Välidieetti viikko 7: Nälkäkö?

Mä oon lupaillut esitellä teille mun uuden ystävän, nälän, jo useampi viikko sitten. Olin ihan varma et se tulee tekemään parempaa tuttavuutta viimeistään silloin kun mun välipalalta otettiin hiilarinlähteet pois. Tai kun lisäiltiin aerobisia treeniohjelmaan.

Mutta mun täytyy kuitenkin tuottaa teille pettymys! Se nälkä jota oon (pelonsekaisin tuntein) odottanut, on tehnyt mulle oharit! Tottakai pientä mahan kurnimista on esiintynyt, ja ruoka-ajoista on aika paljon helpompi pitää nykyään kiinni, mutta aivan vakavasta maarun huutamisesta ei ole vielä ollut merkkejäkään! 

Mites tää nyt tälleen menee? Eikö dieetillä pitäis olla nälkä, kurjaa, hirveetä ikenien imemistä, kynsien syömistä, hermoilua ja äksyilyä? Mielitekoja juu, paljonkin jos kaikkia ajatellaan yhtäaikaa. Mutta ei tää oo ollenkaan kamalaa vielä! Kai mä sit olin valmistautunut jotenkin sellaiseen hirveään kärsimykseen, ettei tää nyt sitten tunnukaan miltään kamalalta kun tässä tehdään tuloksia joka päivä ja fiilis pysyy korkealla. 

Ja sitten on tietysti herkkupäivät, jotka auttaa jaksamaan. Seiskaviikon "palkinto" oli karkkipäivä, jonka saan jos treenit on kovia ja homma menee taas eteenpäin. No sittenpä puntarissa lyötiin paino sinne 51:n kilon puolelle ja karkkipäivä oli plakkarissa ansaittuna palkintona. :) Ja kyllähän ne maistui hyvälle kerrassaan, ansaitut karkit, joita sainkin lopulta syötyä päivässä semmoiset 500g! Kuvatodisteita ei tästä tapahtumasta saatu, keskityin todellakin vain niiden syömiseen - en kuvaamiseen! :D

Viikonloppuisin saan periaatteessa yhden vapaavalintaisen aterian, jonka avulla pää jaksaa, kroppakin ehkä vähän ilahtuu ja homma menee hyvässä hengessä eteenpäin. Nää on niitä juttuja jotka ei kaada dieettiä koska kyse ei ole kisadieetistä, vaan saattaa jopa auttaa sitä. Kortisoli- eli stressihormonit pysyy matalalla, mieli hyvänä ja kun iltaisin menee unille hymy huulilla, vois väittää että levon määrä ja laatukin on ihan kunnossa, joka kuitenkin on yksi tärkeimmistä asioista tässä hommassa. Se yksi ateria ei tee mitään yksistään, mutta mä väitän että se auttaa hirmuisesti jaksamisessa niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Nää edistysjutut on aina semmoisia henkimaailman juttuja, ettei aina se kuinka kurinalaisesti ja puhtaasti sä syöt määrittele sitä kuinka hyvin sä onnistut. Jos "täydellistä", askeettista elämää elävä fitnessmuikkeli stressaa ja murehtii jokaisesta asiasta mitä se tekee, ei se välttämättä onnistukaan sen paremmin kuin se joka vetää välissä laskelmoituja "ohareita" ja pysyy rentona ja hyväntuulisena. No molemmat onnistuu (tai epäonnistuu) yhtä varmasti - molemmat tavat toimii. Mutta mietippä ite, kummalla tavalla sä tekisit mieluummin?