaja sanoo. Tässä kohtaa luottamus on tärkeä, jotta oikeasti annat valmentajan sanella sinulle kuinka dieettisi on tarkoitus toteuttaa.

Sokea ja tyhmä ei tarvitse silti olla. Kuuntele kroppaasi äläkä ohita sen varoitusmerkkejä jos homma meinaakin mennä metsään. Aina valmentajakaan ei tiedä, miten sinun kroppasi reagoi, eikä sinun kroppasi ole kone. Asiat voi mennä pieleen, ja tässä tapauksessa kun kyse on terveydestä, täytyy olla tarkkana ettei asiat mene kovin pahasti pieleen ennen kuin korjausliikkeitä tehdään. Terveys täytyy pitää etusijalla, laihdutus ja kiristelyt eivät saa mennä terveyden edelle KOSKAAN. Hyvä valmentaja kertoo ja selittää sinulle jokaisen muutoksen ja ohjeen, miksi tehdään ja mitä tehdään, ja mitä sillä yritetään saavuttaa. Silloin sinäkin tiedät, mitä kropallesi pitäisi tapahtua, ja mitä sille ei pitäisi tapahtua - et siis ole tekemässä mitään sokkona.

4. Lopeta ajatteleminen. Kun sinulla on hyvä valmentaja, hän hoitaa ajattelun sinun puolestasi. Sinun ei siis tarvitse alkaa kikkailemaan ruokavalion kanssa, eikä tehdä omia päätöksiä sen suhteen. Lataat vain lautaselle juuri sen verran ruoka-aineita kuin listassa lukee, etkä ala säveltämään yhtään mitään itse. Treenillä teet juuri sen mitä treeniohjelmassa lukee, etkä lähde oikomaan aerobisissa "kun tänään on tullut muutenkin aerobista jo..." - eikä niitä tarvitse omatoimisesti sinne ohjelmaan lisätäkään, enemmän kun ei aina ole paremmin. Kun ohjelmasta pidetään kiinni, on valmentajalla koko ajan käsitys siitä mitä on jo tehty, ja mitä voidaan vielä tehdä. Työkaluja pitää dieetillä vähän säästellä ja ammuksia säännöstellä, ettei heti alkutaipaleella olla käytetty kaikkia ja jäljellä ei ole enää mitään mitä käyttää loppurutistuksessa.

5. Älä stressaa. Okei, olet dieetillä. Pysähtyykö maailma sinun dieettisi ajaksi? Ei. Jatkuuko muu elämä dieettisi ajan, tuleeko kiireitä ja työtehtäviä, koulussa tenttijaksoja, jatkuuko kotijoukkojen elämä ja kotityöt? Kyllä. Entä sitten? No sitä sitten, että dieettaaminen voi olla koko elämä, ja upottaa sinut kuvittelemaan, että mitä enemmän sitä mietit ja siihen käytät aikaa, energiaa ja ajatustyötä, sen parempaa tulosta teet. Mutta kun se ei pidä paikkaansa. Syöthän sinä muutenkin joka päivä, ja oletettavasti, jos olet fitness-ihminen (tai jotain sinnepäin) niin syötpä sinä normaalistikin viisi kertaa päivässä. Käyt myös treenillä treeniohjelman mukaan. Mikä dieetillä sitten muuttuu? Ei mikään - paitsi jos annat oman asenteesi muuttua, ja silloin dieetistä tulee THE DIEETTI. Mitä se auttaa? Ei yhtään mitään. 

Tietysti dieetti on enemmän mielessä kuin normaali arkirutiini. Olisin tekopyhä, jos sanoisin ettei esimerkiksi omat mieliteot olisi vahvistuneet sen myötä kun kieltää itseltään kaikki herkut. Tottakai mulla tekee ihan hirveästi mieli herkkuja välillä. Mutta se on normaalia! Sekin on normaalia, ettei jokaiselle mieliteolle anna periksi, vaikkei millään dieetillä olisikaan. Mutta dieetin ei tarvitse muuttaa koko elämää vain sen takia, että syön tarkemmin kuin ennen. Tästä päästäänkin sujuvasti kohtaan 6.

6. Ota dieetti osaksi normaalia arkirutiiniasi. Toki seuraat kondiksen kehittymistä tarkemmin kuin offilla ja joudut suunnittelemaan ruokailusi tarkemmin kuin normaalina arkena. Mutta kyllä mulla ainakin on eväät kulkeneet mukana jo ennen dieettiäkin, ja silloinkin niitä on suurin piirtein mittailtu (tai ainakin arvioitu) kotosalla oikean kokoisiksi annoksiksi. Mikään ei sinänsä muutu, treenilläkin käydään ihan normaalisti. Aerobiset sujahtaa osaksi arkirutiinia, jos niistä ei tee liian isoa numeroa itselleen (tai muille) ja syömiset menee jo vanhasta tottumuksesta, määräthän niissä muuttuu. Kuulostaa helpolta, vai mitä? Niin se onkin. Se on kiinni vain sinusta itsestäsi, kuinka helppoa teet siitä itsellesi. 

Itsellä on takana pari kevyempää dieettiä, joista toinen on epäonnistunut niin surkeasti, että voisi kuvitella että kyseessä olisi ollut isompikin dieetti. Siinä ongelmana oli juuri nuo kohdat jotka ylempänä luettelin - tein itse silloin ne kaikki juuri päinvastoin!

Tämän kevään dieetti on sujunut... Niin, enhän mä olekaan pitkään aikaan tilannetta tänne päivittanyt! Te ette tiedäkään yhtään miten mulla tän dieetin kanssa tänä vuonna sujuu, kun ollaan menossa jo viikolla 12, ja viimeksi kerroin teille kuulumiset viisi (!!!) viikkoa sitten. Mitä viidessä viikossa on ehtinyt tapahtua?

No lähdetään nyt siitä, että tuon ylläolevan listan kirjoitan täysin omakohtaisten kokemusten perusteella. Ne on ne kohdat, joista olen itse yrittänyt pitää kiinni koko tämän dieetin ajan ja jotka on pitänyt mut kasassa koko tän ajan. Vois kuitenkin sanoa, että mulla on tullut viimeisen viiden viikon ajan haastetta haasteen perään:

• keikkaviikko Seinäjoella
• 2 vkoa treenitaukoa flunssan ja räkätaudin takia
• vappu!!
• tenttiviikot
• irtokeikkoja,  esim. viikonlopun mittaiset messukeikat  jne.
• ja 5 miljoonaa muuta juoksevaa asiaa mitä on saanut olla setvimässä tietysti tämän kaiken muun lisäksi, niinkuin jokaisella meistä on. (Siksi blogautuksetkin on jääneet, mulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa istua alas naputtamaan kuulumisia teille! Harkitsin videopostausta, mutta siihenkään ei ollut aikaa. Hui, kuulostaa pahalta! :D )

Haasteista huolimatta mun on pakko sanoa, että hyvin menee. Homma menee edelleen eteenpäin, kondis on kireämpi (ja parempi) kuin oon edes uskaltanut dieetin alussa haaveillakaan ja kaikki on sujunut hyvin. Nälkä on, muttei sellainen kuin olin pelännyt. En oo kiukkuinen, en oo väsynyt, jaksan treenata ja kroppa toimii niinkuin pitääkin. 

Suurimmaksi haasteeksi onkin noussut nyt oma pää. Taas. (Aina palataan tähän. Päästä se alkaa, päähän se loppuu. Näköjään.) Oon saavuttanut jo enemmän kuin toivoin ja mihin tähtäsin. Mahdollisesta kisapainosta en oo enää kaukana, ja oon näyttänyt itselleni että treenillä on tehty tuloksia ja dieetti toimii ja kulkee. Fiilis on vähän liiankin tyytyväinen, että motivaatio riittäisi viimeiseen pinnistykseen. Alan stressaamaan, ja tulosta ei tule enää samaan tahtiin. Joka stressaa lisää. Mä voisin itseasiassa kertoa näistä toisella kertaa enemmän, nyt pitää lähteä lämmittämään evästä, kun ruoka-aika koitti taas! 

Onko väliä miten treenaa?

Vuoden vaihteen jälkeen iskettiin täällä taas uutta vaihdetta silmään treenien ja syömisten kanssa. (Ei vitsi miten hyvä sanaleikki, eikö?!) Tehtiin siis uutta treeniohjelmaa ja palattiin joulumätöistä normaaliin ruokailuun ja normaaliin elämään. Miten sitten loman jälkeen pääsee takaisin vauhtiin ja elämän virtaan? Jos mä olisin sellainen superfitnesspupu, sanoisin tässä tietysti että se on helppoa, tai ainakin jättäisin sanomatta jos se olisi haastavaa, koska eihän kukaan täydellisyyttä havitteleva fitnessblogaaja voi näyttää että joo, joskus on hankalaa päästä takaisin vauhtiin? No, en tiedä. En oikeastaan ole niin tutustunut noihin oikeisiin fitness-bloggaajiin että tietäisin mitä ne siellä oikeastaan juttelee. :)

Mä en kuitenkaan edes yritä teeskennellä, että paluu arkeen olisi jotenkin aivan itsestään sevää ja helppoa. Tietysti kun elämä rakentuu tietyistä palasista pitkän aikaa, niin niitä rutiineja tulee jo jossain vaiheessa ehkä vähän "ikävä" ja kaipaa tietyllä tavalla sitä, että elämä sujahtaisi takaisin normaaleihin uomiinsa. Tuon mun päivärutiinisuunnitelman (josta kerroin täällä.) myötä helpottuu myös sen rytmin löytäminen, kun on selkeä suunnitelma siitä miten sen toteuttaa.

Nyt kun treenejä on takana parilta viikolta, oon alkanut miettiä sitä, miten saisin takaisin sen hyvän treenimeiningin päälle sinne salille taas. Kysymyshän kuuluu: Onko väliä sillä, miten siellä salilla treenaa? Riittääkö että siellä vain käy, tekee liikkeet mitä ohjelmaan kuuluu ja lähtee kotiin? Vai keskittyykö treenissä tekniikkaan ja tuntumaan, vai pitääkö siellä ryskätä täysillä niin isoilla painoilla kuin vain voi, ja vähät välittää tekniikasta (mikä ihmeen tekniikka??)?

No kaikkihan tietysti päättää itse miten haluaa treenata ja mitä haluaa treenillään saavuttaa. Itse tykkäisin hinkuttaa tekniikkaa ihan loputtomiin, hakea sitä tuntumaa sinne lihakseen, tunnustella sitä poltetta, että se tulee oikeaan lihakseen ja varmistaa ettei liike aiheuta painetta esimerkiksi nivelelle lihaksen sijaan. Sitten kun mulla loppuu sinni, koetan heilua niillä isoilla painoilla ihan hölmönä sitten, ilman sitä ajatusta mukana. Nyt mä oonkin opetellut kuuntelemaan kroppaa, enkä varsinaisesti päätä etukäteen ennen salille menoa mitä liikkeitä siellä teen. Tiedän suurin piirtein mitä lihasryhmiä teen, ja mille lihasryhmälle treeni on kova, ja mikä sitten enemmän semmoinen pumpiti-pump veri lihakseen- treeni. Mun treeniohjelma on siis viitteellinen kun päivien kohdalla lukee vain mitä lihasryhmiä treenaan milloinkin. Sekin on sitten muutettavissa silloin jos esimerkiksi kroppa sanoo, ettei selkä olis tänään yhtään vastaanottavainen treenille vaikka onkin selkäpäivä, vaan esimerkisi olkapää-ojentaja tarvis nyt vähän enemmän huomiota, niin silloin yritän kuunnella kroppaa.

Treenivihko mulla on kuitenkin mukana aina, ja sinne merkkaan sen mitä oon tehnyt. Tiedän, että monet sanoo että se on sitä orjallisen suorittamisen juttua, ja siinä keskitytään ihan vääriin juttuihin jotka vie sitä keskittymistä pois siitä itse treenistä. No, onhan se osaltaan niinkin. Mä yritän pitää sen vain sellaisena päiväkirjana, mihin merkkaan uudet liikkeet mitä kokeilen, tsekkaan jotkut painot millä oon tehnyt jonkin liikkeen ja koetan pitää sitä progressiota yllä niin, että kun näen vihostani, että se pystypunnerrus on tehty pari viime viikkoa niillä seiskan painoilla, niin josko tällä viikolla koittais nousisko se vielä hyvällä tekniikalla niillä kasin painoilla - etten jäisi junnaamaan siellä tekniikan hinkkauksessa, mutten välttämättä sortuisi niihin ylilyönteihinkään.

Eilen kävin treenillä taas, ja huomasin kuinka hankalaa on saada kunnon tehot päälle vieläkin. Eilinen treeni oli ihan ookoo, muttei mikään super hyvä. Se harmitti, kun ennen joulua oli saanut tosi hyvät tehot treeniin ja ne treenit oli aika kovia silloin melkein automaattisesti. Nyt niitä tehoja on saanut hakea aika paljon ja silti välillä tuntuu ettei ihan nyt lähde. Siksi aloin pohtia sitä, että onko ookoo tehdä välillä muitakin kuin superkovia treenejä. No on varmasti, mutta kun mäkin oon semmoinen täysillä- tyyppi, niin mä en tykkää semmoisesta tunteesta, kun tuntuu etten antanut kaikkeani, en vienyt sarjaa niin loppuun, että pää sanoo ettei enää mutta saan silti ne pari toistoa lisää.

Mä en ole painonnostaja, vaikka aina silloin tällöin erehdyn niin kuvittelemaankin. Yritän opetella, ettei kova treeni = isot painot. En todellakaan puolentoista vuoden jälkeen vielä jaksa nostaa kovinkaan isoja painoja, enkä pääsääntöisesti siihen yleensä pyrikkään. Teen toistoja, jotka kiusaa tiettyjä lihaksia, eri kohtia lihaksesta, ja väännyn joskus vähän erikoiseenkin asentoon, jotta saan sen tehon juuri siihen kohtaan kuin haluan. En kyllä kaiken rehellisyyden nimissä tosiaankaan osaisi hakea tuollaisia tuntumia ilman Junnua ja Junnun opetuksia, hoksautuksia ja vinkkejä, mutta tää matka on ollut todella mielenkiintoinen sukellus oman kehoni maailmaan.


Eiliseltä treeniltä käteen jäi kipeä peppu, kun treenin painotus oli pepussa. Ghetto-booty on hakusessa, ja mielikuvitus on rajana liikkeiden muokkaamisessa ja hakemisessa. Tein eilisellä treenillä varmaan neljää erilaista kyykkyä, smithissä muokkasin asentoani niin, että siitä tuli "peppu-kyykky", ja taljassa koitin tehdä vähän erilaista kyykkyä nojaamalla vähän taaksepäin ja antamalla paineen keskittyä siihen takalistoon. Kyllä se irvistyksen sai aikaan, ja tänään kankut on hellinä, joten kaippa se ookoo-treenikin sitten ihan perille meni. Tai perälle? :D

Tästä se alkaa, tää kuva on otettu muutama kuukausi sitten, ja tästä (kankkujen) suunta on vain ylöspäin! ;)