Terveisiä lapista!

Joskus on ihana piiloutua kaupungin hälystä ja hälinästä, katsoa illalla taivaan tähtiä ja hengittää. 

Me lähdettiin viikonloppuna maalle, Rovaniemen kupeeseen ihan rehelliselle böndelle. 

Siellä oli maaseudun rauhaa parhaimmillaan, kun pihapiirissä juoksi neljä koiraa, kolme vuohta, kanat kotkotti ja kukko kiekui piharakennuksessa. Sisällä talossa piileskeli kolme villikissan poikasta, jotka oli vielä kesytettävänä tuleviksi hiirenmetsästäjiksi. Ja taivaalla tätä kaikkea vartioi suuri ja kirkas täysikuu ja lapin luonto.

Juuri tätä joskus tarvitsee; täydellistä maisemanvaihdosta, eläinten onnea ja intoa, patikointia luonnossa ja aikaa ja tilaa hengähtää hetkinen, ehkä jopa aikaa ajatella asioita ja elämäänsä takkatulen lämmössä. 

Lauantai-illan tupaantuliaiset jossa ystävät kokoontuivat yhteen, toi lämmintä ja hyvää mieltä yhdelle jos toisellekin. Illan päätteeksi grillikodassa nuotion valaistessa kasvot puhuttiin ne maailmaa parantavatkin jutut ja todettiin että elämä on ihan jees. 

Nyt on voimaa niin henkisesti kuin fyysisestikin aloittaa taas uusi viikko, uudet treenit ja uudet ateriat. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tiedossa, lisää seikkailuja viikonlopulle ja kovaa treeniä! Maltan tuskin odottaa! 

Hyvää maanantaita ja energistä viikon alkua
-Suvi

Entä jos sittenkin niitä rutiineja? Päiväohjelma kuntoon!

Eilen mä rikoin rutiineja kun mun protskupuuro maistui ihan eriltä ku ennen, tänään taas mä iloitsen mun tämän syksyn rutiineista jotka rakentuu pikkuhiljaa aika toimivaksi kokonaisuudeksi. Kauaa tää mun hurjaksi heittäytyminen ei siis kestänyt, kun jo vuorokausi rutiinien rikkomisen hurmokseen heittäytymisestä mä palailen jo takaisin tuttuun ja turvalliseen häntä koipien välissä!

Mä en voi sanoin kuvailla miten suurta tyydytystä mä saan siitä, kun saan mun kalenterin näyttämään tältä:

Kun päivärytmit saa sopiviksi ja sulaviksi ilman yli- tai alilyöntejä, överiä vapaa-aikaa tai liikaa illalle painottuvaa treenaamista tai muuta sellaista höpönlöpöä, niin se tunne kun saa kaikessa rauhassa vaan tehdä ja suorittaa ja toimia ilman et joutuu miettimään et milles nyt alkais, se on aika helpottava! :D No nyt kaikki tietysti pitää mua ihan hulluna, ja ehkä mä vähän tietyllä tavalla oonkin. Mut oon niin helposti sellainen taivaanrannan maalari, etten oikein osaa alkaa millekkään jos on hulluna tekemistä enkä osaa päättää mistä aloittaisin! Sitten vaan istun ja pähkäilen ja ihmettelen kuinka se aika taas meneekään nopsaa, enkä saa mitään aikaiseksi siinä ihmetellessä. Siksi mulle aikataulut, niiden luominen ja jopa kiire sopii ihan älyttömän hyvin! :D Mä oon parhaimmillani paineen alla, ja suoritan asiat niin paljon paremmin kun on pieni tuli pershiin alla. 

Nyt kun mun aikatauluhahmotelmat alkaa olemaan aika hyvällä mallilla, oon saanu ihan eri tavalla juttuja tehtyä ja jopa aamu(päivä)salin sain tehtyä tänään! Pikkuhiljaa se sieltä muodostuu, mä saan itseni ruotuun ja homma pelittää!

Hyvä olo, hyvä mieli, hyvä treeni ja hyvä päivä!  

-Suvi

Rikotaan rutiineja! (Puhutaan lisäravinteista)

Mä tykkään rutiineista, varsinkin aamurutiineista. Kaikki varmasti tietää sen fiiliksen kun aamulla herää, ei silloin tee mieli alkaa säätämään mitään erikoisuuksia, vaan yrittää vaan selvitä aamusta kunnialla hyväksi havaittujen rutiinien avulla. 

Pari aamua sitten (onneksi oli viikonloppu) meidän protskut loppu. Siis ihan kokonaan! Ei muruakaan jäljellä! Puuroon piti laittaa (tai no oikeastaan sai, koska se on aika hyvää) raejuustoa protskun paikalle, ja sit piti miettiä sekoitetaanko se sinne sekaan, jätetäänkö päälle vai mitenkä se mun puuromössö nyt oikeastaan syödään! (Sitäpaitsi, niin hyvää kuin raejuusto onkin, siitä tulee semmoinen ikävä möykky mahanpohjalle, kun ei ole enää tottunut sellaista herkkua syömään)

Meillä ollaan aina syöty Scitec Nutrition- prodea, ja musta onkin tullut sen takia aika nirso... Scitecin protskut kun on ihan mahottoman hyvälaatusia, puhumattakaan (who am I kidding) siitä mausta!! Se on kermaista, täyteläistä ja makeaa muttei liian, ja eri makuja sillä on vaikka kuinka: caramel vanillaa, rasberry creamiä, strawberry white chocolate with strawberry pieces protein delightilla (NAM!) ja vaikka mitä muita. (Lissää löytyy täältä!) 

Nyt sitten Sciteciä ei ollut saatavilla tähän hätään, joten kotiin tuli monen ehkä vähän paremmin tuntema kaveri: Mannisen protsku tuli nimittäin testiin! Täytyy sanoa, mun aamupalapuuro maistuu erilaiselta tänä aamuna! Siinä on semmoinen mansikkainen maku, muttei kyllä ihan niin kermainen kuin Scitecissä. Ihan hyvvää tää on, mutta ihan niin paljon en lämmennyt et unohtaisin mun rakkaan rasberry creamin ostoslistalta... no tässä on aikaa vielä lämmetä tälle, periaatteessa aivan hyvälle protskulle. :) 

Mitäs muuta mun aamupalaan kuuluu? Syönkö mä muita lisäravinteita? No tälläkin alalla rikotaan nyt rutiineja ja aloitetaan taistelu syksyä vastaan (niin kiva kuin se osaa ollakin, niin onhan se nyt oikeasti aika masentava!) sillä mä oon aloittanu taas syömään vitamiinilisiä! Ne on sen verran jykevää kamaa, että luulis että alkaa tyttö pysymään hereillä eikä olis puolta päivää kuin nukkuneen rukous. 

Muuten mä en hirveästi usko lisäravinteisiin, tai siihen että niitä kannattais ihan hirveästi alkaa syömään. Mä pyrin pitämään mun ruokavalion niin monipuolisena ja hyvänä, että sieltä tulee kaikki ravinteet mitä mun kroppa tarvitsee. Joskus mä otan BCAA:ta tai EAA:ta treenin lomassa tai päivän aikana, mutta ihan hirveitä mä en niitäkään osaa oikein käyttää. Nyt varmaan vois vähän harkita, kun lähdetään nostamaan taas panoksia sinne treeniinkin. Ilmankin kyllä pärjää oikein hyvin, joten katsotaan. 

Voimaa teidänkin tiistaihin, tehdään tänäänkin taas 

tulosta ilman hössötystä! :) 

-Suvi

Syyssunnuntaifiilistelyjä

Sunnuntai on yksi mun lempparipäivistä viikossa. Silloin meillä on koko perhe koossa, ja meillä on aikaa tehdä yhdessä jotain kivaa kaikessa rauhassa ja hyvällä mielellä. Tällä viikolla on täälläpäin satanut vettä ihan kunnolla, ja tänään pilviverho vihdoin rakoili niin, että päästiin lähtemään koirien kanssa lenkille nauttimaan aurinkoisesta, syksyisestä sunnuntaista!

Otettiin suunnaksi Oulun kivoin ja isoin puistoalue Ainolan puisto, josta löytyy koirapuistoa, ihmislasten puistoa, puroja, suihkulähteitä ja viheralueita. Meiltä pääsee sinne aika nopeasti kävellen, joten sinne tulee kyllä aika helposti lähdettyä viettämään aikaa.

Koirapuistossa maksettiin vallan sopiva hinta tästä turhamaisuudesta, kun alettiin leikkimään valokuvamallia - astuin nimittäin pieneen miinaan, joka oli jollain jäänyt sitten keräämättä. Kieltämättä, aivan oikein mulle. :D 

Nyt nostan tassut kotisohvalle ja vietän täysin epäfitnessmäisen sunnuntai-illan J:n kainalossa. Joskus näinkin, eikä siinä mitään vikaa ole. Huomenna jaksetaan taas aloittaa viikko hyvällä buugilla ja saadaan sitten hyviä treenejäkin, kun välillä muistaa levätä! ;) Fitness kun on muutakin kuin vain treenejä ja syömistä - se on kokonaisvaltaista hyvää oloa! 

Ensi viikkoon taas! 

-Suvi

Mistä se treenifiilis löytyy?

Moro! Laitappa ihan alkuun soimaan tämä seuraava video taustalle niin pääset tän päivän fiilikseen!

Tänään olis treenivuorossa poikkeuksellisesti jalat, kun huomenna olis taas tarkoitus rojahtaa Eskon hierontapöydälle hierottavaksi. Ajatuksena olis saada tänään kunnon kova jalkatreeni ja jalat ihan jäkkiin, niin että huomenna ne sais sellaisen palauttavan ja avaavan hieronnan. 

Mulla on tänään jotenki ihan hirveitä käynnistymisvaikeuksia, ja motivaatio kovaan treeniin on vähän hakusessa. Miten sen motivaation ja treenifiiliksen sitten saa? Mistä se löytyy jos se on vähän hukassa? Kun tavoitteita on nostettu, ei aleta enää sanomaan et noooo jos ei oo fiilistä niin ei kai sitä sitte tarvi ku mennä vähän höntsäämään jotain.... Ei. Se fiilis löytyy kyllä sieltä, jos vaan haluaa. Jos ongelma on vaan siinä fiiliksessä eikä siinä, että kroppa koittaa kertoa että nyt menee liian lujaa eikä siksi ois poweria lähteä. Se on eri asia se, ja silloin kroppaa pitää kuunnella. Jos kyse taas onkin lorvikatarrista, niin se motivaatio haetaan esiin vaikka väkisin! 

Uudet treenivaatteet piristää kummasti fiilistä, senhän tietää kaikki! ;) 

Homma lähtee mentaalipuolelta, jo paljon ennen treeniä. Aamupäivästä asti virittäytyy tunnelmaan, suunnittelee treeniä mielessään ja miettii sitä fiilistä millä sinne olis menossa. Innostuu siitä ajatuksesta, että jes, jalat! Kovaa, raskasta ja infernaalista mättöä. (Kyllä, ylilyönnit on täysin sallittuja, jos oma pokka pitää.)

Salille tassutellessa jo musiikkivalikoima kohdilleen. Mulla oli pitkän aikaa soitossa Slipknot ja Disturbed tai muut sellaiset vihaiset, energiset ja adrenaliinin ylös nostattavat musat. Nyt mä oon kuitenkin siirtynyt konemusaan, ja soitan Spotifysta jo kolmatta kuukautta putkeen sellaista playlistiä kuin EDM Bangerz! Toimii! ;) Tuolla ylhäällä oleva biisi on yksi biisi siltä listalta, ja semmoista tykitystä ne aika pitkälle on kaikki. 

Salilla mulla siis pauhaa tuollainen musiikki kuulokkeissa ihan täysillä. Sieltä mä saan sen adrenaliinin, sen fight-moden, beast-moden tai miksi sitä sitten ikinä haluaa kutsuakaan, jolla se treeni vedetään loppuun asti. Nyt varmaan salitutut alkaa ymmärtää vähän missä maailmoissa mä siellä salilla olen kun kulmat on rytyssä ja silmät kiinni ja pää nyökyttää tahtia. 

Sarjaa mä vedän usein niin, että odotan sellaisen breakin, suvantovaiheen biisissä, kerään siinä kauheet vimmat ja sitten kun biisi lähtee taas täysillä eteenpäin, niin mulla alkaa sarja sillä vimmalla minkä keräsin siinä breikin aikana. Silmät kiinni ja uppoudun rytmiin joka on melkein kuin hypnoottinen tasaisella biitillään ja äänimaailmallaan joka eksyttää soundien keskelle uppeluksiin. Maailmasta kaikki muu katoaa, ja jäljelle jää vain se lihas, polte ja rytmi. 

Mitähän tapoja muilla on saada se fiilis kohdilleen ennen treeniä? Onko muilla hyviä musiikkilistoja joista ammentaa voimaa ja energiaa? Olispa jännä kuulla! Vink vink! ;)

Tehdään tänäänkin

tulosta ilman hössötystä!

-Suvi

Tulevaisuuden tavoitteet: Kisoihin sittenkin?

Hei taas!

Rohkaistuin viimein kirjoittamaan teille tämän postauksen, jota oon jemmannut pöytälaatikossa niin pitkään kuin kehtasin. Mä oon jännittänyt tämän päätöksen julkistamista, vaikka oonkin päättänyt sen jo tuossa jonkin aikaa sitten. 

Lisääkö se paineita? Lisääkö se mun tekemiseen jotain? Lisääkö se mun blogiin jotain?

Muuttaako se jotain?

Voi olla, että tästä eteenpäin oon enemmän fokusoitunut siihen mitä teen. Ei enää päämäärätöntä harhailua, eikä niin paljon fiilistelyä salilla. Totta kai sitäkin, jos siltä tuntuu. Muttei enää ihan niin heppoisin perustein. 

No mikä nyt oli oikeastaan se homman nimi? Periaatteessahan tää on aivan selvää pässinlihaa; niinkuin otsikkoonkin jo kirjoitin niin meitsi lähtee kohti kisalavoja! 

No ei ihan. 

Tää on nyt se osuus, mikä saattaa olla vähän hämmentävää. Mä nostan tavoitteet korkeammalle, kyllä. Mä treenaan tavoitteellisemmin kuin aikaisemmin, kyllä.

Mä treenaan kisakuntoa varten - mutten kisoihin. 

Niin että mitä ihmettä? No antakaapas nyt kun mä selvennän! Mä en halua että mun tekemisestä, mun rakkaasta elämäntavasta tulis sellainen stressin lähde, ettei se olis enää kivaa. Mä oon semmoinen stressi-erkki että mun pitää ihan tosissani miettiä, miten mä haluan tehdä ettei homma mene höpöksi ja ihan överiksi. Mä en aio alkaa sekoilemaan mitään ihme hifistelyjuttuja ja alkaa ryppyotsaisena tekemään asiaa jota rakastan. Mä yksinkertaisesti vain laitan uuden vaihteen silmään ja alan tekemään kovempaa tulosta. Tietoisesti. 

Mun suunnaksi ja päämääräksi tulee ensisijaisesti kehitys. Alkuun mun tavoite on saavuttaa sellainen kondis ensi syksyyn, että siitä vois periaatteessa lähteä kisadieetille vaikka sitten sinne kevään kisoihin. Ne kisat siis ei ole mulle se juttu, vieläkään. Niille jotka kauhistui mun kääntäneen takkini kokonaan, niille terkkuja; ei hätää. Kisakuntoon voi pyrkiä ja sitä voi tavoitella siitä huolimatta, ettei ole asettamassa sitä kisaa itseistarkoitukseksi... vai miten se nyt sanotaankaan. Mutta pointti on, että vuodessa kondista niin hyvin eteenpäin, että JOS haluaisin, voisin sillä kondiksella lähteä jo kisaamaan vaikka bikini fitneksessä näin ensi alkuun. :) 

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei koskaan ole ajatus kisalavoista houkutellut. Oon kilpailuhenkinen, oon entinen kilpatanssija ja tottunut lavasäihkeeseen ja strasseihin, esiintymiseen ja tekorusketukseen. Se on kaikki tuttua, ja tanssimaailmaa oon joskus kaivannutkin. Miksi sitten kisalavat on niin nou-nou että yhä edelleen kieltäydyn ottamasta niitä tiukaksi ykköstavoitteksi?

Mun on kasvettava siihen rauhassa, omaan tahtiini. Ei pakottamalla, eikä päättämällä että "nyt mä teen sen". Mä haluan kasvaa siihen luonnollisesti, niin että kun lähden kisaamaan, se tuntuu luonnolliselta ja hyvältä; ei pahalta, luopumiselta, pakolta, tai oikeastaan miltään negatiiviselta mitä nyt tunnen sitä prosessia kohtaan.

Mä oon elänyt fitnesstä vasta kaksi vuotta, ja koko sen ajan mä olen vasta opetellut, harjoitellut ja hakenut mulle sopivaa tapaa elää sitä. Mä en oo missään vaiheessa halunnut tehdä mitään vain siksi, että niin kuuluu tehdä kun eletään fitnesstä. Mä oon tehnyt asioita itseni takia, sen takia että mä voisin hyvin ja oppisin elämään tätä elämää niin, että se olis kestävää ja kauaskantoista. Minusta itsestäni lähtevää. Niin, ettei mun useimpina päivinä tarvis edes miettiä miten mä syön, monestiko ja mitä, vaan se tulee tottumuksesta ja luonnollisesti hyvinä valintoina. Kahden vuoden jälkeen oon päässyt jo alkuun, mutta vieläkään tuo tavoite ei ole täyttynyt. :D Sitä odotellessa, on aika nostaa rimaa ylemmäs. Juuri sopivan korkealle, että se tuntuu vielä hyvältä, ja saavutettavissa olevalta. Niin etten mä ala itse epäilemään itseäni ja sabotoimaan itse itseäni. 

-Etten mä tekisi itselleni enää näin:

No koska homma muuttuu fitneksen osalta jonkin verran, niin myös blogi muuttuu vähän. 

Mä rohkenen. En enää ihmettele ja kokeile varovasti kepillä jäätä. 

Mä lähden mukaan ALL IN. 

Tervetuloa fitness- blogiini,

jossa tehdään nyt

tulosta ilman hössötystä.

-Suvi

2 vuoden muutokseni kuvina

Kuten aiemmin olin lupaillut, tässä postauksessa vihdoin katsotaan taaksepäin, siihen aikaan kun kaikki tämä mitä tänään on, oli vain haave. Se salainen mielikuva, miltä haluaisin näyttää joskus, jos vain...

Raadollinen alkukuva. Vuosi oli 2010, syksy. Vaihto-oppilasjakso Jenkeissä ja mä näytin tältä. Tähän kuvaan mä havahduin, ja tajusin että aina liikunnallinen, jäntevä ja hoikka olemus mikä mulla oli lapsesta asti ollut, oli muisto vain. 

En mä ollut edes tajunnut, että mä olin yhtäkkiä kasvanut leveyssuunnassa pituussuunnan sijaan. Kuvaa katsoessa näkökenttä sumeni, ahdisti. Miten tässä näin oli käynyt? 

Mitä sille vois tehdä? Mitä mä voisin muuttaa, kun en oikeasti halunnut luopua mistään? En mä osannut mitään terveysruokareseptejä, enkä tehdä muuta kuin perussalaattia, herkut maistui liian hyviltä ja elämä oli tosi mukavaa. Mitä sieltä kaupasta olis muuta ostanut kuin niitä juttuja mitä huoleton parikymppinen sieltä ostaa, viikonlopuksi juustoja ja punaviiniä ja kaveriksi sipsipussi ja karkkia. Lempiruokaa oli kaikki rasvainen ja epäterveellinen. Elämä oli makiaa ja heleppoa, en mä halunnut luopua siitä kaikesta! Kuva sujautettiin piiloon pöytälaatikkoon ja unohdettiin sinne, ja elämä jatkui samanlaisena. 

Mielessä se kuva rantapallosta kuitenkin jatkoi kummitteluaan, ja olotila oli koko ajan turvonnut ja huono. Ei jaksanut mitään, ja mielessä kummitteli kysymykset terveellisemmästä elämästä; miten sinne pääsisi, mistä mä saisin neuvoja? Mä söin vain makaroonia voilla ja leipää, en vahingossakaan marjoja tai kasviksia, paitsi aina silloin kun päätin yrittää opetella parempia elämäntapoja. Parissa päivässä kuitenkin meni aina sormi suuhun ja pussillinen makaroonia pelkiltään siinä samalla. Ups. Pyysin jopa kaveria kauppaan näyttämään kaveriksi, mitä sieltä kannattaisi ostaa! Mutta eipä silläkään pitkälle päässyt, kun se oma ajatus oli hukassa ja epäusko valtasi mielen: "Ei tästä tuu mitään!" 

No mä laihduin kuitenkin jonkin verran kun sinkkuilin jonkun vuoden. Mulla oli niin hyvä buugi et unohdin vain syödä ja ne enimmät herkut jäi yksinollessa syömättä. Koiran tultua taloon pitkät lenkitkin oli arkipäivää, joten liikuntaa tuli huomaamatta. Kroppa näyttikin siinä vaiheessa jo vähän siedettävämmältä, vaikka löysää olikin. Se ei kuitenkaan vastannut mun kauneuskäsitystä, joka on enemmän ollut semmoinen timmi ja passelin lihaksikas. Aina.

Kesä 2012

Sitten tapasin Junnun, ja varovasti Junnun avulla harjoittelin syömään oikein. Seuraavat kuvat on otettu sen jälkeen, kun kesän ajan olin jo ehtinyt harjoitella sitä terveellisempää elämäntapaa, ennen kuin uskaltauduin salille ensimmäistä kertaa Junnun mukaan. 

Joten, syyskuu 2013

No ei paha. Lähtötilanne oli onneksi ollut suhteellisen ookoo, mutta homma oli vasta alussa. Ensimmäistä kertaa mä olin toiveikas sen suhteen, että vielä joskus voisin näyttää juuri siltä kuin salaisimmissa haaveissani halusin! Nyt mä olin saanut työkalut sitä varten, ja mielessä kyti ajatus: "Nyt tai ei koskaan!"

Hommasin vaatteet salia varten, ja mua pelotti ja jännitti ihan älyttömästi! Mä olin menossa yhdelle sellaiselle salille, joka oli tunnettu siitä, että siellä olis vaan niitä jääkaappi-pakastimia treenaamassa. HUI! Ei ollu betterii, mutta niillä pääsi kynnyksen yli räpistelemättä. 

Sinä päivänä kun hommasin salikortin, olin illalla keikalla jossain teematamineissa ja katsoin ennen keikkaa itseäni peilistä. 

EI PALJOA NAURATTANUT.

Lähes tarkalleen vuosi sen jälkeen kuin salilla käymisen aloitin, näytti peilissä tältä:

Syyskuu 2014

Olin löytänyt kauankaipaamani OLKAPÄÄN! Jihuu! 

1 vuosi ja 6kk ensimmäisestä salikäynnistä peilikuva alkoi näyttää jo tältä:

Maaliskuu 2015

Ja tämän kesän ja alkusyksyn kuvasaldo tulee tässä. Olen saavuttanut salaisen haavetavoitteeni (ensimmäisen osan) ja vielä vähän enemmänkin. Nyt kun syyskuun alussa tuli kaksi vuotta täyteen fitnestä, terveellisempää elämää ja hyvää oloa, uuden oppimista ja treeniä, elämäntapaa ja eväsrasioita sekä ennakkoluuloja vastaan taistelua, on saavutettu työn tulos vihdoin tässä.

Heinäkuu - syyskuu 2015

Entä sitten? Mitä sitten kun tämä kaikki on saavutettu? 

Se kauan lupailtu ja odotettu postaus tulevista haasteista, haaveista ja tavoitteista on vihdoin tulossa maanantaina! 

Se ansaitsee oman postauksensa, sillä kaikessa yksinkertaisuudessaankin se vaatinee ehkä pienen avaavan selityksen. 

Sitä odotellessa, ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua murut! <3

"May the force be with you?"

Kehonhuoltoa ja yhteistyökumppaneita

Moikka!

Tänään on vuorossa vakavampaa aihetta. Itsestään ja hyvinvoinnistaan kun yrittää pitää huolta ja väittää tekevänsä tätä fitness-hässäkkää sen hyvinvoinnin takia, niin tähän asti näistä mun puheista on puuttunut pohja.

Juujuu, syönhän mä suhteellisen tarkasti optimaaliseksi laskettua ruokavaliota ja liikun hiki päässä salilla. Mutta kuka pitää huolta siitä, että mun lihakset pysyy vastaanottavaisina sille treenille, kuka pitää huolta siitä, että lihasjumit ei estä mua kävelemästä suorassa tai saamasta tuntumaa myös sinne heikommalle puolelle selkää?

Tähän mennessä mä en ainakaan ollut se, joka siitä olis pitänyt huolta - satunnaisia foamroller- hetkiä tai puolihuolimattomasti tehtyjä venyttelyhetkiä lukuunottamatta. Mutta totuus oli se, että ne venyttelyhetket jäi lyhyiksi siksi, että lihakset alkoi olla jo sen verran jumissa ettei se venyttely oikein enää tuntunut kivalta.

Miten tilanne korjataan? Miten kroppa saataisiin taas kuntoon, jumit auki ja jopa hengitys kulkemaan paremmin taas?

No arvaatte varmaan jo vastauksen! Löysin sattumalta ihan älyttömän hyvän urheiluhierojan, joka vaikuttaa täällä Oulun alueella ja hieroo omassa kotonaan ihan päästä varpaisiin, kirjaimellisesti!

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä ensimmäisen yhteistyökumppanini: 

Urheiluhieroja Esko Tihinen!

Esko tuli vastaan tuolla turuilla ja teillä, ja kyseli sitten sattuisinko tietämään ketään joka olis hierojan tarpeessa. Ai tiesinkö?? :D Ilmoittauduin saman tien ja varattiin mulle heti aika Eskon käsittelyyn. Ensimmäisellä kerralla tsekattiin tooosi tarkkaan kaikki mistä mä en oikeastaan ymmärtänyt muuta kuin sen, että mulla on selässä joku nikama sellaisessa asennossa, että ei ole ihme että selkä tulee kipeäksi. Sitä hoidetaan nyt kotitehtävillä, ja hierontaa jatketaan joka toinen viikko joko ylä- tai alakropalle, molemmille vuorotellen. Ensimmäisellä kerralla hierottiin kaksi tuntia ja Esko tosiaan kävi läpi aivan kaikki varpaista (en vitsaile!) sormenpäihin ja päänahkaan saakka ja aivan kaikki siltä väliltä! Olihan kuulkaa höpö olo sen jälkeen, kun liikeradat vapautui ja koko kroppa rentoutui täysin! 

No nyt jos joku täällä Oulun alueella kiinnostui, niin laitan tähän Eskon yhteystiedot. En voi kuitenkaan korostaa tarpeeksi kehonhuollon merkitystä, ja koska kropassaan joutuu asustelemaan sinne viimeiseen päiväänsä saakka, siitä kannattaa pitää huolta oikeasti. Älä jää yksin niiden jumien ja kirraavien jäsenten kanssa, kun tässä on taitava kaveri joka auttaa ihan varppina niissä ja sellaisissakin ongelmissa mistä et välttämättä edes tiennyt! :) 

Oulun alueella siis silmät auki ja korvat hörölle! 

Hierontapalvelu Tihinen :  

Perinteinen hieronta / Urheiluhieronta / Intialainen päähieronta

Esko Tihinen

Peikontie 2 D 43, 90550 Oulu

KOULUTETTU HIEROJA

Urheiluhieroja, Liikunnanohjaaja,

kapt evp

040 5211601

esko.tihinen@gmail.com

Hieronnalla voi saada apua päänsärkyyn, käsien tikkuiluun, niskan jäykkyyteen, ristiselän vaivoihin, issiasvaivoihin, ja moneen muuhun vaivaan. Siitä on apua myös esim. lihasjännityksen ja säryn poistamiseen. 

Jos nyt tunnistit itsesi näistä, niin mulla on hyviä uutisia: 

Syyskuun aikana ajan varatessa Eskolle pääsee 30€ tuntihintaan, siis normihinnasta (40€/h) 25% pois! 

(Ei se kyllä normihintaisenakaan ole päätä huimaava tuo, kun apu on niin iso!) Mä kyllä suosittelen lämpimästi Eskoa kaikille, jos vaan täällä päin asutte niin soittakaahan ja varatkaa aika ennen ku kaikki muutki hoksaa miten hyvä se on ja buukkaa sen kalenterin ihan täyteen!

Tavallista (backstage) elämää: Kurkistus keikkailijan arkeen

Heippa!

Kokeillaas tänään vähän uudenlaista juttua! :) Mua jännittää ihan kauheasti tehdä tää postaus, mutta josko joku sais jotain iloa tästä kokeilusta - kaikkea kun pitää kokeilla kerran, paitsi omaa siskoa, vai miten se oli? :D Liian vakavasti ei kannata ottaa tätä bloggaamistakaan, joten antaapi mennä vaan! Raotetaan siis verhoa ja kurkistetaan mitä kaikkea muuta keikkareissuilla tapahtuu kuin se itse keikka. Usein se keikka alkaa jo aikaisemmin viikolla, kun soitellaan ja sovitaan yksityiskohdista tuottajan ja tilaajan kanssa, ja jos on muita esiintyjiä tulossa, niin soitetaan ja moikataan ainakin et ei ihan puskista hypitä. :) Tässä kuitenkin jotain fiiliksiä ja tilannepäivityksiä - tadaa, videon muodossa! :D

Mulla oli viime viikonloppuna taas keikkaa, perjantaina venetsialaisia Oulussa, ja lauantaina pyörähdin pyöräyttämässä levyjä Kuusamossa, tai Rukalla tarkemmin sanottuna. No, sain kuningasidean, että jos oon tosi huono kirjoittamaan mun seikkailuista ajoissa, niin kokeillaas sitä et höpisen videolle teille terveisiä! No idea oli tosi hyvä kunnes tajusin että väsyneenä ja kahviövereissä saattaa tulla aika mielenkiintoista höpinää! :D No katsokaa itse jos haluatte, ja anteeksi jos en oo maailman luontevin selvittäjä - en oo koskaan aikaisemmin kokeillut kameralle höpöttämistä! Mut hei, näillä sanoilla voitais aloittaa ekalla videolla: Perjantai aamupäivällä otin teidät mukaan mun keikkaviikonloppuun:

Pari tuntia myöhemmin.....

Nii, ei oo keikkaelämä helppoa, niinkuin mä vähän tuossa laskeskelinkin myöhemmin, niin en tainnut perjantain aamu- ja iltapalan jälkeen syödä kuin kolmesti ennen kuin taas pääsin kotiin sunnuntaina! :D Just sen yhden kerran kun jätän eväät kotiin kun aattelen et mukavia keikkoja ja silleen, niin eihän siellä syödä tarvii - eihän? :D No niin olin tohkeissani, omaa tyhmyyttä taas. :) 

Niin joo. Tuolla tulee jotain tuollaisia hienoja tekstejä tuonne videoon, älkää ihmeessä kysykö miten mä ne sinne sain. Ei aavistustakaan, eikä näinollen myöskään ole mitään tietoa miten ne sais pois. Mut leikitään et tiesin mitä teen ja ne on siellä tarkoituksella, jotta saisin vähän brassailla mun videonkäsittelytaidoilla! ;D 

Meillä oli oikein kiva keikka rannalla, tai siis rannan kupeessa. Artistina oli ihana Mikko Pohjola, joka soitteli trubakeikan siellä ihmisille jotka fiilisteli ihanasti mukana. Tunnelma oli tosi lämmin ja täynnä ystävyyttä ja hyvää mieltä, vaikka ulkona vettä tuli poikittain välillä! Mikko on tosi taitava muusikko, ja oli hienoa että sain tehdä yhteistyötä niin symppiksen tyypin kanssa. Kattokaa vaikka! :) 

Keikan jälkeen olo oli hyvä, mieltä lämmitti vielä se mahtava ilotulitus jota saatiin ihailla (mä oletan, että se oli varmasti mua varten! ;) ) 

Mutta eihän se vielä siihen lopu! Loistavat löpinät ja seikkailut jatkuu vielä lauantaiksi, ja mikäs sen mukavampaa kuin höpistä teille mukavia mennessä! 

Illan työmaa näytti tältä:

Ja viikonloppu on saatu onnistuneesti päätökseen, näin myös viimeiset höpinät tulee tässä - väsyneenä mutta onnellisena. 

Tää työ ei oo aina helppoa, ja siinä antaa aina palan itsestään yleisölle. Mä haluan viihdyttää ihmisiä ja toivon että kaikki viihtyy mun keikoilla. Tyyli on vapaa (soitettiinpa sitä sitten iskelmää, rokkia tai ysäriä) kunhan ihmiset viihtyy kun ne tulee vaihtamaan vapaalle. Sitä varten mä olen siellä, ja joskus me fiilistellään ja joskus kreisibailataan! ;) Roudaamista en kuvannut, kun se ei oo kaunista katseltavaa! Työstähän se käy, tai treenistä nyt ainakin, mutta kyllähän te nyt tavaroiden kantamisen osaatte kuvitella itsekin. :P Autossa bileet on keikkareissuilla aina, popit soi niin että kaiuttimet täräjää, fiilis on hyvä ja tie on auki. Liikenteessä turvallisuus on kuitenkin aina tärkein, nimittäin kotiin on aina tavoitteena päästä yhtenä kappaleena - siksipä tien päältäkään ei kuvamatskua ei heru! 

Jos porukka tykkäsi tämän postauksen videoideasta, niin ehkä joskus saatan vielä tehdä teille videopäivityksen sieltä itse keikaltakin - jos siis sattuu ettet itse pääse mun keikoille bilettämään! ;) 

Kuitenkin; näihin sanoihin, kuviin ja tunnelmiin - moikkamoi, toivoo Dj Suwi! :D

PS. Joko arvaat minkä oon ottanut tavoitteeksi, mikä olisi mun motivaation lähde?? Päätöksestäni tulossa postausta PIAN! :) 

Blogihaaste: 11 kysymystä

Sain blogihaasteen ystävältäni Maijalta ihan loistavasta blogista Viranomaisen valvoma (suosittelen lukemaan!!), jossa vastataan 11 kysymykseen ja esitetään 11 kysymystä seuraaville 11 bloggaajalle. 

Ensin Maijan kysymyksiin vastaukset:

1. Missä asiassa olet viimeksi onnistunut hyvin?
No heti ensimmäinen kysymys olikin vaikea! Oon tosi ankara itselleni, ja vaadin itseltäni tosi paljon vähän kaikessa. Toisaalta onnittelen itseäni kernaasti kaikista pienistä onnistumisista,  positiivinen palaute itselle on tärkeää muistaa antaa jos on vähän perfektionistin vikaa. No ehkä mä sitten viimeksi oon onnistunut palauttamaan treenivarmuuden takaisin, sillä pitkän aikaa musta tuntui niin pahalta mennä treenille kun olin varma et mun kaikki tekniikat oli ihan pershiistä. J onnistui onneksi puhumaan mulle järkeä takaisin päähän kun sille tuota itkin kerran keskellä yötä, ja sen jälkeen treeni on taas alkanut rullaamaan oikein mukavasti kun en stressaa ja murehdi turhia enää vaan voin keskittyä olennaiseen! Tähän kirjoitettuna tää kuulostaa ihan naurettavalta ja ehkä vähän säälittävältäkin, mut mulle siitä stressistä pääseminen ja siinä onnistuminen on tosi iso asia.

2. Jos sulla ois blogin kirjoittamiseen rajattomasti aikaa ja rahaa, niin mitä kehittäisit?
Tuota... no kun tätä hyvin pitkälle itselleen kirjoittaa, niin en mä tiedä mitä tälle nyt sitten tekis enemmän. Mä tykkään tosi paljon kuvista ja (jos nyt joku ei ole vielä huomannut) tykkään kuvittaa mun blogia kivoilla aiheeseen mahdollisesti (muttei välttämättä) sopivilla kuvilla. Ehkä ottaisin aikaa ja palkkaisin isolla rahalla jonkun superkuvaajan ottamaan hienoja kuvia blogia varten.

3. Mikä on parasta mitä oot voittanut arpajaisista?
En ikinä voita mitään arvonnoista. Ois kyllä hauska voittaa joskus edes jotain, ihan vaan vaihtelun vuoksi varmaan, jos ei muuten.

4. Mikä eläin ei ikinä muuta sun kans samaan talouteen? (vannomatta paras..)
No tuota. Kissaa meille ei välttämättä oikein voi ottaa, sillä mä en oikein luota kissoihin. Mä oon myös jonkin verran allerginen niille, joten vaikka luottamuspulasta selvittäisiinkin, niin saattaa olla ettei kissaa meille silti otettais. Toinen on käärme- ja hämähäkki-tyyppiset ratkaisut,  jotka valitettavasti on J:n sydäntä lähellä....

5. Mitä leivot mieluiten?
Mä en leivo. Oikeastaan ikinä. En oikein oo sellainen pullantuoksuinen kotiäiti-tyyppi, enkä muutenkaan mikään kodinhengetär... valitettavasti. Kesällä tein Britakakun, joka ihmeen kaupalla olikin ihan syötävää. Sen hintana oli kuitenkin keittiö, joka oli kuorrutettu kaikilla raaka-aineilla verhoja myöten.

6. Mikä bloggaamisessa ärsyttää eniten?
No mikäpä siinä ärsyttäis... ei mikään? Ehkä mun lukijakunta on vielä niin pientä, ettei ilkeitä kommentteja tai muuta ikävää puolta ole tullut vastaan. Tosin kesällä oli pieni paine siitä, etten ollut postannut ehkä tarpeeksi usein kuulumisia. 

7. Kerroppa sun salainen grilliherkkubravuuri?
Hehheh, eipä ole herkkuja, bravuureita eikä varsinkaan salaisuuksia!  :) Jos jollain on, niin annappa kuulua!

8. Mikä on rakkain sinusta otettu valokuva?
Tää on paha. Laitan tähän yhden mistä tykkään, mutten osaa sanoa että tää varmasti ois se rakkain. Kuitenkin tää on musta aika artsy-fartsy ja onnistunut kuva, joka on Junnun ottama viime vuoden Nordic Fitness Expon kisareissulla kun me kisojen jälkeen lomailtiin Helsingissä kerrassaan upeassa GLO- hotellissa. 

9. Suosikkimarjasi?
Mansikka!! Tietysti. :) Uutena pensasmustikka, sillä tavallista mustikkaa ei mahani oikein kestä. Mulla on vähän semmonen ongelmavatsa ollut tositositosi kauan, josta oon hyvinkin pitkälle päässyt tän elämäntavan myötä eroon. Nuo mustikat on kuitenkin vielä jäänne siitä ajasta.

10. Jos saisit  käytettäväksi koneisiin ja laitteisiin 10 000 euroa, mitä ostaisit?

Laittaisin varmaan oman äänentoistojärjestelmän, niin ei tarvitsisi enää ihmetellä niiden kanssa, vaan voisi vapaammin tehdä keikkaa ja heittää musiikit soimaan kun sellainen hetki sattuu kohdalle. :D En tiedä olisiko se järkevin tai tarpeellisin rahan sijoituskohde, sillä kunnon matka-autokin olisi keikkareissuille tooooosi kiva! (Sain viikonloppuna ajaa Mercedes Bentzin katumaasturia, joka oli 5x kalliimpi kuin tuo rahasumma mikä tässä skenaariossa olisi käytettävissä, mutta aijai, kyllä semmoisella autolla ajelisi läpi tuulen ja tuiskun heleposti!!)

11. Mikä on vuoden paras päivä?

Tääki on aika paha! Mä oon niin kesäihmisiä, ettei ole tosikaan. Mä herään eloon kesäisin, ja talvella musta on jäljellä vain varjo. Kuitenkin ensimmäisenä mun mieleen tulee vastaukseksi "joulu". Joten mennään sillä! Kaikki se valo pimeyden keskellä, hiljaisuus ja rauha, kynttilät ja ruoka. Kaikille on silloin yhtäkkiä niin tärkeää että kaikilla on hyvä olla. Tässä itsekeskeisessä maailmassa, jossa ihmiset on kiireisiä ja välinpitämättömiä, on yksi päivä jolloin rauhoitutaan ja edes yritetään viettää mukavaa yhdessäolon aikaa. Yrityskin lasketaan, vaikka siinä ei onnistuisikaan. ;) 

Sitten uusiin kysymyksiin:

1. Mikä on salainen paheesi?

2. Paras tapa viettää lauantai-iltaa?

3. Miksi aloitit bloggaamaan?

4. Bloggaamisen hyvät ja huonot puolet?

5. Lempikasviksesi?

6. Mikä on suosikkivuodenaikasi?

7. Aamurutiinisi lyhyesti? 

8. Milloin olit viimeksi "viihteellä"?

9. Paras lapsuusmuistosi?

10. Jos saisit olla joku Disney-hahmo (esimerkiksi niistä lapsuusajan iki-ihanista piirretyistä elokuvista), niin mikä olisit?

11. Kuvat ovat ihania muistoja. Mikä on sinun suosikkikuvasi elämästäsi tai sinusta itsestäsi? Mikä muisto siitä tulee mieleen?

Ja koska seuraan niin naurettavan vähän blogeja (joista yksi lopetti vastikään, toiselta sain tämän haasteen) jäljelle jää vain harvalukuinen lista joka on aika lyhyt; siihen kuuluu vain yksi blogi.

PUOLIVOLTTI

saa nyt vuorostaan haasteen, oleppa hyvä! :)