Onko väliä miten treenaa?

Vuoden vaihteen jälkeen iskettiin täällä taas uutta vaihdetta silmään treenien ja syömisten kanssa. (Ei vitsi miten hyvä sanaleikki, eikö?!) Tehtiin siis uutta treeniohjelmaa ja palattiin joulumätöistä normaaliin ruokailuun ja normaaliin elämään. Miten sitten loman jälkeen pääsee takaisin vauhtiin ja elämän virtaan? Jos mä olisin sellainen superfitnesspupu, sanoisin tässä tietysti että se on helppoa, tai ainakin jättäisin sanomatta jos se olisi haastavaa, koska eihän kukaan täydellisyyttä havitteleva fitnessblogaaja voi näyttää että joo, joskus on hankalaa päästä takaisin vauhtiin? No, en tiedä. En oikeastaan ole niin tutustunut noihin oikeisiin fitness-bloggaajiin että tietäisin mitä ne siellä oikeastaan juttelee. :)

Mä en kuitenkaan edes yritä teeskennellä, että paluu arkeen olisi jotenkin aivan itsestään sevää ja helppoa. Tietysti kun elämä rakentuu tietyistä palasista pitkän aikaa, niin niitä rutiineja tulee jo jossain vaiheessa ehkä vähän "ikävä" ja kaipaa tietyllä tavalla sitä, että elämä sujahtaisi takaisin normaaleihin uomiinsa. Tuon mun päivärutiinisuunnitelman (josta kerroin täällä.) myötä helpottuu myös sen rytmin löytäminen, kun on selkeä suunnitelma siitä miten sen toteuttaa.

Nyt kun treenejä on takana parilta viikolta, oon alkanut miettiä sitä, miten saisin takaisin sen hyvän treenimeiningin päälle sinne salille taas. Kysymyshän kuuluu: Onko väliä sillä, miten siellä salilla treenaa? Riittääkö että siellä vain käy, tekee liikkeet mitä ohjelmaan kuuluu ja lähtee kotiin? Vai keskittyykö treenissä tekniikkaan ja tuntumaan, vai pitääkö siellä ryskätä täysillä niin isoilla painoilla kuin vain voi, ja vähät välittää tekniikasta (mikä ihmeen tekniikka??)?

No kaikkihan tietysti päättää itse miten haluaa treenata ja mitä haluaa treenillään saavuttaa. Itse tykkäisin hinkuttaa tekniikkaa ihan loputtomiin, hakea sitä tuntumaa sinne lihakseen, tunnustella sitä poltetta, että se tulee oikeaan lihakseen ja varmistaa ettei liike aiheuta painetta esimerkiksi nivelelle lihaksen sijaan. Sitten kun mulla loppuu sinni, koetan heilua niillä isoilla painoilla ihan hölmönä sitten, ilman sitä ajatusta mukana. Nyt mä oonkin opetellut kuuntelemaan kroppaa, enkä varsinaisesti päätä etukäteen ennen salille menoa mitä liikkeitä siellä teen. Tiedän suurin piirtein mitä lihasryhmiä teen, ja mille lihasryhmälle treeni on kova, ja mikä sitten enemmän semmoinen pumpiti-pump veri lihakseen- treeni. Mun treeniohjelma on siis viitteellinen kun päivien kohdalla lukee vain mitä lihasryhmiä treenaan milloinkin. Sekin on sitten muutettavissa silloin jos esimerkiksi kroppa sanoo, ettei selkä olis tänään yhtään vastaanottavainen treenille vaikka onkin selkäpäivä, vaan esimerkisi olkapää-ojentaja tarvis nyt vähän enemmän huomiota, niin silloin yritän kuunnella kroppaa.

Treenivihko mulla on kuitenkin mukana aina, ja sinne merkkaan sen mitä oon tehnyt. Tiedän, että monet sanoo että se on sitä orjallisen suorittamisen juttua, ja siinä keskitytään ihan vääriin juttuihin jotka vie sitä keskittymistä pois siitä itse treenistä. No, onhan se osaltaan niinkin. Mä yritän pitää sen vain sellaisena päiväkirjana, mihin merkkaan uudet liikkeet mitä kokeilen, tsekkaan jotkut painot millä oon tehnyt jonkin liikkeen ja koetan pitää sitä progressiota yllä niin, että kun näen vihostani, että se pystypunnerrus on tehty pari viime viikkoa niillä seiskan painoilla, niin josko tällä viikolla koittais nousisko se vielä hyvällä tekniikalla niillä kasin painoilla - etten jäisi junnaamaan siellä tekniikan hinkkauksessa, mutten välttämättä sortuisi niihin ylilyönteihinkään.

Eilen kävin treenillä taas, ja huomasin kuinka hankalaa on saada kunnon tehot päälle vieläkin. Eilinen treeni oli ihan ookoo, muttei mikään super hyvä. Se harmitti, kun ennen joulua oli saanut tosi hyvät tehot treeniin ja ne treenit oli aika kovia silloin melkein automaattisesti. Nyt niitä tehoja on saanut hakea aika paljon ja silti välillä tuntuu ettei ihan nyt lähde. Siksi aloin pohtia sitä, että onko ookoo tehdä välillä muitakin kuin superkovia treenejä. No on varmasti, mutta kun mäkin oon semmoinen täysillä- tyyppi, niin mä en tykkää semmoisesta tunteesta, kun tuntuu etten antanut kaikkeani, en vienyt sarjaa niin loppuun, että pää sanoo ettei enää mutta saan silti ne pari toistoa lisää.

Mä en ole painonnostaja, vaikka aina silloin tällöin erehdyn niin kuvittelemaankin. Yritän opetella, ettei kova treeni = isot painot. En todellakaan puolentoista vuoden jälkeen vielä jaksa nostaa kovinkaan isoja painoja, enkä pääsääntöisesti siihen yleensä pyrikkään. Teen toistoja, jotka kiusaa tiettyjä lihaksia, eri kohtia lihaksesta, ja väännyn joskus vähän erikoiseenkin asentoon, jotta saan sen tehon juuri siihen kohtaan kuin haluan. En kyllä kaiken rehellisyyden nimissä tosiaankaan osaisi hakea tuollaisia tuntumia ilman Junnua ja Junnun opetuksia, hoksautuksia ja vinkkejä, mutta tää matka on ollut todella mielenkiintoinen sukellus oman kehoni maailmaan.


Eiliseltä treeniltä käteen jäi kipeä peppu, kun treenin painotus oli pepussa. Ghetto-booty on hakusessa, ja mielikuvitus on rajana liikkeiden muokkaamisessa ja hakemisessa. Tein eilisellä treenillä varmaan neljää erilaista kyykkyä, smithissä muokkasin asentoani niin, että siitä tuli "peppu-kyykky", ja taljassa koitin tehdä vähän erilaista kyykkyä nojaamalla vähän taaksepäin ja antamalla paineen keskittyä siihen takalistoon. Kyllä se irvistyksen sai aikaan, ja tänään kankut on hellinä, joten kaippa se ookoo-treenikin sitten ihan perille meni. Tai perälle? :D

Tästä se alkaa, tää kuva on otettu muutama kuukausi sitten, ja tästä (kankkujen) suunta on vain ylöspäin! ;)