Tavallista (fitness) elämää?

Tavallista (fitness) elämää?

13.4.2016

Dieettikuulumisia: viikot 5 ja 6

Heippa hei ja huhhei miten tää aika taas kuluukaan vauhdilla!


Pahoittelen radiohiljaisuutta, tässä on ollut ihan älytön hässäkkä meneillään sekä elämässä, että pään sisällä.

No jokaisella naisella on tiettyyn aikaan kuukaudesta turvotusta, ja niin hyvin kun mun dieetti onkin mennyt ilman ylimääräisiä stressejä ja paineen ottamista, mun kunnianhimo ja perfektionismi alkoi nostaa päätään kun se paino jähikin yhtäkkiä samassa kohdassa eikä enää laskenutkaan tasaista tahtia. No, tämähän oli tietysti odotettavissa jossain vaiheessa ja keskityinkin pitämään päätä kylmänä tän hormoniturvotuksen ajan, ja tein vain määrätietoista työtä päivä kerrallaan. Tämähän nyt tähän kirjoitettuna kuulostaa tietysti tosi yksinkertaiselta ja helpolta, mutta voin ihan rehellisesti kertoa että siihen sai jonkin verran panostaa että onnistuin.


Stressiä lisäsi 6. viikolla ollut keikkarykäisy, jota jännitin ja stressasin tosissani jo viikko-kaksi etukäteen! :D Harvoin enää tulee noin jännitettyä mitään keikkoja, mutta tässä oli kyseessä Stockmannin Hullut Päivät ja niiden juontaminen! Mulle siis itselle juontajana aika iso keikka, joka kylläkin meni sitten oikein hyvin. :) Tästä jännityksestä ku selvisin, niin sittenpä alkoi paino mennä taas oikeaan suuntaan ja peilikuva hoikistumaan kun kroppa pudotteli ylimääräiset nesteet pois.


Nyt fiilikset on hyvät, ja teinpä sitten ihan vertailukuvankin tämän dieetin vaikutuksista tuohon keskivartalon alueelle. Tässä kuvassa on kolme kuvaa, ja kunkin kvan välillä on ollut n. 10 päivää, vasemmalla uusin kuva toissapäivältä, ja oikealla oleva kuva on n. 20 päivää vanha.


Näilläpä jatketaan viikkoa nro 7, laittelen kylläkin pian taas vähän postauksia tulemaan mun dieettiarjesta; tulossa ainakin postausta mun dieettiruokien kokkailuista,  ja kotitreenistä tuolta toissaviikolta. :)

30.3.2016

Neljäs dieettiviikko: Houkutuksia ja tuloksia

Nyt on pääsiäisestä täälläkin selvitty kunnialla, joten on viikottaisen raporttini aika. :) 



Houkutuksia:

Neljäs dieettiviikko huristeli ohitse yhtä kivuttomasti kuin edellisetkin. Mielitekoja ei juuri ole ollut, paitsi sellaisia perinteisiä "leffaa katsoessa olis ihan kiva syödä vähän vaikka popparia tai jotain hyvää" kun pitkä viikonloppu meni aika rennosti leffoja katsellen, kirjaa lukien ja muuten vaan lomaillessa ja lööbaillessa.

Pari houkutusta matkan varrella tietysti tuli; kun pääsiäisestä on kyse niin totta kai silloin syödään herkkuja. Yhtenä päivänä koulukaveri antoi pääsiäismunat meidän opiskeluporukalle kun oltiin saatu tehtyä yksi ryhmätehtävä valmiiksi. Mitä tällaisessa tilanteessa tehdään, kun tietää että toinen on hyvää hyvyyttään ollut tosi kiva ja haluaa antaa sullekin jonkun hyvän mutta "kielletyn" asian?? No mä hymyilin, kiitin ja laitoin pääsiäismunan laukkuun ja sanoin et säästän sen. En halua loukata enkä olla kiittämätön, sillä ajatus oli tosi kiva. No tästä selvittiin onneksi kunnialla, kun ei sen kummemmin tehnyt mieli makeaa just silloin, eli selvisin siis aika hyvin tästä! Näähän on siis aivan omia valintoja, ja tällä kertaa halusin onnistua dieetissä enemmän kuin syödä suklaata. Jee. Hyvä minä! :D

Perjantaina olikin seuraavan houkutuksen hetki, kun lähdettiin mun vanhemmille kahville. Äitee oli laittanut pöydän koreaksi, tottakai, ja oltiin sovittu et mä syön sen mitä syön mutta en tarkoita loukata jos tarjottavat jää J:n ja vanhempieni syötäväksi. Käytin heistä nimitystä "sijaissyöjät", ja muut söi sitten "mun puolesta" niitä ihania herkkuja. Tämäkään tilanne ei lopulta niin kamalasti tehnyt tiukkaa kuin voisi kuvitella, mikä ihmetytti mun lisäksi itseasiassa varmaan kaikkia muitakin. Jännä, en oo koskaan ajatellut että mulla olis niin paljon itsekuria että tuommoiset menis aivan kivuttomasti mun kohdalla. :D Eniten ehkä murehdin tässäkin sitä, etten halunnut loukata äitiä joka oli laittanut pöydän koreaksi ja nähnyt kovasti vaivaa tarjoiltavien kanssa. Kuitenkin kaikkein mukavinta oli se yhdessäolo ja mukava, rento yhteisen ajan viettäminen. Luulen (toivon!), ettei sitä mun syömättömyyttä lopulta edes kukaan niin muistanutkaan.

Sunnuntaina oli ansaittu vapaasyönnin päivä. Tankkaus. (Vikkelimmät ovat varmaan jo huomanneet mun Instagramissa hehkutusta tästä. ;) ) Olin saanut valita mihin ravintolaan mennään brunssille, ja me oltiin varattu pöytä eräästä Oululaisesta ravintolasta, missä oli todella runsas, ruokaisa ja "mahdollisimman ei-tervehenkinen" brunssimenu (siis makkaraa, leivitettyä kananfilettä, vuohenjuustoa, brie-juustoa ja kroissantteja sekä uunijäätelöä ja suklaa- ja toffeekastiketta jne jne...) ja oltiin varattu aikaa syömiselle semmoiset kolme tuntia. No me jaksettiin syödä kaikkiaan kaksi tuntia, ja mä sain syötyä lopulta kauhallisen vuohenjuustomunakasta, pari chorizo-pekoni-makkaraa, lohiperunasalaattia, cesar-salaattia, uuniperunalohkoa, kananfilettä, kastiketta sekä 6 kappaletta kroissantteja, todella paksusti jokaiseen brie-juustoa ja viikunahilloa ja lopuksi lautasellisen uunijäätelöä. :D Olin aika ylpeä saavutuksestani, ja lopuksi vielä illalla haettiin hesestä ateriaa ekstraranskiksilla. Nam! No ei oikeastaan, mulla tuli huono olo jo siitä ruuan määrästä, ja kaikki tietää ettei pikaruoka ole kyllä laadultaankaan semmoista että siitä varsinaisesti mitenkään hyvä olo tulis. Sinnillä ja periaatteesta söin kuitenkin kaikki, kun kerta sai. :D

Tuloksia:

Sitten niihin mun viime kerralla lupailemiin puntarin lukemiin. Ensimmäinen kuukausi on takana, eikä nälkää tai mielitekoja oikeastaan ole vielä ollut juuri mainittavasti, ei siis normaalia enempää. Miten mulla sitten on mennyt, ainakin puntarin mukaan?

Hyvä tahti pudottaa painoa on periaatteessa se 0,5kg / viikko, siis 1kg / 2 viikkoa --> kuukaudessa painon pitäisi olla tippunut yhteensä 2kg jotta oltaisiin tasaisessa, hyvässä painonpudotustahdissa. No tietenkin kroppa elää vähän omaa elämäänsä, on turvotuksia ja nesteen kerääntymistä, on hyviä ja huonoja päiviä ja sitten on tankkauspäivät, jotka saattaa nostaa painoa hetkeksi korkeammalle. Haasteena on pitää pää kylmänä eikä alkaa stressaamaan siitä miten yhtenä päivänä paino pompsahtaakin korkeammalle, vaan katsoa tiukasti eteenpäin ja jatkaa työtä hyvällä mielellä eteenpäin.

Dieetin alussa painoa oli 54,8kg. Viime viikon puolessa välissä puntari näytti kuin näyttikin lukemaa 52,8kg. Lyhyellä matikalla laskettuna olin siis neljännen viikon puolessa välissä jo pudottanut 2kg! Homma etenee siis hyvin, vaikka sitten loppuviikon kroppa keräsi nestettä ja turvotteli sen verran että painon edistys tyssäsikin sitten toviksi, kunnes tänään oltiin taas hypätty pikkuisen pienempiin lukemiin. Niin se vaan menee eteenpäin näköjään ilman sen kummempaa stressaamistakin, joten jatketaan samaan tahtiin. Maanantaina tuli taas pudotus kaloreihin ja kohta saanen tutustua ihan uuteen tyyppiin vähän paremmin: Sen nimi on kuulemma Nälkä. Odotan sen tapaamista mielenkiinnolla, ja ensi kerralla saan varmasti jo vähän kertoa siitä teillekkin.


Sitä odotellessa tehdään tuloksia päivä kerrallaan, hyvällä pöhinällä ja hyvillä mielin. 
"Kun sen on itse valinnut, ei voi valittaa."

21.3.2016

Kolmas välidieettiviikko: Reissaamisen haasteita

Moi!

On taas aika kirjoitella kuulumisia siitä, miten mun dieetti on sujunut. No tän vois kertoa aika lyhyesti ja ytimekkäästi niille, jotka tietää kuinka hauskaa on reissata työn takia, viettää hotellissa viikko ja tehdä töitä samalla kun yrittää pitää kiinni treeni- ja ruokarytmistä. Ne jotka ei tiedä, voivat varmaan aika hyvin kuvitella! Mutta koska tää on blogi, niin tarkoitus on nyt kertoa miten oon saanut tän reissaamisen yhdistettyä mun dieettiin...


Lisätään kuitenkin tämän reissaamisen ja dieetin haasteisiin vielä yötyö, joka tarkoittaa siis yksinkertaisesti rytmin täydellistä pyörähtämistä ympäri ja kropan turpoamista, jumittumista ja kuivumista. Esimerkiksi. (Aaargh!)

Sitten voisin huomauttaa, että hotellissa on yleensä aika rajalliset ruuan säilytysmahdollisuudet, joten tarvitaan vähän luovuutta aterioiden koostamisessa. Sen päälle voidaan alkaa miettimään millaista dieettiruokaa Amarillosta saa (kun se yksi ateria tulee päivässä aina sieltä).

Tällaisia näistä mun tilauksista sitten lopulta kehkeytyi:


Kaikki tämä huomioon ottaen on sanottava, että mulla on mennyt tää viikko ihan kivasti! (Uskokaa tai älkää!)

Mulla on teille kaksi sanaa : ProMeal ja couscous (vai kuskus, miten se kirjoitetaan?!). Niin, ja vedenkeitin!




Mä siis oon elänyt hotelliaamiaisen ja protskusheikki-iltapalan lisäksi Supermassin ProMealilla sekä Amarillosta haetulla salaatilla, protskun lähteellä ja couscousilla jonka sit mittasin ja valmistin huoneessa. Helppoa kuin heinän teko! Ja nou stress! ;) Lauantaina palkinnoksi sain sitten yhden herkkuruoan, joka kieltämättä oli ihan tervetullut:


Lisäksi sain reenikaverin mukaan ja pääsin aika hyvin nyt reenille! Vapaapäivän aktiviteetiksi tuli koipitreeni äijäsalilla, joka tuntui kyllä vielä aika mukavasti kaksi päivää treenistä kun mukana oli todellinen orjapiiskuri kaverina (lue: en kävellyt kunnolla kahteen päivään). Toinen treeni tehtiin käsille ja olkapäille tyhjällä salilla viiden maissa aamulla töiden jälkeen, kun rytmit oli jo ihan sekaisin muutenkin. Sen jälkeen hotelliaamiaisen kautta nukkumaan. Ei paras mahdollinen skenaario, mutta tulipahan tehtyä.





Tilanne peilikuvan kanssa on kuitenkin yllättänyt, kun kaikesta huolimatta (ja luultavasti kiltisti ohjeiden noudattamisesta johtuen, oletan) se tuntuu menevän koko ajan eteenpäin - oikeaan suuntaan vieläpä. Ensi viikon jälkeen katsastetaan sitten vähän niitä puntarinkin lukemia, ovatko ne samaa mieltä kuin peilikuva. :)

13.3.2016

Välidieettikuulumisia: 2 ensimmäistä viikkoa

Täälläpä taas, kuten näkyy niin ajattelin kirjoitella vähän useammin tästä eteenpän - onhan mulla nyt taas paljon kerrottavaa!

Tänään  olisi ajatuksena kertoa teille mun dieettikuulumisia välidieetiltä, joka on siis ensimmäinen "kunnon" dieetti mikä mulla on, ellei niitä aikaisempia pikkuisia kiristelydieettejä lasketa. Niissä kyse oli lähinnä vain turhamaisuudesta ja siitä, että kesäkuntoon on ihan kiva saada kroppaa näkyviin kun kerran siellä salillakin ramppaa niin tiuhaan. Nyt kuitenkin kun viime syksynä korotettiin panoksia ja vaihdettiin vähän totisempaa vaihdetta silmään niin on aika tsekkailla vähän millainen se kunto sitten todellisuudessa onkaan jotta tarvittavia muutoksia pystytään tekemään ilman, että niitä tarvisi tehdä sokkona. Lisäksi tässä saadaan arvokasta tietoa siitä, miten mun kroppa toimii (ja miten se ei toimi) ja miten tällaiset kiristelyt, aineenvaihdunnat ja rasvavarastot käyttäytyy ja toimii niin että hommaa voidaan tehdä hyvinvointia silmälläpitäen turvallisesti ja järkevästi.


Ensimmäiset kaksi viikkoa on takana. Miten mennee niinkö omasta mielestä? 

No ihan alkuun on pakko sanoa, että mulla on ollut ihan jäätävä sokerinhimo. Oon riippunut sokerikoukussa aivan huomaamattani siitä huolimatta, että tykkään ajatella syöväni mukavan puhtaasti ympäri vuoden. "Mukavan" tarkoittaa kuitenkin sitä, etten ole ollut liian ankara itselleni syömisteni kanssa. Pipo ei siis ole kiristänyt liiemmin päätä sen suhteen, ja kun takana on pitkä sairastelujakso, ja ja ja jaada-jaada-jaada. Kyllä te tiiätte nää loputtomat tekosyyt. Tätä sokerin himoitsemista ja riippuvuudesta irrottautumista on kestänyt oikeastaan melkein koko kaksi viikkoa, eikä sitä todellakaan helpota se, että ajattelee ETTEI JOTAIN MISSÄÄN TAPAUKSESSA SAA syödä. Se ajatus käytännössä lisää sitä mielitekoa 150% - ihan vain tiedoksi sellaisille, jotka ei ole henkilökohtaisesti kokeillut, tai jos jollain on tosi paljon parempi itsehillintä kuin mulla.

Ensimmäinen viikko pähkinänkuoressa

Korkeat kalorit, paljon ruokaa ja kaikki oli jeejee. Paitsi se, etten saanut sokeria. Sain olla todella tarkkana sen kanssa, sillä tapa oli pinttynyt eikä todellakaan edes tullut ajatelleeksikaan missä kaikessa on sokeria. Stoalaisuus kunniaan siis, ja peruspöperöä kiltisti nassuun. Suurin haaste oli vetää iltaprotsku drinksuna (tai ylipäätään mitenkään) kun en ollut "muistanut" niitä iltapaloja pitkään aikaan syödä. Hups. No nyt oon ollut kiltisti ja hörpin senkin joka ilta, ilman poikkeuksia. No pain, no gain, joten prikulleen ohjeen mukaan jokainen päivä. Ni! No mun kropalla oli kuitenkin vähän vaikeuksia päästä käyntiin, joten tehtiin ensimmäinen pudotus kaloreihin ekan viikon lopulla. Fine. Ei paha. Eihän??? 

Toinen viikko pähkinänkuoressa

Vähän vähemmän korkeat kalorit, vähän vähemmän ruokaa ja homma menee aika smoothisti. Pahin sokerikoukku alkaa päästää otteestaan joten tää on jo ihan kivaa. On helpompi vastustaa kiusauksia (ekalla viikolla en uskaltautunut kauppaankaan yksin) kun pää ajattelee jo selkeämmin eikä oo niissä sokerihöyryissä haaveilemassa "edes steviakarkeista". :D Treenit kulkee, mutta kroppa tykkää jumittaa taas tuttuun tapaan nesteisenä ja itsepäisenä. No okei, hormonitoimintakin pitää tässä vaiheessa tiukasti puoliaan ja varastoi nestettä iloisesti erityisesti kasvoihin ja mahaan. Rohkaisevaa! Tää on kuitenkin vasta toinen viikko, ja oon nyt saanut homman ytimestä kiinni - kiitos viime kevään fiaskodieetin! (Jotain hyvää siitäkin siis.) Niin se ydin? 

Mä teen niinkuin mulle sanotaan, ja jätän ajattelun ja stressaamisen muille. Mä seuraan tilannetta, ja raportoin siitä eteenpäin. Jos aihetta huoleen (tässä tapauksessa edistyksen suhteen) on, saan "ylhäältä" sitten ohjeet miten toimin, jos jotain tarvitsee tehdä. Jos ei, niin jatkan samaan malliin. 

Tässä ois mun avaimet onneen, mutta äärimmäisen ansioituneena stressaajana ja miettijänä pidän teidät varmasti ajan tasalla miten tässä onnistun! ;) 

Kuten jokainen dieettaava bloggaaja, minäkin otin lähtökuvia alkutilanteesta! Tässä tapauksessa ystäväni Tuuli Nikki Tuuli Nikki Photographystä on näiden kondiskuvien takana, kun käytiin kokeilemassa miten studiohommat onnistuu uudella studiolla. Tuuli on oululainen valokuvaaja, jonka kanssa ollaan viime syksystä asti räpsitty yhden jos toisenkinlaista kuvaa ja kokeiltu kaikkea uutta ja jännittävää omaksi ja muiden iloksi. Laittakaahan korvan taakse tää mimmi; silmää ja pilkettäkin sieltä silmäkulmasta löytyy! :) Tässä kuitenkin pari makustelukuvaa alkupisteestä, olkaa hyvä!