Välidieetti viikko 7: Nälkäkö?

Mä oon lupaillut esitellä teille mun uuden ystävän, nälän, jo useampi viikko sitten. Olin ihan varma et se tulee tekemään parempaa tuttavuutta viimeistään silloin kun mun välipalalta otettiin hiilarinlähteet pois. Tai kun lisäiltiin aerobisia treeniohjelmaan.

Mutta mun täytyy kuitenkin tuottaa teille pettymys! Se nälkä jota oon (pelonsekaisin tuntein) odottanut, on tehnyt mulle oharit! Tottakai pientä mahan kurnimista on esiintynyt, ja ruoka-ajoista on aika paljon helpompi pitää nykyään kiinni, mutta aivan vakavasta maarun huutamisesta ei ole vielä ollut merkkejäkään! 

Mites tää nyt tälleen menee? Eikö dieetillä pitäis olla nälkä, kurjaa, hirveetä ikenien imemistä, kynsien syömistä, hermoilua ja äksyilyä? Mielitekoja juu, paljonkin jos kaikkia ajatellaan yhtäaikaa. Mutta ei tää oo ollenkaan kamalaa vielä! Kai mä sit olin valmistautunut jotenkin sellaiseen hirveään kärsimykseen, ettei tää nyt sitten tunnukaan miltään kamalalta kun tässä tehdään tuloksia joka päivä ja fiilis pysyy korkealla. 

Ja sitten on tietysti herkkupäivät, jotka auttaa jaksamaan. Seiskaviikon "palkinto" oli karkkipäivä, jonka saan jos treenit on kovia ja homma menee taas eteenpäin. No sittenpä puntarissa lyötiin paino sinne 51:n kilon puolelle ja karkkipäivä oli plakkarissa ansaittuna palkintona. :) Ja kyllähän ne maistui hyvälle kerrassaan, ansaitut karkit, joita sainkin lopulta syötyä päivässä semmoiset 500g! Kuvatodisteita ei tästä tapahtumasta saatu, keskityin todellakin vain niiden syömiseen - en kuvaamiseen! :D

Viikonloppuisin saan periaatteessa yhden vapaavalintaisen aterian, jonka avulla pää jaksaa, kroppakin ehkä vähän ilahtuu ja homma menee hyvässä hengessä eteenpäin. Nää on niitä juttuja jotka ei kaada dieettiä koska kyse ei ole kisadieetistä, vaan saattaa jopa auttaa sitä. Kortisoli- eli stressihormonit pysyy matalalla, mieli hyvänä ja kun iltaisin menee unille hymy huulilla, vois väittää että levon määrä ja laatukin on ihan kunnossa, joka kuitenkin on yksi tärkeimmistä asioista tässä hommassa. Se yksi ateria ei tee mitään yksistään, mutta mä väitän että se auttaa hirmuisesti jaksamisessa niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Nää edistysjutut on aina semmoisia henkimaailman juttuja, ettei aina se kuinka kurinalaisesti ja puhtaasti sä syöt määrittele sitä kuinka hyvin sä onnistut. Jos "täydellistä", askeettista elämää elävä fitnessmuikkeli stressaa ja murehtii jokaisesta asiasta mitä se tekee, ei se välttämättä onnistukaan sen paremmin kuin se joka vetää välissä laskelmoituja "ohareita" ja pysyy rentona ja hyväntuulisena. No molemmat onnistuu (tai epäonnistuu) yhtä varmasti - molemmat tavat toimii. Mutta mietippä ite, kummalla tavalla sä tekisit mieluummin?

Sorisori ja silleen! Ja sitten se paljastus...

No huppista vaan, niinhän sitä vain vilisti ohi kaksi viikkoa ilman sitä lupailemaani postausta! Tulossa oli ihan hillitön hehkutuspostaus, joka jäi lähtötelineisiin meikäläisen töhöilyn kanssa, kun nuo ajastukset ja nettiyhteydet ei ihan mennyt niinkö piti. :D

Mä yritin!! Mut ei toimi niin ei toimi!

Mä yritin kuitenkin lähetellä teille kuvapäivitystä Instagramin puolella, jonne tuolta sivun yläkulmasta pääsee yhdellä näpäyksellä joten ehkäpä uteliaimmat ja nokkelimmat teistä jo ehtikin päätellä mistä on kyse. Mutta tehdään tästä nyt virallista, sillä nyt se tulee: Suuri paljastus! :D

Kiinan reissuhan se, pitkään haaveiltu seikkailu Aasiaan Pekingin ja Shanghain kautta! :)

 Tässä pari valikoitua kuvaa sieltä reissusta, kaiken kaikkiaan räpsin jotakuinkin reilut 800 kuvaa koko reissulla, ja ajattelinkin postailla teille vielä erikseen ruokapostauksen noilta meidän seikkailuilta! :)

 

Viimeiseksi kirsikka kakun päälle, onhan tää nyt kuitenkin fitnessblogi! ;) Btw, joku Nyyssölän Mika sanoi terve! ;)

 Niin ja ei me nyt ihan kokonaan lomalle heitetty, hotellihuonejumpat saatiin aikaiseksi melkoisen monena aamuna, kertaalleen käytiin hotellin vieressä olevalla salilla mutta se aukesi vasta klo 10 aamulla joten puoli päivää olisi siellä mennyt hukkaan. Huoneessa pumpit alle ja reissun maksimiaskeleet päivässä tais olla 36 000 askelta, niin josko siinä olis ollu meille fitnestä tarpeeksi! :D

Fitness- ja lomakuulumisin

-S

Nyt niitä tuloksia - mitä saatiin aikaan, vai saatiinko mitään?

Hui! Nyt se on koittanut, se hetki kun on aika paljastaa dieetin lopputulos! Mä en tiedä mitä mä sanoisin, te kaikki varmasti viimeistään viime blogautuksesta hiffasitte et on joo ollu vähän hankala dieetti. No tavoitteet onneksi oli viimeiset pari viikkoa aika selkeänä mielessä - ne realistiset tavoitteet myös - ja hommaa painettiin eteenpäin apinan raivolla. Aerobiset 20min joka treenin jälkeen kun kroppa tuntuu ottavan sitä yllättävän hyvin vastaan, kaloreita ei silti pudotettu mitenkään älyttömän alas sillä muistin, ettei tässä nyt kisoihin olla tiristämässä mitään eikä siinä nyt sitten mitään järkeä olis ollu tässä vaiheessa.. Tekis silti mieli selitellä näitä kuvia kauheesti, et ku turvottaa ja nestettä on ja ja ja.... ku just heräsin ku nuo kuvat otettiin. Ni. Nii ja enkä vieläkään osaa niitä oikeita poseja! :D Niinkerta.

Okei. Mennään näillä. Tämän hetkinen kunto verrattuna kahden kuukauden takaiseen, jolloin dieetti aloitettiin. Alkukondis esitettiin ensimmäisen kerran täällä, kun tää projekti potkaistiin alkuun. Nyt se on täällä, uuden, vähän jopa muuttuneen kunnon rinnalla. Hui. Nyt mennään!

No okei, oon kyllä molemmissa ihan sikaräjähtäneen näköinen, mut siinäpä ne nyt on. :D Katsokaa kondista, elekää nassua! Kiitos. :)

Eli ennen......


                                               ......... ja jälkeen.

Jaaaaa ennen......



                                           .......... ja nytten.







Jaaaaaaaaaaaaaa......




                                        ........ kyllä te tajusitte. :)

Siinäpä sitä olis, kroppaa taas raadollisesti näytillä koko kansan eessä. Jos tahdotte tiirata tarkemmin noita kuvia, niin klikkailkaa niitä, niin ne tulee kaikki nätisti järjestyksessä omana isompana ruutunaan näkyviin. :) 

Painohan ei ole oikeastaan muuttunut sitten sen alun jälkeen mihinkään, kondis sitä vastoin on kiristynyt kyllä silti vähän. On se jännä, tää mun "slogani" piti loppuun asti: "Ei se paino vaan se tunne" joka nousi vielä kyllä arvoon arvaamattomaan noiden mun kriisien  aikana, kun aina muisti siitä hyvästä olosta kun kroppa toimi ja aineenvaihdunta rullasi eteenpäin, kone oli käynnissä ja treenit sujui ja tuntui hyvältä - kaikki tuntui hyvältä - että ei se paino tai sen dieetin edistyminen ole niin suuri juttu sen rinnalla, että saa aikaan itselleen sen hyvän olon ja kevyemmän elämän! :) Näköjään se pätee myös tuon peilikuvan kanssa, voi olla että puntariin ei aina ole luottaminen. Tää oli eka kerta kun tajusin/uskalsin ottaa ennen ja jälkeen- kuvat (ja julkaista ne ennen- kuvatkin) joten siinäpä niitä teidän retosteltavaksi. ;)

Nyt olo on hyvä, suunnitelmat tulevaisuutta varten aika hyvin jo hahmoteltu.... mutta ensin mennään ensi viikon alkuun ihan hillitön loppukiri niin pitkälle ja niin paljon kun ehditään ennen H-hetkeä, kun se massiivisen mahtava, huikean hieno, mielettömän jännittävä ja viis miljoonaa muuta adjektiivia sisältävä THE JUTTU koittaa! Ai mikäkö? 

 En kerro vielä!!! 

Buahhahhahhahhahhahhahhahahahahaaaaaaa!!!!!! 

 Salaisuuksien verho saa vielä pysyä kiinni, koska pitäähän mulla vähän ommaa kivvaaki olla. Vielä vähän aikaa. ;) Noista tulevaisuuden suunnitelmista kerron sitten kun niiden aika tulee, sitä ennen on vielä yksi tai kaksikin juttua varmasti matkan varrella. 

Pysykäähän kuulolla, pian koetan ennättää postailla haastepostauksen, jonka sain tuossa eräältä toiselta bloggarilta. Hih, jännää! :D

Dieettikuulumisia II: Mietintämyssy päähän, osa 1/3

 Moikka taas täältä diettaamisen eturintamasta, tavallisen elämän keskeltä!

Kun ollaan dieetillä ilman kisatavoitetta ja siis ihan muuten vaan kiristellään, on välillä ihan hyvä pysähtyä miettimäänkin, mitä on tekemässä. Tuossa pohdittuani pitkään tuli asiaa lopulta niin paljon, että jouduin jakamaan sen kolmeen osaan: Miksi? Mitä? Miten?

Yritän vastata, tai ainakin pohtia tässä tekstissä näitä kysymyksiä:

Miksi dieetti, tai miksi fitness ylipäätään? Onko se luopumista, vaatiiko se itsekuria, onko se turhamaisuutta vai onko sille jotain muuta syytä?

Vähän niinkuin tämä, tylsää dieettisapuskaa?

Niin. Yleinen mielikuvahan dieetistä on negatiivinen. Ollaan syömättä, syödään tosi tylsiä ruokia, on nälkä, mitään ei saa ja kaikki kiva kielletään.  Miksi sellaiseen kukaan huvikseen haluaa lähteä, jos se vaaka ei osoita yli satasta ja vaatekootkin on suhteellisen pieniä? Kieltämättä, jos asiaa ajattelee noin, niin kuulostaahan se aika typerältä! :) Mutta jos asiaa ei ajattelisikaan noin mustavalkoisesti, niin voi huomata, että on olemassa kultainen keskitie. Se tie, jossa mitään ei vedetäkään aivan äärimmilleen.

Aamupalaprosessi

Toisin kuin monet true fitnesspuput, jotka elää ja hengittää fitness-laiffii ja tutkii, rakentaa ja kokeilee erilaisia ruokavalioita, superfoodeja, jauheita, pillereitä, dieettaa ihan koko ajan ja rajoittaa kaikkea ihan vaan sen takia et niin kuuluu tehdä, mä yritän pitää rutiineista ja fitneksestä kiinni jotta se voi tukea mun normaalia, muuta elämää. :) Toivottavasti mä en nyt onnistu loukkaamaan ketään tuolla vähän kärjistetyllä kuvauksella, en tosiaan tarkoita että sekään olisi väärin tai jotenkin huono valinta. Mulla ei vaan aika ja mielenkiinto riitä ihan niin pitkälle, että hifistelisin koko ajan jotain mahtavia ja siistejä jauheita jotka maistuu ihan kamalalle. Mut mä en sitten tiedä, olenko mä lainkaan mikään true fitnesspupu. ;) Mä koen, että elämä tapahtuu sen fitneksen lisäksi kaikessa muussakin, mitä mä teen. Oon vähän vanhanaikainen, ja tykkään semmoisesta plain simple- tyyppisistä ratkaisuista. Mä en harrasta polvitukia, painonnostovöitä, salihanskoja, maca-jauheita tai muita hässäköitä. En voi käsittää, miten joku jaksaa tehdä joka aamu jonkun aamiaissmoothien viidestä eri superfood-jauheesta ja banaanista. Mulle on hyvä saavutus jos mä jaksan väsätä sen puuron, muistan lisätä sinne sen öljyn ja vielä huomaan laittaa oikean määrän protskujauhetta siihen. Kahvinkeittokin on jo tarpeeksi vaativa projekti aamuisin... en tosiaan siis oo mikään aamu-ihminen! :D 

Nam!

Mulle tulee kuitenkin tästä elämäntavasta hyvä olo, se tasapainottaa niin henkistä kuin fyysistäkin oloa. Se ei ole stressin aihe, kun en suostu siitä stressiä ottamaan! Miksi pitäisi? Miksi elämäntavasta ylipäätään pitäisi stressata? Kyseessähän on aivan oma valinta, miten on halunnut elämäänsä viettää. Joka päivä, joka hetki, on vastassa uusi valinta. Se, minkä valinnan mä milloinkin teen, määrittelee sen olenko tyytyväinen elämääni vai en. Mä haluan elää sellaista elämää, jossa pystyn seisomaan kaikkien valintojeni takana. Esimerkiksi: Mä oon dieetillä, mutta söin eilen puolikkaan Tuplan. Se ei kaada maailmaa, ja pystyin ilomielin antamaan itselleni luvan poiketa vähän dieetistä - enkä edes nähnyt asiasta painajaisia yöllä! :D

Niin. Miksi sitten dieettaan? No, miksi en? Tietysti on kiva katsoa itseään peilistä, ja tutkiskella mitä muutoksia tämän prosessin aikana kehoon tulee. On kiva kaivaa kaapista bikinit kesää varten esiin ja kokeilla niitä päälle huomaten, että hyvältä näyttää! Olin niin turvoksissa kiertueen jälkeen, että olo oli ikävä ja turpea. Ei ollut kiva olla! Housuja ja paitoja piti asetella päälle, ettei turvotus rönsyilisi housurajan päälle. Ei se ole kivaa! Tiesin, että pienellä kiristelyllä saan turvotuksen laskemaan, ja kiva olisi kurkata sen kaiken löysän alle, ja katsoa mitä parin vuoden treenaamisella on saatu aikaan. Ajatus siitä, että se on mahdollista, että minä pystyn siihen, ja että se ei ole ihan mahdottoman suuren työn takana, tuntui mukavalta! Joten, miksi ei? Joku saattaisi varmaankin sanoa, että sehän on narsismia, että tykkää ihailla itseään, mutta kukapa ei oman työnsä tuloksia haluaisi ihailla? Toisilla se on itsetehty kakku, tai itse veistetty vene, minulle se on projekti kroppa! :) 

Tadaa, kaksi viikkoa dieettiä ja hyvin näyttäis potkivan! :)

Ai mitenkö se projekti kroppa oikein sitten edistyy? No, täältä pesee! 

Treenit on sujuneet aina vain paremmin ja paremmin! Nautin taas siitä tunteesta, että saan antaa kaikkeni, ja annankin! Mulle jo vähän taas naurettiin yhdellä salireissulla, kun tulin taas hirveän keskittyneenä ja melkein raivolla tekemään jalkatreeniä! :D No hyvähän se on ettei sitä oteta pahalla, kaippa nuo tutummat salityypit alkaa jo tottumaan siihen, että joskus ei vaan lähe ilman pikku kurttua otsassa - sillä jalkatreenillä saatiinkin aikaiseksi taas oma painoennätys prässissä, vaikka ei ollut ihan niin tarkoitus alkaa riehumaan. :P Mutta jos kroppa sanoo "yea" ja pää sanoo "hell yea" niin silloin on parempi antaa mennä vaan! 

Pepputreeniä uudella laitteella!

Tästä tulee vähän perverssi olo, mutta kyllähän toimii ja hyvin! Aaah! :P

Namnam, kyllä pehvaa hellitään - salille oli tullut toinenkin pehvankasvatuslaite!

Harjoittelussa vielä sen oikean tuntuman saaminen, mutta ihan mahtislaite silti! <3

Ruokailut sujuu tosi kivasti! Tämän viikon alussa tehtiin eka pudotus kaloreihin, ja fiilis on ollut tosi hyvä. Ruokkis piti kyllä sitten laskea uusiksi, kun oli pakko ottaa välipalalta mun rakastamat leivät pois kun ne tuntui turvottavan vähän liiankin kanssa. Ei sovi entiselle leipärohmulle leivät enää, ei! Oh well, no can do! Laitoin testiin sitten Mannisen Protein Puddingin josta tein protskupannareita, ja ai kiesus ko oli hyvvää! :) Tässäpä vähän kuvia mun dieettiruuista, oon niistä aktiivisesti räpsinyt kuvia niinkö kunnon fitnesspupun kuuluukin, mutta pitäähän ne tännekkin laittaa! :D En jaksa liikoja stressailla noista ruuista, pääasia et määrät on oikein ja oikeat ruuat tulee syötyä oikeisiin aikoihin, maku on jostain syystä ollut nyt kyllä yllättävän jees silti! Johtuu varmaan siitä, että puhdas ruoka tuntuu ja maistuu taas pitkästä aikaa niiiiin hyvälle! :)

Kiireisen fitnesspupun pikaruokaa: Valmiiksi paistettuja kananpaloja pakkasesta lautaselle, lisää riisi ja kasvikset ja mikroon! Valmista HETI.

 

Kas näin!

Ja näin!

Etuja (vai haittoja??) valmentajan asumisessa saman katon alla? :P J otti asiakseen varmistaa, että tulosta tulee! :D Ihana <3

Ihania protskupannareita välipalaksi, nam! Ei tää dieetti nyt aivan kurjaa ole!

Hei, niin ja kun oon avautunut mun pöksyongelmista täällä (Esimerkiksi täällä), niin laitetaanpa päivitystä silläkin saralla kehiin! :) Mä hankin nimittäin ensimmäiset pitkästä aikaa sopivat, kivat, joustavat, mukavat ja aika vähän pehvan kohdalta alaspäin valuvat housut: Drome Zipper Pantsit! Jes! Taas ollaan ihmisten lailla normaaleissa housuissa, eikä tarvi miettiä mistä löytäis tarpeeksi pitkiä paitoja legginssien kanssa pidettäviksi ettei kukaan luule et pehva paljaana kuljen kalsareissa pitkin kyliä! :D Parasta!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin päätän tämän katsauksen, palaan asiaan kunhan osa 2/3 valmistuu. Sitä odotellessa muista tsekkailla Instasta kuulumisia kuvien muodossa. :)

Dieettikuulumisia: Ei se paino vaan se tunne

Morjensta taas kaverit! Nyt sitten teidän kaikkien kauheasti odottamia dieettikuulumisia, osa I:

Dieettiä on nyt kulunut 1.5 vkoa. Mitä tässä ajassa on tapahtunut? No eipä paljoa, mutta silti vaikka mitä! Ai mitä niin?

Aloitetaan treeneistä:

Viime viikolla treenit sujui tahkeasti, tauon jälkeen voimatasot ja tuntuma oli huonontunut ja siksi treeni oli vähän tuskaista. Viime viikon selkätreeni oli vähällä saada turhautumisen kyyneleet silmiin jo salilla, kun taljassa nousi paaljon ohuemmin levypainopakkaa kuin ennen kiertuetta. Selkätreeni on ollut mulle aina aika raivokas treeni, tykkään treenata sitä lujaa ja vimmalla, kun se menee muuten niin helposti siihen hifistelyyn ja tuntuman hakemiseen. Juu, sekin on tärkeää, mutta kun on kovan treenin aika ja tekniikka periaatteessa kunnossa, niin silloin ois parempi vaan painaa menemään lujaa. Ylätalja on ollut aina mun lemppariliike, siinä oon aina saanut tosi hyvän tuntuman jo lämmpärisarjoissa. No ne työsarjat on ennen taukoa menneet sitten sen kymmenen-kakskyt kiloa suuremmilla painoilla ja ai että mulla harmitti nyt, kun hampaat irvessä vedän pienenpientä pakkaa! 

Jalkatreenit meni samaten varovasti, vimmalla taistelin pääni sisällä että jaksanko, kun pää sanoi etten jaksa ja kroppa tuumasi että sattuu, ja keskenhän ne sarjat taisi jäädä. Harmitti. Minä ja treenin aikainen kipu ei olla enää kavereita. Ennen sain ne kiksit siitä, nautin, suorastaan hymyilin kun sattui ja poltti lihasta. Sehän tarkoitti sitä, että perille meni ja tekniikka toimi kun kerran tuntuu justiinsa siellä missä piti. Mahtavaa. No, eipä ollut enää. Nyyh! 

Junnu yritti lohduttaa mua muistuttamalla: "Ei se paino, vaan se tunne". Niin, en ole painonnostaja, tää ei oo voimalaji, ja hermotus tulee takaisin sinne lihakseen pikkuhiljaa. Mulla on mahdollisuus ottaa nyt kaikki hyöty tästä ja jaada jaada. (mullekaikkitännehetinyt-minä ei nyt ihan purematta niellyt tätä, vaikka tottahan se lienee... :D )

Viime viikon torstaina kävin sitten vieraissa! ;) Kaverini "Hyppyripylly" Operaatio Hyppyripylly- blogista haastoi minut mukaan tempaukseen, jossa käytiin kiinteytystunnilla, siis ohjatulla jumppapumppa- tunnilla ihmettelemässä ja heilumassa.

Se oli ihan hauska välihyppy rennompaan liikkumiseen, missä ei hinkattu tekniikoita tai stressattu muusta kuin siitä, meneekö jalat solmuun hyppiessä. Liikunnan iloa - eli juuri sitä mitä kaipasinkin tähän väliin! Vielä käytiin tutustumassa samassa paikassa sijaitsevaan viihde/urheilu/liikuntakeskukseen SuperParkkiin (lapsille ja ehkä vähän aikuisillekkin sopiva rellestyspaikka) missä oli jos jonkinnäköistä hilavitkutinta ja aktiviteettia. :D 

Tän viikon maanantaina vedin johtopäätöksen, että pikkuhiljaa hyvä tulee - hyväksyin sen, että minä ja treenin aikainen kipu ei vaan olla kavereita vielä. Päätin lämmitellä sitä tarmolla ja vikitellä sen takaisin kaveriksi. Arvioitu kaverustumisaika saattais olla jossain tuolla ensi viikolla. No, kuinka ollakkaan. Mulla oli selkätreeni eilen, ja TADAA!!! Rakkaus lajiin, lihaksen poltteen ja kipeyden, kramppien ja kouristusten (tä, no en tiiä onko sellaisia mut rimmasi hyvin tässä) tunne sai aikaan mielettömän euforian ja nautinnon tunteen! JES!!! Hirveällä vimmalla marssin kansantalouden tentin ja laskentatoimen perusteiden jälkeen salille, iskin luurit korville ja annoin palaa! Ja miten mahtava fiilis oli vielä tänä aamunakin, kun selkä oli niin juntturassa, etten meinannut sängystä päästä ylös! :) (Kohta tulee varmaan joku valkotakkinen tyyppi hakemaan mut hoitoon...?) 

No sitte päästään ruokailuihin:

Alkukankeuksien jälkeen kroppa on alkanut toimia, ja vaikka kalorit ei vielä ole ollut kauhean matalalla, niin koska aineenvaihdunta on lähtenyt käyntiin niin nälkäkin on tullut tasaisin väliajoin muistuttelemaan ruoka-ajasta. Mahtavaa! Pikkuhiljaa kroppa alkaa palautua ja toimia niinkuin pitääkin, ja toimii kuin junan vessa. Ainoastaan kouluillat on hankalia, kun ruoka-aika olis keskellä tunteja ja tunnilla on nolo mussuttaa mitään. Odotan siis kotiin asti, ja jos treenit odottaa koulun jälkeen, niin pikana kotona ruuat nassuun ja maha täynnä sit vyöryn salille. Mutta mikäs siinä, nää on varmaan sit niitä pieniä henk. koht. valintojen hetkiä.... ;) Harjoitteluahan tämä on, että saadaan elämä sujumaan "optimaalisesti". Jos se koskaan on mahdollista! :D 

Painon eteneminen:

No tässäkin päästään sitten siihen otsikossakin olevaan aiheeseen! Taas:

Ei se paino vaan se tunne.

Paino putosi reippaasti aikataulun mukaan sellaiset 400g. Sitten se nousi 200g. Argh!! :D Tavoitteena olisi siis tiputella kahdeksan viikon aikana puolisen kiloa viikossa, ei mielellään enempää, sillä lihaksia (niitä työllä ja tuskalla rakennettuja, vielä lähes olemattomia) ei hirveästi tekisi mieli menettää. ;) 

Painon nihkeästä putoamisesta huolimatta peilikuva alkaa jo näyttää hivenen rohkaisevammalta. Jee! Puntari nurkkaan ja kuvia räpsimään! Ja peilin eteen ihmettelemään. The truth is out there, ja totta siellä kai jotain tapahtuu kun fiilinki on kuitenkin aika jees. Ja se fiilis kai se tärkein kuitenkin on, oli sitten dieetillä tai ei. ;) 

Hei ja seuratkaapa mun Instagram-tiliä, sieltä löytyy ajankohtaisempaa kuvamatskua pitkin viikkoja jos postaukset tänne venähtää. Saa niistä kuvista tykkäilläkkin, siis ihan rohkeasti vaan (kun ette tänne kummiskaan uskalla kommentoida vaikka niinkin saa tehdä) kun siitä saan tärkeää informaatiota siitä mistä te diggailette ja mistä ette niinkään - niin saadaan tännekkin sellaista sisältöä mikä teitä kiinnostaa ja/tai miellyttää teidän silmää. Tai sitten ei..! :P Joka tapauksessa, sivun ylälaidasta löytyy nykyään täppi josta löytää suoraan sinne mun instaan, ei muuta ko sinne vaan! :)

Nyt mä kotiuduin koulusta, nyt siis ruuat nassuun ja salille, mars! Kuvia ei tähän postaukseen näköjään juuri tullut, mutta lisäillään niitä vaikka huomenna... :)

Onnen hetkiä ja hyviä juttuja

VAROITUS! TÄSSÄ POSTAUKSESSA TULEE OLEMAAN YLTIÖPOSITIIVISUUTTA JA ÄLLÖTTÄVÄN ONNELLISIA AJATUKSIA! Postaus sisältää myös PALJON kuvamateriaalia!

Hei sinä rohkea joka et vähästä säikähdä ja uskallat jatkaa lukemista varoituksista huolimatta! Aloitan hyvän mielen postaukseni kuvakollaasilla, jota kutsun nimellä: "101 tapaa nukkua keikka-autossamme". - Enkä edes liioittele paljoa! ;)

Hienoa reissaamisessa on se, miten paljon aikaa siihen menee. Siinä ajassa ehtii tylsistyä moneen kertaan, ja kun katselee yleensä ottaen samoja naamoja viikonlopusta toiseen, niin jossain vaiheessa ne jutut lähtee ihan mukavasti käsistä. Myös mielikuvitus alkaa lentää, joten esimerkiksi luovuus nukkumapaikkojen etsimisessä alkaa kukoistaa. Myös juttujen taso huononee radikaalisti tämän prosessin yhteydessä. Tämä saattaa vaikuttaa aika kamalalta, mutta on itseasiassa aika hauskaa. :)

Tulkaa leikkimään meidän kanssa! Niin, siis omalla vastuulla. ;) "Lapset viettävät leikkihetkensä vanhempien vastuulla!"

Oman elämänsä supersankari!

Selfiet on kovassa huudossa

Selfie, taas! :)

Hauskuus lienee katsojan silmässä, enkä ole aivan varma onko kukaan enää kuukauden reissaamisen jälkeen aivan kauhean hauska. Ajattelen kuitenkin asiaa seuraavasti: Meillä on aina aika hauskaa tuolla reissun päällä, johtuipa se sitten siitä, että ollaan kaikki vähän hölmöjä, vähän väsyneitä tai sitten vaan kellään ei oikeasti ole enää mitään järkevää sanottavaa! :D Tietysti puheenaiheetkin alkaa käymään vähiin, vaikka samoista aiheista ollaankin onnistuttu puhumaan (useinmiten vieläpä samoilla argumenteilla) varmaan sen 8 kertaa parhaimmillaan. Joskus joku keksii hyvän vitsin, yleensä kuitenkin aika huonon. Pilaillaan toistemme kustannuksella minkä ehditään, sekä haaveillaan ja suunnitellaan tulevaa. Sitten kun päästään perille, niin pyyhälletään pää viidentenä jalkana kun aletaan käymään tuumasta toimeen. Mutta kaippa sitä sanotaankin, että rankat työt vaatii rankat huvit! :D Just viime viikonloppuna oltiin Helsingissä isolla kirkolla, jossa aiheutettiin hivenen hämmennystä ja ehkä vähän paheksuntaakin siinä roudaamisen ja valmistautumisen lomassa. Mutta meillä oli kyllä hauskaa, ja nauraen jaksaa paljon paremmin tehdä töitä kuin suunnattoman ärsytyksen vallassa! Meillä on onneksi ihan mielettömän ihana tiimi, ja siksi silloinkin kun väsyttää tai ärsyttää, on kuitenkin osaava tiimi taustalla joka paikkaa sen verran että pystyy pikkuisen hengähtämään välissä että jaksaa taas painaa. <3 

Kukkuu!

 Mutta jotta ei aina puhuttais vaan kiertueesta, niin puhutaan vähän keikkailuista! :P Niin, kävin siis kesken kiertueen Seinäjoella Karmassa kolmen keikan verran vetämässä vähän karaokea. Mieleen päälimmäisenä jäi outo tilanne, kun karaoken puolelle käveli tutun näköisiä herroja. Yleensä mä olen tottunut näkemään ne festareiden tai keikkapaikkojen lavalla rokkikukkoilemassa, mutta nyt mä olinkin siellä "lavalla" ja pojat parkkeerasi itsensä istumaan sinne "yleisön" sekaan sitten kun olivat tilanneet pari biisiä laulettavaksi. Kysehän oli tietysti Stam1nan jätkistä, kas näin: 

Ja meillä kaikilla oli nii-iin muu-kaa-vaa...

Toiset näyttää yöllä neljän aikaan hyvältä, toiset ei-niin-hyvältä. :D Ei se mitään, oon niin tohkeissani tästä kuvasta, että laitan sen myös teidän nähtäväksi! Nyt sitten mahdolliset Stam1nan fanit jotka lukee tätä blogia, on varmaan tooosi kateellisia! (hehe, varmaan!) 

 Mut hei, onhan mulla elämää keikkailun ulkopuolellakin! On, ihan oikeesti! Vannon! Tai ainakin yrittää olla... Mä laitan taas kasan kuvia tänne, toivottavasti ei haittaa! :D On jotenkin niin paljon helpompi kertoa juttuja kun on havainnollistamisvälineitä käytössä. (Hui, kuulostan aivan ope-opiskelijalta... sehän mä muutaman vuoden ehdin ollakin, ja TUO on se, mitä mulle siitä koulusta jäi käteen??!! Mä en oo ihan varma, pitäiskö mun itkeä vaiko nauraa! :D ) Mutta mitä mun elämään kuuluu muuta? Tän blogin nimi on kuitenkin "Tavallista (fitness) elämää?", siis ei "Keikkailu (eikä mitään muuta) elämää". 

No parisuhdehan kuuluu tavalliseen elämään sellaisella, joka asuu kihlattunsa kanssa yhdessä, eikö niin? Hyvä. Siitä mulla on kivoja juttuja kerrottavana! Meillä ei ole kauheasti (sattuneesta syystä) ollut aikaa toisillemme, ei oo niitä sunnuntai-aamuja jolloin voi nukkua pitkään ja nauttia aamiaisista sängyssä, eikä ole iltoja sohvan nurkassa leffan äärellä, jos ei sitä tunteroista lasketa kymmenen aikaan illalla kun molemmat on kotiutuneet viikolla koulusta ja töistä... Yhteistä vapaa-aikaa on siis TOSI vähän. No me ollaan oltu näppärinä, ja ollaan järjestetty sitä laatuaikaa sitten treffihetkien muodossa. Sitä varten tarvitaan 3-5h kalenterista vapaaksi, toimintasuunnitelma (katsotaanko leffaa vai käydäänkö vaikka syömässä tai etsimässä tiskikonetta mikä pitäisi hankkia), hyvä meininki ja molemmat osapuolet mielellään mukaan. 

 Viime viikolla saatiin pitkästä aikaa järjestettyä yhteistä aikaa, ja me keksittiin lähteä katsomaan lähelle vastikään rakennettua kauppakeskusta. (Lopuksi käytiin vielä vilkaisemassa sitä tiskikonetta) ja saatiinpa herkutellakin vielä, kun kauppakeskuksesta löytyi sushi-ravintola JA vierestä Arnold's! Sushista otin kuvatodisteitakin, Arnoldsin donitseista en enää kehdannut todistusaineistoa kerätä! :D

Sitten ollaankin vietetty koissujen kanssa vähän laatuaikaa. Kuvatodisteita ei tämän enempää löydy, sillä täällä meidän leveyksillä on ollut aika liukasta... kuten varmasti kuvasta huomaa! Kaksi vilkasta koiraa kun juoksee (liukastelee) eri suuntiin, ja itse keskittyy siihen, että pysyisi edes pystyssä, lopputuloksena on hyvällä mäihällä pari suttuista kuvaa jostain selittämättömästä möykystä maassa ja kipeä takamus. Kas näin! :D

Sitten saliaiheisiin! Siellähän ei siis todellakaan, siis tou-del-la-kaan olla oltu liikaa. Siis ei TODELLAKAAN. No siitä saatoin avautua jo aikaisemminkin, joten se siitä. Positiivista tämän postauksen hengen mukaisesti on se, että olen silti päässyt käymään siellä edes vähän. Junnun kanssa oltiin viime viikolla treenillä yhtä aikaa, ja saatiin sparrattua tosiamme ihan mielettömän hyvin! (Vaikka mä turhaudunki tosi paljon siitä, etten voi noudattaa nyt treeniohjelmaani vaan joudun heittämään pumppitreenejä koko kropalle jotta saisin aineenvaihduntaa edes vähän liikkeelle, oli tää pumppitreeni jopa ihan kiva.) No, hauskaa viime viikon treenissä oli myös se, et yksi salikaveri kävi hoksauttamassa mulle, et näytetään Junnun kanssa ihan samalta kun tuusattiin eri puolilla salia - tekstiilikaksosten fitness-versiot a'la Suvi & Junnu: Lippikset ja Porta Prot päähän ja fitnesspupu-poset kehiin ja peilin kautta selfie, TADAA! :D 

Team Porta Pro tässä terve!! :D

Ja lopuksi koulu-uutisiin. Olen ollut myös koulussa. Vaikka oon suurimman osan ajasta nyt pihalla kuin lumiukko, kun oon ollut sen verran pois, tai kooma-tilaa lähestyvänä "paikalla muttei läsnä"- tyyliin, niin oon silti edelleen nauttinut jokaisesta päivästä siellä, ja jokainen asia minkä opin tuolta alalta, vie mua lähemmäksi mun unelmia. On mahtavuutta kokea se määrätietoisuuden tunne, kun on aivan varma siitä, että se polku jota on kulkemassa, on juuri se oikea tie! :)

Onnen hetkiä arjessa.

 

No ihan selvää pässinlihaahan tää on! Eikö?

Näin ollaan käyty läpi kaikki mistä mä oon onnellinen tänään, tässä ja nyt, väsyneenä tai levänneenä. Mä toivotan myös kaikille lukijoille ihanaa päivää, viikkoa ja vaikka mitä! Muistakaa, että kaikkien pilvien reunasta löytyy yleensä myös se hopeareunus. Sen mä koitan aina sieltä etsiä, jotta jaksan paremmin. :)