Suvin keittiössä: Dieettiruokaa osa I

Tervehdys Suvin dieettikeittiöstä ja tervetuloa vaan kaikille kotikokeille jotka pohtivat miten siitä terveellisestä ruuasta sais sitten oikeasti edes syötävää.

Multakin on monet kysyneet että eikö se dieettiruoka ole tosi mautonta, tylsää ja ikävää ruokaa. No helpostihan se voi sitä olla - mutta Suvin keittiössä valmistuukin herkullista ja maistuvaa ruokaa myös dieetillä! Ai miten se on mahdollista? No katsotaanpa tarkemmin mitä siellä keittiössä oikein sitten lopulta kokkaillaan. ;)

Ensin tarvitaan tietysti kanaa.

Riisit pitää tietysti laittaa valmistuimaan ajoissa; meillä ne kiehuu kätevästi riisinkeittimessä.

Sitten käydään kanan kimppuun - aseina on paistinpannu ja kuuma hella. Mitäpä muuta sitten tarvitaan? No tässäpä tulee se Suuri Salaisuus: Vaikka paistamiseen ei käytetä edes öljyä, eikä niitä kanoja varsinkaan uiteta missään kermakastikkeissa, niin on olemassa Pelastus! Se on, Tadaa!! MAUSTEET! 

Heitetään siis ihan simppelisti vaan kanat pannulle paistumaan ja siihen sitten mausteet päälle. Niitä mausteita saa sitten ihan oikeasti laittaa aika rohkeasti kunnon kerros siihen kanan päälle, että se maistuu kanssa jollekin. Tää on ehkä se tärkein asia muistettavaksi; mausteiden kanssa ei kannata ujostella! 

No sitte lähdetään kokkailemaan. Jaan nuo kanat muutamaan eri satsiin niin mahtuvat hyvin paistumaan siihen pannulle. 

Ensimmäinen kanasatsi saa päälleen mun uusinta lempparimausteseosta Lime Pepperiä. 

Seuraava satsi maustetaan grillimausteseoksella. 

Vaihtelu virkistää, tacomauste pääsee viimeisen satsin päälle. Tässä siis tää mun tehokolmikko jolla kanasta kuin kanasta saa maistuvat tipuset lautaselle.

Sekaan sitten sopiva annos riisiä ja kasviksia pakkasesta tai pompsi keväisiä ja tuoreita kasviksia päälle niin alkaa olemaan jo aika mukavat oltavat taas! Meillä myös tehdään aina kaikkea ruokaa mahdollisimman paljon kerralla, ettei keittiössä tarvitse tuntitolkulla päivittäin viettää aikaa. ;) 

Bon apetit! :) 

Tässä kun inspiroidun niin kirjoittelen uusia reseptejä teidän iloksi taas. Niitä kun tulee tässä kehitettyä erityisellä pieteetillä jostain kumman syystä... :D 

Seuraavassa postaukessa kerron kuitenkin vinkkiä siihen, mitä tehdä kun laiskuus iskee tai aikataulut kompastuu omaan nokkeluuteensa ja salitreeniin ei ole mahdollisuutta. :) Siihen asti, mukavia kokkaushetkiä! 

Valoa tunnelin päässä!

Hei sun heiluvilles! Täällä sitä ollaan taas, entistä ehompana kirjoittelemassa piiiiiiiitkän tauon jälkeen uusista tuulista ja vähän vanhoistakin.

No valehtelin ehkä pikkuisen. En oikeasti oo entistä ehompi, vaan oon vasta toipumassa talven 4kk kestäneestä flunssakierteestä joka alkaa nyt vasta oikeastaan helpottaa sen verran että uskallan avata sanaisen arkkuni Internetin eetterissä kaikelle kansalle uudestaan.

Tää talvi on ollut tosi rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sellaiselle, joka on oppinut käymään salilla 4-5 kertaa viikossa, treenaamaan lujaa, nauttii siitä ja tuntee jonkin sortin euforiaa siitä että saa lihakset kipeäksi, on tosi kova pala kun kroppa ei kestä ajatustakaan treenistä, vaan pakottaa istahtamaan takaisin sohvalle. Mä oon joskus tykännyt tosi paljon istua sohvalla. Syödä herkkuja. "Nauttia olostani ja elämästä". Siis siinä sohvalla. Sittemmin oon tajunnut, etten mä siinä sohvalla oikeastaan elä, vaan katselen vaan elämän lipumista ohi samalla kun istuskelen jalat sohvalle nostettuna. Nyt oon itkua niellen ja jalkaa maahan polkien (juu, siis ihan oikeasti!) istunut takaisin sohvalle juomaan finrexiniä.

Turhautumista lisäsi se, etten tiennyt miksi olin niin kipeä ja voimaton. Mieli painui matalaksi, taistelutahto ei tuntunut vievän asiaa muuta kuin turhautumisen partaalle. Lääkärissä kävin viimein nyt kevään puolella, eikä sieltäkään löytynyt ratkaisua. "Pikkuflunssaa toisensa jälkeen, kun sitä on ollut liikkeellä." Verikokeilla testattiin taudit reumasta kilpirauhasarvoihin, eikä mitään missään. Tulehdusarvotkin oli normaalit. Tunsin olevani luulotautinen. Vähintäänkin hullu. Lääkärin luvalla rohkaistuin kuitenkin treenaamaan edelleen, niinkuin olin siihen asti varovasti ja sinnikkäästi kaikesta huolimatta yrittänyt tehdä muutenkin - huonolla menestyksellä. Tein kevyitä pumppitreenejä, "hyvän mielen treenejä", niinkuin niitä kutsuin. Mielenterveyden ylläpitämiseksi, ja voinnin mukaan vähän lihasmassankin ylläpitämiseksi. Epätoivoinen pelastusyritys niille lihaksille, joita vielä oli vähän jäljellä.

Pikkuhiljaa kuitenkin olo on parantunut, voimatasot parantuneet niin, että kävelykään ei ole vaan hidasta lyllerrystä ja ryhti on taas suoristunut. Leuka on noussut rinnasta. Jalat on menettäneet puolet koostaan, muhkea (ylpeyden aiheeni) peppuni pienentynyt puoleen ja (tää on ainoa plussapuoli) keskivartalo kaventunut. Laihduin, surkastuin, ja mieli oli matalana. Jenkkikset ja satulalaukut (naiset, te tiiätte ne kyllä, ne tulee siihen reisien ulkosyrjälle lantion alapuolelle!) tekivät paluun ja muoto muuttui niin, että ne M- kokoiset housut jotka olin joutunut ostamaan kasvaneille jaloilleni jäi taas liian isoiksi. Työnsarkaa siis on taas ihan riittävästi!

Jotta elämää ei tehtäisi liian helpoksi, niin tässä toipumisen edistyessä ja treenien taas pikkuhiljaa alkaessa kulkemaan, aloitettiin sitten jokakeväiseksi muodostunut dieetti. Tällä kertaa otetaan pikkuisen ärtsympi versio, kun homman nimi on Välidieetti. Se siis tarkoittaa sitä, että katsotaan minkä verran lihaa sinne luiden päälle on saatu tehtyä tässä 2,5 vuodessa. No paljonhan tässä sairastelukierteen aikana on kadonnutkin (ainoa asia mikä mulla huolestuttaa, että petynköhän mä kauheasti siihen miltä siellä peilissä lopulta näyttää) mutta treenit on alkaneet kulkea taas ja peilikuva muuttuu yllättävän nopeasti takaisin siihen ihan lupaavaan muotoon missä se oli vielä marraskuussa. Toivoa siis vielä on.

Kaikki tämä kuitenkin tehdään oloa kuulostellen ja kroppaa kuunnellen, sillä jos jotain tänä talvena oon tästä sairastelukierteestä oppinut, tulee tässä:

• Kuuntele kroppaa. Se mitä se sanoo, ei ole vitsi.
• Kroppa on ainoa työkalusi tässä lajissa. Jos se on epäkunnossa, et saa mitään aikaan vaikka kuinka hakkaisit. 
• Stressaaminen ei auta mitään. Se vain pahentaa asiaa, ja vetää mielen matalaksi. 
• Vaikka fitness olisi elämäntapa, tai tosi tärkeä osa elämääsi, se ei ole ainoa asia elämässäsi. Muista, että on olemassa muutakin mistä voit nauttia sillä aikaa, kun kehosi palautuu.