Kuinka onnistut? Dieetin 6 sääntöä

Niin. Miten se dieetti onnistuu? Onko sen onnistuminen vaikeaa, kovan työn takana, tahtojen taistelua, kärsimystä ja tuskaa vaativa prosessi? Tätähän mä olen täällä miettinyt ennenkin, mutta nyt mä keräsin tähän omat mietteet siitä, miten dieetti onnistuu niin hyvin kuin sen voi saada onnistumaan. Tässä siis konkreettinen pohja (Hox. Minun mielestä!!) onnistuneeseen dieettiin:

1. Hanki hyvä ja luotettava valmentaja. Luotettava alleviivattuna, koska seuraavaa kohtaa et voi toteuttaa ilman täyttä luottoa valmentajaasi.

2. Luota valmentajaasi. Tämä on välttämätöntä, enkä voi tätä tarpeeksi korostaa, koska:

3. Tee juuri niinkuin valmentaja sanoo. Noudata ruokavaliota ja treeniohjelmaa juuri niinkuin valmentaja sanoo. Tässä kohtaa luottamus on tärkeä, jotta oikeasti annat valmentajan sanella sinulle kuinka dieettisi on tarkoitus toteuttaa.

Sokea ja tyhmä ei tarvitse silti olla. Kuuntele kroppaasi äläkä ohita sen varoitusmerkkejä jos homma meinaakin mennä metsään. Aina valmentajakaan ei tiedä, miten sinun kroppasi reagoi, eikä sinun kroppasi ole kone. Asiat voi mennä pieleen, ja tässä tapauksessa kun kyse on terveydestä, täytyy olla tarkkana ettei asiat mene kovin pahasti pieleen ennen kuin korjausliikkeitä tehdään. Terveys täytyy pitää etusijalla, laihdutus ja kiristelyt eivät saa mennä terveyden edelle KOSKAAN. Hyvä valmentaja kertoo ja selittää sinulle jokaisen muutoksen ja ohjeen, miksi tehdään ja mitä tehdään, ja mitä sillä yritetään saavuttaa. Silloin sinäkin tiedät, mitä kropallesi pitäisi tapahtua, ja mitä sille ei pitäisi tapahtua - et siis ole tekemässä mitään sokkona.

4. Lopeta ajatteleminen. Kun sinulla on hyvä valmentaja, hän hoitaa ajattelun sinun puolestasi. Sinun ei siis tarvitse alkaa kikkailemaan ruokavalion kanssa, eikä tehdä omia päätöksiä sen suhteen. Lataat vain lautaselle juuri sen verran ruoka-aineita kuin listassa lukee, etkä ala säveltämään yhtään mitään itse. Treenillä teet juuri sen mitä treeniohjelmassa lukee, etkä lähde oikomaan aerobisissa "kun tänään on tullut muutenkin aerobista jo..." - eikä niitä tarvitse omatoimisesti sinne ohjelmaan lisätäkään, enemmän kun ei aina ole paremmin. Kun ohjelmasta pidetään kiinni, on valmentajalla koko ajan käsitys siitä mitä on jo tehty, ja mitä voidaan vielä tehdä. Työkaluja pitää dieetillä vähän säästellä ja ammuksia säännöstellä, ettei heti alkutaipaleella olla käytetty kaikkia ja jäljellä ei ole enää mitään mitä käyttää loppurutistuksessa.

5. Älä stressaa. Okei, olet dieetillä. Pysähtyykö maailma sinun dieettisi ajaksi? Ei. Jatkuuko muu elämä dieettisi ajan, tuleeko kiireitä ja työtehtäviä, koulussa tenttijaksoja, jatkuuko kotijoukkojen elämä ja kotityöt? Kyllä. Entä sitten? No sitä sitten, että dieettaaminen voi olla koko elämä, ja upottaa sinut kuvittelemaan, että mitä enemmän sitä mietit ja siihen käytät aikaa, energiaa ja ajatustyötä, sen parempaa tulosta teet. Mutta kun se ei pidä paikkaansa. Syöthän sinä muutenkin joka päivä, ja oletettavasti, jos olet fitness-ihminen (tai jotain sinnepäin) niin syötpä sinä normaalistikin viisi kertaa päivässä. Käyt myös treenillä treeniohjelman mukaan. Mikä dieetillä sitten muuttuu? Ei mikään - paitsi jos annat oman asenteesi muuttua, ja silloin dieetistä tulee THE DIEETTI. Mitä se auttaa? Ei yhtään mitään. 

Tietysti dieetti on enemmän mielessä kuin normaali arkirutiini. Olisin tekopyhä, jos sanoisin ettei esimerkiksi omat mieliteot olisi vahvistuneet sen myötä kun kieltää itseltään kaikki herkut. Tottakai mulla tekee ihan hirveästi mieli herkkuja välillä. Mutta se on normaalia! Sekin on normaalia, ettei jokaiselle mieliteolle anna periksi, vaikkei millään dieetillä olisikaan. Mutta dieetin ei tarvitse muuttaa koko elämää vain sen takia, että syön tarkemmin kuin ennen. Tästä päästäänkin sujuvasti kohtaan 6.

6. Ota dieetti osaksi normaalia arkirutiiniasi. Toki seuraat kondiksen kehittymistä tarkemmin kuin offilla ja joudut suunnittelemaan ruokailusi tarkemmin kuin normaalina arkena. Mutta kyllä mulla ainakin on eväät kulkeneet mukana jo ennen dieettiäkin, ja silloinkin niitä on suurin piirtein mittailtu (tai ainakin arvioitu) kotosalla oikean kokoisiksi annoksiksi. Mikään ei sinänsä muutu, treenilläkin käydään ihan normaalisti. Aerobiset sujahtaa osaksi arkirutiinia, jos niistä ei tee liian isoa numeroa itselleen (tai muille) ja syömiset menee jo vanhasta tottumuksesta, määräthän niissä muuttuu. Kuulostaa helpolta, vai mitä? Niin se onkin. Se on kiinni vain sinusta itsestäsi, kuinka helppoa teet siitä itsellesi. 

Itsellä on takana pari kevyempää dieettiä, joista toinen on epäonnistunut niin surkeasti, että voisi kuvitella että kyseessä olisi ollut isompikin dieetti. Siinä ongelmana oli juuri nuo kohdat jotka ylempänä luettelin - tein itse silloin ne kaikki juuri päinvastoin!

Tämän kevään dieetti on sujunut... Niin, enhän mä olekaan pitkään aikaan tilannetta tänne päivittanyt! Te ette tiedäkään yhtään miten mulla tän dieetin kanssa tänä vuonna sujuu, kun ollaan menossa jo viikolla 12, ja viimeksi kerroin teille kuulumiset viisi (!!!) viikkoa sitten. Mitä viidessä viikossa on ehtinyt tapahtua?

No lähdetään nyt siitä, että tuon ylläolevan listan kirjoitan täysin omakohtaisten kokemusten perusteella. Ne on ne kohdat, joista olen itse yrittänyt pitää kiinni koko tämän dieetin ajan ja jotka on pitänyt mut kasassa koko tän ajan. Vois kuitenkin sanoa, että mulla on tullut viimeisen viiden viikon ajan haastetta haasteen perään:

• keikkaviikko Seinäjoella
• 2 vkoa treenitaukoa flunssan ja räkätaudin takia
• vappu!!
• tenttiviikot
• irtokeikkoja,  esim. viikonlopun mittaiset messukeikat  jne.
• ja 5 miljoonaa muuta juoksevaa asiaa mitä on saanut olla setvimässä tietysti tämän kaiken muun lisäksi, niinkuin jokaisella meistä on. (Siksi blogautuksetkin on jääneet, mulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa istua alas naputtamaan kuulumisia teille! Harkitsin videopostausta, mutta siihenkään ei ollut aikaa. Hui, kuulostaa pahalta! :D )

Haasteista huolimatta mun on pakko sanoa, että hyvin menee. Homma menee edelleen eteenpäin, kondis on kireämpi (ja parempi) kuin oon edes uskaltanut dieetin alussa haaveillakaan ja kaikki on sujunut hyvin. Nälkä on, muttei sellainen kuin olin pelännyt. En oo kiukkuinen, en oo väsynyt, jaksan treenata ja kroppa toimii niinkuin pitääkin. 

Suurimmaksi haasteeksi onkin noussut nyt oma pää. Taas. (Aina palataan tähän. Päästä se alkaa, päähän se loppuu. Näköjään.) Oon saavuttanut jo enemmän kuin toivoin ja mihin tähtäsin. Mahdollisesta kisapainosta en oo enää kaukana, ja oon näyttänyt itselleni että treenillä on tehty tuloksia ja dieetti toimii ja kulkee. Fiilis on vähän liiankin tyytyväinen, että motivaatio riittäisi viimeiseen pinnistykseen. Alan stressaamaan, ja tulosta ei tule enää samaan tahtiin. Joka stressaa lisää. Mä voisin itseasiassa kertoa näistä toisella kertaa enemmän, nyt pitää lähteä lämmittämään evästä, kun ruoka-aika koitti taas! 

Kirjoitustaukoa takana - mitä mulle nykyään kuuluu?

Moikka! 

Long time no see ja silleen! Nyt miljuuna selitystä miksei musta oo kuulunut, mut alotettaan siitä miksi tämänkin postauksen kirjoittaminen on jotenkin kauhean vaikeaa: Kirjoittajan blokki. Tyhjän sivun syndrooma. Siis asiaahan mulla on ihan sikana, mutta mitään en saa tänne paperille asti! :D Joten heitän tällaisen pikapostauksen tänne ihan vaan siksi, että saisin radiohiljaisuuden katkaistua. Laatua ei ole tulossa, sillä tässä kohdassa kirjoittamistani oon eksynyt ja harhautunut ajatuksissani muualle jo sen 4 kertaa. Ou.

Mulle on tapahtunut kaikenlaista tässä kolmen viikon aikana! Ensin olin viikon Seinäjoella keikkareissulla, kokeilin paria uutta salia ja taistelin rutiinien (sen taistelun hävisin 10-0) ja ruokavalion kanssa (tääki meni vähän niin ja näin) Amarillon ruokien ja nestevajausten kanssa, kun yörytmi teki taas ihan hirveys-nestepöhön vaikka tein mitä! No nyyh, mutta fitness- blogia ei tehnyt mieli kirjoittaa sanaakaan siinä pöhötyksessä, kun ainoana ajatuksena oli vain selvitä siitä urakasta kunnialla läpi. :)

Hierontapäivityksen haluan tehdä ihan omanaan, kun me tehtiin Hieroja-Eskon kanssa mittauksia ja katsottiin lantion asentoa. Lisäksi hieronnan vaikutuksista haluan kertoa tositosi paljon yksityiskohtaisemmin ja syvemmin, sillä mä oon huomannut aika yllättäviä vaikutuksia mun kropassa sen jäljiltä! :) Siitä siis tulossa (kunhan ehdin) lisää myöhemmin.

Seinäjoen reissun jälkeen olikin koulusta syysloma, ja rutiinit edelleen ihan päin honkia! Mä en oo edes ihminen ilman mun rutiineja, eli en saa mitään järkevää aikaan ilman niitä! :D Siis kauheastihan mä koko viikon jotain puuhasin, mutta en vain enää tiedä, mitä... Ei varmaan mitään erityisen järkevää. No mutta treenit oli hyviä, kovia ja tehokkaita sillä viikolla, joten kaippa sekin semmoinen pieni henkilökohtainen voitto oli. :D

Viime lauantaina käytiin yhden Oululaisen valokuvaajan kanssa ottamassa vähän kuvia, eli mä leikin valokuvamallia sumuisessa lauantai-aamussa. No tästäkin ois tulossa oma postauksensa, mutta ensimakua noista kuvausten saldosta löytyy mun Instagram-tililtä johon pääsee suoraan tuolta yläbannerista. ;) Ja koska oon malttamaton, niin laitan tähän maistiaisen myös! :D

Tää viikko on mennyt kuin siivillä, kun uusi jakso alkoi koulussa. Oon aivan liekeissä tästä, sillä otin uusia, siistejä kursseja ja opiskelen nyt noiden normikurssien lisäksi espanjaa ja kiinaa peruskursseilla! :P Tämä tarkoittaa rutiinien ja aikataulujen uutta värkkäämistä, joten tää viikko on taas haettu mulle sopivaa aikataulua ja systeemiä miten elämä ois taas mahdollisimman helppoa ja mukavaa vaikka saisinkin aikaan pari blogautusta (ainakin) viikossa ja sen lisäksi jotain järkevää tehtyä koulun, treenien ja koirien eteen. :)

Tässä muuten vähän fiilistelykuvaa koirien lenkitysreissuilta! Nää meidän lenkit kyllä antaa itsellekin niin paljon - niin monella tapaa! Kuinkas monesti muuten tulis pysähdyttyä ja ihasteltua ympäröivän maailman ihmeitä ja kauneutta? :)

 Hyvällä fiiliksellä eteenpäin. :) Kuullaan pian lisää! 

- Suvi

Entä jos sittenkin niitä rutiineja? Päiväohjelma kuntoon!

Eilen mä rikoin rutiineja kun mun protskupuuro maistui ihan eriltä ku ennen, tänään taas mä iloitsen mun tämän syksyn rutiineista jotka rakentuu pikkuhiljaa aika toimivaksi kokonaisuudeksi. Kauaa tää mun hurjaksi heittäytyminen ei siis kestänyt, kun jo vuorokausi rutiinien rikkomisen hurmokseen heittäytymisestä mä palailen jo takaisin tuttuun ja turvalliseen häntä koipien välissä!

Mä en voi sanoin kuvailla miten suurta tyydytystä mä saan siitä, kun saan mun kalenterin näyttämään tältä:

Kun päivärytmit saa sopiviksi ja sulaviksi ilman yli- tai alilyöntejä, överiä vapaa-aikaa tai liikaa illalle painottuvaa treenaamista tai muuta sellaista höpönlöpöä, niin se tunne kun saa kaikessa rauhassa vaan tehdä ja suorittaa ja toimia ilman et joutuu miettimään et milles nyt alkais, se on aika helpottava! :D No nyt kaikki tietysti pitää mua ihan hulluna, ja ehkä mä vähän tietyllä tavalla oonkin. Mut oon niin helposti sellainen taivaanrannan maalari, etten oikein osaa alkaa millekkään jos on hulluna tekemistä enkä osaa päättää mistä aloittaisin! Sitten vaan istun ja pähkäilen ja ihmettelen kuinka se aika taas meneekään nopsaa, enkä saa mitään aikaiseksi siinä ihmetellessä. Siksi mulle aikataulut, niiden luominen ja jopa kiire sopii ihan älyttömän hyvin! :D Mä oon parhaimmillani paineen alla, ja suoritan asiat niin paljon paremmin kun on pieni tuli pershiin alla. 

Nyt kun mun aikatauluhahmotelmat alkaa olemaan aika hyvällä mallilla, oon saanu ihan eri tavalla juttuja tehtyä ja jopa aamu(päivä)salin sain tehtyä tänään! Pikkuhiljaa se sieltä muodostuu, mä saan itseni ruotuun ja homma pelittää!

Hyvä olo, hyvä mieli, hyvä treeni ja hyvä päivä!  

-Suvi

Lähipiiri ja fitness: Tukea vai tuomitsemista?

Luvassa tämän päivän fitness-tarjottimella olis avautumista, pohdintaa siitä miksi fitness on niin nou-nou ja mitä se minulle merkitsee jokapäiväisessä elämässä. Niin, siis fitness ja se, miten muut siihen reagoi.

Aloittaessani ruokavaliolla, muut luulivat että aloitin miehen takia. Vaikka aloitin miehen ansiosta, valitsemani tie oli itse valitsemani - tein valinnan, koska olin halunnut sitä jo kauan.

- Miksi tämä aihe aiheuttaa lähtökohtaisesti enemmän negaatioita muissa kuin moni muu aihe? Miksi oletetaan pahinta? Miksi jotkut olettaa, etten halua itse muuttaa todella huonoja elämäntapojani paremmaksi, kun kerran voin? Onko se sittenkin uhka muille, pelottaako muita se, että minä pystyn ja teen, kun muut pysyvät omissa elämäntavoissaan (vaikka niissä ei edes olisi mitään vikaa?) Onko radikaali muutos se, joka epäilyttää, vai vain se, että joku on niin innoissaan jostakin? Minä olin alkuun todella innostunut siitä, että vihdoinkin haaveeni toteutuu, vihdoinkin osaan ja opin laittamaan elämäni kuntoon! Monenmoista ihmettä oli matkan varrella, joita ihmettelin ääneen myös muille kuin sille joka minua valmensi. En tuntenut ketään "fitness-tyyppiä", jonka kanssa ihmetellä asiaa. Käännyin siis ystävieni puoleen, mutta yllätyin reaktioista, jotka olivat vastassa. 

Juuri tänään luin facebookista, kun eräs ystäväni iloitsi olevansa kevyempi kuin kahteenkymmeneen vuoteen! Siis vau! Mahtaa olla mieletön olo! Ja mitä ensimmäisessä kommentissa lukikaan? "Hienoa! Mutta ei liikaa!" Tarkoittiko tuo nyt sitä, että onnea, mutta sitä ei toivoteta kuin maltilla ettei vastaanottaja ylpisty? Vai sitä, ettei liikaa saa laihduttaa sitten? Mikä on liikaa? Mikä on sopiva määrä laihtua? Jos ihminen on puolet elämästään ollut YLIpainoinen, kantanut painoa mukanaan kaikkialle, ja vihdoinkin pääsee siitä eroon, niin muistutetaan, ettei sitten varmasti saa liikaa pudottaa, ettet vaikkapa muutu liian laihaksi meille, jotka ovat sinut lihavana tottuneet näkemään? Vai kuinka? Ani harva kuitenkaan tuollaisessa tilanteessa sitä keskitysleiri-lookkiakaan hakee, tai vaikea kuvitella... Siihen on myös uskoakseni aika vaikea päästä, vielä vaikeampi kuin pudottaa sitä ylipainoa normaaliin.

Saako ystäviltä sitten elämäntapamuutoksessa enemmän tukea vaiko tuomitsemista? Olin yllättynyt vastauksesta - olen kai vähän sinisilmäinen tapaus, mutta yllätyin yhtä kaikki. Menetin elämäntapaani muuttaessa yhden ystävän, joka ei puhu minulle enää. Ai miksikö? En keksi muuta syytä kuin sen, että hän yritti jatkuvasti laihtua, muttei onnistunut kuin keräämään lisää painoa, kun yhteinen harrastuksemme oli käydä pitsalla lähipitseriassa. Enää en sitä tehnyt, vaan ihmettelin hänellekin miten hyvä olo tulee kun syö puhtaasti! No tiedän nyt, ettei olisi saanut höyrytä tuollaisesta sellaiselle, jota asia ei kiinnosta. Paitsi, että kiinnosti, mutta ei sitten kuitenkaan. Mutta innostuksissaankaan ei ole ookoo puhua fitneksestä. Kun ihmiset ei tykkää. Ne menee vaikeaksi, ahdistuu, alkaa ruotimaan omia elämäntapojaan ja puolustelemaan niitä heti.

Voiko fitneksestä puhua ilman ahdistusta? Ilman, että sitä vähättelee tai korostaa sitä osaa, että ottaa sen asian kanssa rennosti ja VOI syödä joskus munkkiakin vaikka onkin fitness. Toiset tuntuu päättäneen aika usein mun kohdalla, etten varmaan voi syödä ku oon fitness. Jotkut varmaan lähtee siitä olettamuksesta niiden true-fitness tyyppien hörhöilystä, jotka ei voi joustaa mistään ruokkiksesta kun kahden vuoden päästä on kisat?  (Anteeksi vaan tyypit, mutta musta se on vähän hauskaa, jos ottaa asian niin tosissaan että täysin orjallisesti noudattaa ruokkistaan ilman yhtään poikkeusta missään, niin että se kaikki menee ELÄMÄN edelle...) Myös se on musta on jotenkin niin hauskaa, että jos en puhu ruokavaliostani tai elämäntavastani, niin sitten multa siitä joku tulee kysymään. Kun sitten vastaan kysymykseen, niin kysyjä ahdistuu, selittelee omia valintojaan, tai sitten naurahtaa hermostuneesti, tai tuhahtaa, että jaa niin, sä oot taas SELLAINEN tyyppi. Niitä fitness-pellejä. No joo. Niin oon, vaikkei nyt pellepukua satukaan olemaan messissä, niin pellestähän mä menen. Ai miksi? No siksi, että mä välitän mitä ja miten syön ja miten mä voin.

Tuomitsenko muita vai tuomitsevatko muut minut? Monet tuntuu ajattelevan (ainakin selittelyn määrästä päätellen) että mä tuomitsen kaikki muut, jotka ei syö tai elä samalla tavalla kuin mä. Höps! Miksi tuomitsisin? Ei mulla kiinnosta kulkea koulun ruokalassa tsekkaamassa kaikkien ruokalautasia ja selittää sitten että te kaikki syötte ihan väärin kun ette syö niinkuin mä! :D En mä katso kaveria pahalla jos se tuo kylään tullessaan munkkipussin, tai jos joku syö evääksi suklaapatukan protskupatukan sijaan. Eihän se mulle kuulu lainkaan, ja kyllä mä tiedän senkin, että joskus tekee mieli tai ihan vaan vaikkei tekiskään, niin hyvältä se herkku maistuu silti! :) Mutta sitten mä saan kommenttia, että "sähän et tällaisia nyt tietenkään..." tai "en mä usein tälleen, tiedäthän sä." Tai sitten, jos porukassa joku ottaa puheeksi aiheen, ja kysyy multa et tiedänkö mä jotain juttua ku oon sitä ruokkisjuttua harrastanu, niin jossain vaiheessa jonkun on pakko tokaista siihen väliin, että "otetaanpa me tässä välissä taas vähän sipsiä!" Oonko mä nyt vähän herkkä, vai kuvittelenko mä vaan, että fitneksestä on tullut tabu? Miksei harrastuksesta voi puhua? Voiko muista harrastuksista puhua? Voiko vaikka autointoilija puhua uudesta autostaan ilman, että muille tulee vähemmyydentunnetta tai että joku sanoo että oles nyt siinä. Toisaalta, eihän mistään nyt loputtomiin jaksa kuunnella, jos ei itsellä kiinnosta. Kyllä mä sen ymmärrän. Tuntuu vaan niin hassulta, ettei omasta elämästään saa puhua ollenkaan kenellekkään joka ei ole fitness. 

Mun elämä kuitenkin koostuu aika pitkälti näistä asioista: 

- Syöminen

- Treenaaminen

- Koulu

- Työ

Syöminen ja ruuanlaitto on, niinkuin aika monelle muullekkin aika olennainen osa elämää. Muut kertoo miten ihania kermakastikkeita ja pähkinätäytteitä ne tekee possun kylkeen romanttisina illallisina. Mä kerron, miten romanttisesti me syötiin dieettiruoat muovikipoista joissa ne oli lämmitetty mikrossa. Huumoria. (Ei uponnu, koitin vissiin olla parempi kuin toiset?) Treenaaminen on sama asia kuin joku muu harrastus jollekin muulle. Joku lähtee koiratreeneihin, joku lenkille. Mä lähden treenille. Jostain syystä kuitenkin faboon omien treenipäivitysten postaaminen on kanssa nou-nou, kun koiratreeneistä postaaminen onkin sitten ihan ookoo. Törmäsin tällaiseen lööppiin netissä: 11 ärsyttävintä facebook-päivitystä - psykologi valottaa, mitä ne kertovat kirjoittajasta ja siinä heti kakkosena oli saliposeeraukset:  

2. Päivittäiset salikuvat peiliposeerauksen kera

"Todella noloa. Tätä harrastavat myös monet 40-vuotiaat naiset. Ymmärrän, että joskus tätä tehdään, mutta että lähes päivittäin? Onko tämäkin huomion kalastelua?"

– Tutkimusten mukaan 80 prosenttia naisista miettii joka päivä, onko heidän kehonsa tarpeeksi hyvä, ja he suhtautuvat omaan kehoonsa kriittisesti. Tämä näkyy nykyisin myös miehissä ja bodaamisesta on vain yksi askel kauneuskirurgiaan. Ne kertovat samasta asiasta.

– Salilla käynti on osa tätä yleistä ongelmaa, että on suoritettava koko ajan jotakin ollakseen kelvollinen. Salilla käyntihän on aikamoista suorittamista. Voi olla, että siinä on yritys tehdä itsestään kelvollista ja kertoo myös siitä, hyväksyykö ihminen itsensä vai ei.

Wtf??!! Bodaamisesta on vain yksi askel kauneuskirurgiaan? Kertoo samasta asiasta? Salilla käynti on ONGELMA?? Salilla käynti on muutakin kuin suorittamista, se on nautintoa, hyvää oloa ja itsensä haastamista. Hyväksyn itseni just fine, käyn salilla tai en. Muropaketista psykologin paperinsa saanut sohvaperuna, joka tuomitsee liikunnan ja kieltää liikunnasta saatavan hyvän olon, taas ei hyväksyntääni saa. Kukin taaplatkoon tyylillään, mutta muiden tuomitseminen erilaisuuden takia on aina saanut mun hiuskarvat pystyyn. Yleistys on syvältä, ja sen pohjalta ihmisten arvottaminen käy tosissaan jo hermoon. Kun se tehdään vielä median toimesta ja vahvistetaan niitä sosiaalisia tabuja ja uskomuksia ja asenteita ihan urakalla, voisi joku sanoa sitä jo propagandaksi. Miksi on niin väärin ja huono asia pitää omasta kropastaan huolta? Miksi pitäisi elää niinkuin kaikki muutkin, ettei se erilaisuus vain olisi vaarallista ja johtaisi vähintään ortoreksiaan, anoreksiaan tai johonkin muuhun tautiin joka on aivan satavarmasti kuolemaksi? Voin tässä ja nyt kertoa, aivan 100% varmuudella, että minun elämäntapani ennen oli huomattavasti vahingollisempaa ja vaarallisempaa terveydelleni kuin nyt. Vaikka se nyt onkin fitness. Hurjaa, vai mitä? ;)

Loppuun mietelause, johon en edes yritä kehittää mitään viitetekstiä tämän enempää. Yritän enemmän tai vähemmän vain elää tämän mukaan. 

 Älä yritä miellyttää muita. Tee omaa juttuasi. Tee sitä mistä nautit.

Sen voisi laittaa kauniimpaankin muotoon, mutta koska tää oli tällainen paatos-teksti alusta loppuun ja lopusta alkuun, jossa ajatuskin karkasi useammin kuin kerran, josta toivon niinkin paljon kuin sen, että joku edes jaksaisi lukea sen loppuun saakka, ja ymmärtäisi vieläpä sen, mitä yritän sanoa. Niin siksi en kaunistele tuotakaan lausetta tämän enempää. :)

Kiertuetta ja tavallisen elämän metsästystä

Hui hai, ja täällä ollaan taas! Mulla onkin paljon kerrottavaa, mutta aikaa niiden kaikkien juttujen kertomiseen ei meinaa ollenkaan olla! No mistäs aloitetaan?

Peilikuva alkaa näyttää jo aika kivalta! :) (Ainakin jos tarpeeksi kaukaa katsoo! ;) )

Aloitetaan treeneistä! On ollut niin kivaa olla salilla taas! J on potkinut mua eteenpäin ihan urakalla, ja aina kun J ei ole ollut potkimassa, niin musta kuoriutuu joku ihan älytön salihirmu, joka luulee olevansa toooosi rankka mimmi ja painaa menemään ihan urakalla! Mulla on ollut mielettömän hyvä draivi päällä, ja sitä saa lisää kun katsoo peiliin ja huomaa sen edistyksen mitä nyt on yhtäkkiä tuntunut tulevan tosi paljon! Ihan mahtava fiilis käydä salilla taas. :)


Pieni flunssanpoikanen on yrittänyt tulla tosin mun ja mahtavuuden väliin, joten se on nyt onnistunut vähän hillitsemään fiiliksiä niin treenien kuin koulunkin osalta. Argh, miten ärsyttävää! Nokka vuotaa ja aivastuttaa, ääni painautuu maan alle piiloon ja väsyttää eikä mikään huvita, muu kuin tee ja vilttiin kääriytyminen. Joten: Hirviä määrä vitamiineja nassuun, teetä hymykupista ja leipäsiä ihan vaan siksi että ne on hyviä ja pitkästä aikaa niitä sattuu olemaan kaapissa, kauhiana hedelmiä että energiatasot pysyis edes jollain tasolla kun ruoka ei maistu. Niin, ja viltti korviin niinkuin kuuluukin. Yhden illan verran sain sairastaa, kunnes velvollisuudet kutsui jälleen.

Keikalle jälleen, tässä alkaa olla jo valmiina tämän kevään lookki, villejä viivoja ja hurjia vetoja.  Niinkuin Pirullisessa Tivolissa kuuluukin! ;)

Valmista keikalle! ;) 

Tiimi valmistautuu myös!

No tästä sitten päästäänkin niihin työjuttuihin, jotka sotkeekin aika tehokkaasti nyt ihan koko pakkaa - niin koulun, treenin, unen, ruokailun ja rytmien ja rutiinienkin kanssa! Viime viikonloppuna alkoi kiertue, jossa olen mukana kahta viikonloppua vaille kaikilla keikoilla. Meidän tiimi kiertää lähes koko Suomen Amarillot läpi tämän kevään, tarkemmin sanottuna vajaan kolmen kuukauden, aikana Amarillon Pirulliset Bileet- kiertueella. Se on ihan mielettömän siisti rundi, mutta todella raskas - siitä sain esimakua viime viikonloppuna! :D Laskettiin pikaisesti että ajomatkoineen, roudauksineen ja keikkoineen työtunteja tuli rapiat 38h, yöunilla ehdittiin olla maksimissaan 8h ja kilometrejä kertyi n. 1300km! Huhhuh!

Joko riittää, meitä väsyttää!! Kotia kohti.

Mä en tiedä miten hyvä idea on päästää tää teletappi rattiin, mutta yhtenä kappaleena ollaan silti kaikki joten kaippa tässä hyvin kävi! Se ajaa ken jaksaa, ja tiimi pelaa yhteen! Näillä reissuilla on niiden rankkuudesta huolimatta aina tosi kivaa! :)

Keikkareissun jälkeen on aika nuutunut olo - vasta näin keskiviikkona voin sanoa, että alan palautumaan reissusta univajeiden sunmuiden jälkeen. Autossa istumisen jälkeen kroppa on ihan jumissa, treenit ei meinaa kulkea, syömisistä puhumattakaan! Stressaan aika paljon sitä, miten koulun ja treenien käy tämän kevään osalta, kun reissua tulee kuitenkin aika paljon. Mutta toisaalta, sehän on vain kolme kuukautta mun elämästä, ei kai mikään siihen kaadu... Eihän?! :)

Joten paluu arkeen on saavutettu taas tavallaan, kouluun käy tämän tytön tie, ja salillakin taidan käydä tänään myös - kyllä se siitä alkaa taas suttaantua, kunnes taas perjantaina lähdetään rundille! ;) 

Mulla onkin sulle, arvoisa lukija, nyt tehtävä! Jos satut bongaamaan mut tai meidän tiimin kiertueella, kerro siitä tänne blogin kommentteihin! Olisi hauska tietää missä kaikkialla joku lukee mun hölmöjä juttuja (kun en oo tainnu vieläkään päästä kunnolla niihin mun elämää suurempiin pohdintoihin, miksi oikeastaan tän blogin perustin...) ja missä kaikkialla meidät onnistutaan bongaamaan! :) 

Onko väliä miten treenaa?

Vuoden vaihteen jälkeen iskettiin täällä taas uutta vaihdetta silmään treenien ja syömisten kanssa. (Ei vitsi miten hyvä sanaleikki, eikö?!) Tehtiin siis uutta treeniohjelmaa ja palattiin joulumätöistä normaaliin ruokailuun ja normaaliin elämään. Miten sitten loman jälkeen pääsee takaisin vauhtiin ja elämän virtaan? Jos mä olisin sellainen superfitnesspupu, sanoisin tässä tietysti että se on helppoa, tai ainakin jättäisin sanomatta jos se olisi haastavaa, koska eihän kukaan täydellisyyttä havitteleva fitnessblogaaja voi näyttää että joo, joskus on hankalaa päästä takaisin vauhtiin? No, en tiedä. En oikeastaan ole niin tutustunut noihin oikeisiin fitness-bloggaajiin että tietäisin mitä ne siellä oikeastaan juttelee. :)

Mä en kuitenkaan edes yritä teeskennellä, että paluu arkeen olisi jotenkin aivan itsestään sevää ja helppoa. Tietysti kun elämä rakentuu tietyistä palasista pitkän aikaa, niin niitä rutiineja tulee jo jossain vaiheessa ehkä vähän "ikävä" ja kaipaa tietyllä tavalla sitä, että elämä sujahtaisi takaisin normaaleihin uomiinsa. Tuon mun päivärutiinisuunnitelman (josta kerroin täällä.) myötä helpottuu myös sen rytmin löytäminen, kun on selkeä suunnitelma siitä miten sen toteuttaa.

Nyt kun treenejä on takana parilta viikolta, oon alkanut miettiä sitä, miten saisin takaisin sen hyvän treenimeiningin päälle sinne salille taas. Kysymyshän kuuluu: Onko väliä sillä, miten siellä salilla treenaa? Riittääkö että siellä vain käy, tekee liikkeet mitä ohjelmaan kuuluu ja lähtee kotiin? Vai keskittyykö treenissä tekniikkaan ja tuntumaan, vai pitääkö siellä ryskätä täysillä niin isoilla painoilla kuin vain voi, ja vähät välittää tekniikasta (mikä ihmeen tekniikka??)?

No kaikkihan tietysti päättää itse miten haluaa treenata ja mitä haluaa treenillään saavuttaa. Itse tykkäisin hinkuttaa tekniikkaa ihan loputtomiin, hakea sitä tuntumaa sinne lihakseen, tunnustella sitä poltetta, että se tulee oikeaan lihakseen ja varmistaa ettei liike aiheuta painetta esimerkiksi nivelelle lihaksen sijaan. Sitten kun mulla loppuu sinni, koetan heilua niillä isoilla painoilla ihan hölmönä sitten, ilman sitä ajatusta mukana. Nyt mä oonkin opetellut kuuntelemaan kroppaa, enkä varsinaisesti päätä etukäteen ennen salille menoa mitä liikkeitä siellä teen. Tiedän suurin piirtein mitä lihasryhmiä teen, ja mille lihasryhmälle treeni on kova, ja mikä sitten enemmän semmoinen pumpiti-pump veri lihakseen- treeni. Mun treeniohjelma on siis viitteellinen kun päivien kohdalla lukee vain mitä lihasryhmiä treenaan milloinkin. Sekin on sitten muutettavissa silloin jos esimerkiksi kroppa sanoo, ettei selkä olis tänään yhtään vastaanottavainen treenille vaikka onkin selkäpäivä, vaan esimerkisi olkapää-ojentaja tarvis nyt vähän enemmän huomiota, niin silloin yritän kuunnella kroppaa.

Treenivihko mulla on kuitenkin mukana aina, ja sinne merkkaan sen mitä oon tehnyt. Tiedän, että monet sanoo että se on sitä orjallisen suorittamisen juttua, ja siinä keskitytään ihan vääriin juttuihin jotka vie sitä keskittymistä pois siitä itse treenistä. No, onhan se osaltaan niinkin. Mä yritän pitää sen vain sellaisena päiväkirjana, mihin merkkaan uudet liikkeet mitä kokeilen, tsekkaan jotkut painot millä oon tehnyt jonkin liikkeen ja koetan pitää sitä progressiota yllä niin, että kun näen vihostani, että se pystypunnerrus on tehty pari viime viikkoa niillä seiskan painoilla, niin josko tällä viikolla koittais nousisko se vielä hyvällä tekniikalla niillä kasin painoilla - etten jäisi junnaamaan siellä tekniikan hinkkauksessa, mutten välttämättä sortuisi niihin ylilyönteihinkään.

Eilen kävin treenillä taas, ja huomasin kuinka hankalaa on saada kunnon tehot päälle vieläkin. Eilinen treeni oli ihan ookoo, muttei mikään super hyvä. Se harmitti, kun ennen joulua oli saanut tosi hyvät tehot treeniin ja ne treenit oli aika kovia silloin melkein automaattisesti. Nyt niitä tehoja on saanut hakea aika paljon ja silti välillä tuntuu ettei ihan nyt lähde. Siksi aloin pohtia sitä, että onko ookoo tehdä välillä muitakin kuin superkovia treenejä. No on varmasti, mutta kun mäkin oon semmoinen täysillä- tyyppi, niin mä en tykkää semmoisesta tunteesta, kun tuntuu etten antanut kaikkeani, en vienyt sarjaa niin loppuun, että pää sanoo ettei enää mutta saan silti ne pari toistoa lisää.

Mä en ole painonnostaja, vaikka aina silloin tällöin erehdyn niin kuvittelemaankin. Yritän opetella, ettei kova treeni = isot painot. En todellakaan puolentoista vuoden jälkeen vielä jaksa nostaa kovinkaan isoja painoja, enkä pääsääntöisesti siihen yleensä pyrikkään. Teen toistoja, jotka kiusaa tiettyjä lihaksia, eri kohtia lihaksesta, ja väännyn joskus vähän erikoiseenkin asentoon, jotta saan sen tehon juuri siihen kohtaan kuin haluan. En kyllä kaiken rehellisyyden nimissä tosiaankaan osaisi hakea tuollaisia tuntumia ilman Junnua ja Junnun opetuksia, hoksautuksia ja vinkkejä, mutta tää matka on ollut todella mielenkiintoinen sukellus oman kehoni maailmaan.


Eiliseltä treeniltä käteen jäi kipeä peppu, kun treenin painotus oli pepussa. Ghetto-booty on hakusessa, ja mielikuvitus on rajana liikkeiden muokkaamisessa ja hakemisessa. Tein eilisellä treenillä varmaan neljää erilaista kyykkyä, smithissä muokkasin asentoani niin, että siitä tuli "peppu-kyykky", ja taljassa koitin tehdä vähän erilaista kyykkyä nojaamalla vähän taaksepäin ja antamalla paineen keskittyä siihen takalistoon. Kyllä se irvistyksen sai aikaan, ja tänään kankut on hellinä, joten kaippa se ookoo-treenikin sitten ihan perille meni. Tai perälle? :D

Tästä se alkaa, tää kuva on otettu muutama kuukausi sitten, ja tästä (kankkujen) suunta on vain ylöspäin! ;)

Takaisin ruotuun?!

Iiks, kolmen viikon salitauon jälkeen on aika ryhtyä taas tuumasta toimeen! Liikunnasta on tosin huolehdittu salitauonkin aikana, kun muutto hoidettiin hellun kanssa kaksin - kolmesta eri osoitteesta roudattiin kamat yhteen osoitteeseen neljänteen kerrokseen ilman hissin avustusta asiassa. Nyt on siis lyöty hynttyitä yhteen kaikkiaan noin 17 000 porrasaskelman edestä. JA PEPPU KIITTÄÄ!!

On laadittu suunnitelma. Tunnintarkka päiväsuunnitelma, jos ihan tarkkoja ollaan:

7:00 herätys ja aamiainen
9:00 sali
11:00 ruoka (kyllä, ruoka-ajat merkataan myös kalenteriin, varsinkin mun tapauksessa...)
12:00 koiralenkki
14:00 ruoka
15:00 koulutehtäviä / koulu
17:00 ruoka
21:00 koti, iltapala

Ja noilla suunnilleen jos suunnistais nämä arjen askareet läpi niin saataisiin joku roti tähän touhuun! Kuten aiemminkin oon todennut, rutiinit auttaa mua a) muistamaan syömisen ja b) ehtimään reenille kaiken muun elämän virrassa. Kuulostaahan tuo tietysti tosi tylsältä, mutta eihän nuo kiveen hakattuja ole. Tuo suunnitelma auttaa mua ehtimään tekemään kaikki mitä pitää, kun muuten jään vaan haaveilemaan, ihmettelemään ja rapsuttelemaan koiria, takapuoltani tai muuten vaan istuskelemaan. Kokeilen nyt aamutreeniä, ettei siinä käy niin että treeni jäisi väliin kun illalla koulun jälkeen olisi se ainoa aika jolloin pääsisin salille, mutten enää viitsisi lähteä. Iltatreeni ei muutenkaan oikein sovi mulle, kun siellä sitten väsyneenä helposti alkaa ketuttaa, tai vaan väsymään, miettimään kaikkea muuta kuten päivän tapahtumia tai tulevan päivän tehtävälistaa. Haluan myös varmistaa, että saan tehtyä kaikki koulutehtävät ja kotitehtävät ajoissa ilman, että ne kaikki kasaantuu.

Rutiineista puheen ollen, näistä mun rutiinit koostuu. Se sisältää paljon puntarointia, paljon suuria ruokavarantoja ja isoja annoksia! Tai siis, mun mittakaavassa, muistetaan taas että oon aina ollut tosi huono syömään!

Ensin punitaan riisi ja laitetaan kiehumaan!

Riisin löytää siitä huushollin isoimmasta ämpäristä. Siihen mahtuu n. 10kg riisiä kerralla, siis todella kätevää! 

Puuro löytyy toiseksi suurimmasta ämpäristä! 

Pakastemarjat on pop aamupuuron kanssa! 

No sitten on kasvisten vuoro. Laiska kun oon, syön yleensä pussitettuja. Ja pakastettuja.  Kahden kämpän väliä kun on tähän asti kuljettu, niin tuoreet säilyy huonommin ja joutuu helpommin roskikseen jos niitä ostelee. 

Annoksen lastaamista, kanat messiin, riisit vain puuttuu! 

Valmista riisiä. Ihan siltä varalta vaan jos joku ei tiiä miltä riisiannos näyttää! Thihhii! No tältä näyttää minun yhen päivän riisiannokset yhes koos! :)

Pari salikertaa on jo takana, ja onpa vain kivaa taas olla kiduttamassa ommaa kroppaa! Hellun kanssa koitetaan nyt järjestellä niin, että päästään yhtä aikaa salille. Silloin minäki saan apuja ja vinkkejä silloin kun tarvin, eikä tarvi kotiin asti ootella että pääsee kyselemään miten joku mennee. Sain uuden treeniohjelman "joululahjaksi" ja nyt puhaltaa uudet tuulet kertakaikkiaan! Oon ihan super innoissani tästä, on nimittäin viisjakoista luvassa, paljon taka-osastoa, jalkoja ja olkapäitä. Kolme jalkapäivää takaa varmaan aika hyvää settiä sinne puolelle, enkä malttais odottaa mitä siellä sitten saa aikaan! Jääkäähän kanavalle, luvassa varmaan kohtapuoliin jotain kuntokartoitusta kuvien kera, jotta saadaan jotain kuvaa sitten kesällä siitä, miten mielettömän suuria tuloksia tällä rääkkireenillä saadaan! Okei, okei. Maltti on valttia ja niin edelleen... Mutta joskus sitä ei jaksaisi olla maltikas ja ottaa rauhassa.

Mähän aina sanon, että hitaasti hyvä tulee, ja että kehitys tulee itsekseen, omaan tahtiin, siinä sivussa, ja että tärkeintä on nauttia treenistä ja siitä olosta mikä tulee kun syö oikein ja käy kiusaamassa lihaksia keskitetysti, tietoisesti ja oikein. Ja niin sanon nytkin. Silti minusta on hyvä, että on innostunut, kokee niitä innostumisen tunteita, jotka kohottavat motivaatiota ja auttavat jaksamaan. Mä olen vähän sellainen nollasta sataan- tyyppi, joka innostuu tosi kovaa tosi helposti. Teen sen myös ihan tieten tahtoen, sillä positiivinen ajattelu on minun mielestäni tärkeä osa elämää, ja auttaa jaksamaan - olipa kyse sitten treenaamisesta, koulusta tai muuten vain elämästä. Siksi on joskus ihan ookoo innostua myös treenistä, ja haaveilla tuloksista. Joskus on hauska ajatella, että puolen vuoden päästä tulokset on päätähuimaavia, ja miksei ne olisikin! Kovalla työllä saa aikaan kehitystä, ja tähän mennessä olen lähinnä vain yllättynyt niistä tuloksista, mitä olen saanut jo aikaan.

Tähän uskon vakaasti, ja tähän vetoan tässä postauksessakin! :)
Vapaa suomennokseni: "Positiivinen ajattelija näkee mahdollisuuksia ja saavuttaa mahdottomuuksia." 

Päämääriä on hyvä olla olemassa. Mä oon ohittanut jo kaikki mahdolliset päämääräni jotka olen itselleni asettanut. Etenkin alussa, kaiken alussa kun opettelin uutta elämäntapaani, oli tosi tärkeää asettaa itselleen tavoitteita, haaveita ja tavoitehousuja. Kaikkihan tietää ne jotkut housut vaatekaapissa, jotka odottaa sitä päivää, jolloin ne taas mahtuu jalkaan. Mullakin oli sellaiset, mutta ne on mahtuneet jalkaan jo 6kk sitten. Sitten keksin, etten voi hankkia tai laittaa jalkaan merkkitreenihousuja, ennen kuin olen "ansainnut" ne. Okei, tuo saattaa kuulostaa hassulta, mutta minusta niitä betterin pöksyjä ei kannata maksaa isolla rahalla ja kiskoa jalkaan, jos jalat näyttää enemmän makkaroilta kuin treenatuilta, kun ne pöksyt on suunniteltu kumminkin niiden treenattujen muotojen mukaan sopiviksi. (Selvyydeksi sanottakoon, ettei mua muiden pöksyt tai jalkojen muodot niin häiritse, mutta oman motivaation luomiseksi otin tämän omaksi tavoitteekseni - oma kehitys, treeni ja ulkonäkö on mulle huomionarvoinen asia, muiden ulkonäkö, treenaaminen tai elämäntapa ei mun mielestä kuulu mulle tai ole mun arvosteltavissa.)

Nyt tavoitteenani on olla siinä kunnossa, että voin joskus vielä laittaa päälleni ne betterin tiukat shortsit ja niihin sopivat urheiluliivit tai mitkä ne nyt on, lyhyt toppi joka sopii niihin shortseihin. :)


(En kyllä ollenkaan tiedä, missä niitä kehtaisi pitää, kun ei salille tai rannallekkaan ne päällä oikein voi mennä. Voihan ne ostaa kaappiin ja pistää päälle aina kun ottaa itsestään niitä fitness-selfieitä??) Ja kun kinkkuihin ja kankkuihin on saanut oikein paljon lihaa päälle (ei läskiä, vaan LIHAA) niin voi hankkia ne betterin camo-pökät! Mielikuva niistä on kuitenkin semmoinen "ne on ne truu-bodarin pöksyt, ei mitkään wannabe- pökät". Mielikuvathan ei vastaa missään nimessä todellisuutta, joten mun juttuja ei kannata ottaa ihan kauhean vakavasti. Nää nyt on vaan sellaisia, jotka auttaa mua pitämään motivaatiota yllä. Esimerkkeinä oli Better Bodiessin vaatteet, koska uskoisin, että ne on kaikille ne tutuimmat versiot treenivaatteista, ainakin meilläpäin! :) Kaikillahan on omat tavoitteensa, haaveensa ja mielikuvansa mitä hellii ja vaalii, kunnes ne saavuttaa. Tai ainakin periaatteessa saavuttaa. (En usko ostavani noita shortseja ja toppia koskaan, mutta jos peilistä katsoo joku päivä sellainen tyyppi, joka voisi PERIAATTEESSA laittaa ne päällensä, olen onnistunut saavuttamaan tuon tavoitteen!) Olisi hauska kuulla muidenkin tavoitteita, niitä hassujakin! Mä oon ainakin avannut pelin heittämällä ne hassuimpani, salaisimmatkin haaveeni kehiin, joten olis hauskaa jos joku muukin uskaltautuisi kertomaan omansa! ;)