Tavallisen (fitness) elämän hautajaiset

Olette varmasti huomanneet että tämä blogi on kevään ja kesän mittaan hiljentynyt. Välidieetti oli ja meni ja sen tulos oli todella hyvä ja lupaava. Se lisäsi itseluottamusta ja antoi aihetta alkaa suunnittelemaan seuraavaa askelta. Se herätti ajatuksia minusta urheilijana, tulevaisuudestani ja siitä, mihin suuntaan tästä pitäisi lähteä. 

Mutta mihin suuntaan lopulta päätin lähteä? Missä on se minun tieni, jota haluan kulkea? Ajatus pyöri päässäni pitkään, ennen kuin se kirkastui varmaksi ja kestäväksi. Tähän ei voi lähteä kevein perustein eikä takki auki. Mutta tein sen lopulta, yhtäkkiä eräänä elokuisena päivänä tiesin mitä minun pitää tehdä. 

On aika haudata Tavallinen (fitness) elämä. On aika ottaa seuraava askel ja jättää vanha taakse. Olen kirjoittanut tätä blogia nyt 2,5 vuotta enemmän tai vähemmän innolla ja pieteetillä, kirjoittanut tänne mietteitäni ja ajatuksiani, kertonut onnistumisistani, haaveistani, epäonnistumisista ja kaikista niistä ajatuksista joita on tullut vastaani matkallani tähän pisteeseen. Yli 12000 lukukertaa on todella paljon tämmöiselle blogille, jossa ei oikeastaan ole ollut punaista lankaa, vain mietteitä tästä elämästä ja kertomuksia siitä elämästä johon olen opetellut ja jota olen elänyt. Kiitos jokaisesta lukukerrasta. Kiitos, että joku siellä on jaksanut lukea jonkun täällä olevan elämästä. 

Mutta nyt en enää mieti. Oppiminen ei lopu koskaan, mutta haluan oppia teidän kanssanne, ja teille. Haluan, että kaikki se mitä minä olen oppinut, helpottaisi jonkun sellaisen elämää joka vasta aloittaa. Haluan rohkaista sitä jota pelottaa ja jännittää kaikki uusi ja ihmeellinen. Haluan kertoa miten ei kannata tehdä, jotta joku siellä välttäisi ne sudenkuopat joihin itse astun. 

Nyt on aika jättää se tavallinen (fitness) elämä taakse, ja ottaa seuraava askel kohti... niin. Kohti kisalavoja. Tule mukaan seuraamaan matkaani bikini fitness- lavalle uuteen blogiini. Sieltä saat myös minun vinkkejäni siitä miten aloittaa, miten jatkaa ja miten edetä ehkä itsekin sinne kisalavalle. Tai sitten vain parantaa omia elämäntapoja terveellisemmiksi, tai vain helpommiksi. 

Uuteen blogiini pääset TÄÄLTÄ, ja löydät sen nimellä I Did It.

Kiitos vielä kaikille lukijoille, ja toivon että löydätte uudesta blogistani vielä jotain joka antaa teille mielenkiintoisia lukuhetkiä myös jatkossa!

<3 : Suvi

2 vuoden muutokseni kuvina

Kuten aiemmin olin lupaillut, tässä postauksessa vihdoin katsotaan taaksepäin, siihen aikaan kun kaikki tämä mitä tänään on, oli vain haave. Se salainen mielikuva, miltä haluaisin näyttää joskus, jos vain...

Raadollinen alkukuva. Vuosi oli 2010, syksy. Vaihto-oppilasjakso Jenkeissä ja mä näytin tältä. Tähän kuvaan mä havahduin, ja tajusin että aina liikunnallinen, jäntevä ja hoikka olemus mikä mulla oli lapsesta asti ollut, oli muisto vain. 

En mä ollut edes tajunnut, että mä olin yhtäkkiä kasvanut leveyssuunnassa pituussuunnan sijaan. Kuvaa katsoessa näkökenttä sumeni, ahdisti. Miten tässä näin oli käynyt? 

Mitä sille vois tehdä? Mitä mä voisin muuttaa, kun en oikeasti halunnut luopua mistään? En mä osannut mitään terveysruokareseptejä, enkä tehdä muuta kuin perussalaattia, herkut maistui liian hyviltä ja elämä oli tosi mukavaa. Mitä sieltä kaupasta olis muuta ostanut kuin niitä juttuja mitä huoleton parikymppinen sieltä ostaa, viikonlopuksi juustoja ja punaviiniä ja kaveriksi sipsipussi ja karkkia. Lempiruokaa oli kaikki rasvainen ja epäterveellinen. Elämä oli makiaa ja heleppoa, en mä halunnut luopua siitä kaikesta! Kuva sujautettiin piiloon pöytälaatikkoon ja unohdettiin sinne, ja elämä jatkui samanlaisena. 

Mielessä se kuva rantapallosta kuitenkin jatkoi kummitteluaan, ja olotila oli koko ajan turvonnut ja huono. Ei jaksanut mitään, ja mielessä kummitteli kysymykset terveellisemmästä elämästä; miten sinne pääsisi, mistä mä saisin neuvoja? Mä söin vain makaroonia voilla ja leipää, en vahingossakaan marjoja tai kasviksia, paitsi aina silloin kun päätin yrittää opetella parempia elämäntapoja. Parissa päivässä kuitenkin meni aina sormi suuhun ja pussillinen makaroonia pelkiltään siinä samalla. Ups. Pyysin jopa kaveria kauppaan näyttämään kaveriksi, mitä sieltä kannattaisi ostaa! Mutta eipä silläkään pitkälle päässyt, kun se oma ajatus oli hukassa ja epäusko valtasi mielen: "Ei tästä tuu mitään!" 

No mä laihduin kuitenkin jonkin verran kun sinkkuilin jonkun vuoden. Mulla oli niin hyvä buugi et unohdin vain syödä ja ne enimmät herkut jäi yksinollessa syömättä. Koiran tultua taloon pitkät lenkitkin oli arkipäivää, joten liikuntaa tuli huomaamatta. Kroppa näyttikin siinä vaiheessa jo vähän siedettävämmältä, vaikka löysää olikin. Se ei kuitenkaan vastannut mun kauneuskäsitystä, joka on enemmän ollut semmoinen timmi ja passelin lihaksikas. Aina.

Kesä 2012

Sitten tapasin Junnun, ja varovasti Junnun avulla harjoittelin syömään oikein. Seuraavat kuvat on otettu sen jälkeen, kun kesän ajan olin jo ehtinyt harjoitella sitä terveellisempää elämäntapaa, ennen kuin uskaltauduin salille ensimmäistä kertaa Junnun mukaan. 

Joten, syyskuu 2013

No ei paha. Lähtötilanne oli onneksi ollut suhteellisen ookoo, mutta homma oli vasta alussa. Ensimmäistä kertaa mä olin toiveikas sen suhteen, että vielä joskus voisin näyttää juuri siltä kuin salaisimmissa haaveissani halusin! Nyt mä olin saanut työkalut sitä varten, ja mielessä kyti ajatus: "Nyt tai ei koskaan!"

Hommasin vaatteet salia varten, ja mua pelotti ja jännitti ihan älyttömästi! Mä olin menossa yhdelle sellaiselle salille, joka oli tunnettu siitä, että siellä olis vaan niitä jääkaappi-pakastimia treenaamassa. HUI! Ei ollu betterii, mutta niillä pääsi kynnyksen yli räpistelemättä. 

Sinä päivänä kun hommasin salikortin, olin illalla keikalla jossain teematamineissa ja katsoin ennen keikkaa itseäni peilistä. 

EI PALJOA NAURATTANUT.

Lähes tarkalleen vuosi sen jälkeen kuin salilla käymisen aloitin, näytti peilissä tältä:

Syyskuu 2014

Olin löytänyt kauankaipaamani OLKAPÄÄN! Jihuu! 

1 vuosi ja 6kk ensimmäisestä salikäynnistä peilikuva alkoi näyttää jo tältä:

Maaliskuu 2015

Ja tämän kesän ja alkusyksyn kuvasaldo tulee tässä. Olen saavuttanut salaisen haavetavoitteeni (ensimmäisen osan) ja vielä vähän enemmänkin. Nyt kun syyskuun alussa tuli kaksi vuotta täyteen fitnestä, terveellisempää elämää ja hyvää oloa, uuden oppimista ja treeniä, elämäntapaa ja eväsrasioita sekä ennakkoluuloja vastaan taistelua, on saavutettu työn tulos vihdoin tässä.

Heinäkuu - syyskuu 2015

Entä sitten? Mitä sitten kun tämä kaikki on saavutettu? 

Se kauan lupailtu ja odotettu postaus tulevista haasteista, haaveista ja tavoitteista on vihdoin tulossa maanantaina! 

Se ansaitsee oman postauksensa, sillä kaikessa yksinkertaisuudessaankin se vaatinee ehkä pienen avaavan selityksen. 

Sitä odotellessa, ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua murut! <3

"May the force be with you?"

Nyt niitä tuloksia - mitä saatiin aikaan, vai saatiinko mitään?

Hui! Nyt se on koittanut, se hetki kun on aika paljastaa dieetin lopputulos! Mä en tiedä mitä mä sanoisin, te kaikki varmasti viimeistään viime blogautuksesta hiffasitte et on joo ollu vähän hankala dieetti. No tavoitteet onneksi oli viimeiset pari viikkoa aika selkeänä mielessä - ne realistiset tavoitteet myös - ja hommaa painettiin eteenpäin apinan raivolla. Aerobiset 20min joka treenin jälkeen kun kroppa tuntuu ottavan sitä yllättävän hyvin vastaan, kaloreita ei silti pudotettu mitenkään älyttömän alas sillä muistin, ettei tässä nyt kisoihin olla tiristämässä mitään eikä siinä nyt sitten mitään järkeä olis ollu tässä vaiheessa.. Tekis silti mieli selitellä näitä kuvia kauheesti, et ku turvottaa ja nestettä on ja ja ja.... ku just heräsin ku nuo kuvat otettiin. Ni. Nii ja enkä vieläkään osaa niitä oikeita poseja! :D Niinkerta.

Okei. Mennään näillä. Tämän hetkinen kunto verrattuna kahden kuukauden takaiseen, jolloin dieetti aloitettiin. Alkukondis esitettiin ensimmäisen kerran täällä, kun tää projekti potkaistiin alkuun. Nyt se on täällä, uuden, vähän jopa muuttuneen kunnon rinnalla. Hui. Nyt mennään!

No okei, oon kyllä molemmissa ihan sikaräjähtäneen näköinen, mut siinäpä ne nyt on. :D Katsokaa kondista, elekää nassua! Kiitos. :)

Eli ennen......


                                               ......... ja jälkeen.

Jaaaaa ennen......



                                           .......... ja nytten.







Jaaaaaaaaaaaaaa......




                                        ........ kyllä te tajusitte. :)

Siinäpä sitä olis, kroppaa taas raadollisesti näytillä koko kansan eessä. Jos tahdotte tiirata tarkemmin noita kuvia, niin klikkailkaa niitä, niin ne tulee kaikki nätisti järjestyksessä omana isompana ruutunaan näkyviin. :) 

Painohan ei ole oikeastaan muuttunut sitten sen alun jälkeen mihinkään, kondis sitä vastoin on kiristynyt kyllä silti vähän. On se jännä, tää mun "slogani" piti loppuun asti: "Ei se paino vaan se tunne" joka nousi vielä kyllä arvoon arvaamattomaan noiden mun kriisien  aikana, kun aina muisti siitä hyvästä olosta kun kroppa toimi ja aineenvaihdunta rullasi eteenpäin, kone oli käynnissä ja treenit sujui ja tuntui hyvältä - kaikki tuntui hyvältä - että ei se paino tai sen dieetin edistyminen ole niin suuri juttu sen rinnalla, että saa aikaan itselleen sen hyvän olon ja kevyemmän elämän! :) Näköjään se pätee myös tuon peilikuvan kanssa, voi olla että puntariin ei aina ole luottaminen. Tää oli eka kerta kun tajusin/uskalsin ottaa ennen ja jälkeen- kuvat (ja julkaista ne ennen- kuvatkin) joten siinäpä niitä teidän retosteltavaksi. ;)

Nyt olo on hyvä, suunnitelmat tulevaisuutta varten aika hyvin jo hahmoteltu.... mutta ensin mennään ensi viikon alkuun ihan hillitön loppukiri niin pitkälle ja niin paljon kun ehditään ennen H-hetkeä, kun se massiivisen mahtava, huikean hieno, mielettömän jännittävä ja viis miljoonaa muuta adjektiivia sisältävä THE JUTTU koittaa! Ai mikäkö? 

 En kerro vielä!!! 

Buahhahhahhahhahhahhahhahahahahaaaaaaa!!!!!! 

 Salaisuuksien verho saa vielä pysyä kiinni, koska pitäähän mulla vähän ommaa kivvaaki olla. Vielä vähän aikaa. ;) Noista tulevaisuuden suunnitelmista kerron sitten kun niiden aika tulee, sitä ennen on vielä yksi tai kaksikin juttua varmasti matkan varrella. 

Pysykäähän kuulolla, pian koetan ennättää postailla haastepostauksen, jonka sain tuossa eräältä toiselta bloggarilta. Hih, jännää! :D

Dieettikuulumisia III: Mietintämyssy päähän, osa 2/3

Hei taas! Dieettikuulumisia tuleekin nyt vähän viiveellä taas. Syynä siihen on monta juttua, yhtenä niistä vastoinkäymiset jotka on saaneet vähän mieltä maahan tän dieetin kanssa, mutta myös jatkuva ajatusprosessi seuraavan mietintämyssy- osion kanssa. Ne ei ole helppoja juttuja prosessoida itsensä kanssa, saati sitten niistä kertominen muille järkevästi ja ymmärrettävästi. Nyt kuitenkin rohkaistun yrittämään, hip hei!

Aloitetaan vastoinkäymisistä: 

Tämä osio sisältää vähän henkilökohtaisempaa tyttöjen juttuja- osiota, joten jos nää jutut ei kiinnosta, siirry seuraavaan osioon! :) Jätettyäni viime syksynä hormonaalisen ehkäisyn pois, kroppani ja kuukautiskiertoni on esittänyt mielenkiintoisia palautumisprosesseja tässä viimeisen puolen vuoden aikana. Nyt PMS- oireeni olivat sinänsä mielenkiintoiset, sillä jäätävän turvotuksen lisäksi alaselkäni oli todella jumissa pari viikkoa. Ensin mainittu oli omiaan laskemaan motivaatiota ja mielialaa dieetin suhteen, kun päivä päivältä peilikuva alkoi muistuttaa michelin-ukkoa sen sijaan että dieetin normaalimpia tuloksia oli lainkaan nähtävissä! Lisäksi selkäkipu jumitti treenin lähes kokonaan viikoksi, sillä kaikki paitsi käsitreeni oli nou-nou. Aavistelin kyllä, että olo helpottaisi kunhan menkat alkaa, mutta silti mieliala pääsi laskemaan melkoisen alas ennen kuin päästiin taas jatkamaan täyttä höyryä eteenpäin.

Se turvotus, se ihana turvotus! Käsivarsi 2x isompana kuin koskaan! ÄÄH!

Hätähousulle kun nuo vastoinkäymiset tuntuu olevan vähän raskaanpuoleisia, kun ne tahtoo aina hidastaa matkantekoa väliaikaisesti. Paino kuitenkin sanalla väliaikaisesti, joten kun projektina on kroppa, on matka pidempi kuin viikko tai kaksi, ei se viikko tai kaksi loppujen lopuksi ole muuta kuin hidaste minkä kroppa joskus tarvitsee hengähtääkseen. Mietinkin pitkään, haluanko ja voinko jakaa tällaisia henkilökohtaisempia juttuja teidän kanssa, mutta tulin siihen tulokseen, että koska projektinani on kroppa ja sen hyvinvointi, niin tällaiset jutut kuuluu aika olennaisesti siihen. On kuunneltava kroppaa ja elettävä sen ehdoilla. Musta ei ole mitään mieltä kurittaa omaa kroppaansa ja tavoitella tuloksia oman hyvinvointinsa kustannuksella. Siitä päästäänkin sitten seuraavaan osioon:

Mitä fitness on? Mitä se minulle merkitsee?

Fitness. Oonko mä tarpeeksi fitness? Mitä se oikein tarkoittaa?

Maanantaina alkoi se kaikkien wannabe-fitnesstyttöjen suosikkiohjelma, Fitnesspäiväkirjat. Sen neljä tähtöstä esittelee omaa fitness-elämäänsä sellaisena kuin tv-yhtiö on sen halunnut esittää. Se on tietysti saanut viihdearvoa lisääviä elementtejä, jotta katsoja jaksaa sitä viikosta toiseen katsoa. Muutenhan se olisi aika tylsää - samoja ruokia; kanaa ja riisiä ja mitäkaikkea päivästä toiseen, samoja puntteja samoilla saleilla päivästä toiseen, ähkimistä, hikeä ja aterioiden vetämistä nassuun joskus hassuissakin paikoissa. Tuttua huttua, eikö? Ja se oheistoiminta, kuka mitäkin niiden aterioiden ja salitreenien välissä tekeekin, no sekin on sitten sitä elämää fitneksen ohessa, eikö niin?

Luin tässä yhtenä päivänä erään liikunta-alan ammattilaisen ja fitness-eläjän päivityksen fabosta, joka saikin aikaan vilkasta keskustelua Fitnesspäiväkirjojen tiimoilta. Siinä aika moni oli sitä mieltä, että Fitnesspäiväkirjat ei edusta oikeaa fitness-elämäntapaa. Jäin miettimään tuota, että miksi ei. Miksi niin moni sanoo, ettei tuossa ohjelmassa olijat edusta sitä todellista fitness-elämä vaan aiheuttavat myötähäpeän tunteita ja herättävät arvostelua.

Fitness-selfiet ainaki kuuluu fitnekseen? Dieettimasua ihmettelemässä.

Mikä oikeastaan sitten on oikeaa fitness-elämää? Kuka on oikeasti fitness? Onko olemassa joku yksi oikea tapa elää jolloin voidaan sanoa, että elää fitness-elämää? Kuka sen määrittää, ja olenko minä esimerkiksi tarpeeksi fitness voidakseni blogata fitneksestä? Nyt ollaan syvissä vesissä, mutta koittakaa kestää. Mietitäänpä:

• En ole suunnitellut nousevani bikini fitness- kisalavoille. Kukahan sen blogissaan vastikään sanoikaan, olen se sellainen niinsanottu "hiljainen arjen sankari", joka jää aina sinne taustalle puurtamaan kaikessa hiljaisuudessaan kun muut treenaavat tavoitteellisesti kisalavoja varten. Treenaan minäkin tavoitteellisesti, mutta omaksi ilokseni. Olenko siis tarpeeksi fitness?

• Syön ruokavalion mukaan, ja punnitsen ruokani. Ainakin dieetillä. Niin, ja olen tosiaan joskus dieetillä. Olenko siis fitness?

• Kannan eväitä mukanani. Siinä vaiheessa alkaa jo hävettää, kun kiireisempänä päivänä kouluun lähtiessä mukana on kolme ateriaa laukussa. Usein laukussa on kolmekin sheikkeriä kouluun lähtiessä. Olenko siis fitness?

• Peilikuva on viikko viikolta lihaksikkaampi, ainakin minun mielestäni. Olen hoikka, ainakin silloin kun ei ole turvotusta, ja tässä kun ylimääräisiä löysiä vähennellään, nähdään millaisia lihaksia se vuoden työ on tuonut mukanaan. En kuitenkaan ole näännyttämässä itseäni, enkä kiduttamassa itseäni terveyteni uhalla vain sen takia, että haluan olla laiha. Kaikki kunnia niille, jotka siihen pystyvät ja haluavat palavasti päästä sinne bikini fitness- kisalavoille ja onnistuvat tavoitteessaan. Minusta ei ole ainakaan vielä siihen, sillä nautin olostani näinkin, ja olen tyytyväinen omaan arviooni kropastani ja peilikuvastani, enkä ainakaan vielä tarvitse muita sitä tekemään puolestani. Olenko nyt siis ollenkaan fitness?

Tämän aamun kondista.

Aion esittää tässä nyt väitteen, joka saattaa olla jonkun mielestä aika hurja:

Fitness on juuri sitä miksi minä itse sen itselleni teen. Kukaan ei voi, eikä saa tulla sanomaan, ettei tuo riitä, eikä tuo ole oikeasti jotain. Elän itselleni, ja elän niin että se riittää minulle. Minä kutsun elämääni fitness- elämäksi, sillä fitness vapaasti suomennettuna tarkoittaa kuitenkin hyvää oloa ja terveyttä. Siihen minä pyrin, vaikka joskus harhaudunkin pois fitneksen hurmiosta ja nautin ihan oikean, kunnollisen pirtelön syntymäpäivän tai vaikka lomapäivän kunniaksi. Ei se tee minusta vähemmän fitnestä. En tuomitse muita, ja toivon ettei muut tuomitse minua. Jokainen meistä on oikeutettu elämään juuri sellaista elämää kuin haluaa, ja tekemään valintojaan sen mukaan. Täydellinen kieltäytyminen ja kieltäminen ei ole tervettä, ehdottomuus on mielen sulkemista mahdollisuuksilta. Sitä minä yritän välttää. 

Mitä te lukijat olette mieltä asiasta? Kantaa saa ottaa kommentteihin, sähköpostilla suvi.isohanni@gmail.com tai vaikka fabossa jos siltä tuntuu! Saa olla eri mieltä, kunhan keskustelua käydään asiallisessa hengessä - kun kyseessä ei kuitenkaan ole se maailman vakavin asia. ;)

Mutta hei, loppukevennys!

Jotta ei nyt menisi aivan kauheaksi paatokseksi niin laitetaan vähän kuvasettejä taas tästä mun fitness-elämästä. :)

Taikapurnukoita. LOL :D Kaikki keinot kehiin jottei ne työllä ja tuskalla ähelletyt lihakset katoais tässä dieetin ohessa. Mutta eipä tuudittauduta illuusioon, nämä ei tee työtä puolestasi vaikka kuinka niin haluaisit! Ni.

Tavallista (fitness) elämää koulussa.

Iltapallaa. Treenin jälkeen saa pari hiilaripommia kylykeen. Namnam! :)

Luja puristus loppuun asti!

Tästä mä nautin, tää on mun elämää!

Jottei aivan menis liian vakavaksi.... ;) Ensi kertaan, tyypit! <3

Dieettikuulumisia: Ei se paino vaan se tunne

Morjensta taas kaverit! Nyt sitten teidän kaikkien kauheasti odottamia dieettikuulumisia, osa I:

Dieettiä on nyt kulunut 1.5 vkoa. Mitä tässä ajassa on tapahtunut? No eipä paljoa, mutta silti vaikka mitä! Ai mitä niin?

Aloitetaan treeneistä:

Viime viikolla treenit sujui tahkeasti, tauon jälkeen voimatasot ja tuntuma oli huonontunut ja siksi treeni oli vähän tuskaista. Viime viikon selkätreeni oli vähällä saada turhautumisen kyyneleet silmiin jo salilla, kun taljassa nousi paaljon ohuemmin levypainopakkaa kuin ennen kiertuetta. Selkätreeni on ollut mulle aina aika raivokas treeni, tykkään treenata sitä lujaa ja vimmalla, kun se menee muuten niin helposti siihen hifistelyyn ja tuntuman hakemiseen. Juu, sekin on tärkeää, mutta kun on kovan treenin aika ja tekniikka periaatteessa kunnossa, niin silloin ois parempi vaan painaa menemään lujaa. Ylätalja on ollut aina mun lemppariliike, siinä oon aina saanut tosi hyvän tuntuman jo lämmpärisarjoissa. No ne työsarjat on ennen taukoa menneet sitten sen kymmenen-kakskyt kiloa suuremmilla painoilla ja ai että mulla harmitti nyt, kun hampaat irvessä vedän pienenpientä pakkaa! 

Jalkatreenit meni samaten varovasti, vimmalla taistelin pääni sisällä että jaksanko, kun pää sanoi etten jaksa ja kroppa tuumasi että sattuu, ja keskenhän ne sarjat taisi jäädä. Harmitti. Minä ja treenin aikainen kipu ei olla enää kavereita. Ennen sain ne kiksit siitä, nautin, suorastaan hymyilin kun sattui ja poltti lihasta. Sehän tarkoitti sitä, että perille meni ja tekniikka toimi kun kerran tuntuu justiinsa siellä missä piti. Mahtavaa. No, eipä ollut enää. Nyyh! 

Junnu yritti lohduttaa mua muistuttamalla: "Ei se paino, vaan se tunne". Niin, en ole painonnostaja, tää ei oo voimalaji, ja hermotus tulee takaisin sinne lihakseen pikkuhiljaa. Mulla on mahdollisuus ottaa nyt kaikki hyöty tästä ja jaada jaada. (mullekaikkitännehetinyt-minä ei nyt ihan purematta niellyt tätä, vaikka tottahan se lienee... :D )

Viime viikon torstaina kävin sitten vieraissa! ;) Kaverini "Hyppyripylly" Operaatio Hyppyripylly- blogista haastoi minut mukaan tempaukseen, jossa käytiin kiinteytystunnilla, siis ohjatulla jumppapumppa- tunnilla ihmettelemässä ja heilumassa.

Se oli ihan hauska välihyppy rennompaan liikkumiseen, missä ei hinkattu tekniikoita tai stressattu muusta kuin siitä, meneekö jalat solmuun hyppiessä. Liikunnan iloa - eli juuri sitä mitä kaipasinkin tähän väliin! Vielä käytiin tutustumassa samassa paikassa sijaitsevaan viihde/urheilu/liikuntakeskukseen SuperParkkiin (lapsille ja ehkä vähän aikuisillekkin sopiva rellestyspaikka) missä oli jos jonkinnäköistä hilavitkutinta ja aktiviteettia. :D 

Tän viikon maanantaina vedin johtopäätöksen, että pikkuhiljaa hyvä tulee - hyväksyin sen, että minä ja treenin aikainen kipu ei vaan olla kavereita vielä. Päätin lämmitellä sitä tarmolla ja vikitellä sen takaisin kaveriksi. Arvioitu kaverustumisaika saattais olla jossain tuolla ensi viikolla. No, kuinka ollakkaan. Mulla oli selkätreeni eilen, ja TADAA!!! Rakkaus lajiin, lihaksen poltteen ja kipeyden, kramppien ja kouristusten (tä, no en tiiä onko sellaisia mut rimmasi hyvin tässä) tunne sai aikaan mielettömän euforian ja nautinnon tunteen! JES!!! Hirveällä vimmalla marssin kansantalouden tentin ja laskentatoimen perusteiden jälkeen salille, iskin luurit korville ja annoin palaa! Ja miten mahtava fiilis oli vielä tänä aamunakin, kun selkä oli niin juntturassa, etten meinannut sängystä päästä ylös! :) (Kohta tulee varmaan joku valkotakkinen tyyppi hakemaan mut hoitoon...?) 

No sitte päästään ruokailuihin:

Alkukankeuksien jälkeen kroppa on alkanut toimia, ja vaikka kalorit ei vielä ole ollut kauhean matalalla, niin koska aineenvaihdunta on lähtenyt käyntiin niin nälkäkin on tullut tasaisin väliajoin muistuttelemaan ruoka-ajasta. Mahtavaa! Pikkuhiljaa kroppa alkaa palautua ja toimia niinkuin pitääkin, ja toimii kuin junan vessa. Ainoastaan kouluillat on hankalia, kun ruoka-aika olis keskellä tunteja ja tunnilla on nolo mussuttaa mitään. Odotan siis kotiin asti, ja jos treenit odottaa koulun jälkeen, niin pikana kotona ruuat nassuun ja maha täynnä sit vyöryn salille. Mutta mikäs siinä, nää on varmaan sit niitä pieniä henk. koht. valintojen hetkiä.... ;) Harjoitteluahan tämä on, että saadaan elämä sujumaan "optimaalisesti". Jos se koskaan on mahdollista! :D 

Painon eteneminen:

No tässäkin päästään sitten siihen otsikossakin olevaan aiheeseen! Taas:

Ei se paino vaan se tunne.

Paino putosi reippaasti aikataulun mukaan sellaiset 400g. Sitten se nousi 200g. Argh!! :D Tavoitteena olisi siis tiputella kahdeksan viikon aikana puolisen kiloa viikossa, ei mielellään enempää, sillä lihaksia (niitä työllä ja tuskalla rakennettuja, vielä lähes olemattomia) ei hirveästi tekisi mieli menettää. ;) 

Painon nihkeästä putoamisesta huolimatta peilikuva alkaa jo näyttää hivenen rohkaisevammalta. Jee! Puntari nurkkaan ja kuvia räpsimään! Ja peilin eteen ihmettelemään. The truth is out there, ja totta siellä kai jotain tapahtuu kun fiilinki on kuitenkin aika jees. Ja se fiilis kai se tärkein kuitenkin on, oli sitten dieetillä tai ei. ;) 

Hei ja seuratkaapa mun Instagram-tiliä, sieltä löytyy ajankohtaisempaa kuvamatskua pitkin viikkoja jos postaukset tänne venähtää. Saa niistä kuvista tykkäilläkkin, siis ihan rohkeasti vaan (kun ette tänne kummiskaan uskalla kommentoida vaikka niinkin saa tehdä) kun siitä saan tärkeää informaatiota siitä mistä te diggailette ja mistä ette niinkään - niin saadaan tännekkin sellaista sisältöä mikä teitä kiinnostaa ja/tai miellyttää teidän silmää. Tai sitten ei..! :P Joka tapauksessa, sivun ylälaidasta löytyy nykyään täppi josta löytää suoraan sinne mun instaan, ei muuta ko sinne vaan! :)

Nyt mä kotiuduin koulusta, nyt siis ruuat nassuun ja salille, mars! Kuvia ei tähän postaukseen näköjään juuri tullut, mutta lisäillään niitä vaikka huomenna... :)

Fitnesspupun Tunnustuksia: "Paljastan (melkein) kaiken!!"

On aika tunnustaa kaikki. Aloittaa puhtaalta pöydältä. Ripittäytyä fitness-tuolissa. Se on tehtävä tänään, jotta huomenna voin aloittaa alusta hyvällä omallatunnolla.

Olen elänyt epäfitness-elämää, kaksi kuukautta elämästäni olen eksynyt fitneksen tieltä, ja rikkonut kaikkia terveellisen elämän säännöstöjä vastaan. Nyt tunnustan teille kaiken - kerron syyt ja seuraukset ja esitän katuvaa, niinkö kiltit fitness-tytöt tekkee. 

Takana on siis kaksi kuukautta Amarillo-kiertuetta, ja siis siksi kaksi kuukautta Amarillon herkkuruokia, epäsäännöllisiä ruoka-aikoja, epäoptimaalisia matkaeväitä, pitkiä ja kiireisiä työpäiviä joista koostuu kolmessa päivässä keskimäärin 35h töitä, tuhansia kilometrejä ja viikoilla koulua, kotia, parisuhdetta, koiria..... Mutta ei salia. 

Siis PALJON tätä:

 Ja TOSI vähän tätä:

 Mihin tämä kaikki on siis johtanut? Mitä se kaikki merkitsee? Mitä kahden kuukauden mättämisellä, epäfitnessmäisellä elämällä ja sillä kuuluisalla repsahduksella saa aikaan? No tässä on lopputulos: 

Vielä viikko kiertueesta, ja jäljellä on massiiviset silmäpussit. Itseasiassa, kahdet per silmä. Mun ennätys! ;)

"Ai tälleenkö se sivupose menee, ääk, apua mä en osaa!!"

Äässi on kasvanut, mutta vähän väärällä tavalla. Vanhat kunnon jenkkikset on palanneet!

Siinä se on, koko komeus esiteltynä teille. No pain, no gain, ja silleen, joten: josko sitten tästä eroon?

 Homman nimi on siis seuraava: Lopputuloksesta tuleekin lähtöpiste. Ai mitä se tarkoittaa? No tätä!

Salaisuuksia suunnittelemassa tuo rakas valkkuni. Ja mitäs sieltä sitten ois luvassa?

No tätä! Tadaa! Kiristelydieetti julistetaan täten alkavaksi heti maanantaista lähtien!! 

Siinä se tuli, nyt se on julkista! Dieetti on nyt virallisesti julkistettu, ja kahden kuukauden syöpöttely otetaan takaisin korkojen kera! No ei vaan, tää ei ole mikään kisadieetti, eikä siis haeta mitään muuta kuin pientä kiristelyä että saatais taas vähän meininkiä tähän hommaan. 

Joskus elämä menee fitneksen edelle, ja tänä keväänä elämä meni todellakin fitneksen edelle. Mahdollisuuksia, tai edes henkilökohtaisia resursseja ei treenaamiseen ja ruokavalion täydelliseen ylläpitämiseen ei todellakaan ollut. Oli valittava, stressaanko kaksi kuukautta jokaisesta valinnastani, keskitynkö vähäisenä vapaa-aikanani treenaamaan verenmaku suussa kaikkia niitä herkkuja pois elimistöstäni, vai keskitynkö tärkeämpiin asioihin. Tottakai elämäntapana fitness on tärkeä ja lähellä sydäntäni, mutta vaikka kyse on omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta, niin yhtä lailla kyse on siitä, miltä peilikuva näyttää. Se peilikuva ei (uskokaa tai älkää) olekaan yhtäkkiä ihan niin tärkeä kun tajuaa, että yhteiset tunnit rakkaiden kanssa on laskettavissa viime viikolta yhden käden sormilla. Kiertueen aikaisesta elämästä tuli selviytymistaistelua jotta selviää sen loppuun saakka. 

Ja vihdoin, tässä ollaan! Vapaana kuin taivaan lintu! Joten projekti keho on jälleen käynnissä! :) Ja se juttu, mitä kutsutaan elämäksi!! Joo, se on melkoisen siisti juttu, se! Mä aloitin sen jo eilen viettämällä vapaata lauantaita Junnun kanssa. Tänne meidän kulmille avattiin Fitnesstukun liike, jossa käytiin ihmettelemässä ja kuolaamassa kaikkia kivoja juttuja mitä sieltä löytyi. Ja löytyihän sieltä! Motivaatio uuteen alkuun! ;)

Better Bodiesin takki niskaan ja yritän edes näyttää taas vähän sporttiselta! :D

Ihana kevätsää, ja meikkis on ihan intopiukeena. :D

Ja mitä, miksi sitä motivaatiota tarvitaan? Miksi kiristellään ihan ookoo peruspirkon kroppaa, kun ei oo kerta kisoja tai kisadieettiä? No, miksi ei! ;) Ei aina tarvitse vetää verenmaku suussa, olla tähtäämässä kisalavoille voidakseen tehdä jotain mistä nauttii. Innostun ajatuksesta, että voin haastaa itseni ja katsoa mihin saakka rahkeet riittää - en tarvitse muita sanomaan kelpaanko, enkä mielestäni ole siitä riippuvainen, että olenko tarpeeksi laiha/lihaksikas/sporttinen/oikeanlainen kelvatakseni itselleni. Kyse ei ole siitä, kelpaanko itselleni tai muille. Kyse on siitä, että voin saavuttaa asioita omilla ansioillani ja se on mielestäni kiinnostavaa ja jännittävää. 

Tiedän, että monien mielestä dieetti, se kiristelykin, kuulostaa pahalta, pelottavalta, turhalta ja niin edelleen. Tiedän sen, sillä saan melkein työkseni puolustella tätä lähipiirilleni. Ei se mitään, minäpä kerron! En tee tätä terveyteni uhalla, enkä riskeeratakseni terveyteni tai hyvinvointini. En ole bikini fitness- typy menossa kisoihin, eikä näinollen dieettinikään ole sitä. Ei ole tekorusketusta, ei luurankomaista olemusta, ei näännyttämistä tai itsensä kiduttamista. On vain ruokavalion rajoittamista, liikunnan lisäämistä ja omien rajojen ja oman kropan testaamista. 

Ei. Tästä ei taatusti tule helppoa - aivan satavarmasti tulee vaikeita päiviä, jolloin tekisi mieli jotain hyvää, jotain muutakin kuin riisiä parsaa ja kanaa. Tai sitten ei vaan kiinnostaisi lähteä salille. Tekisi mieli suklaata. No ihan mitä vaan! Mutta tästä se alkaa, ja katsotaan mihin päästään toukokuun loppuun menessä! 

Tästä alkaa siis matkani kohti näkyviä vatsalihaksia, kireää bebaa, kireitä hermoja (??) ja unelmakroppaa (for now)! Tarvitsen varmasti tukea ja kannustusta, kun kirjoitan matkastani täällä - luotan siis sinuun, lukijani! Hyppää mukaan seikkailuuni jossa nautin elämästä ja tutkimusmatkasta oman kroppani muutoksiin! :)