Välidieetti viikko 7: Nälkäkö?

Mä oon lupaillut esitellä teille mun uuden ystävän, nälän, jo useampi viikko sitten. Olin ihan varma et se tulee tekemään parempaa tuttavuutta viimeistään silloin kun mun välipalalta otettiin hiilarinlähteet pois. Tai kun lisäiltiin aerobisia treeniohjelmaan.

Mutta mun täytyy kuitenkin tuottaa teille pettymys! Se nälkä jota oon (pelonsekaisin tuntein) odottanut, on tehnyt mulle oharit! Tottakai pientä mahan kurnimista on esiintynyt, ja ruoka-ajoista on aika paljon helpompi pitää nykyään kiinni, mutta aivan vakavasta maarun huutamisesta ei ole vielä ollut merkkejäkään! 

Mites tää nyt tälleen menee? Eikö dieetillä pitäis olla nälkä, kurjaa, hirveetä ikenien imemistä, kynsien syömistä, hermoilua ja äksyilyä? Mielitekoja juu, paljonkin jos kaikkia ajatellaan yhtäaikaa. Mutta ei tää oo ollenkaan kamalaa vielä! Kai mä sit olin valmistautunut jotenkin sellaiseen hirveään kärsimykseen, ettei tää nyt sitten tunnukaan miltään kamalalta kun tässä tehdään tuloksia joka päivä ja fiilis pysyy korkealla. 

Ja sitten on tietysti herkkupäivät, jotka auttaa jaksamaan. Seiskaviikon "palkinto" oli karkkipäivä, jonka saan jos treenit on kovia ja homma menee taas eteenpäin. No sittenpä puntarissa lyötiin paino sinne 51:n kilon puolelle ja karkkipäivä oli plakkarissa ansaittuna palkintona. :) Ja kyllähän ne maistui hyvälle kerrassaan, ansaitut karkit, joita sainkin lopulta syötyä päivässä semmoiset 500g! Kuvatodisteita ei tästä tapahtumasta saatu, keskityin todellakin vain niiden syömiseen - en kuvaamiseen! :D

Viikonloppuisin saan periaatteessa yhden vapaavalintaisen aterian, jonka avulla pää jaksaa, kroppakin ehkä vähän ilahtuu ja homma menee hyvässä hengessä eteenpäin. Nää on niitä juttuja jotka ei kaada dieettiä koska kyse ei ole kisadieetistä, vaan saattaa jopa auttaa sitä. Kortisoli- eli stressihormonit pysyy matalalla, mieli hyvänä ja kun iltaisin menee unille hymy huulilla, vois väittää että levon määrä ja laatukin on ihan kunnossa, joka kuitenkin on yksi tärkeimmistä asioista tässä hommassa. Se yksi ateria ei tee mitään yksistään, mutta mä väitän että se auttaa hirmuisesti jaksamisessa niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Nää edistysjutut on aina semmoisia henkimaailman juttuja, ettei aina se kuinka kurinalaisesti ja puhtaasti sä syöt määrittele sitä kuinka hyvin sä onnistut. Jos "täydellistä", askeettista elämää elävä fitnessmuikkeli stressaa ja murehtii jokaisesta asiasta mitä se tekee, ei se välttämättä onnistukaan sen paremmin kuin se joka vetää välissä laskelmoituja "ohareita" ja pysyy rentona ja hyväntuulisena. No molemmat onnistuu (tai epäonnistuu) yhtä varmasti - molemmat tavat toimii. Mutta mietippä ite, kummalla tavalla sä tekisit mieluummin?

Neljäs dieettiviikko: Houkutuksia ja tuloksia

Nyt on pääsiäisestä täälläkin selvitty kunnialla, joten on viikottaisen raporttini aika. :) 

Houkutuksia:

Neljäs dieettiviikko huristeli ohitse yhtä kivuttomasti kuin edellisetkin. Mielitekoja ei juuri ole ollut, paitsi sellaisia perinteisiä "leffaa katsoessa olis ihan kiva syödä vähän vaikka popparia tai jotain hyvää" kun pitkä viikonloppu meni aika rennosti leffoja katsellen, kirjaa lukien ja muuten vaan lomaillessa ja lööbaillessa.

Pari houkutusta matkan varrella tietysti tuli; kun pääsiäisestä on kyse niin totta kai silloin syödään herkkuja. Yhtenä päivänä koulukaveri antoi pääsiäismunat meidän opiskeluporukalle kun oltiin saatu tehtyä yksi ryhmätehtävä valmiiksi. Mitä tällaisessa tilanteessa tehdään, kun tietää että toinen on hyvää hyvyyttään ollut tosi kiva ja haluaa antaa sullekin jonkun hyvän mutta "kielletyn" asian?? No mä hymyilin, kiitin ja laitoin pääsiäismunan laukkuun ja sanoin et säästän sen. En halua loukata enkä olla kiittämätön, sillä ajatus oli tosi kiva. No tästä selvittiin onneksi kunnialla, kun ei sen kummemmin tehnyt mieli makeaa just silloin, eli selvisin siis aika hyvin tästä! Näähän on siis aivan omia valintoja, ja tällä kertaa halusin onnistua dieetissä enemmän kuin syödä suklaata. Jee. Hyvä minä! :D

Perjantaina olikin seuraavan houkutuksen hetki, kun lähdettiin mun vanhemmille kahville. Äitee oli laittanut pöydän koreaksi, tottakai, ja oltiin sovittu et mä syön sen mitä syön mutta en tarkoita loukata jos tarjottavat jää J:n ja vanhempieni syötäväksi. Käytin heistä nimitystä "sijaissyöjät", ja muut söi sitten "mun puolesta" niitä ihania herkkuja. Tämäkään tilanne ei lopulta niin kamalasti tehnyt tiukkaa kuin voisi kuvitella, mikä ihmetytti mun lisäksi itseasiassa varmaan kaikkia muitakin. Jännä, en oo koskaan ajatellut että mulla olis niin paljon itsekuria että tuommoiset menis aivan kivuttomasti mun kohdalla. :D Eniten ehkä murehdin tässäkin sitä, etten halunnut loukata äitiä joka oli laittanut pöydän koreaksi ja nähnyt kovasti vaivaa tarjoiltavien kanssa. Kuitenkin kaikkein mukavinta oli se yhdessäolo ja mukava, rento yhteisen ajan viettäminen. Luulen (toivon!), ettei sitä mun syömättömyyttä lopulta edes kukaan niin muistanutkaan.

Sunnuntaina oli ansaittu vapaasyönnin päivä. Tankkaus. (Vikkelimmät ovat varmaan jo huomanneet mun Instagramissa hehkutusta tästä. ;) ) Olin saanut valita mihin ravintolaan mennään brunssille, ja me oltiin varattu pöytä eräästä Oululaisesta ravintolasta, missä oli todella runsas, ruokaisa ja "mahdollisimman ei-tervehenkinen" brunssimenu (siis makkaraa, leivitettyä kananfilettä, vuohenjuustoa, brie-juustoa ja kroissantteja sekä uunijäätelöä ja suklaa- ja toffeekastiketta jne jne...) ja oltiin varattu aikaa syömiselle semmoiset kolme tuntia. No me jaksettiin syödä kaikkiaan kaksi tuntia, ja mä sain syötyä lopulta kauhallisen vuohenjuustomunakasta, pari chorizo-pekoni-makkaraa, lohiperunasalaattia, cesar-salaattia, uuniperunalohkoa, kananfilettä, kastiketta sekä 6 kappaletta kroissantteja, todella paksusti jokaiseen brie-juustoa ja viikunahilloa ja lopuksi lautasellisen uunijäätelöä. :D Olin aika ylpeä saavutuksestani, ja lopuksi vielä illalla haettiin hesestä ateriaa ekstraranskiksilla. Nam! No ei oikeastaan, mulla tuli huono olo jo siitä ruuan määrästä, ja kaikki tietää ettei pikaruoka ole kyllä laadultaankaan semmoista että siitä varsinaisesti mitenkään hyvä olo tulis. Sinnillä ja periaatteesta söin kuitenkin kaikki, kun kerta sai. :D

Tuloksia:

Sitten niihin mun viime kerralla lupailemiin puntarin lukemiin. Ensimmäinen kuukausi on takana, eikä nälkää tai mielitekoja oikeastaan ole vielä ollut juuri mainittavasti, ei siis normaalia enempää. Miten mulla sitten on mennyt, ainakin puntarin mukaan?

Hyvä tahti pudottaa painoa on periaatteessa se 0,5kg / viikko, siis 1kg / 2 viikkoa --> kuukaudessa painon pitäisi olla tippunut yhteensä 2kg jotta oltaisiin tasaisessa, hyvässä painonpudotustahdissa. No tietenkin kroppa elää vähän omaa elämäänsä, on turvotuksia ja nesteen kerääntymistä, on hyviä ja huonoja päiviä ja sitten on tankkauspäivät, jotka saattaa nostaa painoa hetkeksi korkeammalle. Haasteena on pitää pää kylmänä eikä alkaa stressaamaan siitä miten yhtenä päivänä paino pompsahtaakin korkeammalle, vaan katsoa tiukasti eteenpäin ja jatkaa työtä hyvällä mielellä eteenpäin.

Dieetin alussa painoa oli 54,8kg. Viime viikon puolessa välissä puntari näytti kuin näyttikin lukemaa 52,8kg. Lyhyellä matikalla laskettuna olin siis neljännen viikon puolessa välissä jo pudottanut 2kg! Homma etenee siis hyvin, vaikka sitten loppuviikon kroppa keräsi nestettä ja turvotteli sen verran että painon edistys tyssäsikin sitten toviksi, kunnes tänään oltiin taas hypätty pikkuisen pienempiin lukemiin. Niin se vaan menee eteenpäin näköjään ilman sen kummempaa stressaamistakin, joten jatketaan samaan tahtiin. Maanantaina tuli taas pudotus kaloreihin ja kohta saanen tutustua ihan uuteen tyyppiin vähän paremmin: Sen nimi on kuulemma Nälkä. Odotan sen tapaamista mielenkiinnolla, ja ensi kerralla saan varmasti jo vähän kertoa siitä teillekkin.

Sitä odotellessa tehdään tuloksia päivä kerrallaan, hyvällä pöhinällä ja hyvillä mielin. 

"Kun sen on itse valinnut, ei voi valittaa."